Pelko minussa
Kirjoittaja: niiina
Ikäraja: k-11
Lajit: fluff, (Angst), one-shot
Beta: Hudith, kiitokset!
Paritus: Draco/Hermione
Varoitukset: Tosi kuivaa huumoria
Kuvaus: Tyttö oli ollut hysteerinen ja koettanut takertua seinään aivan kuin se olisi ollut ainut pelastaja. Hän pelkäsi. Pelkäsi niin.
A/N: Hudith antoi minulle inspiksen ja teki mieli kirjoittaa tämmöinen kun yhdistelin vähän hänen ehdotuksiaan, joten juoni on pitkälti hänen tuotostaan, jonka vain toteutin. Kiitos Hudith ficin nimestäkin. Mun pää lyö tyhjää aina yöllä!
Ja ficci tänne takaisin kun Hudith pyyteli mesessä. Eli muuten ei varmaan täällä enää olisi. (: Ja pakko kiittää Fiorellaa kun nappasi tämän talteen vanhasta finistä, että saan sen tällaisena versiona tännekin. Kiitos!
Katon pintaan ropisi tiuhalla tahdilla pisaroita ja niistä syntyvä kaiun ääni sai Hermionen hermostumaan. Hän oli pelännyt ukkosta ja sadetta pienestä lähtien. Hän muisti selvästi kuinka hänen vanhempansa lähtivät viettämään iltaa sukulaisille ja jättivät hänet yksin suureen omakotitaloon. Ukkosen ääni oli silloin vallannut koko suuren tilan ja tunkeutunut tietoisena tytön sisälle vallaten tämän koko olemuksen hetkessä. Hän oli tärissyt ja itkenyt. Jokin siinä suuruuden mahtailevassa äänessä sai jotain tuntematonta värähtämään hänen sisällään, kasvattaen pelon sietämättömäksi.
Vanhemmat olivat löytäneet Hermionen vasta aamulla vaatehuoneen perältä tärisemästä ja itkemästä. Tyttö oli ollut hysteerinen ja koettanut takertua seinään aivan kuin se olisi ollut ainut pelastaja. Hän pelkäsi. Pelkäsi niin.
Mutta Hermione pelkäsi vieläkin. Hän painautui sänkynsä pintaan tiukemmin ja veti peiton silmilleen huomatessaan salaman välähtävän lähellä. Ikkunasta tulviva valo sai Hermionen hermostumisen kasvamaan entisestään. Missä Draco oli kun hän tarvitsi miestä?
Draco oli vaihtanut puoltaan sodan aikaan. Mies ei ollut kestänyt paineita, joita Pimeyden Lordi hänelle asetti ja halusi löytää nopeimman pakotien umpikujasta. Ei Draco koskaan halunnut kuolonsyöjäksi, hän ei koskaan pyytänyt olla osa isänsä suunnitelmaa. Kaikilla ei ollut mahdollisuutta olla mitä halusi, kaikille ei tarjottu elämää omana itsenään kultalautasella. Draco oli juossut, oli juossut niin kovaa. Mies pääsi taikaministeriöön ja pyysi polvillaan armahdusta, jos hänet nostettaisiin ylös ja hän saisi mahdollisuuden korvata vääryytensä. Mies pyysi lupaa. Pyysi lupaa olla oma itsensä.
Hermione oli tavannut miehen taikaministeriössä ja käsitellyt tämän juttua miehen asianajajana. He olivat lopulta voittaneet, mutta pitkän projektin seurauksena heidän välinsä olivat lämmenneet täysin uudelle tasolle.
Hermione tiesi Dracon tietävän pelostaan ja toivoi kuollakseen miehen vain ilmestyvän ovelleen. Pelon keskeltä pinnalle kumminkin nousi pieni raivon elekin, jota nainen ei saanut peitettyä. Miksi Draco ei ollut auttamassa häntä? Oliko mies liian laiska tullakseen tänne, oliko hänellä jotain paljon tärkeämpää kuin Hermione?
Hermione ummisti silmänsä peiton uumenissa.
”Olen tulossa hulluksi”, hän mutisi hiljaa.
Ovelta kuuluva kohina sai naisen valpastumaan ja kurkistamaan pelonvallassa peiton reunan alta. Tummiin sonnustautunut hahmo kompuroi eteisessä ja valui vettä lattialle. Mies kolautti jalkansa oven kulmaan kivuliaasti.
”Ai perhana!”
Ukkonen pamahti jossain lähellä kovaäänisesti saaden naisen hypähtämään sängystä vauhdilla ja juoksemaan kiinni märkään hahmoon, kuin olisi juuri menettämässä tämän. Nainen kietoi kätensä tiukasti miehen kaulan ympärille ja jalkansa tämän lanteille. Draco ulahti.
