23
Jouluaatto
Joulukuun kahdeskymmenesneljäs – SunnuntaiEd veti peitot päänsä yli, kun kuuli jonkun koputtavan ovelleen. Hän ei halunnut puhua kenellekään. Hän halusi vain pysyä vuoteessa koko päivän ja murjottaa.
”Ed! Aamiainen on valmis!” Winry huusi oven toiselta puolelta.
”Minulla ei ole nälkä!” hän huusi vastaan.
”Huonompi juttu! Sinun täytyy syödä, nyt tule ulos sieltä ennen kuin kiskon sinut vuoteesta!”
Hän viskasi peitot hetkeksi syrjään ja huusi: ”Jätä minut vain rauhaan!” ennen kuin veti peitot jälleen päänsä yli.
”Edward, minä tulen sisään!” Oli hetken tauko ennen kuin ovi avautui ja hän kuuli Winryn talsivan puulattian poikki kohti hänen vuodettaan. Winry pysähtyi ja hetkeä myöhemmin hänen peittonsa kiskottiin hänen päältään. ”Ylös. Nyt.”
Muristen Ed käpertyi tiukaksi keräksi yrittäessään suojella itseään äkilliseltä kylmyydeltä, sitten hän sieppasi tyynynsä ja laittoi sen päänsä päälle. ”Minä sanoin jo, etten ole nälkäinen!”
”Minä en välitä”, Winry vastasi ja tarttui tyynyyn, mutta Ed piti siitä kiinni. ”Päästä irti, Ed!”
”Hyvä on!” hän huusi. Hän päästi irti tyynystä ja kääntyi ajoissa nähdäkseen Winryn kompastelevan takaperin tyyny käsissään. Tämä koko keskustelu oli niin turhauttava. Oliko liian paljon pyydetty, että saisi vain olla yksin?
”Ed...” Winry sanoi, hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme, kun hän katseli Ediä. ”Oletko kunnossa?”
Hänen huulensa tärisi ja hän kääntyi vuoteessa niin, että hänen selkänsä oli tyttöön päin. ”Olen, totta kai. Mitä sinä kuvittelet? Mene nyt pois...”
Olen täysi idiootti... hän ajatteli. Royn ilme, kun juna lähti asemalta, oli vainonnut häntä koko eilisen päivän ja vielä hänen unissaankin. Ed pudisti päätään itselleen. Hän oli niin hämmentynyt!
”Ed...” Winry sanoi ja kosketti hänen hartiaansa. ”Ole kiltti ja tule alas... Tein munakasta... enkä edes tarjoile ollenkaan maitoa...”
Nuorukainen huokasi, kääntyi selälleen ja tuijotti tytön huolestuneita kasvoja. ”Hyvä on...” hän mutisi.
Winry astui taemmas ja Ed heilautti jalkansa vuoteen reunan yli. Hänen vapaina olevat hiuksensa kutittivat hänen ihoaan ja hän veti ne pois harteiltaan kätensä pyyhkäisyllä. Noustuaan seisomaan hän suoristi hihatonta paitaansa ja boksereitaan, huokasi sitten. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu tyttö, hän olisi voinut olla hämillään siitä, että oli alusvaatteisillaan, mutta Winry ja Pinako olivat nähneet hänet melkein alasti niin monta kertaa, ettei se nyt edes hätkähdyttänyt häntä.
Siitä huolimatta Winry vinkaisi, kun hän lähti kohti makuuhuoneen ovea laittamatta mitään muuta päälleen. ”Etkö aio pukeutua ensin?” Winry kysyi seuratessaan häntä.
”En. Sinä halusit minut pois vuoteesta, joten tässä olen. Jos et halua minun kuljeskelevan talossa näin, sinun olisi pitänyt jättää minut yksin.”
Vaaleatukkainen mekaanikko päästi ärtyneen äänen ja pudisti päätään. ”Sinä olet joskus niin itsepäinen kakara, tiedätkö sen?”
