Kirjoittaja: Rascal
Ikäraja: K-11
Fandom: Beyblade (Metal Fusion -kausi)
Paritus: Gingka Hagane/Kyoya Tategami
Genre: drama, slash
Vastuuvapaus: Sarja ja hahmot kuuluvat Takao Aokille. Mikä ei ole tunnistettavissa kuuluvaksi alkuperäiseen tarinaan ja juoneen, on sitten omaa ficcarin mielikuvituksen tuotettani ja valhetta. Teksti on kirjoitettu puhtaasti viihdyttämistarkoituksessa hyötymättä siitä rahallisesti mitenkään.
Varoitukset: spoilaa E9, E10, E13, E14.
Yhteenveto: Gingka on vannonut voittavansa Ryugan, mutta häviää ottelun ja murtuu täysin. Kyoya on ainoa, joka ymmärtää, miltä hänestä tuntuu.
A/N: Omistettu
stardustille, joka on toivoton painostaja ja taistelija myös. Parane pian, honey! Vähän BL:ää ja animepojuja piristykseksi
Katselin tuossa viime viikonloppuna Fusion-kautta ja totesin, että Gingka/Kyoya-ficcejä on aivan liian vähän maailmassa. Tämä spoilaa vähän koko tuottarin alkua, mutta en nyt sinällään sanoisi, että tarinaa on välttämätöntä etukäteen tietää ennen kuin lukee tämän. Sen verran voin tuottarin juonta valottaa, että Kyoya ja Gingka ovat vanhoja vihollisia, jotka yhdistävät voimansa päihittääkseen Ryuga-nimisen ”Lohikäärmekeisarin” ja tämän kielletyn beyn, Lightning L-Dragon. Joo, tiedän, että tämä on sarjaa randomit ficit, mutta teki mieli kirjoittaa näistä (ja totta kai jaan kaiken mitä saan aikaan siltä varalta, että joku muukin kaipaa Beyblade-slashia!)
Toisinaan on parempi vain unohtaa
Vielä kaiken tapahtuneen jälkeenkään Kyoya ei tunne olevansa niin olennainen osa tätä porukkaa, että voisi liittyä huoletta muiden joukkoon ja jutella tapahtuneesta. Hän ei ole ikinä ollut juttelevaa tyyppiä, päinvastoin. Hän pitää kaiken omana tietonaan – mitä hän tuntee, mitä ajattelee, mitä muistaa.
Ehkä juuri siksi Kyoya näkee Gingkan lävitse, kun tämä liittyy toisten seuraan. Punatukkainen poika voi hymyillä, nauraa, vitsailla, mutta koko ajan tässä näkyy se järkytys, jonka Kyoya tunnistaa varsin hyvin.
Hän ei ajattele mitään muuta kuin sitä hetkeä, kun tajusi olevansa lyöty. Hän on yhä polvillaan kentällä Ryugan L-Dragon edessä. Toisin kuin muut, Kyoya ei edes yritä näytellä, että hän uskoisi Gingkan teeskentelyä. Hänen ei tarvitse.
Se, miten Kenta, Benkei ja Madoka kohtelevat Gingkaa, ei ole reilua. He ovat ehkä taistelleet yhdessä ja auttaneet toisiaan selviytymään, mutta kukaan heistä ei ymmärrä sitä tappiota, jota Gingka käsittelee mielessään. Kukaan heistä ei ole kokenut sitä samaa järkytystä.
Voit ajatella itseäsi voittamattomana, mutta entä kun tulee se hetki, kun joudut huomaamaan olleesi väärässä?Kyoya näkee itsensä samassa tilanteessa. Hän muistaa oikein hyvin sen ensimmäisen ottelunsa Gingkan kanssa, kun he taistelivat tornin huipulla ja hän hävisi kaikkien Face Huntersien silmien edessä täydellisen nöyryytettynä. Se suuttumus, turhautuminen, epäusko... Kyoya todellakin tietää, mitä on halu satuttaa. Hän on kohdannut sen pimeän puolen itsessään, jonka kanssa Gingkakin nyt kamppailee.
Hän ei osallistu muiden jutteluun ja pysyttelee omissa oloissaan siinä määrin, että toiset tuntuvat aina häkeltyvän tajutessaan, että hän on vielä ylipäätään lähistöllä. Kyoyalla on saalistajan luonne, ja hän osaa odottaa oikeaa hetkeä.
