Kirjoittaja Aihe: FMA: Käännös: The Gift, K-11, osat 24/24  (Luettu 10236 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #40 : 03.10.2008 11:59:26 »
T/N Oi, kivaa, jos kääntämäni ficit ovat vakuuttaneet tämän parituksen ihanuudesta. Itse en ole hetkeäkään inhonnut tätä, vaan heti kun löysin ekan ficin tällä parilla ja ennen kuin edes luin sitä, hoksasin, että hei, tämän on pakko toimia. Ed ja Roy vain sopivat yhteen. Ja tässä seuraava luku.



22
Poissa

Joulukuun kahdeskymmeneskolmas – Lauantai

Roy haukotteli kompuroidessaan unisena keittiöön ja kaataessaan itselleen kupillisen kahvia ennen kuin lysähti sohvalle. Hän tuijotti ilmeettömänä koristeltua kuusta samalla, kun siemaili kuumaa nestettä. Se oli ollut yksinäistä, nukkuminen ilman Ediä. Ei sillä, ettei hän olisi tottunut nukkumaan yksin, mutta hän oli odottanut Edin olevan täällä, kunnes Alphonse palaisi...

Noustessaan seisomaan Roy kulautti alas loput kahvista ja vältti kuuseen katsomista valmistautuessaan lähtemään. Ed tulisi takaisin. Nuorukainen vain ylireagoi. Kun hän pääsisi töihin, hän etsisi Edin ja yrittäisi saada tämän ymmärtämään...

---------------------

Riza kohotti katseensa, kun eversti Mustang tuli toimistoon. Hän näytti hiukan väsyneeltä, mutta sen lisäksi...

”Luutnantti, oletko nähnyt Ediä?” mies kysyi, kun näki Rizan.

”No... kyllä minä olen, mutta hän on nyt mennyt”, hän vastasi.

Hänen komentajansa alkoi penkoa työpöytänsä laatikkoa ja kysyi: ”Minne hän meni? Minun on puhuttava hänelle.”

Riza rypisti otsaansa ja sanoi: ”Hän sanoi, että oli menossa Resembooliin, luulin, että tiesit...” Everstin pää nytkähti ylös ja hän katsoi Rizaan kasvoillaan ilme, jota tämä ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se oli tuskaa sekoittuneena epäuskoon. ”Ilmeisesti et...” Riza sanoi pehmeästi.

”Milloin hän lähti?” hän kysyi hiljaa.

”No, hän oli täällä tunti sitten ja hän sanoi, että oli menossa rautatieasemalle.”

Riza näki useiden tunteiden risteilevän miehen kasvoilla tämän ajatellessa, sitten mies äkkiä haukahti: ”Hae auto!”

”Sir?”

”Auto, luutnantti!” Roy sanoi kerätessään nopeasti muutamia tavaroita. ”Me menemme rautatieasemalle!”

Hän epäröi hetken. Autoa sai käyttää vain armeijan tarkoituksiin, mutta... ”Kyllä, sir”, hän sanoi ja kiirehti tiehensä. Riza ei tiennyt, mitä oli tekeillä, mutta hänellä oli tunne, että jokin everstin suunnitelmissa oli mennyt pieleen.

-------------------

Ed tuijotti synkkänä ulos junan ikkunasta asemalle, katsoi sitten tyhjää paikkaa edessään. Junan olisi pitänyt lähteä viisitoista minuuttia sitten, mutta ilmeisesti myrskyn vuoksi oli joitakin ongelmia...

”Typerä Roy...” hän mutisi puoliääneen. Ed oli niin loukkaantunut ja turhautunut. Eversti sanoi, ettei tapaillut tyttöä, mutta jos niin ei ollut, miksi hän ei kertonut Edille tytöstä ja siitä, mitä oli tehnyt? Miksi hän oli niin salaileva?

Ed huokasi. Ehkä hänen pitäisi mennä takaisin. Nousta vain junasta ja mennä takaisin...

Silloin hän kuuli konduktöörin ilmoittavan, että juna oli lähdössä. No, valinta oli nyt otettu häneltä eikä hän todella välittänyt. Ehkä näin oli parempi. Hänen oli parempi olla Alin kanssa...

Mutta jos niin oli, miksi hän tunsi olonsa niin syylliseksi? Miksi hänestä tuntui kuin hän olisi väärässä ollessaan järkyttynyt? Miksi hänestä tuntui, että hän ylireagoi...?

Juna nytkähti tönäisten Edin ajatuksistaan. Hän vilkaisi jälleen ulos ikkunasta ja hänen silmänsä levisivät, kun hän näki Royn juoksevan junaa kohti. Ed avasi ikkunan ja työnsi päänsä ulos. Eversti näki hänet ja huusi: ”Ed!”

Mutta oli liian myöhäistä, juna lähti asemalta ja hänen täytyi sulkea ikkuna, sillä lunta lensi kaikkialle.

Ed nielaisi raskaasti ja peitti kasvonsa käsillään.

Hän oli tullut asemalle... ja hän oli näyttänyt niin epätoivoiselta...

Turhautuminen ja syyllisyys hyökkäsivät hänen sydämeensä ja Ed tunsi kyynelien pistelevän silmiään ajatellessaan, että ehkä hän oli tehnyt väärän valinnan.

---------------------

Pysäköityään auton Riza kiirehti asemalle yrittäen löytää komentajansa. Kun he olivat päässeet riittävän lähelle, Roy oli hypännyt ulos autosta, melkein saanut kolhun niin tehdessään, ja lähtenyt juoksemaan kohti asemaa.

Äkkiä Riza näki hänet ja huusi: ”Eversti!”

Hän joko ei kuullut tai jätti Rizan huomiotta, sillä hän käveli nopeasti eräälle lippukojulle ja Riza kuuli hänen vaativan: ”Minä haluan lipun seuraavaan junaan Resembooliin!”

Riza astui hänen viereensä ja katsoi lipunmyyntivirkailijaa, mustatukkaista tyttöä, joka näytti olevan seitsemäntoista tai kahdeksantoista.

”Olen pahoillani, mutta emme lähetä juuri nyt enempää junia pohjoiseen (*)”, tyttö sanoi anteeksipyytävästi.

”Mitä? Miksi ei?” eversti kysyi, epätoivo oli punoutunut hänen ääneensä.

”Myrskyn vuoksi. Joidenkin reittien lähellä on ollut lumivyöryjä ja on vain liian vaarallista lähettää enempää juuri nyt.”

