Author: minä.
Beta: minä unfortunately
Disclaimer: handut irti, meikän on.
Rating: k-11
Pairing: Rasmus/Totte
Genre: one-shot, random, slash
Summary: Rasmuksella ole mitään hajua minne se juna on menossa.
Warnings: kielenkäyttö
A/N: tahdoin kirjoittaa. tässä kesti yllättävän kauan. sanoja 969.
asiat etenee tässä sitten aika nopeasti, älkää kamalasti häiriintykö. ei ole mitään parhaimmistoa.
Kauan
Kello kolme lauantai-iltapäivänä Rasmus katsoo itseään peilistä, omassa huoneessaan, oman turvallisen ovensa takana, verhot ja sälekaihtimet kiinni. Ruskea tukka piilotetaan lopulta sinisen pipon alle, ja jalat ohjaavat Rasmuksen ulos ovesta, ulos toisestakin ja kolmannesta, ennen kuin kengänpohjat kohtaavat asfaltin.
Rasmuksella on kangaskassissa kaikki, mitä se tarvitsee. Rahaa tilillä, eikä kotiinpaluu ole mielessä ainakaan hetkeen. Ihan kuin mutsi mitään edes huomaisi. Rasmus kävelee asemalle vakavana, katsoo ympärilleen ja yrittää paikantaa tuttuja, mutta ne on kaikki jossain muualla. Muualla, kuin Suomessa. Ne on jossain lämpimässä, ottaa aurinkoa rannalla ja samalla polttaa itseään niin vitusti, eikä niitä edes kiinnosta. Rasmus jatkaa, imee sisäänsä lokakuista kosteutta ja viimaa ja onnellisena istahtaa junaan. Eikä Rasmuksella ole mitään hajua minne se juna on menossa. Eikä se edes halua tietää, vaan tunkee kuulokkeet korviin ja nukahtaa.
-
Rasmus istuu penkillä, ei junassa, vaan jollain asemalla. Kyllähän se nimi lukee siinä kyltissä Rasmuksen yläpuolella, mutta ei se jaksa nostaa päätään ja katsoa. Ei sitä kiinnosta. Se sytyttää röökin, polttaa sen ihan rauhassa, ja miettii, kuinka sen elämä on mennyt päin helvettiä.
-
Penkillä on edelleen mukava istua, vaikka onkin jo ilta. Ei ole vielä niin kamalan pimeää, vaikka Rasmus haluaisi. Mutta kohta on marraskuu, ja kuuden jälkeen ei näe enää eteensä ilman taskulamppua. Rasmus tahtoo pimeän kuukauden.
Rasmuksen eteen seisahtaa poika. Tai sellainen nuorimies. Miksi niitä nyt ikinä kutsutaankaan, joku sellainen Rasmuksen ikäinen.
”Onko sulla heittää röökiä?” se kysyy. Kysyy ääni vahvana ja itsevarmana, vaikkei päällepäin huomaisikaan. Rasmus ei vastaa heti, vaan tutkailee.
Nuorimies on laiha. Rasmus ajattelee, että jos se kääntyisi sivuittain, se olisi varmaan paperinohut. Ei sitä näkisi kolmedeenä, vaan kaksideenä. Rasmus ojentaa askiaan, ja pian sieltä katoaa yksi. Se nostetaan hieman sinertäville huulille, ja sytytetään sytkärillä. Zippolla.
”Hieno sytkäri”, Rasmus toteaa, ja nostaa katseensa nuorenmiehen kasvoihin. Se ei vastaa, vaan virnistää. Virnistää vastaukseksi. Käyhän se niinkin. Rasmus sytyttää omakin tupakan, ja rauhallisena puhaltelee savua ulos. Katsoo kuinka se kiertelee ja kaartelee ja nousee yhä ylemmäs ja ylemmäs kunnes katoaa.
Rasmuksen viereen istutaan, muttei Rasmuksella ole mitään sanomista.
”Totte.”
”Rasmus.”
”Saako sua sanoa Rasseksi?”
”Ei.”
-
Kello on varmaan reippaasti yli puolenyön. Rasmus kuuntelee toisella korvallaan, kuinka kaukaa kuuluu ääniä, epämääräisiä ja kännisiä ääniä. Totte istuu vieressä ja nojaa päätään Rasmuksen olkapäähän. Sillä on päässään Rasmuksen sininen pipo, harteilla Rasmuksen kulunut tekonahkatakki ja huulilla Rasmuksen röökinjämät.
”Sä et taida paljon puhua?” Totte naurahtaa, ja kylmä värisyttää sen ääntä. Rasmus huomaa, nousee ylös ja vetää Toten mukanaan.
”Mihin me ollaan menossa?” Rasmus kuulee hämmentyneen kysymyksen, ja kohauttaa olkiaan.
”Riippuu siitä missä sä asut. Sulla on selkeesti kylmä, saat vielä jonkun keuhkokuumeen, kun istut täällä.”
Totte pysähtyy ja katsoo Rasmusta hetken. Sitten hymyilee. Käsi pujotetaan Rasmuksen omaan, ja kääntyy ympäri.
”Mä asun ihan toisessa suunnassa.”
