Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa maailman ja hahmot, Maya vain leikkii saamatta minkäänlaista rahallista korvausta.
Nimi: Naisjuttuja
Tarinan kirjoitti: Maya
Tarinan korjasi: Cattleya<3
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: K-11
Romanssin poikasia: Roy/Ed, Roy/useita naisia, Vato/nainen, Jean/nainen
Tyyli: huumori, draama, AU, novelli
Juoni: Jean huokaisi. Viikko vielä ja sitten hänen ei tarvitsisi juosta everstin ja milloin minkäkin pimun perässä raportoitavaa saadakseen. Miksi armeijaa edes kiinnostivat everstin naisjutut?
Maya höpöttää: Tällaista jälkeä syntyi kun Maya hurahti FMA:han ja päätti haluavansa kirjoittaa siitä. Ja ei, ei ole jäämässä viimeiseksi tarinaksi tästä fandomista. FMA on oikeasti aivan liian koukuttava.
Animen jaksossa 37 Jean saa toimeksiannon Sisäiseltä tutkinnalta, mutta homma menee hieman pieleen. Minun tarinassani leikitään, että Jean tosiaan hoiti homman - eli oman tulkintani mukaan seuraili Mustangin tekemisiä parin viikon ajan. Tämä on aikamoisen höttöistä aivot narikkan tavaraa, jota oli oikein mukava kirjoittaa. Toivottavasti tykkäätte tekin.
Ikäraja on muuten aikamoisen yläkanttiin, mutta haluan elellä omassa laalaamaassani ja kuvitella että 11 -vuotiaat eivät tiedä mitä saaminen tarkoittaa. Osoitan ikärajalla, minkä ikäisiä lukijoita itselleni toivoisin^.^
Osallistuu Fandom 10.
//Ai niin. En kuolemaksenikaan muista olenko lukenut tuollaisen kissa -keskustelun jossain vai johtuuko se vain omasta kiimaisesta kissastani (siis ihan konkreettisesti illat putkeen huutavasta kissasta
), mutta mikäli alitajuntani on sen jostain napannut niin kiitos ja anteeksi.
NaisjuttujaJean kohotti unisen katseensa valmistelemastaan raportista oven paukahtaessa tarpeettomalla voimalla auki. Hawkeye loi ovensuuhun ilmestyneeseen Teräsalkemistiin erityisen kiukkuisen katseen, mutta ei vaivautunut tarttumaan aseeseensa. Kai hän oli jo todennut käytöskoulun hyödyttömäksi.
Koska Hawkeyen huomio oli sillä hetkellä toisaalla, uskalsi Jean keskeyttää hetkeksi kirjoittamisen ja seurata laiskasti katseellaan huoneen poikki marssivaa Pomoa. Everstin ovelle päässyt poika ei vaivautunut koputtamaan, mutta onnekseen ovi ei ollut lukossa. Ed katosi sulkeutuvan oven taakse ja Jean palautti kiireesti harhailevan huomionsa työhönsä.
Hänellä ei ollut uskallusta uhmata Hawkeyen asekättä.
Nurkassa Jeania tarkkaan vahtinut Black Hayate heilautti häntäänsä ja asettui takaisin makuulle. Ei tarvinnut ilmoittaa emännälle.
Jean tuijotti raporttiaan. Näkökenttä hämärtyi reunoilta ja kaikki energia kului silmien aukipitämiseen. Hän vastusti halua huokaista, vastusti vielä itsepintaisempaa halua sytyttää tupakka ja antoi itsensä lopulta hieroa varovasti ohimoitaan Hawkeyen ryhtyessä keittämään kahvia.
Silmien takana vihloi, ja Jean toivoi että everstin taannoiset puheet käsinjauhetuista kahvipavuista olisivat ottaneet tuulta alleen. Se olisi tiennyt autuasta aikaa torkuille. Kaksiminuuttinen, joka Hawkeyelta kului kahvipannun valmistelemiseen, ei riittänyt kuin pikaiseen torkuista haaveilemiseen.