Se hetki on illalla auringon laskiessa, kun varjot kasvavat pidemmiksi ja nielevät kaiken valon, mitä luonnolla vielä on tarjota. Kyoya vilkaisee kerran taakseen portaikossa vain huomatakseen, ettei kukaan ole edes huomannut häntä. Muut juttelevat alakerrassa kaikessa rauhassa, mutta Gingka ei ole heidän joukossaan. (Kuulostaa siltä, että Kenta jakaa muille tarinan Gingkan ja Ryugan ensikohtaamisesta. Kyoya erottaa tarinasta sen verran, että tietää niiden kahden olevan jonkinlaisia äärimmäisiä vihollisia keskenään ja se tieto riittää hänelle.)
Tietenkään sä et ole. Sä olet alusta asti ollut arvoitus kaikille, etkä ole puhunut itsestäsi mitään. Joidenkin asioiden kanssa sä kuvittelet vieläkin olevasi yksin.Tavallisesti niin valpas punahiuksinen poika ei tunnu edes huomaavan Kyoyaa, kun hän ilmestyy ovensuuhun ja näkee tämän makoilemassa sohvalla katse katossa (tai ehkä jossain paljon kauempana). Kyoya tuijottaa näkyä hetken ja se muistuttaa häntä liikaa siitä, kun hän katseli Benkein ja Kentan lähtevän luotaan kuten Face Huntersit hetkeä aiemmin.
Kyoya tietää tehneensä virheen karkottamalla kaikki luotaan. Hän ei suostu katsomaan Gingkan tekevän samoin.
”Tällä tavallako sä meinasit käsitellä tappion? Sen lisäksi, että sä petit Pegasuksen ottelussa kohtelemalla sitä niin kuin kohtelit, sä aiot pettää sen vielä nytkin lopettamalla bleidaamisen sen kanssa”, hän sanoo ja hätkähdyttää toisen ajatuksistaan siten, että tämä hyppää istumaan kuin olisi vasta tajunnut hänen tulleen edes huoneeseen.
”Kyoya! Mitä sä hiiviskelet?” Sulkeutuminen näkyy yhä kullanruskeissa silmissä kuin Gingka olisi salvannut jotkin ovet sisällään. Ottelusta muistuttaminen saa tämän kiristelemään hampaitaan. ”Sä taidat olla tyytyväinen nyt, kun näit mun häviävän?”
Kyoya mulkaisee häntä riittävän vihaisesti, että tämä tajuaa olleensa idiootti. ”Sä olisit voittanut jos olisit ollut oma itsesi. Ihan niin kuin siinä aamupäivän ottelussa Kentan kaveria vastaan – jos sitä nyt edes otteluksi voi kutsua. Säälittävää, Gingka.”
”No, mä en pystynyt siihen.” Se, että Gingka edes väittää jotain sellaista kirkkain silmin, ärsyttää Kyoyaa rajattomasti. Tällaiselleko bleidaajalle hän hävisi? Tällainenko on se Gingka, jota kaikki ihailevat ja joka sai katsojat hurraamaan heidän uusintaottelussaan?
”Sä et pysty mihinkään, jos sä et pelaa koko sydämestäsi. Jos sä alat tuohon asenteeseen, sä voit yhtä hyvin palata sinne mistä tulit ja alkaa vaikka kasvattaa ruohoa”, Kyoya ärähtää ja Gingka katsoo sivuun kuin ei viitsisi edes kiinnittää huomiotaan häneen ja kokee riitelyn turhaksi.
”Anna olla, Kyoya”, tämä tuhahtaa siihen sävyyn, ettei häntä huvita käydä tätä keskustelua.
”Anna olla? Ei ole mun tapaistani ja sä tiedät sen. Ja mä tiedän, ettei se ole sunkaan tapaistasi”, Kyoya lisää pehmeämpään sävyyn ja orastanut väittely muuttuu hetkessä asiallisemmaksi jutteluksi ja punahiuksinen nostaa jälleen katseensa hänen suuntaansa kiinnostuneena kuulemaan lisää. ”Mä en hävinnyt tuollaiselle pelkurille. Sä olet taistelija, Gingka, ja sun olisi jo aika muistaa se ja päästä yli tästä. Ihan niin kuin oikeat bleidaajamestarit eivät ikinä häviäisi.”