Rasmus punastuu, mutta ei sitä kukaan huomaa. Onneksi on pimeää. Hohtava Tapanila-kyltti jää taakse, portaat puoliksi juostaan ylös ja sillalla sormetkin ovat jo lomittain. Totte vetää Rasmuksen mukanaan lähikauppaan, joka ulkona olevan kyltin mukaan on jo kiinni, vaikka sisällä kumpaakin tervehtii ystävällinen hymy. Rasmuksen mielestä kassamies näyttää intiaanilta.
Mukaan tarttuu lisää tupakkaa, ja paljon toffeeta.
Ovikoodi on mennyt lukkoon tunteja sitten.
”Vittu.”
Rasmus katsoo Tottea kysyvästi. Avaimet on vahingossa jääneet sisälle, ja Totella on kylmä. Rasmus kaivaa taskunpohjalta hakaneulan, ja taiteilee lukon auki. Monen vuoden harjoittelu on oikeasti vihdoin hyödyksi. Totte taputtaa lujaa, innoissaan.
-
Rasmus seisoo pimeässä kylpyhuoneessa kuuman suihkun alla, ja ajattelee Tottea. Ajattelee, kuinka se osaa tehdä pakastepitsoistakin taidetta, ja kuinka sillä on suihkussa valot, jotka määräytyvät veden lämmön mukaan. Valo on sininen.
Kylpyhuoneen ovi avautuu, Rasmus tekee tilaa, ja Totte istahtaa se viereen. Rasmuksen ympärille kietoutuu käsi, ja tällä kertaa on Rasmuksen vuoro nojata päätä toisen olkapäähän. Eikä Rasmus ikinä haluaisi nousta.
”Tässä on ihan vitun jees olla, ollaan vielä hetki”, Rasmus toteaa.
”Joo, ollaan hetki. Muttei kamalan kauaa, mun vesilaskusta tulee liian suuri”, Totte naurahtaa.
-
Totte on vanhempi kuin Rasmus. Kaksi vuotta. Ei Rasmus olisi ikinä uskonut, kun se on jotenkin nuoremman oloinen. Mutta ei, se käy töissä ja maksaa laskut ja vuokran ihan niin kuin kuka tahansa muukin aikuinen. Mutta Totte ei ole kuka tahansa aikuinen.
Siitä on kaksi viikkoa, kun Rasmus astui junaan ja päätyi mikämikämaahan. Ja koko ajan se on ollut Toten luona. Se on tutustunut sen naapureihin, lähikaupassa sitä tervehditään kuin vanhaa tuttua. Rasmus maksaa ruoan, Totte kaiken muun. Eikä ne edes paljon syö tai juo, pakastepitsoja ja energiajuomia. Ja suklaata. Viikonloppuisin alkoholia. Rasmus tulee koulun jälkeen Totelle. Mitä järkeä lähteä kotiin, kun ei siellä kuitenkaan ketään ole ikinä.
Rasmus istuu parvekkeella, aurinko lämmittää ja Rasmus harhautetaan luulemaan, että ulkona on lämmin. Se tarjoutuu viemään roskat, lähtee ulos t-paidalla, juoksee takaisin. Totte nauraa, Rasmusta ei haittaa. Ei sitä mikään haittaa, mitä Totte tekee.
Mutsilta Rasmus saa soiton ensimmäisen kerran vasta yhdeksäntenätoista päivänä. Siltä kysytään missä se on ollut ja on edelleen, mutta Rasmus sanoo vaan, ettei ainakaan kotona. Puhelu päättyy lupaukseen äidiltä, että tilille laitetaan rahaa, mutta Rasmus epäilee. Missä vitun välissä se muka ehtii. Onhan Rasmuksella muutenkin rahaa. Ei se tarvitse mutsilta.
”Kuka se oli?” Totte kysyy uteliaana, hymyilee hieman, taputtaa paikkaa vieressään futonilla, koska tahtoo Rasmuksen sinne. Rasmus istuu alas, ottaa pelikonsoliohjaimen käteensä ja huokaisee pienesti.
”Ei kukaan erityinen.”
Rasmus kääntyy selälleen ja laskee päänsä Toten syliin. Toten käsi eksyy Rasmuksen hiuksiin, eikä sitä siirretä pois. Se siirretään pois vasta sitten, kun Totte herää keskellä yötä Rasmuksen uniseen muminaan, kantaa sen viereensä sänkyyn, ja kietoo kätensä Rasmuksen ympärille.
-
Rasmus lähtee kotiin. Lähtee kotiin, koska mutsilla on viikon loma. Rasmuksella on ikävä, vaikkei se sitä ikinä myöntäisikään.
Mutta eniten ikävä Rasmuksella on Tottea, vaikkei Rasmus ole edes lähtenyt vielä. Juna lähtee vasta viiden minuutin päästä, asemalle kävelee kolme. Tottea se katsoo ensin hyvin kauan, tai siltä se ainakin tuntuu. Sitten halaa pitkään. Suutelee taas hyvin pitkään.
-
Kuukauden päästä perjantaina Rasmus on yhdeksäntoista. Totte pyytää sitä johonkin helvetin hienoon raflaan syömään, mutta Rasmus kieltäytyy. Mieluummin se lähtisi Toten luo, söisi pakastepitsan puoliksi ja rakastaisi Tottea ikuisuuden.
Ja toisen.
Ja kolmannen.
Kauan.
joo.