Hän pysähtyi ja mulkaisi Winryä. ”
Minäkö olen kakara? Kuka mahtoi tehdä kepposia kiitospäivänä?”
Winry punastui ja sanoi puolustellen: ”Minulla oli hyvä syy.”
”Ai, ja minullako ei ole? Jestas, miten tekopyhä...” hän mutisi ja lähti alas portaita.
Kun hän astui ruokailuhuoneeseen, sekä Al että Pinako katsoivat häneen. Vanha nainen vain hekotteli ja pudisteli päätään, kun Al... no, hän ei oikeastaan tehnyt mitään, mutta jos Al olisi pystynyt, Ed oli varma, että hänen veljensä olisi kalvennut tai pyöräyttänyt silmiään.
”Hyvää huomenta, Edward”, Pinako sanoi, kun hän istuutui pöydän ääreen. Hän vain murahti vastaukseksi. Tämä sai Pinakon nauramaan ääneen. ”Yhtä kohtelias ja miellyttävä kuin aina, huomaan.”
”Winry kiusasi minut nousemaan vuoteesta”, hän mutisi ja tuijotti munakasta lautasellaan.
”Miten vain,
Teräsherra. Sinä
annoit kiusata itseäsi”, Winry sanoi istuutuessaan hänen viereensä.
Mulkaistuaan hänen suuntaansa Ed risti käsivartensa ja sanoi: ”Sinä kiusaat kaikkia. Sinä kiusasit jopa Ro...” Hän vaikeni ja painoi katseensa lautaseen. Hän ei halunnut puhua Roysta. Se sattui liikaa.
Pöydän ääressä oli hetken hiljaista, sitten Pinako sanoi: ”No, syödään. Täällä on paljon tekemistä valmistautuessamme huomiseen.”
--------------------
Ed lojui laiskasti sohvalla ja tuijotti kattoon. Hän saattoi kuulla tuulen ulvovan ulkona myrskyn raivotessa. Hänestä oikeastaan tuntui, että se sopi hyvin yhteen hänen sydämensä myrskyn kanssa.
Hänen edellisen päivän vihansa oli jäänyt syyllisyyden taka-alalle. Mitä jos Roy oli kertonut totuuden? Mitä jos ei ollut mitään toista tyttöä? Mitä jos kaikki tämä oli vain jonkinlaista väärinkäsitystä?
”Hei...”
Ed vilkaisi Winryyn, joka istui keinutuolissa takan edessä. Hän oli ollut niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, ettei ollut kuullut tämän tulevan sisään. ”Mitä sinä ajattelet?”
Hän huokasi ja palasi tuijottamaan kattoa. Miksi naiset aina kysyivät tuon kysymyksen?
”Minä ajattelen... ajattelen, että tein jotakin typerää?” hän sanoi hiljaa. Kun Winry ei sanonut mitään, hän jatkoi. ”Luulen, että tein jonkin asian suhteen väärän valinnan ja nyt en tiedä, mitä tekisin...”
”Liittyykö se everstiin?” Winry kysyi hitaasti, ja hän nyökkäsi. ”Haluatko kertoa minulle, mitä tapahtui?” Hän pudisti päätään. Ei oikeastaan. Hän ei halunnut Winryn saavan tietää, millainen idiootti hän oli.
Oli tytön vuoro huokaista. ”No... tiedäthän, sinä voisit vain puhua hänelle siitä.”
Tietenkin. Tämä oli tyttöjen kanssa aina ratkaisu kaikkeen. Puhuminen... ”Ehkä...” hän sanoi. ”Mutta kun on tämä myrsky, ei ole mitään keinoa, jolla pääsisin Keskukseen vähään aikaan...”
”Ed, mitä varten luulet puhelimien olevan olemassa?” Winry sanoi ’sinä olet tollo’ äänellään.
Veri syöksähti hänen poskilleen. Kaiken huolehtimisensa keskellä hän ei ollut edes ajatellut Roylle
soittamista... Hän katsoi Winryyn ja sanoi: ”Miksi sinä muuten haluat minun soittavan hänelle? Luulin, että vihaat häntä.”
