Kirjoittaja Aihe: FMA, Lasijoutsen - Roy/Ed, K-11  (Luettu 2465 kertaa)

kuumakisu

  • ***
  • Viestejä: 1 088
  • sourwolf
FMA, Lasijoutsen - Roy/Ed, K-11
« : 28.02.2009 11:37:54 »
Otsikko: Lasijoutsen
Ikäraja: K-11
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus: Roy Mustang/Edward Elric
Genre: angst
Beta: aye (en tiedä pyöriikö enää täällä)

A/N: tämä on vaanha ficci, mutta löysin sen vuotiksesta ja lukaisin läpi ja tulin siihen tulokseen että täähän on ihan hyvä! :----) postaan sen siis tännekin.



Olit siinä haavoittuneena, tuskissasi, kuolevana, mutta silti niin helvetin kauniina. Silläkään hetkellä en voinut olla katsomatta hiuksiasi, jotka laskeva aurinko sai kiiltämään kauniisti kuin tuhannet ja taas tuhannet ohuet kultalankasäkeet – ainoa ero oli vain, että sinun hiuksesi olivat kauniimmat. Sinun silmäsi olivat kiinni, mutta pystyin kuvittelemaan, kuinka kirkkaasti ne olisivat tuikkineet kuin kourallinen kyyneleitä. Huulesi olivat hieman raollaan, enkä pystynyt olemaan miettimättä, miltä ne tuntuisivat omiani vasten, painamassa tulikuumia suudelmia solisluilleni tai hapuillen vatsanseutuani nälkäisesti. Huuliesi lomasta valui pieni ja tasainen verinoro. Se havahdutti minut tähän hetkeen, kyykistyin vierellesi, ja pyyhkäisin veren hihallani pois poskeltasi hellästi. Univormuni karhea kangas kaiketi havahdutti sinut, sillä silmäsi rävähtivät auki, ja katseesi etsi jotain kuin hullu helpotusta.

Enkä voinut olla hymyilemättä varkain, näytit niin kauniilta ja vahingoittuvaiselta kuin lasinen joutsen vasten kivistä katua.

Tarkensit katseesi minuun. Kultaiset silmäsi näyttivät säikähtäneeltä, mutta samalla helpottuneilta. Olitko helpottunut nähdessäsi minut? En tiennyt, mutta hymyilin sinulle. Kurtistit hieman kulmiasi pyrkien istumaan. Autoin sinua. Tartuin sinua olkapäistäsi nostaen sinua hellästi istuma-asentoon. Olit niin hento, enkä halunnut rikkoa sinua. Tuin selkääsi, kun katselit ympärillesi. Näytit järkyttyneeltä, ja minun kävi sääliksi; olithan vasta nuori poika. Sinun kauniit silmäsi eivät olisi saaneet nähdä tälläistä. Käänsit katseesi takaisin minuun.

”Eversti..”
”Edward.”
”Mitä.. tapahtui?”
”Ei mitään tärkeää.”

Hymyilin pehmeästi sinulle. Taisit huomata sen, sillä jotain olemuksessasi muuttui silloin: näytit hetkessä vuosia vanhemmalta, varmemmalta sekä jotenkin.. rennommalta. Hymyilit minulle takaisin. Näytit niin kauniilta, ja epäilin, olisiko maailmassa mitään yhtä kaunista kuin sinä siinä. Kasvosi olivat verestä tahriintuneena sekä vaatteesi repeytyneinä. Rautainen kätesi kiilsi auringon viimeisten säteiden voimasta, ja siristit hieman silmiäsi. Yskäisit selvittääksesi kurkkuasi, ja sait ilmoille vain korahduksen ja veripisaroita puvulleni. Katsoit minuun anteeksipyytävästi. Katsoin veripisaroita laskien ne hiljaa mielessäni, yksi, kaksi, kolme ja seitsemän.

”Ei se mitään”, sanoin, vaikket edes pyytänyt anteeksi. Ilmeesi kertoi sen. Ilmeesi kertoi myös, että jokin oli vikana. Sinussa ei ollut koskaan mitään vikana.
”Oletko kunnossa?”
”Olen..”
”Sattuuko paljon?”

Ääneni oli hiljainen. Jokin painoi sanojani kurkussa lähettäen ne ulos hiljaisina kuiskauksina.

