Kirjoittaja: Siber
Ikäraja: S
Genre: epämääräinen runoproosa-asia
A/N: Oli tarkoitus opiskella kemiaa, kirjoitin vahingossa tämän. Jos jollakulla on jotakin naputettavaa ikärajasta (tässä kun nyt kuitenkin on vähän sellaisia... vivahteita), niin antaa tulla vain, en vain itse suostu uskomaan että tästä yhtään kukaan mitään traumoja sais.
Fysiikan laeista tai muusta höpöhöpöstä ei saa valittaa. Huomasin vasta puolivälissä, mihin suuntaan tämä lähti menemään, ja sittenkin se jatkui ihan omia ratojaan. Ei ole mihinkään faktatietoon perustuva alkuräjähdyskuvaus siis. Ni.
Genesis
Pimeyden ja ihon välillä ei ole enää mitään. Hän tuntee pimeän kieppuvan lähemmäs, tunnustelevan hänen muotoaan näkymättömissä. Se läpäisee lihan ja juoksee heikkona värinänä niskasta vatsanpohjaan ja varpaista lanteille, voimistuu. Hän voi tuntea punaisen hehkun ihon alla. Hehku, suloinen hehku. Hänestä tulee niin kirkas, että varjot katoavat ja pinnat sulautuvat yhteen. Keuhkot eivät muista, kuinka hengitetään. Aurinko hänen vatsassaan vie tilan ilmalta.
Pehmeä, kostea pimeys liukuu kuumuutta säteilevää ihoa vasten. Se kietoutuu häneen kaikkialta. Liikkuu. Liikkuu. Pois hankautuu kaikki, mikä pitää valon sisällä. Hänen aurinkonsa leimahtaa liekkeihin, pimeä ympärillä roihuaa kuin kaasupilvi. Hiukkaset törmäävät yhä uudestaan, erkanevat taas. Uudestaan.
Tulen jälkeen kuumuus hiipuu. Hän on sulanut ja liuennut. Hänestä on tullut meri, rannaton aava, aallot nousevat ja laskevat ja tasoittuvat tyyntyessään. Alkueliöt jakautuvat lämpimissä vesissä. Kalat nousevat maalle, linnut levittävät siipensä, juuret kurottavat syvemmälle maan sisään. Kuu asettuu paikalleen taivaankannen toisella puolen.
Nainen sitoo hiuksensa ja avaa makuuhuoneen sälekaihtimet. Taivas on savunharmaa, ruuhka jo alkanut. Hän palaa vuoteeseen ja vetää peitteen korvilleen pyydystääkseen vielä muutaman minuutin unta.