”Mitä sä tarkoitat?” Gingka kysyy silmät suuriksi rävähtäneinä. Kyoya hymähtää tyytyväisenä saamaansa huomioon.
”Kun mä tapasin Benkein, mä ottelin sen kanssa koko päivän. Voitin joka ikisen ottelun, mutta Benkei nousi aina jaloilleen ja haastoi mut uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen. Mä ja Leone hakattiin se, pakotettiin se nöyrtymään jenginsä nähden, mutta kun Benkei viimeisen pelin jälkeen katsoi muhun, se hymyili.”
Kyoya seuraa tiiviisti Gingkaa katseellaan puhuessaan tälle. ”Mä en ymmärtänyt sitä silloin, mutta nyt mä tiedän, miksi se teki niin.”
”Miksi se hymyili hävitessään? Miten... Miksi, Kyoya?”
”Koska bleidaamisessa ei ole kyse tuhoamisesta tai voittamattomuudesta.”
Tuhoamisen kohdalla Kyoya näkee selvästi Ryugan ja L-Dragon varjon Gingkan silmissä. Hän näkee punahiuksisen pelon ja epäuskon. Vihan. Pettymyksen. Kaiken.
Gingka kääntää katseensa sivuun kuin ei kuuntelisi enää, mutta Kyoya tietää tämän huomion olevan kyllä hänessä. Hän ojentaa kätensä ja tarttuu toista olkapäästä.
”Katso muhun, kun mä puhun sulle, Gingka! Bleidaamisessa ei ole päämääränä olla voittamaton. Mä tähtäsin siihen, mä tein sen virheen. Mä luulin, että mun kuuluisi olla voittamaton, että voisin sanoa itseäni parhaaksi bleidaajaksi.”
Kyoya muistaa ne hetket pimeässä ja tuulisessa Wolf's Canyonissa, kun tuuli itsessään muuttui vertajanoavaksi ja ulvovaksi pedoksi. Hän muistaa Gingkan haamun vierellään, sen, miten se ruokki hänen pimeää puoltaan, sekopäistä voittamattomuuden tavoitteluaan. Ja mitä hyötyä siitä kaikesta lietsotusta vihasta oli ollut?
Voit valaista tietäsi tulella, mutta jos sä annat sen polttaa koko metsän ympäriltäsi, sä olet pulassa.”Miksi Benkei haastoi mut ottelemaan, kunnes ei enää pystynyt nousemaan jaloilleen... Miksi mä en voittanut sua Dojin harjoituksista huolimatta... Todellinen taisteleminen on sitä, että pystyy kohtaamaan tappionsa”, Kyoya sanoi, ja vaikka se oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi oivalluksensa ääneen, hän tiesi sen oikeaksi. ”Siinä vaiheessa, kun sä pystyt tappiota pelkäämättä ja jopa tiedostaen sen nousemaan jaloillesi ja kohtaamaan vastustajasi, sä olet todellinen taistelija.”
”Siksi sä ystävystyit Benkein kanssa”, Gingka tajusi. ”Se ei ikinä ollut vain sitä, että se seurasi sua.”
Kyoya nyökkäsi hitaasti. Hän ei ollut ymmärtänyt itsekään, miksi oli ystävystynyt jonkun Benkein kaltaisen kanssa. Tämä oli häviäjä, keskinkertainen bleidaaja, isottelija, jollaista Kyoya ei voinut sietää. Mutta heistä oli silti tullut ystäviä, ja että ystävyys toimisi, sen täytyi olla tasavertaista. Kyoyalla oli vienyt aikansa tajuta, mitä Benkei oli antanut hänelle vastalahjaksi – mitä tämä oli opettanut hänelle.
”Todellinen taistelija ei pelkää häviämistä, Gingka”, Kyoya toisti itsepäisesti irrottamatta katsettaan toisen kullanruskeista silmistä. ”Sä itse sanoit sen mulle. Ettei kyse ole tuhoamisesta vaan bleidaajan sielusta. Siitä voimasta, mikä sulla on sydämessäsi.”
Se ei ollut ainoa asia, jonka Gingka oli unohtanut omista opeistaan otellessaan Ryugaa ja tämän kielletyn kiekon pimeitä voimia vastaan. Gingka tiesi sen itsekin ja syyllisyys loisti tämän silmistä.