Nyökkäsit.

Silloin minuunkin sattui.

Suljit silmäsi, ja yskit hieman lisää verta. Kolmetoista veripisaraa tippui muuten niin puhtaantummansiniselle univormulleni. Ne pistivät silmään, mutten välittänyt. En välittänyt sillä hetkellä mistään muusta kuin sinusta.

”Mihin sattuu?”
”Kaikkialle.”

Et puhunut paljoa, mutta sinun ei tarvinnutkaan. Koko olemuksestasi näki jo sen, kuinka sinuun sattui; en tietenkään voinut edes kuvitella sitä kärsimystä, mitä jouduit kestämään. Silti näytit niin tyyneltä pinnalta, niin kauniilta. Niin helvetin kauniilta. Enkä tiennyt, miten teit sen. Tai ehkäpä se oli juuri siinä, että et tehnyt mitään, ja sait ihmiset ympärillä lankeamaan jalkojesi juureen.

Joskus oli aika, milloin minäkin sain saman reaktion aikaan ihmisissä.

Yskit taas. Veritipat lensivät univormulleni, enkä enää edes huomannut niitä. Ainoa, jonka jaksoin enää huomata, olit sinä. Roikutit päätäsi. Otin sinut syleilyyni pudottautuen pehmeään hiekkaan polvilleni. Katsoit minuun epävarmasti kuin tietäen, mitä oli tulossa. Kyyneleet kimalsivat silmäkulmissasi, kun katsoit minuun katseella, jolla kukaan muu ennen sinua ei ollut minua katsonut. Se oli katse, joka pysäytti sydämeni kolmeksi kokonaiseksi sekunniksi, kunnes yskit taas.

Silitin kultaisia hiuksiasi.

”Kaikki on hyvin, Edward. Kohta pääsemme pois täältä..”

Jaksoit vain nyökätä vastaukseksi. Päätin hymyillä sinulle, ja sinäkin hymyilit minulle, vaikka olit selvästi väsyneempi kuin koskaan ennen. Oli, kuin olisit valvonut yhdeksänkymmentä päivää ja yötä vain maaten sängylläsi ollen väsynyt, mutta et pystynyt nukahtamaan. Minäkin olin valvonut monia öitä niin. Ja tiesin, että sinäkin olit.

Käteni jatkoi hiustesi silittämistä.

Kului tunti ja toinenkin. Hytisit sylissäni, ja pitelin sinua, enkä halunnut koskaan päästää pois. En koskaan. Ruumiisi tärisi vasten omaani, ja kylmä tuuli puhalsi meitä kohti. Se oli ankara ja kova, ja se pureutui jokaisen vaatekerrokseni läpi luuhun ja lihaan asti saaden minutkin tärisemään. Mutta sinä tärisit enemmän. Tärisit, kuin se olisi hengestäsi kiinni. Päästin sinusta hetkeksi irti aikomuksenani antaa sinulle takkini – en minä sitä tarvitsisi. Ainakaan yhtä paljon, kuin sinä tarvitsit minua juuri silloin.

Levitin tummansinisen univormutakin yllesi. Kangas kahisi, ja pitelit siitä kiinni. Minä pitelin sinusta kiinni. Aika piteli meistä molemmista kiinni. Polveni upposivat pehmoiseen hiekkaan, mutta en antanut sen häiritä.

”Eversti..”

En kuullut sinua. Puhuit niin hiljaa.

”Roy?”

Kuulin sinut. Katsoin suoraan silmiisi upoten niihin kuin pohjattomaan mereen ankkuri jalkaani sidottuna. Katseesi oli väsynyt. Olit väsynyt, minäkin olin. Pitelin sinua paremmin käsivarsillani. Tähdet valaisivat kasvojasi. Kasvoistasi näkyi likaa ja kuivunutta verta, väsymystä, kipua ja tuskaa, ikävää ja kitkeryyttä.

Yskit taas.

Silmänurkastasi valui hopeinen kyynel, joka tippui ohimon kohdalta hiuksiisi. Pyyhkäisin kyynelnoron pois kasvoiltasi yrittäen olla itse kyynelehtimättä. Oli vaikeaa nähdä sinut niin tuskaisena ja pidätellä kyyneleitä. Se sattui niin helvetisti. Halusin korjata ja parantaa sinut, kuivata kyyneleesi ja pestä pois kaiken sen tuskan ja lian vartaloltasi.