Sivulle ilmestyvä raapustus oli parhaimmillaankin lukukelvotonta, mutta raportti oli menossa everstille ja Jean aikoi luovuttaa sen juuri sopivaan aikaan. Tarpeeksi aikaisin, jotta Hawkeye lisäisi sen everstin Päivän Tehtävät –pinoon, mutta sen verran myöhään, että Mustangilla alkaisi olla jo kiire illan treffeille. Eversti vilkaisisi raportin otsikkoa, toteaisi että se ei käsitellyt elämää tahi kuolemaa ja heittäisi nimensä alle lukematta lukuisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä sekä näkemättä vinoa hymynaamaa, jonka Jean raapusti toisen sivun alareunaan saatuaan työn valmiiksi. Hawkeye hautaisi sen raporttien hautasmaalle ja Jean voisi aloittaa uuden väkertämisen.
Kyllä viikkoraportit olivat ihania, Jean tuumi pystymättä estämään valtaisaa haukotusta. Raportti raporttien kirjoittamisesta. Ja palkka juoksi.
Kahvipannu porisi. Hawkeye keskeytti raporttien lajittelemisen kaataakseen puolet kannusta valtaisaan kuppiin. Luutnantin lähdettyä varovasti tasapainoilemaan kohti Mustangin toimistoa rynnistivät muut nopeasti jonoon kahvinjämien äärelle. Jean jäi jonon viimeiseksi, mutta huokaisi helpottuneena huomatessaan muiden jättäneen hänelle melkein kokonaisen (normaalikokoisen) kupin verran. Sillä olisi pakko jaksaa.
Jean oli ehtinyt tuskin tarttua kahvipannun kahvaan kun everstin toimiston ovi kolahti ja Ed marssi siitä ulos. Hän näytti pohjattoman tyytymättömältä ja kohdisti kireän katseensa nolosti jähmettyneeseen Jeaniin.
”Hei, jätä minullekin”, Ed huikkasi marssiessaan huoneen poikki.
Jean vastusti halua niiskaista. Kahvi oli melkein ehtinyt kuppiin. Verisiä kyyneleitä pidätellen hän kaatoi kaksi kolmannesta jäjellä olevasta kahvista kuppiin ja siirsi sen pöydän reunalle Ediä varten. Sokerin lisäyksen jälkeen pomon kuppi olisi ääriään myöten täynnä, juuri sellainen kuin tämä halusi. Itselleen Jean otti uuden kupin ja kaatoi siihen jäljelle jääneen tilkan kahvia sekä runsaasti maitoa. Saatuaan uuden annoksen porisemaan keittimeen hän siirtyi kupin kanssa pöydän ääreen ja hörppäsi ensimmäisen suullisen haaleaa litkua. Maitoa oli aivan liikaa.
Mustangin toimistosta palannut Hawkeye katsoi porisevaa kahinkeitintä kulmat kurtussa, mutta vilkaistuaan nuokkuvia miehiä hän ei viitsinyt nostaa meteliä ylimääräisestä pannullisesta vaan palasi arkistointinsa pariin. Jean tunsi olevansa liian väsynyt juhlistaakseen kuolemanrajakokemuksen välttämistä. Sen sijaan hän kaivoi pinostaan raportin, jonka syytä koko väsymys oli.
Sisäisen tutkinnan osasto
Roy Mustangin tarkkailupäiväkirja, laatinut vänrikki Jean Havoc
Päivä 8, aamu
Luutnantti Hawkeye toimitti joka-aamuisen kahviannoksen täsmälleen samaan aikaan kuin ennenkin. Mustang on oletettavasti aloittanut työnteon; yhtään laukausta ei ammuttu.
Teräsalkemisti ilmoittautui harvinaisen aikaisin. Jean huokaisi. Viikko vielä ja sitten hänen ei tarvitsisi juosta everstin ja milloin minkäkin pimun perässä raportoitavaa saadakseen. Miksi armeijaa edes kiinnostivat everstin naisjutut?