”Mä petin kaikki”, hän huokaisee. ”Mä en tiedä, mikä muhun meni. Se vain ---”
”Jos sä et välitä puhua siitä, niin mun ei tarvitse tietää siitä”, Kyoya keskeyttää hänet nähdessään, miten vaikeaa aiheesta puhuminen on Gingkalle. Tämä on bleidaaja, joka vain ilmestyi kaupunkiin eräänä päivänä kuin tyhjästä, ja vaikka kukaan ei sitä huomannut, siitä salaisuudesta Gingka oli pitänyt kiinni viimeiseen saakka. Mistä hän oli tullut, miksi hänestä oli tullut sellainen bleidaaja kuin hän oli, millainen hänen perheensä oli.
Gingka näyttää kiitolliselta, kun kerrankin hänellä on lupa vaieta. Ei tarvitse teeskennellä, että kaikki on hyvin, ettei kukaan kysyisi mitään.
Kyoya huokaisee. ”Mä tiedän muutenkin, miltä se tuntuu.”
”Sä et ---”
”Mä satutin mun ystäviä. Mä ottelin vihan vallassa enkä edes kuullut Leonen kyyneleitä. Luuletko sä, etten mä tiedä, miltä tuntuu pettää ystävänsä ja itsensä?”
Gingka vaikenee ja Kyoya on tyytyväinen siitä. He ovat molemmat inhimillisiä. He ovat tehneet virheitä ja oppineet niistä.
”Pegasus loukkaantui mun takia”, Gingka muistuttaa. ”Mä en kuullut sitä... Mä en kuullut Kentaa enkä ketään. Mä vain...”
Kyoya nyökkää ymmärtävästi. ”Mä olin siellä. Mä tiedän paremmin kuin kukaan muu, miltä susta tuntuu.”
He ovat hetken hiljaa ennen kuin Gingka tekee tunnustuksensa.
”Mä en pysty bleidaamaan enää”, hän sanoo. Kyoya tuhahtaa.
”Totta kai sä pystyt bleidaamaan.”
”Mä yritin Kentan ystävää vastaan ---”
”Yrititkö?” Kyoya keskeyttää ja hänen tekee mieli tönäistä Gingkaa saadakseen tämän havahtumaan järkiinsä. ”Kutsutko sä sitä yrittämiseksi? Sulla ei ollut mitään sielua siinä pelissä. Sä et tuntenut Pegasusta ollenkaan. Jopa lapsi olisi bleidannut paremmin kuin sä.”
Hän huomaa, että Gingka on alkanut vapista, mutta Kyoya ei ole sellainen henkilö, joka osaisi käsitellä tällaisia ihmisiä – tällaisia tunteita. Gingka, joka otteli vihan vallassa Ryugaa vastaan vimmainen liekki silmissään ei ollut oma itsensä, mutta ei ole tämäkään. Se, millainen Gingka on, ärsyttää Kyoyaa.
Ehkä se ärsyttää häntä ennen kaikkea siksi, että hän on itse ollut samassa tilassa. Hän tietää, miten musertavalta tappio voi tuntua. Yksi tärkeä hävitty peli voi viedä pohjan kaikelta. Sitä varten on harjoitellut, siihen voittoon on uskonut, sitä on pitänyt kohtalonaan, ja sitten se riistetään käsistä – tai pahimmassa tapauksessa sen riistää itse itseltään jollain uskomattoman typerällä hölmöilyllä.
Mutta sellaisia asioita tapahtuu. Aina ei voi olla voittamaton eikä täydellinen. Aina ei voi pärjätä.
Mitä aina voi kuitenkin tehdä, on nousta uudelleen jaloilleen. Taistella uudelleen ja uudelleen. Oppia edellisestä tappiosta. Nauttia siitä, mitä on oppinut ja mitä on vielä tulossa.
Koska jos kaikki olisi valmista – jos pystyisi voittamaan kaikki ja tie olisi pelkkää tasaista suoraa – se olisi tylsä ja yksinäinen tie. Ja jos Kyoya jostain tietää jotain, niin yksinäisyydestä ja siitä, että hän ei halua enää ikinä olla yksin.