Itkit.

Minäkin itkin. Kyyneleet valuivat poskilleni, kun katsoin sinun itkuasi. Se sattui enemmän kuin mikään tänä iltana. Se sattui, kuin tuhat puukkoa olisi lävistänyt sydämeni ja miljoona luotia rei’ittänyt kehoni. Painoin kasvoni hiuksiisi.

Sinä tärisit. Minä tärisin.

Sinä itkit. Minä itkin.

Sinä olit kuolemaisillasi. Minä olisin halunnut.

”Edward, minä rakastan sinua.”

Painoin huuleni huulillesi. Olit hämmentynyt, se oli varmaa, mutta silti nostit tärisevän kätesi poskelleni haroen hiuksiani. Maistuit ihanammalle, mitä olin koskaan kuvitellut. Se jatkui kauan. Et halunnut päästää irti, enkä minä ollut valmis päästämään.

Se kuitenkin loppui, kuten kaikki hyvä loppui aikanaan. Hymyilit. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani, kun suljit silmäsi viimeisen kerran. Rintakehäsi lakkasi kohoilemasta hengityksesi tahtiin. Pääsi nojasi rentona rintaani vasten. Ja hymyilit yhä. Näytit levolliselta.

Minä en ollut.

Sisälläni joku repi sieluani palasiksi, huusi ja särki sisuskalujani. Pinnalta olin kylmä ja tyyni. Vain kyyneleet valuivat hiljakseen lasittuneista silmistäni.

”Minä rakastan sinua, Edward Elric. Minä rakastan sinua aivan rikollisen paljon, enkä taida kestää. Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua.

Rakastan sinua, rakastan sinua aina.”

fin
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 23:32:59 kirjoittanut Yukimura »
après moi, le déluge

Lozku

  • ***
  • Viestejä: 466
Vs: Lasijoutsen
« Vastaus #1 : 01.03.2009 16:33:23 »
Hmm.. Tulen nyt sitten kommentoimaan, ennen kun huomenna koulussa listit minut.

Kuvailu oli kaunista, sujuvaa. Ehkä hieman liioiteltua, mutta kun kuvasit Royn näkökulmasta se sopi tarinaan, rakastuneena kaikki on kaunista. Noh, ainakin melkein. Teksti oli muutenkin sujuvaa, ei töksähdellyt, ei madellut tai mennyt liian nopeasti. Aika muutenkin häälyi hyvin epämääräisenä käsitteenä koko ajan, joten siitäkään ei voi moittia mitenkään.

Ensimmäistäkään Fullmetel Alchemistia en ole lukenut (eikös ne ole niitä sarjakuva kirjoja, joita luetaan väärinpäin?). Oikeasti se ei kuitenkaan haitannut. Sait tarinasta luettavan, vaikkei koskaan aikaisemmin olisikaan kuullut hahmoista ja tässä tapauksessa se ainakin tepsi. Yleensä en edes avaa sellaisia ficceröisiä, joiden maailmaa en tunne.

Jaah, muuta tästä en osaakkaan sanoa, koska kirjoitusvirheetkin olit niin hyvin haravoinut, etteivät minun silmääni erottuneet. Kiitos antoisasta lukukokemuksesta.

-Lozku
~ehjimmät meistä on tehty sirpaleista~

Kovin helppoa on vajota hetkiin
joissa tunne on valhetta
sielusi kadotat vain öisiin retkiin
syntyy syviä haavoja
Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
ole rauhassa vielä mä sua seuraan

Enkeliprinsessa

  • Luihuisen Vampyyri
  • ***
  • Viestejä: 431
  • Would you be my vampire...?
Vs: Lasijoutsen
« Vastaus #2 : 04.03.2009 14:53:53 »
Mä kiitän Lozkua siitä, että se opasti miut tämän pariin :D

Mutta siis, mun varmaan pitää ruveta taas katsomaan FMA:ta, joskus oon kattonu ja nyt alko mieli kattua sitä taas ^^
Tämä oli tosi kauniisti kirjoitettu, mä olen oikeasti ihan sanaton O_O
Mä en nyt yhtään tiedä mitä voisin tässä sanoa. Siis todella kaunista tekstiä, tykkäsin oikein paljon <3
Ei mitään huonoa sanottavaa, kiitos ihanasta lukuelämyksestä <3

