Luopumisesta | S

[toiveajatus]

Nimi: Luopumisesta
Kirjoittaja: toiveajatus
Ikäraja: Sallittu
Osallistuu: Idearoll - Anna arvan antaa aihe-haasteeseen. Numerona 81. eli  "Ikinä en luovu sinusta".
Sanoja: 195

A/N: Näin käy, kun luulee olevansa luova keskellä yötä.


Minä lupasin sinulle silloin joskus kun me keinuimme ala-asteen pihassa, etten koskaan jätä sinua. Minä en yleensä mitään sellaista sano, mutta silloin se tuntui oikealta. Me olimme parhaita ystäviä ja mitä tahansa tapahtuikin, me pidimme yhtä.

Sinä sanoit, ettet halua luopua minusta. Minä sanoin, että tahdon olla vapaa. Ettei minua saa kahlita yhteen ihmiseen enää kun en jaksa. Minä olin aina kuin lintu, pelästyttyäni lensin karkuun.

Nykyään kun katson seitsemännen luokan kaverikuvaamme, huomaan kasvoillamme saman ilmeen, hymyn. Me vain hymyilimme kameralle, emme toisillemme niin kuin ennen.

Minä tiedän jääväni ikävöimään sinua ja meidän tempauksiamme, kun pukeuduimme samalla lailla tai kun sinä kauhistelit, kun kiipesin korkealle puuhun hakemaan helmiliskoja, jotka sinne lensivät, kun heittelin niitä kävellessämme. En koskaan saa niitä hetkiä takaisin, enkä varmaan sinuakaan, mutta minä opin elämään asian kanssa.

Minulla on uusi paras ystävä ja sinulla myös. Ja ehkä me jonain päivänä saamme sen hukatun yhteisymmärryksen takasin. Nyt minä tyydyn vain siihen, kuinka voin katkeruudessani muistuttaa, että sinähän et ikinä halunnut luopua minusta.

Ja kuten huomaat, kun lennän, olen onnellisempi. Sinusta en tiedä. Mutta miettimään jäin, että oletko onnellisempi kun annoit itsellesi luvan luopua. Luopua minusta, luopua meistä.

Minä en koskaan suostunut luopumaan siivistä.


A/N2: Kommentoida saa. ♥

[Mort]

Hola. Kuten lupasin. Miksi mä lupasin? Mä en enää muista. Mut joka tapauksessa. Äkkiä ennen kuin yli A&A:noin itseni jälleen ja et saa mitään selvää tästä kommentista. :''D

Mun mielestä on edelleenkin julmaa, että sä et yhtään infonnu mua tästä - jouduin raahaan perseeni tänne lukeakseni tämän. FTE:t ei selvästikään toimi kumpaankin suuntaan. Julmaa. Jos sit asiaan.

Tämä oli hieno. Kauhian nättiä. Ja minähän tykkään kaikesta nätistä.

Pidin tämän arkipäiväisyydestä. Siitä, että tähän pystyi samaistumaan. Kertojan katkeruus ja ehkä jopa vihaisuus on havaittavissa koko tekstin ajan.

Mutta miettimään jäin, että oletko onnellisempi kun annoit itsellesi luvan luopua. Luopua minusta, luopua meistä.

Oonks mä kertonut, kuinka paljon mä diggaan ja pidän toiston käyttämisestä tekstissä tehosteena - siis suomennettuna; siitä, että asiaa toistetaan. (Selitin ensin sekavasti ja tulin selittelemään tätä sekavuuttani vielä enkä tiedä auttoiko sekään. :'D) Mut mä tykkään siis. Se tekaa asioista vakuuttavampia, uskottavampia ja ns. voimakkaampia. Se ei toimi jokaisessa tekstissä ja jokaisessa tilanteessa, mutta varsinkin tuo viimeinen virke lainauksessa on osoitus siitä, kuinka se toimii, kun se toimii.

Ja siis toi lopetus. Näkisit mun ilmeeni - mä rakastan sitä.

En mä joulukinkkuseni keksi tähän muuta tässä vaiheessa. (Tuun paranteleen tätä, kun ajatus juoksee vähän reippaammin, A:t ei häiritse ajatuksiani/tuota mielikuvia mieleeni ja lentopallomiehet voittaa ton ottelun. <3)

Mort kiitttää tästä.