Selaillessaan raporttiaan Jean huokaisi uudelleen. Mustang oli kuluneen viikon aikana vaihtanut naistaan säännöllisesti joka ilta. Ensin oli ollut hänen Gracensa, sitten isopovinen tarjoilija nimeltä Amy, hiirulaismainen kirjastonhoitaja Emalie, joku viisi numeroa liian pieniin vaatteisiin ahtautunut punapää, ja niin edelleen. Unohtamatta tietenkään flirttailua joka ainoan kassaneidin kanssa. Jos Jeanin täytyisi kuunnella vielä yksikin kiherretty komentti yön mustista silmistä, hän oksentaisi. Suoraan everstin kiiltäviksi puunatuille saappaille.
Kahvinkeitin sai seuraavan satsinsa valmiiksi, ja tällä kertaa Jean oli ensimmäisenä jonossa.
*
Keskiviikkoiltana Jean istui jälleen yhden baarin nurkassa sanomalehden taakse piiloutuneena – oikeasti, kuka ihme muka luki sanomalehteä baarissa? Jean alkoi olla tosissaan huolissaan ihmisten havaintokyvystä, tai ehkä koko asiassa olikin kyse alkoholin aiheuttamasta havaintokyvyn puutteesta – ja seurasi kuinka harvinaisen lyhyt ja erittäin pienirintainen nainen suli tasaisen varmasti everstin kylkeen.
Everstin naisvalinnat alkoivat vähitellen hämmentää Jeania. Miksi ihmeessä yhtäkkiä pelkkiä blondeja? Vaikka – ja tämän myöntäminen kirveli – tuo baaritiskillä istuva punapää oli tuijottanut Mustangia koko illan. Jean olisi oikein mielellään lohduttanut naisparkaa, mutta tämä oli luullut häntä tarjoilijaksi. Ja nauranut, vaikkei sentään ihan päin naamaa.
Sitten oli vielä se rintavarustus... Miksi ihmeessä valita koko paikan laudoin nainen, kun kaikki suuret hinkitkin käytännössä jonottivat syliin?
*
Torstaiaamuna eversti ei ehtinyt edes sisälle toimistoon asti ennen kuin antoi Vaton kuulla kunniansa vinossa olevasta solmiosta. Vaikutelma oli kuulemma vaikuttavin mahdollinen ase, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan.
Hawkeye piti tätä nykyä jatkuvasti kahvipannua kuumana. Vaikuttiko varmistettu kofeiinin saanti Mustangin mielialaan, sitä Jean ei tiennyt, mutta tuskin yksikään viime päivinä everstin vaikutuspiiriin joutunut oli valmis testaamaan teoriaa. Ei siitä haittaakaan voinut olla, ei ainakaan ennen kuin osaston kulut nousisivat äkkiä pilviin sähkön ja kahviporojen takia.
Mustang ilmestyi huoneensa ovelle karjumaan jotain siitä kuinka he raapivat kynillään papereitaan liian äänekkäästi. Hawkeye päätti sietäneensä tarpeeksi, ja aseella uhattu eversti palasi nurkumatta takaisin huoneeseensa. Äänistä päätellen hän poltti verhonsa.
Kyse ei voinut olla puutteesta, Jean pohti tutkiessaan apeana eväsleipäänsä, jossa oli mainoksen mukaan ollut majoneesia. Mutta miten ihmeessä ihminen, joka sai joka saamarin ilta ja vieläpä aina eri typykältä, saattoi olla päivisin pahalla tuulella?
Jos Jean saisi joka ilta edes puoliksi niin kuumilta naisilta kuin Mustang, hän olisi päivisin niin hyvällä tuulella että voisi vaikka alkaa lahjoittaa johonkin keräykseen. Kirkkojen korjaukseen tai orpojen hyväksi tai ihan mihin vain.
Kuuliko kukaan?