”Mutta tuo lähti”, eversti sanoi turhautuneena osoittaessaan sinne, missä juna oli ollut vain muutamia minuutteja sitten.

”Se oli viimeinen, ja emme melkein lähettäneet sitäkään...”

”Eversti...” Riza sanoi tullen mukaan keskusteluun. Roy vilkaisi häneen ja hän sanoi: ”Ette voi lähteä juuri nyt muutenkaan.” Mies katsoi häneen turhautuneena ja hän sanoi: ”Muistatteko? Teidän täytyy saada ensin jotakin...”

Royn silmät levisivät hiukan muistutuksesta ja hän sanoi tuskaisella äänellä: ”Luuletko, että voisin saada sen ajoissa?” Hän piti tauon ja sanoi sitten: ”Ja vaikka saisinkin, sillä ei olisi nyt väliä...”

”Ajatteletteko tosiaan niin, sir?” Riza kysyi. ”Kaiken sen työn jälkeen, minkä olette tehnyt sen eteen, aiotteko luovuttaa nyt?”

Mies käänsi katseensa hetkeksi, mutta kun hänen katseensa palasi Rizaan, tämä saattoi nähdä päättäväisyyden hänen silmissään.

--------------------

”...ja niin, sitten minä kerroin hänelle, että se johtui siitä, ettei hän ollut alun perin pitänyt hyvää huolta automailistaan!” Winry sanoi, nojautui sitten Alin hartian yli ja katsoi hänen haarniskansa kasvosuojusta. ”Sinulla ei ole aavistustakaan, miten vihainen olin.”

Al hihitti. ”Voin arvata. Et kai lyönyt häntä jakoavaimella, vai löitkö?”

”En, mutta minun olisi pitänyt”, Winry sanoi, ojentautui ja osoitti sohvapöydälle. ”Annatko minulle kiillokkeen?”

Al kurkotti, ojensi pullon hänelle ja sanoi: ”Kiitoksia paljon, Winry. En ikinä saa selkääni kiillotettua ja sellaista.”

”Ei tässä mitään, Al. Minusta on mukava nähdä metallin kiiltävän.”

Al hekotti hänelle, huokasi sitten. ”Joskus veli kiillottaa sen, mutta hän tulee päivä päivältä kiireisemmäksi...”

”Mustangin kanssa, tarkoitatko?” hän kysyi Alin takaa.

Al nyökkäsi. ”Puhuiko hän kanssasi?”

”Kuka?” Winry kysyi.

”Eversti Mustang. Siitä...”

”Oh. Kyllä... hän puhui...”

Al katsoi niin hyvin kuin hartiansa yli saattoi Winryyn, joka seisoi sohvalla. ”Mitä sinä ajattelet?”

Winry oli hiljaa useita hetkiä, sitten hän sanoi epävarmasti: ”No... Se... En tiedä. Luulen, että minusta on vähän outoa ajatella sitä, mutta luulen, että se saattaisi toimia. Mutta sinä tiedät paremmin kuin minä... Tarkoitan, olet nähnyt heitä yhdessä enemmän.”

”Niin... Olen tavallaan huolissani, että ehkä veli ei ole valmis...” hänen sanansa katkaisi koputus ovella. ”Minä avaan...” hän sanoi epävarmana siitä, kuka olisi ovella näin myöhään illalla, kun ulkona oli niin paha myrsky.

Hän kuuli Winryn astuvan sohvalta ja seuraavan hänen perässään. Avattuaan lukon Al avasi oven ja katsoi alas nähdäkseen pienen hahmon punaisessa takissa... Edin punaisessa takissa...

”Ed...?” Winry kysyi Alin takaa.

Hahmo kohotti päänsä ja katsoi Aliin. Kun hän teki niin, hänen huppunsa putosi taakse ja suuret, kirkkaankultaiset silmät, punareunaiset, katsoivat Aliin.

”Al...” Ed sanoi hiukan tärisevällä äänellä.

”Veli! Mitä sinä teet täällä?” Hänen järkensä pääsi vallalle, hän kahmaisi matkalaukun veljensä käsistä ja veti pienemmän nuorukaisen sisälle taloon ennen kuin sulki oven. ”Minä luulin, että olit everstin luona!”

Ed katsoi lattiaan ja mutisi: ”Niin... Olin...”

”Joten miksi olet täällä?” Winry kysyi yllättyneenä.

”Minä... koska...” Nuorukainen siirsi käden silmiensä eteen ja kysyi hiukan niiskuttaen: ”Voinko jäädä tänne?”

”Tietenkin!” Winry huudahti. ”Mutta Ed, mitä...”

Ed kohotti käden ja sanoi vapisten: ”Voinko minä vain mennä petiin? Minä todella... en vain halua puhua juuri nyt...”

Al katsoi Winryyn, joka vilkaisi häneen. Hän oli aivan yhtä utelias kuin tyttökin. Mikä oli mennyt pieleen? Miksi Ed kuulosti siltä kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun?

”No... tietysti, Ed... Voit vain ottaa sen vuoteen, jossa yleensä nukut...” Winry sanoi hitaasti.

”Kiitti...” hän mutisi ja lähti ylös portaita. Kumpikaan heistä ei puhunut ennen kuin he kuulivat sulkeutuvan oven äänen kaikuvan hänen perässään, sitten Winry kohotti katseensa Aliin ja sanoi: ”Mitä sinä luulet tapahtuneen?”

Al pudisti päätään, viha täytti hänet. ”En tiedä. Mutta jos se paskiainen teki mitään pahaa veljelleni... minä en ikinä anna hänelle anteeksi...”




A/N * Resembool ei tarkalleen ottaen sijaitse pohjoisen suunnassa, mutta minä pidän siitä siellä, joten siellä se on tässä tarinassa (ja suunnilleen jokaisessa muussa tarinassa, jonka minä kirjoitan).
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Ed/Roy forever

  • ***
  • Viestejä: 49
  • kaikki ei ole sitä, miltä näyttää
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #41 : 03.10.2008 18:06:35 »
Uskomatonta. Taas ihan loistavaa tekstiä! Voi Roy-parka, en vielä tiedä kuka Lisa on, mutta joku väärinkäsitys siinä nyt ihan varmasti on. Se asemalle ryntääminen oli niin suloista, ja sitten se ei ehtinytkään ajoissa. :'( Jatkoa kiireesti!!
Vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselta, ikinä ei saa luovuttaa.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #42 : 04.10.2008 23:00:12 »
23
Jouluaatto

Joulukuun kahdeskymmenesneljäs – Sunnuntai

Ed veti peitot päänsä yli, kun kuuli jonkun koputtavan ovelleen. Hän ei halunnut puhua kenellekään. Hän halusi vain pysyä vuoteessa koko päivän ja murjottaa.