Päksy

  • ***
  • Viestejä: 75
  • Don't promise me forever, just love me day by day.
Vs: Lasijoutsen
« Vastaus #3 : 04.03.2009 15:50:20 »
Fullmetal Alchemistia en ikinä ole katsonut, lukenut tai perehtynyt hahmoihin, mutta tämä ficci oli todella hyvä, vaikkei hahmoja tuntisikaan. Sanattomaks vetää.
Vaikka tekstissä oli verta sun muuta, niin tarina oli kaunis eikä mitään mättöä. Upeaa, kiitos!<3

Yleensä en lue  mitään mitä en tunne, mutta sait tämän ymmärrettäväksi vaikken alkuperäisteosta tunnekaan. Kiitos siitä. :)
Its the heart and the soul
And the body and the brain
Driving me insane
But the wind and the land
And the fire and the rain
Always stay the same



puhvo

  • ***
  • Viestejä: 95
Vs: Lasijoutsen
« Vastaus #4 : 06.03.2009 21:01:35 »
Joo, mulla sama, en hahmoja yhtään tunne, mutta millonkas minä siitä oisin välittänyt ;D Hyvä ficci on tärkein<3 Ja tää tosiaan oli, tuli semmonen olo, että pakko saada lukea lisää ja lisää... Kuvailu toimi hyvin, tykkäsin varsinkin tosta veripisaroiden laskemisesta, se oli kirjoitettu nätisti. Tekstiin ei oltu tungettu yhtään liikaa, vaikka toisaalta jäi ihan hitosti kaivertaa mitä sille oli ennen Royn(?) tuloa tehty.  Ja otsikko ja teksti yhisty tosi kivasti, yleensä en ees kiinnitä siihen huomiota, mutta tää meni tosi nappiin. Pituus oli hyvä ja lopusta tykkäsin kovasti. Tunteita oli kuvailtu hyvin ja pystyin ihan sieluni silmin kuvittelemaan ne yhessä itkemässä ;) Jeps, tykkäsin<3

Mearra

  • ***
  • Viestejä: 19
Vs: Lasijoutsen
« Vastaus #5 : 09.05.2009 10:00:38 »
Aikas suloinen ficci. Minäkin tykkäsin veripisaroista, niissä oli jotain kaunista. Mun mielestä tää oli hiukkasen epärealistinen. Tarkoitan noita hahmoja, ei ehkä niinkään Royta vaan enemmänkin Edwardia. Ehkä se johtuu siitä että se on yleensä niin kauhea säheltäjä ja temperamenttinen luonne ettei tollanen kuolleena makaaminen sovi sille. En pysty uskomaan että se vaan makaisi hiljaa paikoillaan antaisi Royn silitellä itseään.

Mutta nää on vaan mun mielipiteitä ja ettei jäisi väärinkäsityksiä niin sanon vielä että tykkäsin kuitenkin paljon tästä ficistä. Se joka kehtasi niitata Edwardin varokoon nahkaansa.... ;D
Vain perhosen siiveniskuja

Whitestar

  • ***
  • Viestejä: 78
  • It's too late
Vs: Lasijoutsen - FMA, Roy/Ed, K-11
« Vastaus #6 : 14.07.2011 14:50:19 »
Aws, suloinen. Kuvailu oli kaunista ja hahmotkin. Jotenkin tuli haikee olo tuosta. Hiukan tosin olen samaa mieltä Mearran kanssa. Edward on hiukan hankala kuvitella kuolemaan, mutta hienosti sekin oli kuvattu. Todella kaunis ficci, todellakin.

Anteeksi viesti jäi lyhyeksi mutten tiedä mitä muutakaan sanoisi
Taivas itkee meidän näkymätöntä suruamme

kuumakisu

  • ***
  • Viestejä: 1 088
  • sourwolf
Vs: FMA, Lasijoutsen - Roy/Ed, K-11
« Vastaus #7 : 28.10.2014 22:20:10 »
Häpeilemätön nosto etusivulle

Kiitos kaikille viisi viiva kolme vuotta sitten kommentoineille! Arvostan!
après moi, le déluge