*
Perjantai-iltapäivänä toimiston tunnelma oli vähättelemättä kerrottuna jäykkä. Kaikki - jopa Hawkeye - yrittivät olla mahdollisimman huomaamattomia, ja samalla paiskia töitä puolitoistakertaisella teholla päästäkseen ajoissa pois.
Oven reipas paukahdus sai Jeanin melkein kusemaan alleen, vaikka sitä hän ei kyllä myöntäisi koskaan, ei vaikka kidutettaisiin kuinka. Miksi ihmeessä Pomon piti palata nyt, kun eversti oli muutenkin tarpeeksi raivoisalla tuulella?
Edin marssittua Mustangin huoneeseen koko muu henkilökunta alkoi kuulostella ensimmäisiä tappelun ääniä – niiden alettua oli viisainta kadota, nopeasti. Jean työnsi varovasti tuoliaan irti pöydästä niin, että pystyyn loikkaaminen olisi helppoa. Jopa Hawkeye näytti olevan epävarma siitä, tarttuisiko aseeseen vai juoksisiko.
He odottivat.
Kukaan – tai sen puoleen mikään – ei olisi voinut valmistaa heitä siihen, että kymmenisen minuuttia Pomon saapumisen jälkeen Mustang ilmestyisi ovelleen, hymyilisi ja käskisi kaikkien pitää iltapäivän vapaata. Tätä käännettä Jean ei aikonut tilittää tarkkailupäiväkirjaan; sitä paitsi hänen tehtävälleen määrätty aikaraja olisi ummessa muutamassa tunnissa. Millainen työntekijä ei olisi mennyt aidan matalimmasta kohdasta ja selostanut jotain kukkua haukottelusta ja kahvikupeista kun siihen kerran tarjoutui mahdollisuus.
Vasta puiston penkillä puluja ruokkiessaan Jean tajusi, että he olivat jättäneet Pomon ja everstin toimistolle kahdestaan.
*
Maanantaiaamuna toimisto oli ihme kyllä vielä pystyssä, eikä Mustangissa näkynyt minkäänlaisia vammoja. Ellei vammaksi voinut määritellä yletöntä pirteyttä, joka sai ainakin Jeanin pohtimaan oliko eversti mahdollisesti korvattu kaksoisolennolla Sisäisen tutkinnan toimesta. Jos oli, ne eivät olleet vaivautuneet lukemaan hänen raporttiaan ollenkaan.
Mustang ei ollut koskaan pirteä. Hyvällä tuulella hän oli aikaisintaan tuntia ennen seuraavien treffien alkua. Aamulla hänestä ei saanut irti edes yksitavuisia vastauksia ennen kuin hän oli saanut kofeiiniannoksensa. Maanantaiaamuisin kofeiiniannos oli tuplattava.
Vato raahusti sisään vartin myöhässä, ja eversti huikkasi hänelle iloiset huomenet ennen kuin jatkoi kahvin keittämistä. Hawkeye seisoi tämän vieressä ja näytti hiukan eksyneeltä. Everstin ei olisi edes kuulunut tietää, missä kahvipapuja säilytettiin.
Toimiston ilmapiiri oli siis lievästi ilmaistuna epätavallinen, mitä seikkaa Jean käytti hyväkseen luistaakseen jälleen uuden viikkoraportin kirjoittamisesta. Hän oli kuluneiden kahden viikon aikana tottunut – hieman liiankin kanssa – pohtimaan everstin toimia raporttia varten, eikä omituinen käytös suostunut jättämään häntä rauhaan. Jos kyseessä olisi ollut Cain, Jean olisi ollut ehdottoman varma että tämä oli kuluneena viikonloppuna tavannut naisen ja päässyt makuuhuoneeseen asti. Mutta everstin kohdalla kyseinen johtopäätös oli yksinkertaisesti naurettava.
Ovi kolahti, ja Jean kohotti päätään nähdäkseen kuinka Vato saapui myöhässä. Huolestuttavaa oli se, ettei eversti reagoinut edes päätään kääntämällä. Vaton perässä ovesta astellut Edward näytti omituisen tyyneltä, miltei hyväntuuliselta, mutta myös tuhottoman väsyneeltä.