”Ed! Aamiainen on valmis!” Winry huusi oven toiselta puolelta.

”Minulla ei ole nälkä!” hän huusi vastaan.

”Huonompi juttu! Sinun täytyy syödä, nyt tule ulos sieltä ennen kuin kiskon sinut vuoteesta!”

Hän viskasi peitot hetkeksi syrjään ja huusi: ”Jätä minut vain rauhaan!” ennen kuin veti peitot jälleen päänsä yli.

”Edward, minä tulen sisään!” Oli hetken tauko ennen kuin ovi avautui ja hän kuuli Winryn talsivan puulattian poikki kohti hänen vuodettaan. Winry pysähtyi ja hetkeä myöhemmin hänen peittonsa kiskottiin hänen päältään. ”Ylös. Nyt.”

Muristen Ed käpertyi tiukaksi keräksi yrittäessään suojella itseään äkilliseltä kylmyydeltä, sitten hän sieppasi tyynynsä ja laittoi sen päänsä päälle. ”Minä sanoin jo, etten ole nälkäinen!”

”Minä en välitä”, Winry vastasi ja tarttui tyynyyn, mutta Ed piti siitä kiinni. ”Päästä irti, Ed!”

”Hyvä on!” hän huusi. Hän päästi irti tyynystä ja kääntyi ajoissa nähdäkseen Winryn kompastelevan takaperin tyyny käsissään. Tämä koko keskustelu oli niin turhauttava. Oliko liian paljon pyydetty, että saisi vain olla yksin?

”Ed...” Winry sanoi, hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme, kun hän katseli Ediä. ”Oletko kunnossa?”

Hänen huulensa tärisi ja hän kääntyi vuoteessa niin, että hänen selkänsä oli tyttöön päin. ”Olen, totta kai. Mitä sinä kuvittelet? Mene nyt pois...”

Olen täysi idiootti... hän ajatteli. Royn ilme, kun juna lähti asemalta, oli vainonnut häntä koko eilisen päivän ja vielä hänen unissaankin. Ed pudisti päätään itselleen. Hän oli niin hämmentynyt!

”Ed...” Winry sanoi ja kosketti hänen hartiaansa. ”Ole kiltti ja tule alas... Tein munakasta... enkä edes tarjoile ollenkaan maitoa...”

Nuorukainen huokasi, kääntyi selälleen ja tuijotti tytön huolestuneita kasvoja. ”Hyvä on...” hän mutisi.

Winry astui taemmas ja Ed heilautti jalkansa vuoteen reunan yli. Hänen vapaina olevat hiuksensa kutittivat hänen ihoaan ja hän veti ne pois harteiltaan kätensä pyyhkäisyllä. Noustuaan seisomaan hän suoristi hihatonta paitaansa ja boksereitaan, huokasi sitten. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu tyttö, hän olisi voinut olla hämillään siitä, että oli alusvaatteisillaan, mutta Winry ja Pinako olivat nähneet hänet melkein alasti niin monta kertaa, ettei se nyt edes hätkähdyttänyt häntä.

Siitä huolimatta Winry vinkaisi, kun hän lähti kohti makuuhuoneen ovea laittamatta mitään muuta päälleen. ”Etkö aio pukeutua ensin?” Winry kysyi seuratessaan häntä.

”En. Sinä halusit minut pois vuoteesta, joten tässä olen. Jos et halua minun kuljeskelevan talossa näin, sinun olisi pitänyt jättää minut yksin.”

Vaaleatukkainen mekaanikko päästi ärtyneen äänen ja pudisti päätään. ”Sinä olet joskus niin itsepäinen kakara, tiedätkö sen?”

Hän pysähtyi ja mulkaisi Winryä. ”Minäkö olen kakara? Kuka mahtoi tehdä kepposia kiitospäivänä?”

Winry punastui ja sanoi puolustellen: ”Minulla oli hyvä syy.”

”Ai, ja minullako ei ole? Jestas, miten tekopyhä...” hän mutisi ja lähti alas portaita.

Kun hän astui ruokailuhuoneeseen, sekä Al että Pinako katsoivat häneen. Vanha nainen vain hekotteli ja pudisteli päätään, kun Al... no, hän ei oikeastaan tehnyt mitään, mutta jos Al olisi pystynyt, Ed oli varma, että hänen veljensä olisi kalvennut tai pyöräyttänyt silmiään.

”Hyvää huomenta, Edward”, Pinako sanoi, kun hän istuutui pöydän ääreen. Hän vain murahti vastaukseksi. Tämä sai Pinakon nauramaan ääneen. ”Yhtä kohtelias ja miellyttävä kuin aina, huomaan.”

”Winry kiusasi minut nousemaan vuoteesta”, hän mutisi ja tuijotti munakasta lautasellaan.

”Miten vain, Teräsherra. Sinä annoit kiusata itseäsi”, Winry sanoi istuutuessaan hänen viereensä.

Mulkaistuaan hänen suuntaansa Ed risti käsivartensa ja sanoi: ”Sinä kiusaat kaikkia. Sinä kiusasit jopa Ro...” Hän vaikeni ja painoi katseensa lautaseen. Hän ei halunnut puhua Roysta. Se sattui liikaa.

Pöydän ääressä oli hetken hiljaista, sitten Pinako sanoi: ”No, syödään. Täällä on paljon tekemistä valmistautuessamme huomiseen.”

--------------------

Ed lojui laiskasti sohvalla ja tuijotti kattoon. Hän saattoi kuulla tuulen ulvovan ulkona myrskyn raivotessa. Hänestä oikeastaan tuntui, että se sopi hyvin yhteen hänen sydämensä myrskyn kanssa.

Hänen edellisen päivän vihansa oli jäänyt syyllisyyden taka-alalle. Mitä jos Roy oli kertonut totuuden? Mitä jos ei ollut mitään toista tyttöä? Mitä jos kaikki tämä oli vain jonkinlaista väärinkäsitystä?

