Fairytale: Uuu, eka kommentti, kiitos paljon. :---) Kiva, jos oli mielenkiintoinen traileri, oli nimittäin ensimmäiseni ikinä. Ja ei haittaa yhtään, vaikkei sarjakuvia olisikaan lukenut, lähinnä käytän elokuvia taustana.
Kiitoskiitos vielä.
Gil Galad: Kiitos sinullekin kommentista. (:
A/N: Nyt sitten lyhkäistä, lähinnä dialogi-prologia tähän väliin. Kirjoitin tämän tässä juuri, enkä jaksanut kuumeen takia kunnolla oikolukea tai muuta, joten toivon, että virheistä sun muista vinkataan.
Toivottavasti hahmot ovat suurin piirtein tai edes melkein IC.
Prologi
Charlesin vaaleat silmät haravoivat yön hämärtämää ympäristöä ja etsivät jotain kiintopistettä. Meren mustat aallot löivät tummanharmaisiin kallioihin ja miehen korviin kantautuva, tasainen jylinä kertoi lähestyvästä ukkosmyrskystä.
Charles istuutui heinikolle, ja hänen hiuksillaan leikkivä, koveneva tuuli peitti pauhaamisellaan askelten äänet hänen takaansa. Mies huomasi tulijan vasta, kun tämä istui hänen vierelleen ja loi teräksenharmaan katseensa häneen.
”Charles. Toivon, että sinulla on erittäin hyvä syy siihen, miksi kutsuit minut tänne tällaisella rajuilmalla ja keskellä yötä.”
”Pitkästä aikaa, Erik”, Charles hymähti ja katsoi vanhaa ystäväänsä, joka ei näyttänyt erityisen innokkaalta keskustelemaan juuri alkaneessa kaatosateessa.
”No? Miten on, kertoisitko asiasi?”
”Mennään ensin jonnekin lämpimään --”
”-- tai kuivaan paikkaan. Selvä, käy minulle”, Erik lopetti toisen miehen lauseen ja yhteisymmärrykseen päästyään he lähtivät kävelemään läheiseen baariin.
Istuuduttuaan Erik porasi jälleen katseensa Charlesiin, joka yskähti.
”Tuota... missä tilanteessa kuvittelet maailman juuri nyt olevan, Erik?” Charles kysyi. Erik kohautti harteitaan.
”Siinä samassa kuin ennenkin, luulisin. Kuinka niin? Oletko sinä mennyt taas tekemään jotain?”
”No en”, Charles naurahti ja hörppäsi juomastaan. ”Kuulin vain huhuja.”
”Minäkin kuulen niitä paljon matkan varrella. Jos kutsuit minut tänne kuuntelemaan juoruja, niin kiitos vain, mutta minulla on paljon parempaakin tekemistä.”
”Ei, Erik. Istu ja kuuntele, mitä minulla on sanottavana.”
”No, nopeasti sitten”, pidempi mies istui takaisin alas ja piti katseensa vastapäätä istuvassa, vaaleasilmäisessä Charlesissa, joka risti sormensa ja selvitti ääntään.
”Oletko kuullut Kuolemankantajasta?”
”Kuo -? Ei, en ole. Tai muistaakseni en ole. Onko joku tärkeäkin?”
”Miten sen nyt ottaa”, Charles huokaisi ja rapsutti niskaansa. ”Mitä hän nyt meinaa vallata maailman ja orjuuttaa jokaisen ihmisen ja mutantin sen päällä, tai jotain siihen suuntaan.”
”Kunnianhimoiset suunnitelmat, ei voi kiistää. Mutantti itsekin? Oletan niin, et sinä muuten ensimmäisenä minulle puhuisi.”
”Ja aika pirun voimallinen onkin.”
”Anna kun arvaan. Telepaatti?”
”Oikein.”
”Yli-inhimilliset voimat?”
”Juu.”
”Kuolematon?”
”Ei sentään.”
”Lisäksi?”
”Hallitsee sähköä, voi imeä elinvoimat kosketuksen kautta, tarkat aistit ja parantuu hyvin nopeasti. Ja on nopea.”
”Hmm, siinä sinulle onkin vastusta.”
”Sinä tiedät kyllä mitä ajan takaa.”
”Haluat siis minun apuani”, Erik hymähti ja nojasi selkänsä sohvan selkänojaan, hörpäten juomastaan.
”Erik, sinä voisit todella --” Charles keskeytti lauseensa ja kurtisti kulmiaan. Erik kallisti hivenen päätään.
”Charles?”
”Mennään jonnekin muualle tai vaihdetaan aihetta. Täällä on toinenkin telepaatti ja tuntuu kuin hän kuuntelisi.”
”Toinenkin? Mistä sinä sen tiedät?”
”Tunnen sen.”
”Tunnet? Mielenkiintoista”, Erik hymähti ja loi hetken kuluttua merkitsevän katseen ystäväänsä. Charles kohotti kulmiaan.
”Et kai kuvittele..?”
”Tämä sinun ”Kuolemankantajasi”, kenties?”
”En osaa uskoa”, Charles sanoi ja antoi katseensa kiertää pienehköä kuppilaa ympäri. Hänen katseensa pysähtyi kahteen nuoreen, tyttöön ja poikaan. Erik suuntasi katseensa samaan suuntaan.
”Hekö? Eivät näytä siltä, että kuuntelisivat."
”Eivät niin... Mutta toinen heistä”, Charles mumisi ja siristi hieman silmiään. Nuoret näyttivät kaksosilta.
”Kumpi?”
”Luulisin... ei ainakaan poika.”
”Hm”, Erik sipaisi leukaansa ja oli hetken hiljaa, tarkkaillessaan kaksosia. ”Nätti tyttö, eikö vain?”
”Mitä?”
”Eikö muka sinusta? Kyllä minä tunnen sinut, ystävä hyvä. Mietit juuri ihan samaa.”
”Minulla ei ole hajuakaan, mistä sinä puhut”, Charles puuskahti, mutta Erik vain hymyili tyytyväisenä nähdessään punanhäivän käyvän toisen poskilla. Charles irvisti, mutta vilkaisi vielä kerran nuorten suuntaan. Oli tyttö kieltämättä nätti. Äh. Hemmetin Erik.
"Tästä kuule puhutaan vielä."