Winry katsoi häneen lammasmaisesti. ”Me puhuimme siitä...”
Tämä sai hänet murahtamaan ja nousemaan, hän suuntasi nopeasti seinän vieressä olevan pienen pöydän luo, missä puhelin oli.
Nielaistuaan Ed nosti luurin hermostuneena ja oli juuri valitsemaisillaan numeron, kun hän huomasi jotakin. Laskettuaan luurin korvaltaan Ed tuijotti sitä, painoi sitten puhelimen nappia ennen kuin kohotti luurin jälleen korvalleen.
Ei mitään.
”Mitä nyt?” Winry kysyi huolestumisen häivä äänessään.
”Valintaääntä ei kuulu...” hän sanoi pehmeästi. Nuori alkemisti vilkaisi ulos ikkunasta. Lunta lenteli ympäriinsä niin paljon, ettei näkyvissä ollut muuta kuin valkoista. ”Puhelinlinjojen täytyy olla poikki...”
Tylsä kipu täytti hänen rintansa ja häntä itketti. Hän asetti puhelimen paikoilleen. Tämä ei ollut reilua. Mitä jos Roy vihasi häntä nyt? Mitä jos he eivät pystyisi selvittämään tätä? Mitä jos hän oli ollut oikeassa ja Roy oli todella tapaillut jotakuta? Mitä jos Roy oli tytön kanssa juuri nyt?
Edellisen illan viha täytti hänet ja hän työnsi pöydän rajusti nurin. Puhelin kolahti äänekkäästi lattialle ja Winry huusi: ”Ed! Mitä sinä teet?”
”Jätä minut vain rauhaan!” hän huusi ja juoksi yläkertaan. Hän syöksähti huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni takanaan. Purren hampaitaan yhteen Ed yritti kovasti pidätellä nyyhkäisyä, joka taisteli päästäkseen ulos, mutta ei pystynyt. Kuljettuaan nopeasti vuoteensa luo nuorukainen heittäytyi patjalle ja hautasi pään tyynyynsä.
Se sattui.
Sattui niin paljon...
Hän oli niin vihainen siitä, että Roy saattaisi pettää häntä, silti hän oli vihainen myös itselleen epäillessään toista miestä. Jos eversti ei tapaillut ketään salaa, mitä sitten oli tekeillä, ja miksi Roy ei kertonut hänelle mitään?
Pieni nariseva ääni tavoitti hänen korvansa, kun makuuhuoneen ovi avautui. Ed murisi valmiina käskemään Winryn mennä pois, kun kuuli tutun kolinan, joka lähti Alphonsen haarniskasta.
”Veli?” Al sanoi, hänen epävarma äänensä kaikui ontosti huoneessa.
”Olen kunnossa... Haluan vain olla yksin...” Ed sanoi ääni tyynyn vaimentamana.
”Veli... En usko, että olet kunnossa. Ole kiltti, anna minun auttaa...” Ovi sulkeutui ja Alin kalisevat askeleet lähestyivät vuodetta. ”Ole kiltti, puhu minulle... Minä en halua nähdä sinua noin järkyttyneenä... Tekikö eversti sinulle jotakin pahaa?” Viimeinen sanottiin varovasti, aivan kuin hän pelkäisi, että Ed saattaisi hyökätä hänen kimppuunsa kysymisen vuoksi.
Niiskahtaen Ed kääntyi selälleen ja pyyhki kädellään märkiä silmiään. ”Ei. Kyllä. Ei... En tiedä...” Hän veti syvään henkeä ja sanoi: ”Ennen kuin tulimme tänne viettämään kiitospäivää minä löysin Royn lompakosta paperinpalan, jossa oli tytön nimi ja puhelinnumero...” Hän keskeytti ja sanoi nopeasti: ”Ei, minä en penkonut hänen lompakkoaan, se putosi ja minä nostin sen.”
”En sanonutkaan, että olisit tehnyt niin”, Al sanoi rauhoitellen.
”Joka tapauksessa... En tiedä, yritin olla ajattelematta sitä, mutta kun hän oli niin paljon poissa... En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella. Minun oli tarkoitus kysyä häneltä siitä, mutta en ikinä saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta, sitten hän tuli kotiin myöhään perjantaina ja minä vain aloin huutaa hänelle. Hän sanoi, ettei tapaillut ketään muuta, mutta... minä en tiedä. Minä en vain uskonut häntä, ja olin niin vihainen...”
Ed vei käsivarren silmiensä päälle yrittäen piilottaa kyyneleensä Alilta. ”Olen täysi idiootti...” hän kuiskasi.
Patja painui, kun Al istui sille. ”Mikä on tehty, on tehty, veli. Heti, kun myrsky lakkaa, sinun pitäisi palata Keskukseen. Olen varma, että se on vain väärinkäsitystä.”
Ed nousi istumaan ja tuijotti veljeään. ”En tiedä, pystynkö kohtaamaan häntä. Mitä jos hänellä tosiaan on suhde?”
”En usko, että hänellä on, veli.”
Ed ajatteli tätä hetken, sitten hän räpytteli yllättyneenä silmiään, kun hänen veljensä nojautui halaamaan häntä. Se oli hiukan epämukavaa metallisena, mutta Ed ei välittänyt. Hän kietoi käsivartensa veljensä ympärille niin hyvin kuin saattoi ja sanoi: ”Luuletko tosiaan niin?”
”Minä tiedän sen”, Al vakuutti.
24
Lahja
Joulukuun kahdeskymmenesviides – Maanantai – JouluEdin silmät raottuivat ja hän katseli ympärilleen pimeydessä. Viimeinen asia, jonka hän muisti, oli Alin kanssa puhuminen...
Minun on täytynyt nukahtaa... hän ajatteli.
Noustuaan vuoteesta hän tassutteli pehmeästi ottamaan taskukellonsa, joka oli työnnetty hänen housujensa taskuun. Kalastettuaan sen esille nuorukainen painoi nappia ja siristi silmiään nähdäkseen kellotaulun.
Kello oli vähän yli viisi aamulla.
Hän huokasi. Laitettuaan kellon takaisin taskuunsa Ed pudotti housut lattialle ja meni ikkunan ääreen. Ulkona oli edelleen pimeää, mutta myrsky oli tyyntynyt ja taloon kiinnitetyt värilliset valot loistivat uudessa lumessa. Kaikki näytti niin rauhalliselta...
Miten sopivaa, hän oletti. Joulun pitäisi olla rauhallinen... Katumus pyyhki hänen lävitseen, kun hän ajatteli, miten olisi voinut viettää sen Royn kanssa...
Ed lepuutti päätään vasten ikkunaa ja tunsi kylmyyden tihkuvan ihoonsa.
Roy...
”Anteeksi”, hän kuiskasi. ”Minä haluan vain nähdä sinut... Siinä kaikki, mitä haluan jouluna... vain sinut...”
Ed räpytteli silmiään yrittäen estää itseään itkemästä enää. Hän tiesi, ettei löytäisi Royta kuusen alta. Se oli lahja, jota hän ei saisi.
Hän hengitti ulos ikkunaa vasten saaden sen huurtumaan ja piirsi siihen nopeasti syntetigrammin, jonka eversti oli piirtänyt hansikkaisiinsa. Se teki hänet vain entistäkin surullisemmaksi, joten hän pyyhki sen nopeasti pois.
Ed antoi silmiensä vaellella maisemassa miettiessään, kulkisivatko junat tänään.
Äkkiä hänen katseensa sattui johonkin lumen halki liikkuvaan ja hän siristi silmiään yrittäen nähdä, mikä se oli. Hän katseli useita minuutteja, kunnes oli varma, että se oli ihminen, sitten hän tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän käsittäessään, että raskas ruskea takki oli samanlainen kuin ne, joita sotilashenkilöt käyttivät kylmemmillä alueilla.