”Hermione kulta, sinä kuristat minut”, mies voihkaisi hiljaa ja levitteli käsiään hölmistyneenä hyökkäyksestä. ”Ja minä olen ihan märkä, sinä kastut”, mies jatkoi.
Hermione ei välittänyt, hän painoi kasvonsa vasten miehen sateen kastelemaa olkapäätä ja piti kiinni henkensä edestä. Vain hetkeltä tuntuneen ajan jälkeen Draco laski kätensä Hermionen yöpaidan peittämälle selälle ja silitti sitä hiljaa saaden Hermionen hieman hellittämään otettaan.
”Kaikki on ihan hyvin”, Draco puhui hiljaa. Hermione avasi silmänsä ja työnsi itsensä pois miehensä sylistä. Draco katsoi naisen silmiä hämmentyneenä. Niiden pinnalle oli ilmestynyt ennennäkemätön raivon ja pelon sekoitus. Huone tuntui hiljentyvän ukkosenkin iskuilta kun Hermione avasi suunsa.
”MISSÄ SINÄ OLET OLLUT? ETKÖ TAJUA, ETTÄ OLEN OLLUT TÄÄLLÄ PANIIKIN VALLASSA TIES KUINKA KAUAN JA SINUA EI KIINNOSTA TIPPAAKAAN!”
Dracon kasvot valahtivat ihmeestä ja mies hieroi vaaleita kastuneita hiuksiaan hermostuneesti. Ne tuntuivat tipahtavan hieman miehen silmille ja Draco nosti niitä varovasti ylemmäksi.
”Olin töissä ja tulin tänne niin nopeasti kun pääsin!” Draco sanoi pitäen katseensa koko ajan hennossa naisessa, joka seisoi ylisuuressa teepaidassa hänen edessään. Hermionen suklaanruskeat silmät tuntuivat hapuilevat pitkin asuntoa ennen kuin ne viimein kohtasivat Dracon huolestuneen katseen.
”Et sinä voinut olla töissä näin pitkään!” nainen tiuskaisi.
”Minä juoksin koko matkan sateessa sinun vuoksesi, että pääsisin nopeasti tänne! Eikö mikään ole sinulle tarpeeksi hyvä?” Draco huudahti hieman, saaden Hermionen vaikenemaan. Nainen tuntui hysteeriseltä ja Draco tiesi Hermionen pelkäävän. Hän tiesi kaiken johtuvan vain paniikkitilasta, mutta hän ei tiennyt kuinka pääsisi sen läpi. Hermione näytti avuttomalta pieneltä lapselta seisoessaan keskellä autiota eteistä, josta jatkui pitkä tila makuuhuoneeseen.
Ukkosen jyrähdys täytti taas huoneen äänellään. Hermione säpsähti ja kyykistyi peittäen silmänsä.
”Sinä et ymmärrä, että minä tarvitsen sinua…” nainen niiskaisi täristen. Draco katsoi pientä myttyä ja heitti kostean takkinsa jonnekin lattian rajalle samalla kyykistyen Hermionen eteen. Mies epäröi hetken, mutta laski lopulta kätensä Hermionen kasvojen molemmille puolille suudellen tämän otsaa. Hän tuntui pitävänsä huulensa siinä ikuisuuden ennen kuin päästi suustaan vaimean äänen.
”Minäkin tarvitsen sinua.”
”Ei, et sinä tarvitse! Olen vain sekaisin ja sinä et välitä minusta ja sinä haluat parempaa ja, ja…” Hermione takerteli sekaisin tuntein ja tunsi kuinka kyyneleet polttivat hänen silmiään. Draco katsoi naista todella huolestuneesti, laskematta silti käsiään irti tämän kasvoilta. Kyllä hän tarvitsi, hän todella tarvitsi Hermionea.
Hermione oli juuri jatkamassa luetteloaan, kun mies painoi huulensa kiihkeästi naisen huulille. Hermione hämmästyi eleestä ja Dracon halusta, mutta vastasi suudelmaan haparoiden. Nainen työnsi miestä hieman käsillään pois itsestään päin ja katsoi tämän jäänharmaisiin silmiin, jotka todella näyttivät sisältävän kaikkea uutta. Niiden pinnalla ei ollut kylmyyden ripaustakaan. Ei pientä epäilyksen häivääkään.
Hermione tunsi kuinka miehen sydän hakkasi tämän rinnassa, Hermionen pidellessä häntä kauempana itsestään. Mies piti käsiään nyt kylmällä lattialla ja istui polviensa päällä Hermionen edessä.