”L-Dragon voima on negatiivisissa tunteissa”, Kyoya huomauttaa sitten analysoivasti. ”Se käyttää hyväkseen sun vihaa ja suuttumusta. Se, millä sä olet voittanut mut ja Dojin ja kaikki, on jotain muuta. Sä unohdit omat vahvuutesi siinä pelissä ja antauduit vastustajan armoille.”
”Mä
tiedän, Kyoya! Mä tiedän, että mä pelasin Ryugan pussiin koko ajan!”
”Sä teit virheen ja hävisit, mutta sä myös opit siitä. Benkei olisi parempi puhumaan tästä, mutta sellaista sattuu, Gingka. Sitä bleidaaminen on – voittamista ja häviämistä. Kyse on vain siitä, pystytkö sä nousemaan uudelleen jaloillesi vai jäätkö ruikuttamaan lyötynä ja valittamaan, ettet osaa enää pelata.” Kyoya painaa etusormensa vihjaavasti Gingkan otsalle kuin tieto olisi voinut sen välityksellä siirtyä hänestä punatukkaiseen poikaan. ”Ensi kerralla sä muistat ajatella Pegasusta ja meitä. Sä muistat, että sun ystäväsi ovat aina sun kanssasi. Se on jotain, mitä sen kummemmin Dojilla kuin Ruygallakaan ei ole. Ja pelattuani sua vastaan mä tiedän, kumpi niistä lopulta voittaa. Sä itse opetit mulle, mikä on todellista vahvuutta.”
Gingkan silmiin syttyy hetkeksi oivalluksen kipinä, jota Kyoya ei osaa heti tulkita.
”Sä lasket itsesi mun ystäväksi, Kyoya?” tämä kysyy ovelasti ja Kyoya ei voi kuin kiristellä hampaitaan. Liian myöhäistä niellä sanoja.
”Mä en ole sellainen ystävä kuin Kenta tai Madoka”, hän korjaa säilyttääkseen jotain arvokkuudestaan. ”Koska mä tulen aina olemaan myös sun vastustajasi. Mä tulen koko ajan miettimään keinoja päihittää sut. Luulitko, että mä olisin luovuttanut?”
”Mutta sä tulit tänne...?” Gingka huomauttaa kuin olisi yhtäkkiä vasta alkanut miettiä, mitä varten Kyoya oikeastaan on hänen luonaan. Lohduttamassa? Piristämässä?
Jotain muuta?
Kyoya puree terävän kulmahampaansa kevyesti huultaan vasten ennen kuin istuu alas sohvalle Gingkan viereen. Tämän katse ei irtoa hänestä hetkeksikään.
”Mä olen täällä, koska mä näytän olevan ainoa sun tuttavista, joka tietää, mitä sä käyt läpi”, hän vastaa ja näkee vastalauseet Gingkan silmissä ennen kuin tämä sanoo ne ääneen. ”Joo, ehkä sulla on jokin nyyhkytarina siitä, miksi se ottelu Ryugan kanssa oli niin tärkeä ja miksi sä menetit itsehillintäsi. Ei tarinalla ole väliä. Mä tiedän sen tunteen, kun itsehillintä pettää ja jäljellä on vain vihaa ja raivoa ja halua tuhota joku.”
Hänen kätensä laskeutuu Gingkan olalle.
”Mä en oppinut ainoastaan sitä, mikä tekee vahvaksi bleidaajaksi, kun mä hävisin sulle. Mä opin myös, että joskus... Joskus voi olla ajattelematta menneitä ja tulevia pelejä. Toisinaan on parempi vain unohtaa kaikki hetkeksi.”
Kissapedon silmät kohtaavat Gingkan kullanruskeat. Ei sillä, että kukaan Gingkan tasoinen bleidaaja sitä myöntäisi, mutta maailmassa voisi olla muutakin kuin pelaaminen. Ainakin tämä toivoo sitä tällä hetkellä, ja Kyoya tietää sen toiveen.
Olisipa kaikki edes hetken verran niin kuin ennen. Kunpa saisin tappion varjon karistettua edes hetkeksi päältäni ja hengittää puhdasta ilmaa.”Unohtaa...?” Gingka toistaa kuin ei uskoisi sen olevan edes mahdollista. Kyoya nojautuu vähän lähemmäs häntä.