”Hei...”

Ed vilkaisi Winryyn, joka istui keinutuolissa takan edessä. Hän oli ollut niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei ollut kuullut tämän tulevan sisään. ”Mitä sinä ajattelet?”

Hän huokasi ja palasi tuijottamaan kattoa. Miksi naiset aina kysyivät tuon kysymyksen?

”Minä ajattelen... ajattelen, että tein jotakin typerää?” hän sanoi hiljaa. Kun Winry ei sanonut mitään, hän jatkoi. ”Luulen, että tein jonkin asian suhteen väärän valinnan ja nyt en tiedä, mitä tekisin...”

”Liittyykö se everstiin?” Winry kysyi hitaasti, ja hän nyökkäsi. ”Haluatko kertoa minulle, mitä tapahtui?” Hän pudisti päätään. Ei oikeastaan. Hän ei halunnut Winryn saavan tietää, millainen idiootti hän oli.

Oli tytön vuoro huokaista. ”No... tiedäthän, sinä voisit vain puhua hänelle siitä.”

Tietenkin. Tämä oli tyttöjen kanssa aina ratkaisu kaikkeen. Puhuminen... ”Ehkä...” hän sanoi. ”Mutta kun on tämä myrsky, ei ole mitään keinoa, jolla pääsisin Keskukseen vähään aikaan...”

”Ed, mitä varten luulet puhelimien olevan olemassa?” Winry sanoi ’sinä olet tollo’  äänellään.

Veri syöksähti hänen poskilleen. Kaiken huolehtimisensa keskellä hän ei ollut edes ajatellut Roylle soittamista... Hän katsoi Winryyn ja sanoi: ”Miksi sinä muuten haluat minun soittavan hänelle? Luulin, että vihaat häntä.”

Winry katsoi häneen lammasmaisesti. ”Me puhuimme siitä...”

Tämä sai hänet murahtamaan ja nousemaan, hän suuntasi nopeasti seinän vieressä olevan pienen pöydän luo, missä puhelin oli.

Nielaistuaan Ed nosti luurin hermostuneena ja oli juuri valitsemaisillaan numeron, kun hän huomasi jotakin. Laskettuaan luurin korvaltaan Ed tuijotti sitä, painoi sitten puhelimen nappia ennen kuin kohotti luurin jälleen korvalleen.

Ei mitään.

”Mitä nyt?” Winry kysyi huolestumisen häivä äänessään.

”Valintaääntä ei kuulu...” hän sanoi pehmeästi. Nuori alkemisti vilkaisi ulos ikkunasta. Lunta lenteli ympäriinsä niin paljon, ettei näkyvissä ollut muuta kuin valkoista. ”Puhelinlinjojen täytyy olla poikki...”

Tylsä kipu täytti hänen rintansa ja häntä itketti. Hän asetti puhelimen paikoilleen. Tämä ei ollut reilua. Mitä jos Roy vihasi häntä nyt? Mitä jos he eivät pystyisi selvittämään tätä? Mitä jos hän oli ollut oikeassa ja Roy oli todella tapaillut jotakuta? Mitä jos Roy oli tytön kanssa juuri nyt?

Edellisen illan viha täytti hänet ja hän työnsi pöydän rajusti nurin. Puhelin kolahti äänekkäästi lattialle ja Winry huusi: ”Ed! Mitä sinä teet?”

”Jätä minut vain rauhaan!” hän huusi ja juoksi yläkertaan. Hän syöksähti huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni takanaan. Purren hampaitaan yhteen Ed yritti kovasti pidätellä nyyhkäisyä, joka taisteli päästäkseen ulos, mutta ei pystynyt. Kuljettuaan nopeasti vuoteensa luo nuorukainen heittäytyi patjalle ja hautasi pään tyynyynsä.

Se sattui.

Sattui niin paljon...

Hän oli niin vihainen siitä, että Roy saattaisi pettää häntä, silti hän oli vihainen myös itselleen epäillessään toista miestä. Jos eversti ei tapaillut ketään salaa, mitä sitten oli tekeillä, ja miksi Roy ei kertonut hänelle mitään?

Pieni nariseva ääni tavoitti hänen korvansa, kun makuuhuoneen ovi avautui. Ed murisi valmiina käskemään Winryn mennä pois, kun kuuli tutun kolinan, joka lähti Alphonsen haarniskasta.

”Veli?” Al sanoi, hänen epävarma äänensä kaikui ontosti huoneessa.

”Olen kunnossa... Haluan vain olla yksin...” Ed sanoi ääni tyynyn vaimentamana.

”Veli... En usko, että olet kunnossa. Ole kiltti, anna minun auttaa...” Ovi sulkeutui ja Alin kalisevat askeleet lähestyivät vuodetta. ”Ole kiltti, puhu minulle... Minä en halua nähdä sinua noin järkyttyneenä... Tekikö eversti sinulle jotakin pahaa?” Viimeinen sanottiin varovasti, aivan kuin hän pelkäisi, että Ed saattaisi hyökätä hänen kimppuunsa kysymisen vuoksi.

Niiskahtaen Ed kääntyi selälleen ja pyyhki kädellään märkiä silmiään. ”Ei. Kyllä. Ei... En tiedä...” Hän veti syvään henkeä ja sanoi: ”Ennen kuin tulimme tänne viettämään kiitospäivää minä löysin Royn lompakosta paperinpalan, jossa oli tytön nimi ja puhelinnumero...” Hän keskeytti ja sanoi nopeasti: ”Ei, minä en penkonut hänen lompakkoaan, se putosi ja minä nostin sen.”

”En sanonutkaan, että olisit tehnyt niin”, Al sanoi rauhoitellen.

”Joka tapauksessa... En tiedä, yritin olla ajattelematta sitä, mutta kun hän oli niin paljon poissa... En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Minun oli tarkoitus kysyä häneltä siitä, mutta en ikinä saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta, sitten hän tuli kotiin myöhään perjantaina ja minä vain aloin huutaa hänelle. Hän sanoi, ettei tapaillut ketään muuta, mutta... minä en tiedä. Minä en vain uskonut häntä, ja olin niin vihainen...”

Ed vei käsivarren silmiensä päälle yrittäen piilottaa kyyneleensä Alilta. ”Olen täysi idiootti...” hän kuiskasi.