”Älä”, Draco kuiskasi ja nosti kätensä sivelemään Hermionen kasvoja. Mies pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen tämän poskelta. ”Älä työnnä minua pois.”
Hermione niiskaisi. ”Mitä muuta minä voisin tehdä?”
”Antaa minun olla lähelläsi”, Draco sanoi.
”Sinä et halua minua.”
”Haluan minä, tietäisit vaan kuinka paljon.”
”Olet pervo”, Hermione huokaisi ja huitaisi miestä tämän käsivarteen.
”Vain jos ajattelet sen niin, mutta se pitää paikkaansa kaikelta kannalta ajateltuna”, mies sanoi hiljaa ja suuteli nyt Hermionen poskea hellästi. Hermione sulki silmänsä ja huokaisi hiljaa tuntiessaan kuumat huulet vaeltamassa hänen kaulallaan. Jyrinä ulkoa silti täytti Hermionen mielen ja nainen hätkähti. Draco nosti kasvojaan ja nappasi Hermionen hellästi syliinsä, antaen naisen takertua kiinni itseensä.
Draco käveli hitaasti kohti sänkyä ja piti huolta sylissään tuhisevasta naisesta. Mies laski naisen sängyn pehmeää pintaa vasten ja laskeutui itse perässä.
He makasivat selällään sängyllä ja tuijottivat yllään kohoavaa kattoa. Pieni sateen ropina sai rauhallisen hiljaisuuden rikkoutumaan jokaisella osumallaan kattoon. Hermionen silmissä välkähti taas pelon aaltoja ja hän nappasi nopeasti kiinni Dracon kädestä.
”En halua, että päästät irti”, nainen huokaisi. Draco käänsi hieman kalpeat kasvonsa Hermionen puoleen puristaen kätensä tiukemmin naisen käden ympärille.
”Ei tulisi mieleenkään”, hän kuiskasi.
Hermione tärisi, vaikka tiesi ettei hänellä ollut hätää. Draco olisi suojellut häntä vaikka hengellään ja kova ääni ei voinut naista satuttaa. Hän tiesi olevansa naurettava. Hän tiesi liioittelevansa, mutta hän ei voinut peloilleen mitään. Tärkeintä oli, että Draco todella tiesi Hermionen pelkäävän, eikä heittänyt siitä vitsiä.
Mies kääntyi nyt kyljelleen ja siveli Hermionen suoristettuja ruskeita hiuksia. Miehen kosketus sai värinän loppumaan ja jonkin leijuvan tunteen Hermionen vatsaan.
”Minä tiedän, että sinä pelkäät… Mutta minä lupaan sinulle, ettei mitään pahaa tapahdu”, Draco jatkoi rauhallisesti. Mies siirsi kämmenensä leikkimään Hermionen pitkän paidan helmalla, hivuttaen sitä hieman ylöspäin. Salama välkähti hieman ulkona, saaden huoneen taas hetkeksi valoisaksi. Hermionen silmät tuntuivat kasvavan kaksi kertaa suuremmiksi ja Draco painoi kätensä nyt tiukasti Hermionen lantiota vasten, samalla vetäen tämän kiinni itseensä.
”Miksi sinä et usko minua?”
”Uskon minä…” Hermione sanoi painautuen lähemmäksi Dracoa. ”Minä uskon sinua aina.”
”Hyvä”, Draco jatkoi. ”Saanko nyt näyttää sinulle sen haluni pervon puolen?”
”Olet kauhea, Draco Malfoy!” Hermione huudahti, mutta kierähti samantien miehen päälle.
”Mutta silti, sinullahan on koko yö aikaa”, Hermione sanoi mietteliäänä. Pelko värähteli vieläkin naisen mielessä, mutta hän tiesi, että suurimmastakin pelosta voisi selviytyä. Ei ehkä vielä, mutta ainakin hän voisi yrittää.
”Aivan”, Draco virnisti. ”Koko yö.”
Pelko muuttui nauruun ja nauru onnellisuuteen. Sitä mietti, mitä onnellisuuteen tarvitaan ja kuinka paljon se vaatisi, mutta lopulta vastaus oli helppo. Ei onnellisuuteen tarvittu mitään muuta kuin hetki.
Ukkonen jatkoi myrskyämistään ulkona, unohtaen täysin erään parin, jotka eivät totisesti enää kuulleet pihaustakaan.
A/N: Tää on iha päätön ja seko. Tai periaatteessa loppuu kun seinään, mutta noohh... *naur* Kommentit ovat aina ihana juttu (:
