Klassikko, K-11, J/S, Romance/Fluffy

[insatiable]

Title; Klassikko
Author; insatiable

Rating; K-11
Genre; Romance/Fluffy
Pairing; James/Sirius

A/N; Jostain mielen perukoilta tuli fiilis kirjoittaa tällaista. Ei ehkä niin ystävänpäiväinen, mutta siinä se kulkee sivussa vierellä. Toivon, että pidätte!
Disclaimer; The whole world of Harry Potter is created by J.K. Rowling and all I can do is to enjoy and play with her creations. I do not get paid or any kind of other refunds of my game with these best characters in the world.

Haasteet; FF100; 026. Toverit, Slash10; James/Sirius, One-True Something; One-Shot, Ystävänpäivähaaste II

Klassikko

Sinä ystävänpäivän iltana minä katsoin televisiosta jästielokuvaa Kuolleiden runoilijoiden seura. Istuin vieressäsi sohvalla, sinä nojautuneena kylkeeni. Sinä rapsutit reittäni vaivihkaa ja täysin viattomasti. Minä olin upottanut sormeni sinun paksuihin hiuksiisi ja pyörittelin niihin pieniä takkuja, joista omauttaisit myöhemmin. Toisen käteni sormilla silittelin huuliani. Ikkunan takana oli pimeää ja osittainen kuvajainen meistä kahdesta heijastui ikkunasta.

Elokuvan edetessä ajatukseni alkoivat laukata ja tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että olit vieressäni. Samalla hetkellä aloin tajuta elämän lyhyyden. Se ei johtunut minkään sortin rakkaushömpötyksistä eikä sinun antamastasi maailman suloisimmasta ystävänpäiväkortista. En myöskään juuri silloin tajunnut, että rakkautemme tulisi joskus päättymään, niin kuin sillä on tapana tehdä. Ei. Elokuva oli se, mikä osoitti sen. Nimittäin mitä pidemmälle se eteni, sitä tylsemmäksi se kävi. Aloin vähitellen tajuata, että se oli suurinta ajanhukkaa, jota olin elämässäni kohdannut. 

Joten siis, siinä minä vietin ystävänpäivää kumppanini ja maailman tylsimmän elokuvan seurassa. Ja silloin se iski minuun. Nousin sohvalta ja katsoin sinua pitkään. Sinä pysäytit elokuvan sen tähän mennessä tylsimmän kohdan keskellä ja kysyit mitä nyt. Mietin hetken aikaa vastaustani tuijottaen vain sinua hiljaa.

"Tämä elokuva on ihan vitun tylsä", vastasin lopulta hyvin hitaasti.
"Täh?"
"Siinä ei ole mitään järkeä."

Korjasit asentoasi sohvalla ja naurahdit nopeasti. "James-rakas, mitä sinä oikein selität?"

Levitin käsiäni ja pyöritin päätäni. "Yksinkertaisesti sitä, etten tahdo tuhlata aikaan tähän soopaan. Tuntuu kuin odottaisin omaa kuolemaani", sanoin nyt jo hiukan huvittuneena. "Olen pian itsekin yksi kuollut runoilija sen todellisessa merkityksessä."

"Haista paska, tämä on hyvä!" huudahdit naama virneessä ja nousit sinäkin seisomaan. Otit kiinni kädestäni ja vedit minut luoksesi. "Klassikko oikeastaan, jästimaailmassa, joten tämä on pakko katsoa edes kerran."

Mutristin huuliani ja katsoin sinua vaativasti. "Ihan oikeasti, en tahdo", marisin ja koetin kuitenkin vältellä hunajaista katsettasi, joka oli liian suloinen vastustettavaksi.

Hymyilit ja painoit suudelman huulilleni. "Jos jaksat katsoa tämän, lupaan täyttää tylsyyden jättämän aukon illassasi", kuiskasit korvaani ja tietoisuus siitä, kuinka lähellä kaulaani huulesi olivat, sai minut värähtämään. Käytit heikon hetkeni hyväksesi ja työnsit minut takaisin sohvalle ja kaaduit viereeni. Laitoit elokuvan takaisin päälle ja tunsin syvän helpotuksen huokauksesi rintakehääni vasten.

Istuin hetken paikoillani kiltisti, kuten kunnon poikaystävän kuuluikin, mutta tulin jälleen levottomaksi lähes saman tien. "Mmm, ei", ynähdin aivan liian lyhyen odotuksen jälkeen. Nappasin kaukosäätimen polveltasi ja napsautin elokuvan pois päältä.

"James!"

Tukin huulesi etusormellani. "Anturajalka-kulta. Tämä elokuva on tähän mennessä opettanut minulle vain sen, että elämä on liian lyhyt hukattavaksi", kuiskasin rauhallisesti ja työsin sinut selällesi asettuen itse yläpuolellesi. "Ja ainakaan minä en tahdo hukata hetkeäkään, jona voisin tehdä kanssasi jotain paljon mielekkäämpää."

Tartuin niskastasi ja suutelin sinua intohimoisesti. Sitten nostin kysyvän katseeni silmiisi.

Naurahdit antautuneesti ja kohautit harteitasi.

"Hyvä on, voitit. Tule tänne ja näytä, mikä on tämän päivän todellinen klassikko."


Yöllä, rentoutuneena ja tyyväisenä sekä raukeana, sinä kainalossani, kuiskasin hiljaa pimeään huoneilmaan kiitoksen tälle maailman tylsimmälle mestariteokselle. Olihan se kuitenkin tietämättään aiheuttamalla syylliayyden tunteella, pakottanut Siriuksen myöntymään kaikkiin ehdotuksiini. Ei hän voinut muuta, koska muuten olisin mutristellut huuliani koko loppuillan. Eikä hän tahtonut sen olevan niin, olihan kuitenkin ystävänpäivä.