Patja painui, kun Al istui sille. ”Mikä on tehty, on tehty, veli. Heti, kun myrsky lakkaa, sinun pitäisi palata Keskukseen. Olen varma, että se on vain väärinkäsitystä.”

Ed nousi istumaan ja tuijotti veljeään. ”En tiedä, pystynkö kohtaamaan häntä. Mitä jos hänellä tosiaan on suhde?”

”En usko, että hänellä on, veli.”

Ed ajatteli tätä hetken, sitten hän räpytteli yllättyneenä silmiään, kun hänen veljensä nojautui halaamaan häntä. Se oli hiukan epämukavaa metallisena, mutta Ed ei välittänyt. Hän kietoi käsivartensa veljensä ympärille niin hyvin kuin saattoi ja sanoi: ”Luuletko tosiaan niin?”

”Minä tiedän sen”, Al vakuutti.




24
Lahja

Joulukuun kahdeskymmenesviides – Maanantai – Joulu

Edin silmät raottuivat ja hän katseli ympärilleen pimeydessä. Viimeinen asia, jonka hän muisti, oli Alin kanssa puhuminen...

Minun on täytynyt nukahtaa... hän ajatteli.

Noustuaan vuoteesta hän tassutteli pehmeästi ottamaan taskukellonsa, joka oli työnnetty hänen housujensa taskuun. Kalastettuaan sen esille nuorukainen painoi nappia ja siristi silmiään nähdäkseen kellotaulun.

Kello oli vähän yli viisi aamulla.

Hän huokasi. Laitettuaan kellon takaisin taskuunsa Ed pudotti housut lattialle ja meni ikkunan ääreen. Ulkona oli edelleen pimeää, mutta myrsky oli tyyntynyt ja taloon kiinnitetyt värilliset valot loistivat uudessa lumessa. Kaikki näytti niin rauhalliselta...

Miten sopivaa, hän oletti. Joulun pitäisi olla rauhallinen... Katumus pyyhki hänen lävitseen, kun hän ajatteli, miten olisi voinut viettää sen Royn kanssa...

Ed lepuutti päätään vasten ikkunaa ja tunsi kylmyyden tihkuvan ihoonsa.

Roy...

”Anteeksi”, hän kuiskasi. ”Minä haluan vain nähdä sinut... Siinä kaikki, mitä haluan jouluna... vain sinut...”

Ed räpytteli silmiään yrittäen estää itseään itkemästä enää. Hän tiesi, ettei löytäisi Royta kuusen alta. Se oli lahja, jota hän ei saisi.

Hän hengitti ulos ikkunaa vasten saaden sen huurtumaan ja piirsi siihen nopeasti syntetigrammin, jonka eversti oli piirtänyt hansikkaisiinsa. Se teki hänet vain entistäkin surullisemmaksi, joten hän pyyhki sen nopeasti pois.

Ed antoi silmiensä vaellella maisemassa miettiessään, kulkisivatko junat tänään.

Äkkiä hänen katseensa sattui johonkin lumen halki liikkuvaan ja hän siristi silmiään yrittäen nähdä, mikä se oli. Hän katseli useita minuutteja, kunnes oli varma, että se oli ihminen, sitten hän tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän käsittäessään, että raskas ruskea takki oli samanlainen kuin ne, joita sotilashenkilöt käyttivät kylmemmillä alueilla.

Oli vain yksi armeijan jäsen, jonka hän saattoi kuvitella tulevan kohti Rockbellien taloa.

Yrittäen lujasti olla toivomatta liikoja mutta epäonnistuen surkeasti Ed veti kiireesti housut jalkaansa, sitten saappaansa ennen kuin kahmaisi punaisen takkinsa ja kiirehti ulos huoneesta. Hän tiesi, että ulkona oli kylmä ja että hänen pitäisi luultavasti laittaa sukat ja ehkä toinen takkinsa myös, mutta hän ei laittanut.

Hän ei voinut odottaa yhtään kauemmin. Hänen täytyi saada tietää...

Kiirehtiessään alas portaita Ed vapautti hiuksensa, jotka olivat jääneet jumiin hänen kehoaan vasten, kun hän oli laittanut takin, ja veti nopeasti sormiaan niiden läpi. Ei yhtä hyvä kuin kampa tai harja, mutta kelpasi.

Haparoituaan etuoven lukon kanssa Ed lopulta astui ulos ja kiirehti kuistin reunalle. Mies oli nyt lähempänä ja Ed saattoi nähdä, että hän oli saman mittainen kuin eversti. Miehen pää oli kumarassa ja takin huppu peitti hänen kasvonsa, mutta Ed oli varma.

”Roy?” Ed huusi toiveikkaana.

Mies pysäytti hitaan tarpomisensa ja kohotti päänsä. Huppu valahti hiukan taaksepäin ja suorat mustat hiukset pistivät esiin.

Se oli hän...

Haluamatta odottaa Royn tulevan hänen luokseen Ed ryntäsi alas portaita ja astui lumeen, mutta hän kuuli Royn huutavan: ”Pysy siellä!” Se oli hyvä neuvo ottaen huomioon sen, että lumi ulottui melkein Edin reisiin.

Hän katseli, kuinka eversti tarpoi nopeammin ja lopulta pääsi kuistille. Kiivettyään askelmat ylös Roy veti hupun päästään. Hänen poskensa ja nenänsä olivat punaiset ja myös hänen silmissään oli vaaleanpunertava sävy, aivan kuin hän ei olisi nukkunut vähään aikaan. Nuo silmät katsoivat alas Ediin hermostuneen huolissaan.

”Ed...” hän sanoi empien, hänen hengityksensä tuli ulos pieninä tuprahduksina. ”Ed... vannon, etten ole ikinä pettänyt sinua. Minä vannon sen. Olen aina ollut uskollinen.”

Ed nielaisi ja kyyneleet, jotka olivat aiemmin uhanneet, pääsivät lopulta vapaiksi hänen silmistään ja noruivat lämpiminä hänen poskiaan pitkin.

Hienoinen tuulenviri pörrötti everstin hienoja mustia hiuksia ja hän veti pois käsiään peittävät paksut ruskeat hansikkaat ennen kuin työnsi käden takkinsa sisään ja veti esiin kirjekuoren. Hetken hän vain tuijotti sitä, sitten ojensi sen epäröiden Edille.

”Tämä on sinulle”, hän sanoi hiljaa.

Ed niiskahti ja sutkautti: ”Tulitko koko tämän matkan saadaksesi minut tekemään paperityösi?”