Kahvipannu korahti saadessaan päivän ensimmäisen annoksen valmiiksi. Mustang otti kaapista kaksi kuppia ja kaatoi toisen ääriään myöten täyteen, toisen hieman vajaaksi. Täysi jäi hänen käteensä, vajaa sai seuraakseen pöydälle kukkuroilleen täytetyn sokeriastian.
Edward ei näyttänyt kuin hivenen hämmentyneeltä Mustangin viittoessa hänet luokseen. Pöydän luokse ehtinyt Teräsalkemisti ei kuitenkaan tehnyt elettäkään tarttuakseen kuppiin. Mustang hymähti oman kuppinsa takaa: ”Näytät siltä kuin tarvitsisit piristystä.”
Äänensävyn soinnissa oli jotain pielessä, Jean päätti seuratessaan keskustelua pöytänsä takaa. Ja johtuiko poskien hento punerrus ainoastaan tiukasti Pomon kaulan ympärille kiedotusta huivista? Miksi Pomolla ylipäänsä oli huivi, ei ilma nyt
niin kylmä ollut?
”En oikein saanut nukuttua viime yönä.”
Mustangin virnistys näytti jotenkin toispuoleiselta.
”Alin kissatko taas?”
Ed hymähti vuorostaan hörpätessään kahvilla maustettua sokeriaan. ”Monta, äänekästä kissaa. Hyvin... kiimaisia.”
Mustang näytti siltä kuin olisi halunnut nauraa. Ed näytti vaivaantuneelta. Jean ihmetteli, missä välissä hän oli ryhtynyt pohtimaan ilmeitä ja eleitä näin tarkasti. Entä kuka helvetti halusi keskustella kiimaisista kissoista maanantaiaamuna töissä?
Lusikka kilahteli kupin reunoja vasten Edin hämmentäessä kahvia sokerin sekaan.
Kultaiset silmät lukkiutuivat tiukasti pyörivään nesteeseen, eikä Jean voinut kuin ihmetellä mikä kaikkia oikein vaivasi. Pomo ja eversti käyttäytyivät melkein kuin jonkin harlekiiniromaanin salaiset rakastavaiset – ei, Jean ei lukenut harlekiineja. Hän oli vain kuullut niistä – eikä kukaan muu koko toimistossa tuntunut huomaavan. Toisaalta, ehkä vika olikin Jeanissa itsessään.
Edin silmät olivat edelleen tiiviisti lattiassa. Mustang huokaisi hiljaa ja hänen kätensä kohosi kymmenisen senttiä ennen kuin hän huomasi pysäyttää sen. Aivan kuin hän olisi ollut aikeissa tarttua Pomon leukaan, kohottaa tämän kasvoja ja...
Jean iski kynänsä pöydälle aloittamattoman raportin vierelle ja nousi seisomaan. Hän tarvitsi savut nyt, ennen kuin hänen mielikuvituksensa riistäytyisi kokonaan käsistä.
*
Iltapäivällä kaikki oli palannut normaaliksi. Mustang oli oma harvasanainen itsensä vetäessään suoraa viivaa lukemattomien raporttien alle. Ed oli häipynyt ovet paukkuen haukuttuaan Mustangia pyromaaniksi; Mustang oli esittänyt jonkin sivuhuomautuksen lyhyydestä. Hawkeye vahti heitä kaikkia tuiman näköisenä. Maanantai-iltapäivä ei ollut mikään tekosyy velttoiluun.
Jean oli saanut kaksi kolmannesta työpinostaan selvitettyä, kun Hawkeye kantoi hänelle uuden. Aivan varmasti naisen suupielessä kummitteli pieni virne.
Ovi kävi, ja huoneen täytti hiljainen, metallinen kalina. Alphonse näytti jollain lailla hämilliseltä, kuin ei olisi ollut varma siitä että toimistoon saapuminen oli ollut viisas teko. Haarniskan sisältä kaikuva ääni kuulosti tavallista hennommalta sanoessaan Hawkeyelle: ”Veli pyysi minua tuomaan tämän kirjan. Se kuuluu kuulemma everstille.”
