Nimi: Syyspäivä Lontoossa
Kirjoittaja: Munis
Oikolukija: Winga <3
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Drama, raapalesarja
Vastuuvapaus: Rowling omistaa kaiken, minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi, enkä tienaa.
Vapaa sana: Miljööhaasteeseen puistolla. FF100 sanana 078, Missä? Ihan vain sillä perusteella, että päätän sen sopivan tähän. :< Tämä on myös #satasvatysten haasteeseen, jossa pitää kirjoittaa vähintään 400 sanaa pitkä ficci, jossa mainitaan Lontoo ja musiikki.
Viistokujalta oli tavattoman helppoa karata jästimaailmaan. Toki sinne olisi myös helppo eksyä, mutta...
Luna oli silloin kahdeksantoista ja alunperin hänen oli pitänyt vain käväistä Viistokujalla apoteekkarilla, mutta yllättäen Luna oli kokenut suurta tarvetta kavuta Irvetan valkeat marmoriportaat ylös vaihtaaksen muutaman kaljuunan jästirahoiksi. Sitten hän oli yksinkertaisesti livahtanut Vuotavan noidankattilan kautta meluisalle jästikadulle. Hän oli tosin juonut kivennäisveden pubissa ennen lähtöään, mutta melko nopeasti hän kuitenkin jo haisteli ilmaa Charing Cross Roadilla. Karttaa hän ei tarvinnut, oli paljon mukavampaa seikkailla ilman määränpäätä, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus! Hän oli nähnyt elämänsä aikana vain murto-osan Lontoosta, lähinnä matkalla King’s Crossille tai velhosairaalaan.
Charing Cross Road. Se oli hassu paikka. Luna halusi kuitenkin kauemmas. Borders ei tulisi riittämään hänelle. Bordersissa myytiin kirjoja, musiikkia, elokuvia ja ilmeisesti siinä oli samassa yhteydessä jonkinlainen kahvilakin.
Luna ei osannut määritellä, kuinka pitkästi hän oli kävellyt, mutta hän löysi itsensä Big Benin, suuren kellotornin, juurelta. Oli hän varmaan yli puolitoista mailia kävellyt. Whitehallia pitkin. Siellä oli ollut patsas ratsastajasta ja hevosesta. Joku Britannian armeijasta tai jostakin. Vuosilukuja. Kellotornilta hän oli lähtenyt kävelemään Westminsterin sillalle ja ehtinyt puoliväliin asti, kunnes hän olikin päättänyt kääntyä takaisin. Hän ehtisi kävellä Thames-joen eteläpuolella vielä useina päivinä, mutta nyt hän ei sinne menisi.
Luna käveli suoraan kellotornin ohitse aina vain eteenpäin, kunnes hän tuli pyhän Jamesin puistoon. Sinne oli kellotornilta hänen oman arvionsa mukaan ehkä kolmesataa jaardia. Siellä ei jostain syystä ollut kovin paljoa ihmisiä. Vanha mies luki penkillä sanomalehteä ja nuori nainen työnsi lastenvaunuja.
Luna ylitti Horse Guards Roadin ja hyppäsi vesilätäkön yli, johon bensiini oli tehnyt sateenkaaria. Ilmassa tuoksui syksy. Maassa oli kellertävänvihreitä, punaisia, keltaisia, ruskeita ja oransseja vaahteranlehtiä, vaikka niitä oli puissakin vielä kamalasti. Joku lapsi oli unohtanut punaiset sormikkaansa puun alaoksalle. Luna potkiskeli lehtiä kenkiensä kärjillä ja puhalsi suuren, keltaisen purkkapallon. Siitä puistosta hän piti kovasti. Pyhän Jamesin puisto.
Puistossa oli jotenkin... Rauhallista. Vaikka se olikin vain puistoalue keskellä suurkaupunkia. Siellä vain tuntui, ettei kuullut ollenkaan Birdcade Walkilla ajavaa punaista autoa, jonka takakontissa olevat bassot jumputtivat musiikkia kovaan ääneen. Kyllä sen kuuli, muttei sitä ajatellut. Siis oli kuin ei olisi kuullut, vaikka kuulikin. Sitä ei ajatellut kuulemaansa, kun saattoi vain katsella niitä viattomia vaahteroita tai niitä punaisia sormikkaita. Tai pelikaaneja. Vaikkei Luna pitänytkään pelikaaneista, vaan pikemminkin pelkäsi niitä. Ne olivat isoja ja niillä oli liian suuret nokat. Luna käveli puistossa aika kauankin ja koetti olla välittämättä pelikaaneista.
Ilta alkoi hämärtyä ja lämpötila laski. Hengitys ei sentään vielä huurunnut ilmassa.
Kello oli vähän yli yhdeksän. Luna oli lähtenyt puistosta tunti sitten ja löytänyt yllättävän hyvin takaisin Vuotavaan noidankattilaan, vaikka hän olikin varautunut kaikkoontumaan sinne.
Hän oli tervehtinyt majatalon isäntää, mutta sanonut kulkevansa vain läpi sillä kertaa. Kuten lähes aina. Luna ei ollut majatalon vakiokalustoa.
Viistokujalla oli siihen aikaan hiljaista. Jos hän olisi eksynyt Iskunkiertokujalle, hän olisi luultavasti löytänyt ihmisen jos toisenkin ja ties mitä muuta. Mutta sinne Luna ei enää haluaisi. Ei edes uteliaisuudesta, ei nyt, kun hän oli raottanut verhoa itsensä ja jästimaailman väliltä. Jästimaailman, jossa kasvoi puistoissa vaahteroita, ihmiset rynnistivät maanalaisiin ja kellotornissa oleva valtava kello ilmoitti tasatunneista.