Roy hekotteli ja pudisti päätään katsoessaan alas nuorukaiseen rakastava ilme silmissään.

Nielaistuaan raskaasti Ed avasi kuoren ja veti asiakirjat ulos. Kun hän silmäili niitä, hänen silmänsä levisivät ja hänen hengityksensä juuttui kurkkuun. Nämä olivat...

Hän vilkaisi Royta ihmeissään. ”Nämä ovat...”

Hymy kosketti vanhemman miehen huulia ja hän nyökkäsi.

Ed laski katseensa lomakkeisiin ja sanoi: ”Nämä ovat... mutta miten? Minä luulin... Luulin sinun sanoneen, että olisi iso vaiva saada nämä...”

”Niin sanoin, ja se oli”, Roy sanoi, tuska täytti hänen äänensä. ”Sen takia olin niin paljon poissa. Minun oli aina pakko juoksennella ympäriinsä, ja sitten soitettiin ja käskettiin tulla sisään, sitten sanottiin, että ei väliä, tai minun täytyi odottaa tunteja ennen kuin pääsin kokoukseen, jonka olisi pitänyt olla aikaisemmin...”

Ed nielaisi tukalasti ja räpytteli lisää kyyneliä silmistään. Roy oli aina sanonut, että olisi todellista tuskaa saada Führer hyväksymään suhde komentajan ja hänen alaisensa välillä, mutta Ed ei ollut todella ajatellut, mitä kaikkea siihen kuuluisi.

”Minä halusin antaa nämä sinulle jouluksi. Ehkä se ei olisi onnistunut, jos et olisi lähtenyt”, hän sanoi naurahtaen ilottomasti. ”Minä myrskysin Führerin toimistoon ja vaadin häntä allekirjoittamaan paperit. Luulen, että sitä hän odottikin. Hän sanoi, että jos joku oli halukas vaarantamaan asemansa ryntäämällä sisään ja vaatimalla sitä kaikkien tehtävien jälkeen, silloin hän oli varma siitä, että sellainen suhde oli pitävä. Luulen, että hän haluaa olla varma siitä, että ihmiset ovat tosissaan, ennen kuin antaa luvan.”

Roy pudisti päätään. ”Hiukan ironista, luulisin, sillä en ollut varma siitä, miten vakaa meidän suhteemme oli, kun lähdit...”

”Roy, ant...” Ed aloitti, mutta eversti painoi sormen Edin huulille.

”Tiedän. Minä ymmärrän... Olin väärässä tehdessäni sen sillä tavalla kuin tein. Minun tässä pitäisi pyytää anteeksi, ei sinun.” Eversti ojensi kätensä ja siirsi muutamia Edin hiussuortuvia pois tämän kasvoilta sormellaan. ”Annatko minulle anteeksi?”

”Tietenkin!” Ed huudahti.

Roy hymyili. ”Hyvä, koska minulla on sinulle vielä yksi lahja.”

Jälleen eversti työnsi käden takkinsa sisään ja veti esiin pienen laatikon. ”Sitä ei ole paketoitu. Anteeksi...” Roy mumisi ojentaessaan sen Edille.

Nuorukainen tuijotti pientä laatikkoa ja avasi sen sitten. Sisällä, värillisissä valoissa kirkkaasti kimallellen, oli pieni kultasormus.

Ed räpytteli silmiään hämmentyneenä.

Sormus?

Roy antoi hänelle sormuksen...?

Hän ei pitänyt koruja... miksi Roy antaisi hänelle...

Ja sitten se valkeni hänelle.

Silmät järkytyksestä ja yllätyksestä levällään Ed katsoi everstiä, joka polvistui nyt hänen eteensä.

”Ed...” Roy kuiskasi. ”Minä en tahdo ikinä olla ilman sinua. Nämä viimeiset pari päivää ovat olleet kidutusta. Aikaisemmin, kun olit poissa etsimässä kiveä, tiesin aina, että tulisit takaisin luokseni, mutta kun lähdit lauantaina... minä vain...” Eversti laski katseensa hetkeksi ennen kuin katsoi jälleen ylöspäin. ”Pelkäsin, että menetin sinut iäksi huolimattomuudellani.”

Ed veti sormuksen laatikosta ja tuijotti sitä hetken, sitten hänen silmänsä sattuivat pieneen merkkiin sormuksessa. Hän vei sen lähemmäs silmiään ja tutki sitä. Pieni syntetigrammi oli kaiverrettu taidokkaasti sen pintaan. Se oli hyvin voimakas kehä itsessään, piirrettynä johonkin mineraaliin tai elementtiin, mutta yhdistettynä toisen mineraalin tai elementin kanssa sillä oli vielä suurempi voima.

Kun kehä oli jo piirretty kultaan, hänen tarvitsisi vain painaa se vasten toista mineraalia aktivoidakseen sen. Eri mineraalit saisivat aikaan erilaisia vaikutuksia. Hän voisi tehdä sen, mitä tämä kehä teki, pelkillä käsillään, mutta jos hän olisi ikinä pulassa... jos hänen toinen kätensä ikinä otettaisiin pois...

”Tämä on ihmeellinen...” hän henkäisi ihaillen jälleen taitoa, jota oli varmasti tarvittu niin pienen syntetigrammin kaivertamiseen ja sen saamiseen oikein.

Roy nyökkäsi. ”Sen tehneen naisen nimi on Lisa Frentera. Hänen numeronsa sinä löysit. Minulta kesti ikuisuuden vakuuttaa hänet kaivertamaan juuri tämä kehä tässä. Hän tekee iltaisin kaiverruksia sivutyönään. Ne olivat ainoita aikoja, joina saatoin saada hänet kiinni...”

”Olen pahoillani...” Ed kuiskasi. ”Anteeksi, että ikinä epäilin sinua.”

Roy pudisti päätään. ”Sanoinhan sinulle, sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää.”

Ed nyökkäsi ja eversti piteli hänen kättään. Vaistoten, että hän halusi sormuksen, nuorukainen tipautti sen hänen kämmenelleen. Sen saatuaan Roy otti sen sormiensa väliin ja katsoi sitä, sitten Ediä. Värikkäät valot tanssivat everstin silmissä saaden Edin lumoutumaan.

