Title:Muistoissani rakkaudesta
Author:Pinja
Beta:Ei ole
Ikäraja:K-11
Genre:deathfic
Disclaimer:Marcus Flint on Rowlingin, mutta Alice on mun. En saa myöskään tästä rahaa tai muutakaan.
Summary:Minä en itke ikinä. En ikinä.
//Se ei niin tuttu hahmo-haaste haasteeseen liitän tämän. PoV: Marcus Flint
Muistoissani rakkaudestaSiitä on nyt seitsemän vuotta. Seitsemän pitkää vuotta. En voinut uskoa sitä. Muistot vilisivät päässäni, kuin Tylypahkan pikajuna. En vain voinut vielä hyväksyä sitä. Ainut ihminen maailmassa jota hän rakasti. Alice.
Marcus Flint leikki kolmen vuoden ikäisenä nurmella. Hän ja hänen perheensä olivat olleet katsomassa Huispauksen MM-kisoja. Marcus istui nyt telttansa edessä suurella leirintä-alueella. Hänen eteensä ilmestyi varjo. Poika katsahti ylös ja näki tytön, joka oli suunnilleen saman ikäinen, kun hän. "Hei. Olen Alice!"Hymyilin muistolleni. Silloin tapasin hänet. Huispauksen merkeissä. Silmiini ilmestyi kirkkaita kyyneleitä. Minä en itke ikinä. En ikinä. Kunpa voisin olla taas hänen lähellään hänen luonaan.
"Alise McCarter" Alice käveli lajiteltavaksi. Marcus toivoi sormet ristissä, että hän pääsisi Luihuiseen, mutta arveli hänen mahdollisuuksiaan Korpinkynteen. "Rohkelikko!" Marcuksen sydän hypähti paikoiltaan, kun Alice hypähti alan jakkaralta ja käveli Rohkelikon pöytään.Muisto oli onnellinen, vaikka en silloin olisi sitä uskonutkaan. Kaikki muistot Alicesta olivat rakkaita ja arvokkaita. Jatkoin kävelyäni kohti pikkuista kylää. Kävelin helposti sen poikki.
Marcus polvistui Alicen eteen. Alicen silmät. Voisi sanoa, että ne hymyilivät. Hän oli kaunis. Hänellä oli yllään erittäin yksinkertainen kukikas mekko, joka ei paljastanut yhtään liikaa. Hänen jalassaan oli mustat kangas ballerinat. "Alice McCarter. Tuletko vaimokseni?" Olivat ne taian omaiset sanat, jotka saivat Alicen nyökkäilemään ja itkemään. Alice kyykistyi Marcuksen eteen ja halasi tätä. Kun he irrottautuivat, Marcus pujotti kauniin timantti sormuksen naisen sormeen.Silmistäni alkoi pursuta yhä enemmän kyyneleitä. Vihdoin saavuin sille leirintä-alueen niitylle, jolla he olivat tavanneet. Kävelin kohti alueen yhtä reunaa.
Marcus hymyili vaimolleen. He olivat saaneet tuntia aikaisemmin lapsen. Alice nukkui rauhallisesti jästien sairaalan synnytys osastolla. He eivät olleet ehtineet kauemmaksi. Alicen viereen oli tuotu paljon kortteja ja kukkia. Pian outo vehje Alicen vieressä alkoi piippailla hillittömästi. Marcus hätääntyi ja sisään alkoi pursuilla ihmisiä, jotka painelivat naisen rintaa.Nyt en voinut mitään itselleni. Itkin ja itkin säännöstäni huolimatta. Alicen kuolemasta oli seitsemän vuotta. Hän oli jättänyt minulle ihanan pikku tyttären. Tänään oli pikkuisen Doran syntymäpäivä ja Alicen kuolinpäivä. Dora oli nyt koulussa. Alice oli halunnut, että hänen lapsensa kävisi jästien koulua, jotta osaisi olla heidän kanssaan.
Nyt olin vihdoin päässyt alueen laitaan. Siellä oli kaunis muistokivi, jossa luki:
Alice Isadora Flint
s.12.7.1980
k.24.6.2000
Muistellen aviomies Marcus Flint & tytär Dora FlintAsetin valkoisia ruusuja kauniisti kiven eteen ja hymyilin. Alice eläisi aina sydämmessäni. Osa hänestä elää aina Dorassa. Hymyilin hautakivelle ja huulieni välistä kuuluu vain yksi lause. Ne maagiset neljä sanaa: "
Minä rakastan sinua aina!" Hän oli ainut Rohkelikko, joka koskaan oli minulle tärkeä. Lopulta ymmärsin miksi hän sinne oli päätynyt. Hän oli antanut elämänsä toisen elämälle. Salaa toivoin, että Dorani pääsisi Rohkelikkoon. Nyt olen vihdoin vapaa itkemään. Vapaa elämään.
//Lyhyt. Tiedän
Kommentit ovat kivoja.