”Niinhän mä sanoin”, hän tuhahtaa. ”Eikö se muka ole se, mitä sä oikeasti kaipaat enemmän kuin kannustuspuheita tulevista matseista ja lohdutuksia tuosta äskeisestä?”
Kyoya ei odota Gingkan vastaavan ennen kuin ottaa viimeisen askeleen (epäröiden vain vähän ja tunnistaessaan oman epäröintinsä suuttuessaan siitä niin pahasti, että se vain lisää hänen päättäväisyyttään tehdä juuri siten) ja sulkee jatkokysymykset ja vastaukset punahiuksisen huulilta painamalla omansa niitä vasten.
Ensin se on vain kosketus, mutta syvenee nopeasti. Kyoya raapaisee kulmahampaallaan Gingkan alahuulta ja saa aikaan ensimmäisen voihkaisun tämän huulilta. Hän tukahduttaa sen suutelemalla toista rajummin ja pakottamalla tämän nojautumaan vähän taaksepäin (Kyoya todella tarkoittaa vain vähän, mutta jotenkin se päätyy siihen, että Gingka on kohta miltei selällään sohvalla ja hän tämän päällä).
Vetäytyessään vetämään henkeä hän antaa Gingkalle ensimmäisen tilaisuuden protestoida. Tämä katsoo häneen silmät suuriksi rävähtäneinä ja selvästi miettien pitkästä aikaa jotain muuta kuin L-Dragoa ja Lohikäärmekeisaria.
”Mitä...? Mitä tämä on?”
Kyoya virnistää pahankurisesti, mutta ei vastaa mitään sanallisesti ujuttaessaan kätensä Gingkan paidan alle. Hän tuntee olevansa saaliinsa napannut petoeläin, vaikka tilanne ei oikeastaan ole mikään kaksintaistelu.
”On olemassa muitakin asioita kuin bleidaaminen, Gingka”, hän murahtaa ennen kuin etsii Gingkan huulet omillaan jälleen yhteen vaativaan suudelmaan. Nälkä saada lisää, enemmän, vain kasvaa jokaisen kosketuksen myötä.
Ja Kyoya ei todellakaan valita sitä, että hän saa olla se hallitseva osapuoli, joka näyttää, mitä tehdä ja ottaa mitä haluaa.
(Mutta hän ei ole niin itsekäs, ettei pyrkisi antamaan samalla mitalla takaisin. Ihan niin kuin ottelussakin ei voi pärjätä vain joko hyökkäämällä tai puolustamalla. Voittaakseen täytyy kyetä siihen kaikkeen.)
Se, ettei kumpikaan heistä oikein tiedä, onko tämä ystävyyden osoitus vai vihollisen juoni, luo ylimääräistä jännitettä tilanteeseen. Kuten niin usein Gingkan seurassa, Kyoya tuntee pyörremyrskyjen hallitsemisen sijaan olevansa yhden sellaisen pyörityksessä vailla pakokeinoa. Mutta koska hän on taistelija, hän ei antaudu niin helposti. Jos on jotain saavutettavaa, hän tähtää siihen.
Kun Gingka tarttuu vihdoin hetken vietäväksi ja antaa itsensä vaipua Kyoyan lupaamaan unohdukseen, siitä tulee enemmän yhteispeliä kuin vastakkain pelaamista. He puhuvat yhteistä kieltä ja haluavat samaa.
(Ehkä se on jotain, mitä he ovat halunneet kaiken aikaa, mutta tilaisuutta ei ole tullut.)
Kyoya huomaa ajattelevansa, että kaikki on jollain lailla selkeämpää siten. Ei ole kenttää heidän välissään, ei viivaa, jonka eri puolella he ovat. Ei mitään loogista ennakkoasetelmaa. He voivat olla mitä tahansa, mitään ei ole määritelty vielä.
Ei tarvitse teeskennellä vihollisuutta, ystävällisyyttä, huolettomuutta.
Vähän aikaa kaikki on pelkkää itsestäänselvyyttä ja unohdusta. Juuri sitä, mitä joskus tappion jälkeen haluaa – pienen hetken tyhjyyttä ennen kuin jaksaa aloittaa uuden päivän ja uudet taistelut.