”Sinä olet kuin kehä tässä sormuksessa. Sinä olet voimakas ja sinulla on paljon potentiaalia, mutta luulen, että kun sinut yhdistetään toiseen elementtiin, se tekee sinusta vielä mahtavamman. Annatko minun olla tuo elementti? Annatko minun auttaa sinua, kun tarvitset sitä, ja lohduttaa sinua, kun tarvitset lohdutusta?” Hän kohotti sormusta. ”Tuletko puolisokseni?”

Ed räpytteli pois lisää kyyneliä, mutta tällä kertaa ne olivat onnen kyyneliä. ”Kyllä”, hän sanoi vapisten.

Hymy kasvoillaan Roy tarttui Edin lihaa ja verta olevaan käteen ja liu’utti sormuksen tämän sormeen ennen kuin kietoi käsivartensa nuorukaisen ympärille ja hautasi kasvonsa Edin rintaan. Hän pysyi sillä tavoin hetken ennen kuin nousi. Nojautuen eteenpäin Roy pyyhkäisi huuliaan Edin huulia vasten.

”Hyvää joulua, Ed”, hän sanoi pehmeästi.

Ed kietoi käsivartensa uuden sulhasensa ympärille ja mumisi: ”Hyvää joulua, Roy.”





T/N En voi uskoa, että se loppui jo. Purr, joka kerran kun luen tätä loppua, minua harmittaa, etten osaa kehrätä, joten on tyydyttävä tekemään sitä vain sisäisesti. Toivottavasti te piditte, kommentit ilahduttavat minua kovasti ja olen ajatellut kääntää osan niistä Zakaille - olen liian laiska kääntämään kaikkea, mutta jos haluatte nyt sanoa jotakin kirjoittajalle, olkaa hyvät.

Omissa loppusanoissaan Zakai kiittelee kaikki lukijansa ja kommentoijansa sekä kertoo, että on ehkä ajatellut jatkaa tätä joskus, kirjoittamalla ehkä häät tai jotakin muuta pientä, mutta että periaatteessa tämä on nyt loppu. Ainakaan vielä jatkoa ei ole tullut, mutta jos sellaista sattuu tapahtumaan, lupaudun heti ensi tilassa kääntämään sen teille.

Niin, tämä ficci on nyt loppu. Mutta tiedättekö mitä? Minun Roy/Ed-käännökseni eivät ole loppu! Ehei. Coming soon - no, sitten näette. Kiitos. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


agvatica

  • ***
  • Viestejä: 168
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #43 : 05.10.2008 11:24:05 »
AWWW!

Voi kiitos kirjoittajalle että hän on tehnyt tällaisen ja kiitos suomentajalle kun on tuonut sen meidän englanninlukutaidottomien fanien ulottuville! Tämä oli todella ihana, jotenkin suloinen ilman liikoja kliseitä, vaikka niitäkin kyllä oli, muttei liioissa määrin, vaan juuri sopivasti takaamaan söpöyden. Tämä paritus on niin loistava, Teräsalkemisti ja Tulialkemisti, mangassakin ne ovat kuin luodut toisilleen. Ja sitten kun niistä tehdään tällaisia ficcejä... <3

Olin hyppiä riemusta kattoon kun huomasin tämän jatkuneen. Ja sitten kun luin tämän loppuun, en voinut kuin awwitella ja olla hieman surullinen kun yksi hyvä ficci oli taas lopussa. Ja sitten näin lupauksen, että tämän mestan paras suomentaja lupaa suomentaa lisää Roy/Ediä, ja makunsa tuntien sen on pakko olla jotain todella hyvää. Olen melko varma, että taas jää joukko näiden FMA ficcien fanittajia odottamaan tulevia projektejasi, minä mukaan lukien, aina vaan innokkaammin, koska todistat joka ikisellä suomennoksellasi olevasi tasokkaampi ja tasokkaampi tekijä. Ihanaa että on olemassa tuollainenm ihminen joka haluaa jakaa hyvät ficit meidän kanssamme. ^^

Ja tosiaan, tämä kun on todella hyvä ficci. Hahmot oli tehty uskottaviksi, kieli oli monipuolista ja alkuperäiselle teokselle uskollista. Juoni oli kaikesta söpöydestään huolimatta jännittävä, uusien käänteiden kohdalla lukija oikeasti puree kynsiä ja jännittää Edin kanssa yhdessä mitä tuleman pitää. Hahmoihin oli hurmaavan helppo samaistua, ja se teki tarinasta kiehtovan seurata. Kaiken kaikkiaan tämä oli suloinen, kaunis, juuri sopivan pituinen teos, jossa ei ollut lausettakaan liikaa eikä liian vähän. Vaikka toki otamme mahdollisen tulevan epilogin tai muun ilolla vastaan. Ja vaikka suomennos ei nyt tavoittanut alkuperäistä ideaa julkaista osia päivämäärien mukaan, niin sitä ideaa täytyy silti kehua, en ole ennen tuollaiseen törmännytkään.

Enpä voi muuta sanoa, kuin että suurkiitos lukukokemuksesta, sekä kirjoittajalle että suomentajalle! Ilman teitä olisimme jääneet paljosta paitsi. ^____^
"Kun elämä on pitkä uneton yö kirjoitan maailmaa kodiksi"

CMX - siivekäs

Ed/Roy forever

  • ***
  • Viestejä: 49
  • kaikki ei ole sitä, miltä näyttää
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #44 : 06.10.2008 18:46:11 »
Awwwwww. Todella suloinen loppu! Kiitos, kiitos kiitos!! Pidin ehkä hiukan enemmän Dead linesta, mutta tääkin oli aivan ihana! Suomenna nopeesti lisää tätä herkkua! (Siis Roy/Ediä) Ootko sä suomentanut muita Roy/Edejä kuin tän ja Dead linen? Pakko saada lisää tai saan vakavia vieroitusoireita. ;D
Vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselta, ikinä ei saa luovuttaa.