Oli vain yksi armeijan jäsen, jonka hän saattoi kuvitella tulevan kohti Rockbellien taloa.
Yrittäen lujasti olla toivomatta liikoja mutta epäonnistuen surkeasti Ed veti kiireesti housut jalkaansa, sitten saappaansa ennen kuin kahmaisi punaisen takkinsa ja kiirehti ulos huoneesta. Hän tiesi, että ulkona oli kylmä ja että hänen pitäisi luultavasti laittaa sukat ja ehkä toinen takkinsa myös, mutta hän ei laittanut.
Hän ei voinut odottaa yhtään kauemmin. Hänen täytyi saada tietää...
Kiirehtiessään alas portaita Ed vapautti hiuksensa, jotka olivat jääneet jumiin hänen kehoaan vasten, kun hän oli laittanut takin, ja veti nopeasti sormiaan niiden läpi. Ei yhtä hyvä kuin kampa tai harja, mutta kelpasi.
Haparoituaan etuoven lukon kanssa Ed lopulta astui ulos ja kiirehti kuistin reunalle. Mies oli nyt lähempänä ja Ed saattoi nähdä, että hän oli saman mittainen kuin eversti. Miehen pää oli kumarassa ja takin huppu peitti hänen kasvonsa, mutta Ed oli varma.
”Roy?” Ed huusi toiveikkaana.
Mies pysäytti hitaan tarpomisensa ja kohotti päänsä. Huppu valahti hiukan taaksepäin ja suorat mustat hiukset pistivät esiin.
Se oli hän...
Haluamatta odottaa Royn tulevan hänen luokseen Ed ryntäsi alas portaita ja astui lumeen, mutta hän kuuli Royn huutavan: ”Pysy siellä!” Se oli hyvä neuvo ottaen huomioon sen, että lumi ulottui melkein Edin reisiin.
Hän katseli, kuinka eversti tarpoi nopeammin ja lopulta pääsi kuistille. Kiivettyään askelmat ylös Roy veti hupun päästään. Hänen poskensa ja nenänsä olivat punaiset ja myös hänen silmissään oli vaaleanpunertava sävy, aivan kuin hän ei olisi nukkunut vähään aikaan. Nuo silmät katsoivat alas Ediin hermostuneen huolissaan.
”Ed...” hän sanoi empien, hänen hengityksensä tuli ulos pieninä tuprahduksina. ”Ed... vannon, etten ole ikinä pettänyt sinua. Minä vannon sen. Olen aina ollut uskollinen.”
Ed nielaisi ja kyyneleet, jotka olivat aiemmin uhanneet, pääsivät lopulta vapaiksi hänen silmistään ja noruivat lämpiminä hänen poskiaan pitkin.
Hienoinen tuulenviri pörrötti everstin hienoja mustia hiuksia ja hän veti pois käsiään peittävät paksut ruskeat hansikkaat ennen kuin työnsi käden takkinsa sisään ja veti esiin kirjekuoren. Hetken hän vain tuijotti sitä, sitten ojensi sen epäröiden Edille.
”Tämä on sinulle”, hän sanoi hiljaa.
Ed niiskahti ja sutkautti: ”Tulitko koko tämän matkan saadaksesi minut tekemään paperityösi?”
Roy hekotteli ja pudisti päätään katsoessaan alas nuorukaiseen rakastava ilme silmissään.
Nielaistuaan raskaasti Ed avasi kuoren ja veti asiakirjat ulos. Kun hän silmäili niitä, hänen silmänsä levisivät ja hänen hengityksensä juuttui kurkkuun. Nämä olivat...
Hän vilkaisi Royta ihmeissään. ”Nämä ovat...”
Hymy kosketti vanhemman miehen huulia ja hän nyökkäsi.
Ed laski katseensa lomakkeisiin ja sanoi: ”Nämä ovat... mutta
miten? Minä luulin... Luulin sinun sanoneen, että olisi iso vaiva saada nämä...”
