Ikäraja: K-11
flawless nostiGenre: Draamahan on aina varma määritelmä, ei mene ainakaan metsään
ehkä tietyssä valossa tarkasteltaessa löytyy ripaus angstisuuttakin. Miksi tätä on niin vaikea luokitella?
A/n: Niin, myönnän nauttivani vihattavien isä-hahmojen kirjoittamisesta novelleihini, mutta en voi sille mitään...
ISÄ Tyttö syntyi helmikuun puolessavälissä. Jälkeenpäin äiti kertoi, että tyttö oli ollut pieni, hento ja vaaleanpunainen ja niin kovasti täynnä elämää. Äiti muisti, että tytön syntymäpäivänä oli kova pakkanen, mutta aurinko paistoi, ja äiti kertoi sen aina yhtä unelmoivan haikealla äänellä - sellaisella jota käytetään jotain kaunista ja kallista muisteltaessa.
Isä muisti vain, että oli saanut päänsäryn lapsen itkusta. Niin ja se oli ollut isän palkkapäivä, se päivä jona tyttö syntyi.
Esikoulun joulujuhlassa tyttö lauloi Enkeli taivaan. Äiti oli ommellut tummansinisen satiinimekon ja kihartanut tytön hiukset ja vielä vuosienkin päästä äiti kertoi tytön kirkkaan lapsenäänen olleen niin kaunis, että se oli saanut eturivissä istuvan äidin itkemään. Tuo on minun tyttöni, se kertoi niiskuttaneensa ylpeänä muille äideille.
Isä ei tullut joulujuhlaan – se oli töissä. Tai sitten baarissa. Jälkeenpäin kukaan ei muistanut missä, sillä ei kukaan ollut odottanut sen edes ilmaantuvan paikalle.
Kesällä tyttö sai polkupyörän, kiiltävän ja vaaleanpunaisen. Äiti sääti kypärän remmit sopiviksi ja auttoi tyttö köyttämään nallen kiinni pyörän koriin ennen kuin tyttö istui satulaan. Joka kerta kun tyttö kaatui äiti tuli nostamaan pystyyn, laastaroimaan pienet verille naarmuuntuneet polvet ja kun tyttö viimein oppi ajamaan, äiti kehui kuinka kukaan muu lapsi ei varmasti olisi oppinut niin nopeasti.
Isä istui kotitalon portailla ja tuijotti pahantuulisena pyöräilyharjoittelua. Välillä se muisti tiuskia, että oli se nyt perkeleen kumma, että aina piti itkua vääntää jos pyörä kaatui. Ja vielä vuosienkin päästä se muisti, että pyörä oli maksanut aivan liikaa, mokomakin turha lelu.
Kun tyttö täytti kymmenen, se pyysi lahjaksi kissanpentua. Äiti etsi luovutettavia kissoja hiki hatussa, jotta saisi pennun kotiin tytön syntymäpäiväksi. Ja äiti oli se, joka opetti tytön huolehtimaan kissasta, se joka auttoi etsimisessä kun se karkasi ja se, joka kuivasi tytön kyynelet ja auttoi hautamaan leipomon pullarasiaan suljetun pennun, kun kissa jäi auton alle.
Isä sanoi, ettei taloon mitään kissoja tarvittu, hyvä kun oli varaa elättää omiakaan penskoja. Sitten se meni ja käytti puolet kuun palkastaan viinaan ja tupakkaan ja piilotti lapion, kun kissa piti haudata metsän laitaan.
Yläasteella tyttö pääsi mukaan koulun näytelmäkerhoon. Harjoitukset olivat iltaisin monen kilometrin päässä tytön kotoa, mutta äiti kuljetti tyttöä harrastukseen ja oli ylpeä. Pitihän lapsen saada olla ystäviensä kanssa ja teatterihan oli hieno harrastus.
Isän piti kerran hakea tyttö mutta se unohti. Tyttö käveli pakkasessa kotiin ja äiti oli isälle vihainen. Isä löi äitiä ja lähti, eikä tullut enää koskaan kotiin.
Kun peruskoulu loppui, äiti järjesti tytön kotona juhlat tämän ystäville, vaikkei sillä olisi ollut edes varaa sellaiseen. Äiti kuitenkin sanoi, että peruskoulun loppu oli iso juttu ja sitä piti juhlia.
Isä ei edes muistanut koulunloppua, saati sitten tyttöä. Niin kuin ei ollut muistanut silloinkaan, kun tyttö pääsi ripille eikä siitä eteenpäin yhtenäkään syntymäpäivänä eikä jouluna.
Tytön valmistuessa ylioppilaaksi isää ei edes kutsuttu paikalle, sillä miksipä oltaisiinkaan? Äiti järjesti juhlat ja osti tytölle kauniit vaatteet ja istui koulun liikuntasalin eturivissä kun lakkeja jaettiin. Äiti taputti kovaa kyyneleet silmissä kun tyttö nousi lavalle hakemaan todistustaan ja kun tyttö niiasi yleisölle, äiti kuiskasi jälleen ylpeänä muille äideille: tuo on minun tyttöni tuolla.
Tyttö näki lavalla seistessään kuinka kaikkien muiden isät olivat paikalla ja kuinka äiti näytti niin tavattoman pieneltä ja yksinäiseltä muiden perheiden rinnalla. Mutta tyttö muisti myös syntymäpäivät ja joulut, polkupyörän ja kissan sekä pakkasen, joka poltti poskia ja varpaita kun käveli yksin pimeässä kotiin. Ja sen kuinka isä löi äitiä eikä koskaan ollut pahoillaan mistään. Ja tyttö hymyili, koska tiesi ettei isä olisi pilaamassa sitä päivää.
Isä istui baarissa tupakka sormissaan ja kirosi, kuinka se saatanan kiittämätön penska oli kehdannut jättää isänsä kutsumatta ylioppilasjuhliin.
---
Näin.
Kommentteja