Clayr

  • ***
  • Viestejä: 558
  • Sorsiin suuntautunut ♥
    • Tuulentanssi
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #45 : 06.10.2008 20:43:24 »
Kirjoittaja kirjoitti oikein ihanan ja mielenkiintoisen ficin, eikä sen joidenkin osien lyhyys haitannut yhtään. Upeaa!
Ja ilmaisen kiitokseni kääntäjällekin. Aivan uskomattoman upea käännös, loppu oli oikein suloinen ja loogisesti sitoo juonen(tuo oli taas juonta).. Kiitoskiitoskiitos, jatka käännöstyötä tässäkin fandomissa ja parituksessa.. *ihkuttaa vaikka ei sitä harrasta normaalista* Pakko kommentoida että olet todella hyvä kääntäjä, ainakaan min en hoksannut mitään kielentökkimisiä jne. tai sitten se johtui ficin juonesta. Tai molemmista. Mutta siis kiitos <3

-C-

Vie kotisivuille jossa kuviani ja tekstejäni.
♥♥♥

Otetaan vastaan randomeja yksäreitä(keneltä vain!), haleja ja ystäviä ♥

Anti-Twilight Finland!

Kata

  • ***
  • Viestejä: 112
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #46 : 11.10.2008 22:44:14 »
Se loppu... Nyt vasta huomasin ^^ (Ei todellakaan menny kauaa..)

Ihanaaa! <3<3<3 Roy on suloinen!

Kiitos kun käänsit tämän ihanan tekstin ^^ (Dead Line oli hieman parempi, mutta tämä oli kevyttä lukemista sen rinnalla ^^ Hyvä oli)

........... Mä vaan toistan muitten sanoja.. Riittääkö, että sanon tämän olen mahdottoman ihana?
Toivottavasti riittää, sillä muuta en sano ^^

(Perun puheeni kirjoitukseni, sanon sittenkin, käännä lisää! ^^)


-Kata

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
"You're almost like a friend, Merlin."
"Almost?"
"Yeah."

-Arthur and Merlin

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #47 : 19.10.2008 17:21:52 »
Kiitoksia teille kaikille, kun avasitte suunne <3. Kirjustelen tänään vähän kirjoittajalle, osittain senkin vuoksi, että olen nyt saanut suomennettua erään hänen one-shottinsa, jonka siis postaan tänne aivan pian. En ole toistaiseksi kääntänyt kuin tämän ja Dead Linen, mutta tuosta tulee siis kolmas.

Tämä oli tosiaan sellainen söpistysficci, joka aiheuttaa ainakin minussa aina toivotonta awwittelua. Ihanaa, että piditte tekin.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


harukaze

  • ***
  • Viestejä: 116
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #48 : 21.12.2008 15:20:53 »
Oih. <3 Tämä on kolmas lukemani käännös ficci Roysta ja Edistä, kaikki ilmeisesti samalta kääntäjälät. Muistaakseni kehuin kääntäjää edellisessä kommentissani sen verran paljon, ettei lisättävää.

Tämä ficci oli ihana. ^^ En oikein osaa sanoa muuta siitä. Odotin lopulta aika paljon, ja loppu oli kyllä paras mahdollinen.

Sitten vielä kysyn; En ole nähnyt Roy/Ed ficcejä vielä muualla kuin finissä, joten mistähän mahdan löytää lisää??

Kiitos kääntäjälle. :)

kantarelli

  • Vieras
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #49 : 16.09.2009 11:44:23 »
Todella hienosti käännetty, satatuhatta kertaa kiitos tästä! En yleensä lue yhtään käännöksiä, mutta nää sun ficit ovat kai se poikkeus, joka vahvistaa säännön :)

Lainaus
// Jaa niin. En keksinyt kääpiölle sopivaa synonyymia, joten se esiintyy sitten kaksi kertaa peräkkäin, vaikka alkuperäisessä käytetään sanoja "midget" ja "dwarf". Antakaa anteeksi.

Midget tarkottaa myös sellasta ärsyttävää, inisevää pikkukärpästä. Lukasin ton kohdan pariin otteeseen ja tulin ainaki itse tulokseen, että "itikka" sopisi. Ihan vaan btw :)
« Viimeksi muokattu: 16.09.2009 11:47:21 kirjoittanut kantarelli »

Jenz

  • Shinigami
  • ***
  • Viestejä: 61
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #50 : 13.11.2009 22:42:50 »
Puolessavälissä ficciä mietin kaikenlaista matskua tähän vastaukseen ja nyt kun täs vihdoin pitäs jotain kommenttia laittaa, mä oon vain ihan sanaton! Siis Roy oli aivan...... ja Edi vielä enemmän!! Ja toi loppu oli siis aivan....huhuhuh.....rakastan sun tyyliäs kirjoittaa ja kääntää, sun ficit vaan piristää päivää heti kun niihin vaan pääsee käsiksi!!!
Just kidding, you're useless ^^

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #51 : 07.12.2009 11:31:52 »
Voi hyvänen aika miten ihana tarina! Onneksi satuin törmäämään...
Kiitos kun olet kääntänyt tämän, miellyttävää kieltä!
Aww, kunnon joulutunnelma päälle... taas vaihteeksi!
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Vs: Käännös: The Gift, K-13
« Vastaus #52 : 26.02.2011 14:27:43 »
Herran jumala miten ihana tää olikaan! Hetken mä jo pelkäsin, että peli on menetetty. Tää oli niin sulonen ja Roy oli ihana kun se näki niin paljon vaivaa tehäkseen Edin onnelliseks. Oi oi.. Roy ja Ed on niiin.. ah ♥♥
Aivan ihanaa ku oot viittiny kääntää tänkin! :)

NeitiMusta.
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥

Sielunsyöjä

  • No-life king
  • ***
  • Viestejä: 145
  • Everything you need is ice cream,flowers and pussy
Vs: FMA: The Gift, K-13 (suomennos) osat 24/24
« Vastaus #53 : 11.05.2012 19:01:42 »
Noin. Pääsin sitten tännekkin. Joo... Mä luin tän kyl jo vappuna, mut oli vähän menoja. Sitäpaitsi vähän hankalaa, kun n9:llä tää kommausjuttu lagaa pahasti. Sitten asiaan:
Pidin tästä, mutta sehän tuskin mikään yllätys olikaan. Itsekkin haluaisin osata kehrätä kuten kissa. Hmm... Taidan vain päätyä muiden lukijoiden tavalla awwittelemaan jonnekkin yksikseni.
Täytyypä kai vaan kiittää kääntäjää. Kiitos!
Sori, etten saanut järkeviä ajatuksia. (taaskaan. Tätä ne roy ja ed saa aikaan)
Noin kun vastas korppi musta,  syvää tunsin kummastusta
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai toisinansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä vieraanansa keskiyöllä huoneessaan
koskaan oisi ollut korppi ---- keskiyöllä vieraanaan -----
nimeltä 'ei milloinkaan'.