Siksi minä häntä niin rakastinkin; vaikka olinkin hänelle nykyään kumppani, ei hän koskaan unohtanut minun olevan myös hänen paras ystävänsä.

*

[Funtion]

Minä olin upottanut sormeni sinun paksuihin hiuksiisi ja pyörittelin niihin pieniä takkuja, joista omauttaisit myöhemmin.
Omauttaisit? Siis mitä?

Aloin vähitellen tajuata, että se oli suurinta ajanhukkaa, jota olin elämässäni kohdannut.
Tajuta, ei tajuata.

Tämä elokuva on tähän mennessä opettanut minulle vain sen, että elämä on liian lyhyt hukattavaksi", kuiskasin rauhallisesti ja työsin sinut selällesi asettuen itse yläpuolellesi.
Työnsin, ei työsin.

Yöllä, rentoutuneena ja tyyväisenä sekä raukeana, sinä kainalossani, kuiskasin hiljaa pimeään huoneilmaan kiitoksen tälle maailman tylsimmälle mestariteokselle.
Tyytyväisenä, ei tyyväisenä.

Olihan se kuitenkin tietämättään aiheuttamalla syylliayyden tunteella, pakottanut Siriuksen myöntymään kaikkiin ehdotuksiini.
Syyllisyyden, ei syylliayyden. Tuo taivutusmuoto on tässä muuten omituinen… se oli tietämättään aiheuttamalla syyllisyyden tunteella? Mitä? En ymmärrä, mitä haet tällä lauseella takaa.

Mmh, tämä nimi oli kiva, kiinnitti heti huomioni. Klassikko. Nimensä puolesta se vaati tekstiltä aika paljon: mutta sitten huomasinkin, että tässä puhuttiin vain klassikkoelokuvasta. Hieman epäselväksi jäi, oliko sillä jokin suurempi merkitys? Miksi tämä punottiin juuri klassikkoelokuvan ympärille?

Mun mielestä sä olisit voinut ehkä vähän enemmänkin kertoa Jamesin ajatuksia siitä, kuinka se tajusi sen klassikkoelokuvan myötä, miten elämä on liian lyhyt hukattavaksi. Se jäi ainakin mun mielestä vähän epäselväksi tässä. Tajusiko James sen vain, koska elokuva oli tylsä? Minkälaisia muita tunteita se elokuva hänessä herätti? Mitä kaikkea hän ajatteli katsoessaan sitä, miksi hän piti elokuvaa tylsänä? Olisin kaivannut tekstiin enemmän selitettyä ja täytettä, ajatuksia ja tunteita.

Dialogi oli noin yleisesti ihan okei, ehkä mua vaan häiritsi toi "haista paska" ilmaisu tuolla, kun tämä oli kuitenkin kirjoitettu kirjakielellä… puhekieleen voisin kuvitella tuollaisen, mutta tässä se tuntui oudolta (vaikka Sirius onkin Sirius.) Hahmot oli ihan hyviä, ne jäi ehkä vähän etäiseksi, sillä et oikein kuvaillut niiden ilmeitä tai ajatuksia, mut ne oli kuitenkin läsnä ja käyttäytyi tyypillisesti.

Siksi minä häntä niin rakastinkin; vaikka olinkin hänelle nykyään kumppani, ei hän koskaan unohtanut minun olevan myös hänen paras ystävänsä.
Tää viimeinen lause oli paras! Tässä esitettiin kiva ajatus ja vihdoin vähän selitettiin sitä, mikä oli ajanut Jamesin ja Siriuksen yhteen.

Kokonaisuudessaan tää oli kiva ystävänpäiväficci, tosin hyvin epätyypillinen sellainen (mistä oikeastaan tulee vain plussaa, sillä konvehtirasiat, treffit ja mä rakastan sua -tyyppiset jutut on aika tylsiä pohjimmiltaan.) Tässä oli myös hienosti kuvailtu hahmojen liikkeitä ja tekoja. Pakko myöntää, että yleisesti ottaen tää oli ihan hyvä, vaikka joitain asioita jäikin vähän puuttumaan (mutta tää on vaan mun mielipide.) Kiitos paljon tästä lukuelämyksestä!

[Violetu]

Öh. Tuota.
Alkuun olin hämmentynyt, että kumpi on kertojana. Se ei sinänsä haittaa, koska se kuitenkin selvisi, mutta moni muu asia jäi häiritsemään/mietityttämään. Enemmän kuin James/Siriukselta, tämä tuntui Lily/Jamesilta, joka on puettu J/S:n valepukuun. Eikä se puku istunut ihan hirmuisen hyvin, koska esim. tuntuu jo ajatuksena omituiselta, että Siriuksella olisi mitään hajua jästien leffaklassikoista. Lisäksi Sirius oli jotenkin Siriukseksi ihan liian rauhallinen.
Ehkä voisit alkutiedoissa tai muuten jossain kohdin vähän pohjustaa koko tilannetta uskottavammaksi?
Tässä oli myös jotenkin todellisuuspohjainen maku. Kaikki sujui liian helposti, tähän jäi kaipaamaan enemmän jotain draamaa(?). Jotenkin tuli myös sellainen tunne, ettei James ole tuossa suhteessa täysillä mukana, vaan melkein kaipaa sitä aikaa, kun seurustelu ei ollut virallista, vaan lähinnä ystävysten keskenäistä säätämistä/hauskanpitoa.
Heh, jopa lähden ihan puskiin vetämään analyysiä :')

Funtion mainitsi jo virheistä, joten en lähde tähän niitä uudelleen listaamaan.

~Violetu