Nimi: Pilvien lomassa neljä pientä enkeliä
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Söpöily ehkä, gen, ficlet. Lyhkäinen ficlet tämä ainakin on.
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Ei parituksia, mutta käsittelee Jumalaa ja hänen neljää arkkienkeliään.
Vastuuvapaus: En omista niin mitään, eikä rahakaan ole vaihtanut omistajaa.
A/N: Oikeastaan en tiedä miksi kirjoitin tämän ja millä perusteella.
Pilvien lomassa neljä pientä enkeliä
Enkeleillä ei ollut niihin aikoihin fyysistä olevaisuutta, muttei ole väärinkään sanoa Jumalan kantaneen nuorimman arkkienkeleistään kotiin sylissään. Vanhemmat sisarukset kerääntyivät katsomaan tulokasta vaihtelevin ilmein.
Mikael vanhimpana käyttäytyi kuten kunnon esikoisen pitää kuunnellen tarkkaan Isän ohjeet siitä miten nuorimmaista tulisi kohdella lempeästi, eivätkä he saa enää torailla keskenään kuin tavattomat uhmaikäiset. Heidän tuli näyttää hyvää esimerkkiä, sillä vauva tulee katsomaan heistä kuinka käyttäydytään.
Kun Luciferin tuntee niin kasvatustyö ei tule olemaan helppo... ja suhtautuipa Mikael isoveljensä osaan muutenkin totisen vastuuntuntoisesti, olipa hän heti tunnollisesti torumassa Luciferia uuden pikkusisaruksen tökkimisestä. Hän otti säännöt hyvin vakavissaan.
Oikeastaan Lucifer oli kuitenkin vain utelias. Jumala oli luonut Mikaelin, hänet ja Rafaelin suhteellisen pienin välein toisistaan, joten jokin niin pikkarainen ja avuton herätti kummastusta. Pienokainen ei ollut samalla tavalla valmis kuin mitä Lucifer muisti itse olleensa ensihetkestä lähtien, sillä tiitinen ei puhunut vaan vain kikatti.
Koko maailmankaikkeudessa kukaan ei ollut nauranut sitä aikaisemmin. Ilo oli silti helppo tunnistaa, vaikkei kukaan silloin osannut antaa jokeltelulle tyhjentävää nimeä. Ihmiset pitäisi luoda ennen kuin joku hoksaisi pikkuarkkienkelin keksineen heti syntymäpäivänään huumorintajunkäsitteen tyhjästä.
Tulevaisuudesta puheen ollen Lucifer muisti Isän usein viitanneen suunnitelmiinsa luoda heille vielä oikein paljon sisaria ja muutakin, mutta jotenkin hän ei ollut koskaan ottanut puheita todesta ennen kuin käärö oli siinä heidän edessään. Hyvinhän heillä oli kolmistaan, minkä takia he muka tarvitsivat uusia sisaruksia?
Jos totta puhutaan niin Lucifer pelkäsi, että Isä rakastaisi pientä nössykkää enemmän.
Kuvaavaa oli kuitenkin kuinka nyytti hohkasi Pyhää Henkeä ja kietoi ihan pikkiriikkiset untuvaiset enkelinsiipensä isoveljensä ympärille kokeilevasti kuin ihmisvauva puristaisi nyrkkiään. Lucifer meni ihan häkellyksiin oudosta olosta, joka syttyi kun pallero jakoi valoa hänen kanssaan.
”Onko sillä jo nimi?” hän kuiskasi hypistellen nyt Isänsä helmoissa vilkuillen tarkkaavaisesti ympärilleen. Rafael otti vuorostaan tulokkaan hiukan välinpitämättömänä siipiinsä mittailtavaksi.
”Kyllä, hänellä on nimi. Hän, jolla on Isänsä voima - Gabriel. Sanojeni saattaja”, Isä lausi nimen ensimmäistä kertaa ja kaikki kolme tapailivat sanaa mielissään.
Gabriel. Se oli hyvin kaunis nimi.
Rafaelin saattoi kuitenkin nähdä nyrpistelevän nuivasti sanomatta silti mitään. Hän oli vain hieman sisaruksiaan nuorempi, mutta kuopuksen asema silti merkitsi hänelle paljon. Mikael sai aina paljon huomiota erinomaisuudestaan, hänelle uskottiin monia asioita, joista ei hiiskuttu muille, Lucifer taas oli taas ehdottomasti lellikki, selvä suosikki ja se aiheutti närää. Rafael oli taas kovasti kiintynyt kuopuksen etuoikeuksiinsa. Niihin, joita Mikael ja Lucifer eivät voisi ottaa kilvoittelullaan häneltä pois.
Joskus Isän kasvoilta saattoi nähdä suurta murhetta kun lapset pistivät sanaharkaksi, aivan kuin se olisi satuttanut Häntä jostain kovin syvältä.
Toisaalta Jumala on Jumala ja mitäpä Hän ei tietäisi. Rafaelista oli ihan järkeenkäypää pysyä erossa Mikaelin ja Luciferin kahinoista, jos Isä ei kerran pitänyt metelistä. Mutta millä oikeudella Gabriel sai ottaa hänen paikkansa perheessä? Se ei ollut ollenkaan oikeudenmukaista, Rafael oli omasta mielestään tyytynyt hyvin vähään, eikä ollut reilua että joku tyhjästä pölähtänyt tollo sai tulla sotkemaan kaiken.
”Noh, noh, älkäähän nyt lapseni. Rakastan teitä kaikkia ihan yhtä paljon kuin ennenkin, ehkä jopa enemmän. Gabriel ei ole teiltä pois, vaan lisää yhteistä hyvää. Kunhan kasvatte niin ymmärrätte”, Jumala sanoi tietäen tietysti lastensa aivoitukset sydämessään, osoittaen sanansa jokaiselle tasavertaisesti, mutta erityisesti Rafaelille, jonka pientä nöyrää äännähdystä voisi kai kuvailla niiskaukseksi. Mikael suki lohdutukseksi hänen siipiään. Samaan aikaan Lucifer teki lisää tuttavuutta Gabrielin kanssa ja näytti siltä, että Gabriel aika hanakasti oli matkimassa veljensä tekemisiä. Siinä oli ystävyys alkutekijöissään.
Eikä Jumala ollut huolissaan.
He kaikki oppisivat ennen muuta jotain antamisen ilosta ja hyveellisyydestä, jos he vain oppisivat arvostamaan tosiaan sellaisina kuin ovat. Nuorimmainen olisi tietysti tyystin erilainen vanhempiinsa verrattuna, mutta se oli tärkeää, heidät oli kaikki luotu tarkoitusta varten.
Rafael parantaisi sairaat, Lucifer kantaisi valon maailmaan ja Mikael oli kaiken kulmakivi. Tarvittiin enää viestinviejä, Hänen rakas Gabrielinsa ja luomistyö oli taas valmis jatkumaan seuraavaan yhtä jännittävään vaiheeseen. On osattava antaa joka askeleelle oma painonsa. Oma mittansa ja aikansa.
”Kun opitte pitämään toisistanne huolta osaatte auttaa sitten kun meitä on monta”, Jumala totesi niin myötämielisesti kaikki neljä pientä enkeliä sylissään, eikä niihin aikoihin maailmankaikkeudessa pahaa ollut olemassakaan.
FIN
