Ficin nimi: Yhdet treffit
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama
Paritus: Alecto/Arthur
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Row omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, enkä saa rahaa.
A/N: Sain Paritusgeneraattori haasteesta Arhur/Alecton ja mietin, että miten onnistun siinä. Onnekseni huomasin, että en löytänyt Alecton syntymävuotta, joten saatoi laittaa hänet hyvällä omatunnolla samalle vuosikurssille Arthurin kanssa. Idea vaan paukahti päähäni! Tietysti, jos jossain on tieto Alecton syntymävuodesta niin pahoittelen virhettä. Tämä voi silti olla ihan hauska. Osallistuu FF50 aiheella luihuiset (020.Liikaa.) ja tietysti siihen Generaattorihaasteeseen tällä parituksella. Kerään tällä hahmon Alecto Carrow.
Yhdet treffit
Siihen aikaan Alecto ei ollut kiinnostunut vielä pimeyden voimista. Hän oli 15-vuotias ja häntä kiinnostivat pojat enemmän kuin opiskelu – tietysti vain puhdasveriset. Valitettavasti Alecton luokalla ei ollut oikeastaan ketään mielenkiintoista ja hän oli iskenyt silmänsä samanikäiseen Arthuriin. Poika tosin oli Rohkelikossa, eikä Luihuisessa kuten hän. Se oli sivuseikka, jonka Alecto painoi taka-alalle ajatellessaan ihan hauskan näköistä nuorta miestä, vaikka hän tiesikin tämän suvun olevan verenpetturisakkia. Haaveissaan Alecto ajatteli, että Arthur olisi erilainen ja kunnon velho.
Eräänä päivänä Alecto sai tilaisuutensa. Hän oli ollut tekemässä taikuuden historian esseetä, joka ei ottanut oikein sujuakseen. Silloin Arthur oli tullut kirjastoon ja huomannut tytön kurtistelevan turhautuneena kulmiaan.
”Voinko auttaa sen kanssa?” Arthur kysyi hymyillen. Alecto yllättyi ja tarttui tilaisuuteen.
”Joo, minulle ei ole jäänyt mitään päähän taikuuden historian tunneilta”, Alecto sanoi. Arthur vilkuili esseen alkua uteliaana.
”Minä muistan jotakin”, Arthur sanoi hetken pohdittuaan aihetta. Arthur auttoi tehtävässä tehden huomioita, joista Alecto ei muistanut kuulleensakaan ja essee valmistui nopeasti. Kiittäessään Alecton mieleen tuli, että hän voisi hyötyä tilanteesta enemmänkin.
”Lähtisitkö kanssani Tylyahoon ensi viikonloppuna?” Alecto kysyi punastuen. Arthur hieroi niskaansa ja mietti hetken aikaa. Hänen korvansa punoittivat.
”Tuota… Kyllä, minä voin lähteä”, Arthur lopulta suostui. Alecto kertoi, moneltako he tapaisivat aulassa lauantaina aamupäivällä.
~*~
Alecto ja Arthur tapasivat kahdeltatoista. Tyttö oli pukeutunut vähän normaalia hienommin, mutta liioittelematta. Arthur oli nuhjuisessa kaavussaan, joka hieman ärsytti Alectoa, mutta hän jätti sen mainitsematta. Tärkeämpää oli, että hän oli vihdoin saanut treffiseuraa.
”Mennäänkö matami Puddifootin kahvilaan?” Alecto ehdotti, vaikka häntä hieman ujostutti viedä Arthur niin hempeään paikkaan. Sydänkoristeet eivät sytyttäneet häntä, mutta pieni romanttinen tunnelma saattaisi olla paikallaan.
”Öh… Mennään vain”, Arthur sanoi, eikä hänellä ollut aavistustakaan millainen kahvila se olisi. Alecto johdatti heidät kahvilan luokse, jonka ikkunoista näki jo hempeyden, jota kahvila huokui. Sydämet ikkunoissa kertoivat kahvilan tyylin varsin selkeästi – puhumattakaan pienistä sydämistä, jotka satoivat katosta heidän päähänsä heidän astuessa sisään.
”Käydään tilaamassa jotain”, Alecto ehdotti.