Hawkeyen kasvot pysyivät totisina tämän tarttuessa ojennettuun kirjaan. Silmissä erotti lämpöä. Luutnantti ehti ottaa kaksi askelta kohti everstin ovea ennen kuin se aukesi ja eversti itse ilmestyi ovensuuhun. Tämä nyökkäsi Alphonselle tervehdykseksi ja tarttui sitten luutnantin ojentamaan kirjaan.
Kirjan välistä tipahti valkoinen paperin pala.
Sekä Hawkeye että Mustang kumartuivat poimimaan sitä, mutta Mustang oli nopeampi. Tämä silmäsi paperia nopeasti ja työnsi sen sitten taskuunsa. Sitten mies vilkaisi Alphonsea. Haarniska näytti siltä kuin saattaisi saada sydänkohtauksen hetkenä minä hyvänsä.
”Kiitoksia, Alphonse”, eversti sanoi ja hymyili. ”Sinulla onkin varmaan jo kiire asioillesi.”
Haarniska ponkaisi asentoon. ”Niin! Siis, tuota, minä tästä... juu.”
Jean jäi tuijottamaan kiinni paiskautunutta ovea silmiään pyöritellen. Kaikki käyttäytyivät jotenkin oudosti tänään. Everstikin oli tullut itse hakemaan lisää kahvia eikä pyytänyt sitä Hawkeyelta. Omituista.
Kahvipannun edessä seissyt Cain väistyi everstin tieltä ja kysäisi sitten Vatolta: ”Mitä ajattelit tehdä illalla? Lähdetkö baariin?”
”Minulla on treffit”, Vato vastasi omahyväisen kuuloisena. ”Paulan kanssa. Muistatko kun puhuin hänestä?”
Kuka voisi unohtaa, Jean pohti ärtyneenä.
Hän se oli Paulan ensimmäisenä huomannut ja tuskaillut koko illan, uskaltaisiko mennä pyytämään naista saatille. Vato oli lopulta kyllästynyt hänen jahkailuunsa ja mennyt itse juttelemaan naisen kanssa, ajaakseen tämän ystävänsä luo. Ja huomannut sitten, että naisella ja hänellä oli aivan täsmälleen samanlainen huumorintaju. He olivat tapailleet kohta kaksi viikkoa.
”Entäs te?” Cain kysäisi Mustangilta. Fiksu veto; jos naisen halusi, kannatti mennä eri baariin kuin Mustang.
Eversti hymyili kuin jollekin sisäiselle vitsille ja totesi sitten aikovansa viettää rauhallisen koti-illan. Yksin.
Ovi sulkeutui ja jätti lauman alaisia leikkimään kaloja suut ammollaan. Ainoastaan Hawkeye näytti ymmärtäneen huumorin vitsin takana; nainen hymyili hiljaa.
Jean totesi päätään ravistaen nähneensä aivan kaiken ja palasi sitten töidensä pariin toivoen, että kaikki palaisivat ennalleen yön aikana. Vaikka olihan tässä jo kerrottavaa lapsenlapsille. Ja jos kerran Mustang ei aikonut ilmestyä häiritsemään Itäisen kaupungin yöelämää, saattaisi Jeankin päästä vihdoin osille kaupungin laajahkosta naistarjonnasta.
Edes hyvin tähdätyt liekit eivät saisi Jeania myöntämään äskeisiä ajatuksiaan. Hyvin pian vänrikin pää täyttyikin vaatekaapin sisällöstä ja siitä suloisesta myyjättärestä, joka oli lähikaupan kassalla hymyillyt hänelle vähintään yhtä kauniisti kuin everstille.
Tämä ilta, Jean päätti työn puoleen raivoisalla vauhdilla kumartuen, oli mitä loistavin ilta maitopurkin hakemiseen.