He ovat ehkä vastustajia jollain tasolla, mutta samalla he ymmärtävät toisiaan eri tasolla kuin kukaan muu. Heidän ei tarvitse puhua haluista, toiveista, peloista. He ovat liian samanlaisia ja tietävät ne asiat sanomattakin, yksityiskohtia ei tarvitse selittää.
*
”Mitä sä teet? Minne sä olet menossa?”
Kyoya ei vastaa ennen kuin on pukenut kaikessa rauhassa päälleen ja kävellyt ovelle saakka. Hän vilkaisee olkansa yli peräänsä katsomaan jäänyttä, punahiuksista bleidaajaa. Gingkan ilme on pelkkää kysymysmerkkiä ja hämmentyneisyyttä.
Ihan kuten Kyoya alun perinkin toivoi. Hän pitää huolen siitä, että pysyy ilmeettömänä vastatessaan ja napauttaessaan kevyesti, lähtevän näköisesti ovenpieltä.
”Yritä sä vain levätä ja saada itsesi kasaan.” Hän jättää tarkoituksella Gingkan pohdittavaksi, viittasiko äskeiseen vai hävittyyn otteluun.
”Kyoya! Tämä ei ole reilua! Mitä sä --- mitä tuo äskeinen oli?”
Arpikasvoinen poika virnistää. ”Vähän muuta ajateltavaa sulle kuin bleidaaminen, vai mitä?”
Gingka näyttää siltä, ettei tiedä, suuttuisiko vai olisiko kiitollinen. ”Sä olet raivostuttava, Kyoya.”
”Miten vain. Hyvää yötä.”
Kädet hakeutuvat tutuille paikoilleen taskuun ja Kyoya on valmis lähtemään.
Tässä pelissä mä voitin sut, Gingka. Tosin hän ei ole aivan varma, oliko tämä sellainen ottelu, jossa he olivat eri puolilla kenttää. He taisivat molemmat voittaa jotain.
”Kyoya!” Huudahdus seuraa häntä käytävään. ”Sä et tule pääsemään tästä näin vähällä! Sä olet mulle selityksen velkaa! … Mun huuli vuotaa verta.
Kyoya!”
Gingka ei enää näe sitä, miten Kyoya hymyilee ilkikurinen tuike silmissään.
Ystäviä vai vihollisia vai jotain muuta? Siinä todella on Gingkalle pähkäiltävää.
Mutta Kyoya tietää, että tämä on taistelija, ja kun Gingka vihdoin saa arvoituksen ratkaistua, tämä ei luovuta ennen kuin on saanut haluamansa. He ovat sillä tavalla samanlaisia. Siksi Kyoyan ei tarvitse kertoa Gingkalle menemisistään ja tulemisistaan, siitä, mitä milloinkin suunnittelee. Kävi miten kävi, he kohtaavat toisensa ennen pitkään. Heidän välillään on yhteys, joka saa heidät toisinaan haastamaan toisensa savunkatkuisiin taisteluihin ja toisinaan yhdistämään voimansa yhteistä päämäärää tavoitellessa.
Me teemme toisemme vahvoiksi. Edes todellisten taistelijoiden ei tarvitse selvitä yksin.Alakerrassa Madoka ja Kenta valvovat ilmeisesti jutellen Gingkasta. He vilkaisevat Kyoyaan tämän astellessa portaat alas (ja hymy varmaan kavaltaa, että Kyoya ei ole ollut vain omissa oloissaan aiheuttamatta harmeja kenellekään).
Hänen äskeisen olinpaikkansa paljastaa tosin myös Gingka, joka kuulostaa siltä, että ravaa ympäri huonetta ja hyppii vähintään seinille.
Kenta kohottaa ihmettelevästi kulmiaan. ”Kyoya? Mitä sä teit Gingkalle?”
”Se kuulostaa siltä, ettei tiedä, miten päin olisi”, Madoka täydentää ja kommentit saavat Kyoyan vain hymyilemään leveämmin ja itsetyytyväisemmin.
”Kävimme vain pienen keskustelun häviämisestä ja jaloilleen nousemisesta”, hän sanoo tyynesti. ”Jopa teidän mahtavalla Gingkallanne on opittavaa tietyistä asioista.”
Ja tämä oli vasta ensimmäinen oppitunti, eikä Kyoyalla ole epäilystäkään, etteikö niitä tulisi monta lisää.
~*~*~