Matami Puddifoot ojensi molemmille höyryävän kupillisen kahvia. Alecto pani merkille, että Arthur halusi runsaasti maitoa ja sokeria. Se ei ollut kovin miehekästä, mutta sille ei voinut mitään. He istuutuivat pöytään kauas ikkunasta, koska Alecto ei halunnut kavereidensa vielä näkevän kenen kanssa oli treffeillä – mutta hän ei tietenkään kertonut sitä pojalle.
”En oikein tiedä, mistä aloittaisin… Jännittävätkö kokeet sinua?” Arthur kysyi saadakseen keskustelun alkuun. Alecto ajatteli, että ehkä koulu olisi hyvä puheenaihe näin aluksi. Myöhemmin voitaisiin siirtyä hieman
kiihkeämpiin aiheisiin.
”Ei oikeastaan”, Alecto vastasi. ”Entä sinua?”
”Vähän, koska haluan ministeriöön töihin”, Arthur sanoi ja Alecto innostui. Ministeriössä oli arvokkaita velhoja ja hän kiinnostui aiheesta.
”Minkälaiseen virkaan aiot hakea? Ministeriöön vaaditaan hyvät arvosanat”, Alecto kysyi uteliaana, mutta sitä hän katui hetken kuluttua.
”Haluaisin tehdä työtä jästien parissa, tai jästitavaroiden. Jästit ovat hurjan mielenkiintoisia. Olemme käsitelleet jästitiedon tunneilla heidän tapojaan ja puhuneet autoista, joilla jästit kulkevat paikasta toiseen. Hurjan jännittävää”, Arthur aloitti. Alecto peitti kasvoiltaan typertyneen ilmeen, kun hän oli saanut kuulla Arthurin opiskelevan niin typerää ainetta – ja erityisesti siitä, miten innokkaalta poika vaikutti.
”Niin on”, Alecto kuitenkin vastasi, koska hän oli odottanut treffejä paljon. Kenenkään ei tarvitsisi tietää, että hän oli sanonut jotain hyväksyvää jästeihin liittyen. Se oli kuitenkin paha virhe.
”Mahtavaa, että olet samaa mieltä! Olen aina saanut sellaisen käsityksen, että luihuisia ei paljoa kiinnosta jästien asiat, mutta olen oikein ilahtunut. Tiesitkö, että jästeilla on posteljooneja? Ne kuljettavat kirjeitä pöllöjen sijaan. Kirjeisiin kirjoitetaan osoite ja posteljooni etsii tiensä perille. Innostavaa. Mutta tärkeintä on muistaa postimerkki, koska muuten posteljooni ei ota lähetystä toimitettavaksi. Se on mielestäni hyvin hassua”, Arthur selitti innoissaan, eikä hiljentynyt sittenkään, kun oli kertonut posteljooneista kaiken minkä tiesi.
Jästiasioita tuntui olevan loputtomasti ja Arthur suorastaan hehkui innostusta. Alecto puri huultaan ja yritti pysytellä kohteliaana loppuun asti, vaikka jästirakkautta oli ilmassa jo aivan liikaa. Hän oli kiitollinen, kun he olivat juoneet kahvinsa ja kello alkoi olemaan jo niin paljon, että oli kohteliasta toivottaa hyvää iltaa ja lähteä takaisin tupaan.
”Minulla oli mukavaa, Alecto. Olet oikein viehettävä – en tainnut muistaa sanoa sitä aiemmin”, Arthur sanoi hymyillen oikein leveästi.
”Niin minullakin”, Alecto valehteli. ”Mutta minusta olisi parempi, että emme tapaa enää.”
Arthur näytti hämmentyneeltä, mutta ei pistänyt pahakseen. Se saattoi oikeastaan olla jopa parempi, sillä hän epäili, että Alecto ei ollut oikeasti kiinnostunut jästeistä niin paljon kuin hän. Arthur tiesi tarvitsevansa tytön, joka ymmärtäisi hänen mielenkiintonsa jästitavaroita kohtaan.
”Ei se mitään. Toivon, että löydät jonkun toisen”, Arthur sanoi hymyillen ja tarkoittaen sanojaan. Alecto hymyili takaisin hieman teennäisesti, mutta oli samaa mieltä Arthurin kanssa. Toivottavasti hän löytäisi toisen, vähemmän hullun pojan, jonka kanssa seurustella. He kävelivät kahvilasta samaan suuntaan vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa, mutta Sekon pilailupuodin kohdalla heidän tiensä erosivat. Alecto huokaisi syvään.
Ne olivat olleet hänen elämänsä huonoimmat treffit.