”Niin sanoin, ja se oli”, Roy sanoi, tuska täytti hänen äänensä. ”Sen takia olin niin paljon poissa. Minun oli aina pakko juoksennella ympäriinsä, ja sitten soitettiin ja käskettiin tulla sisään, sitten sanottiin, että ei väliä, tai minun täytyi odottaa tunteja ennen kuin pääsin kokoukseen, jonka olisi pitänyt olla aikaisemmin...”
Ed nielaisi tukalasti ja räpytteli lisää kyyneliä silmistään. Roy oli aina sanonut, että olisi todellista tuskaa saada Führer hyväksymään suhde komentajan ja hänen alaisensa välillä, mutta Ed ei ollut todella ajatellut, mitä kaikkea siihen kuuluisi.
”Minä halusin antaa nämä sinulle jouluksi. Ehkä se ei olisi onnistunut, jos et olisi lähtenyt”, hän sanoi naurahtaen ilottomasti. ”Minä myrskysin Führerin toimistoon ja vaadin häntä allekirjoittamaan paperit. Luulen, että sitä hän odottikin. Hän sanoi, että jos joku oli halukas vaarantamaan asemansa ryntäämällä sisään ja vaatimalla sitä kaikkien tehtävien jälkeen, silloin hän oli varma siitä, että sellainen suhde oli pitävä. Luulen, että hän haluaa olla varma siitä, että ihmiset ovat tosissaan, ennen kuin antaa luvan.”
Roy pudisti päätään. ”Hiukan ironista, luulisin, sillä en ollut varma siitä, miten vakaa meidän suhteemme oli, kun lähdit...”
”Roy, ant...” Ed aloitti, mutta eversti painoi sormen Edin huulille.
”Tiedän. Minä ymmärrän... Olin väärässä tehdessäni sen sillä tavalla kuin tein. Minun tässä pitäisi pyytää anteeksi, ei sinun.” Eversti ojensi kätensä ja siirsi muutamia Edin hiussuortuvia pois tämän kasvoilta sormellaan. ”Annatko minulle anteeksi?”
”Tietenkin!” Ed huudahti.
Roy hymyili. ”Hyvä, koska minulla on sinulle vielä yksi lahja.”
Jälleen eversti työnsi käden takkinsa sisään ja veti esiin pienen laatikon. ”Sitä ei ole paketoitu. Anteeksi...” Roy mumisi ojentaessaan sen Edille.
Nuorukainen tuijotti pientä laatikkoa ja avasi sen sitten. Sisällä, värillisissä valoissa kirkkaasti kimallellen, oli pieni kultasormus.
Ed räpytteli silmiään hämmentyneenä.
Sormus?
Roy antoi hänelle sormuksen...?
Hän ei pitänyt koruja... miksi Roy antaisi hänelle...
Ja sitten se valkeni hänelle.
Silmät järkytyksestä ja yllätyksestä levällään Ed katsoi everstiä, joka polvistui nyt hänen eteensä.
”Ed...” Roy kuiskasi. ”Minä en tahdo ikinä olla ilman sinua. Nämä viimeiset pari päivää ovat olleet kidutusta. Aikaisemmin, kun olit poissa etsimässä kiveä, tiesin aina, että tulisit takaisin luokseni, mutta kun lähdit lauantaina... minä vain...” Eversti laski katseensa hetkeksi ennen kuin katsoi jälleen ylöspäin. ”Pelkäsin, että menetin sinut iäksi huolimattomuudellani.”
Ed veti sormuksen laatikosta ja tuijotti sitä hetken, sitten hänen silmänsä sattuivat pieneen merkkiin sormuksessa. Hän vei sen lähemmäs silmiään ja tutki sitä. Pieni syntetigrammi oli kaiverrettu taidokkaasti sen pintaan. Se oli hyvin voimakas kehä itsessään, piirrettynä johonkin mineraaliin tai elementtiin, mutta yhdistettynä toisen mineraalin tai elementin kanssa sillä oli vielä suurempi voima.
Kun kehä oli jo piirretty kultaan, hänen tarvitsisi vain painaa se vasten toista mineraalia aktivoidakseen sen. Eri mineraalit saisivat aikaan erilaisia vaikutuksia. Hän voisi tehdä sen, mitä tämä kehä teki, pelkillä käsillään, mutta jos hän olisi ikinä pulassa... jos hänen toinen kätensä ikinä otettaisiin pois...
”Tämä on ihmeellinen...” hän henkäisi ihaillen jälleen taitoa, jota oli varmasti tarvittu niin pienen syntetigrammin kaivertamiseen ja sen saamiseen oikein.
Roy nyökkäsi. ”Sen tehneen naisen nimi on Lisa Frentera. Hänen numeronsa sinä löysit. Minulta kesti ikuisuuden vakuuttaa hänet kaivertamaan juuri tämä kehä tässä. Hän tekee iltaisin kaiverruksia sivutyönään. Ne olivat ainoita aikoja, joina saatoin saada hänet kiinni...”
”Olen pahoillani...” Ed kuiskasi. ”Anteeksi, että ikinä epäilin sinua.”
Roy pudisti päätään. ”Sanoinhan sinulle, sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää.”
Ed nyökkäsi ja eversti piteli hänen kättään. Vaistoten, että hän halusi sormuksen, nuorukainen tipautti sen hänen kämmenelleen. Sen saatuaan Roy otti sen sormiensa väliin ja katsoi sitä, sitten Ediä. Värikkäät valot tanssivat everstin silmissä saaden Edin lumoutumaan.
”Sinä olet kuin kehä tässä sormuksessa. Sinä olet voimakas ja sinulla on paljon potentiaalia, mutta luulen, että kun sinut yhdistetään toiseen elementtiin, se tekee sinusta vielä mahtavamman. Annatko minun olla tuo elementti? Annatko minun auttaa sinua, kun tarvitset sitä, ja lohduttaa sinua, kun tarvitset lohdutusta?” Hän kohotti sormusta. ”Tuletko puolisokseni?”
Ed räpytteli pois lisää kyyneliä, mutta tällä kertaa ne olivat onnen kyyneliä. ”Kyllä”, hän sanoi vapisten.
Hymy kasvoillaan Roy tarttui Edin lihaa ja verta olevaan käteen ja liu’utti sormuksen tämän sormeen ennen kuin kietoi käsivartensa nuorukaisen ympärille ja hautasi kasvonsa Edin rintaan. Hän pysyi sillä tavoin hetken ennen kuin nousi. Nojautuen eteenpäin Roy pyyhkäisi huuliaan Edin huulia vasten.
”Hyvää joulua, Ed”, hän sanoi pehmeästi.
Ed kietoi käsivartensa uuden sulhasensa ympärille ja mumisi: ”Hyvää joulua, Roy.”
T/N En voi uskoa, että se loppui jo. Purr, joka kerran kun luen tätä loppua, minua harmittaa, etten osaa kehrätä, joten on tyydyttävä tekemään sitä vain sisäisesti. Toivottavasti te piditte, kommentit ilahduttavat minua kovasti ja olen ajatellut kääntää osan niistä Zakaille - olen liian laiska kääntämään kaikkea, mutta jos haluatte nyt sanoa jotakin kirjoittajalle, olkaa hyvät.
Omissa loppusanoissaan Zakai kiittelee kaikki lukijansa ja kommentoijansa sekä kertoo, että on ehkä ajatellut jatkaa tätä joskus, kirjoittamalla ehkä häät tai jotakin muuta pientä, mutta että periaatteessa tämä on nyt loppu. Ainakaan vielä jatkoa ei ole tullut, mutta jos sellaista sattuu tapahtumaan, lupaudun heti ensi tilassa kääntämään sen teille.
Niin, tämä ficci on nyt loppu. Mutta tiedättekö mitä? Minun Roy/Ed-käännökseni
eivät ole loppu! Ehei. Coming soon - no, sitten näette. Kiitos. <3