Fandom: Paparazzit
Genre: luulee olevansa huumoria, yleistä säätöä, ficlet
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Makkonen & Ele
Vastuuvapaus: Jälleen yksi sarja, jota en omista ja josta kiitokset menee Saariluomalle, Hirviniemelle, Toivaselle ja Summaselle. Kieroa mielikuvitustani jälleen purin kirjoittaen ja mitään korvausta en saanut.
Tiivistelmä: ”Harmi. Olisi saatu edes vähän ammattitaitoa tähän tekemiseen, jos se olis ollu paikalla.”
A/N: Enpä voinut pitää tästäkään näppejäni irti. Koska Armi teki aivan loistavan suorituksen Makkosena ja sen nyt on aivan jotain muuta kuin Hefner, niin pakkohan se oli yrittää, saisinko siirrettyä myös Makkosen persoonallisuuden paperille. Nauran otsikolle - väsynein aivoin kannattaa nimetä tuotoksiaan - ja hauskaa mulla ainakin oli tätä kirjoittaessa - toivottavasti teilläkin on lukiessanne.
***
Ele seisoskeli kerrostalon nurkalla. Ilta oli edennyt jo pitkälle. Hän lähtisi muutaman minuutin kuluttua, jos nainen ei ilmestyisi paikalle. Kello oli jo kymmenisen minuuttia yli sovitun tapaamisajan. Mies ei olisi odotellut sitäkään, mutta Makkonen oli luvannut kunnon jutun, joka tulisi järisyttämään tätä maata. Ja kun kyse oli Makkosesta, se ei ollut yhtään sen enempää tai vähempää kuin nainen lupasi.
Lopulta Ele näki tutun mustiin pukeutuneen hahmon lähestyvän. Hupparin huppu oli vedetty ylös suojaamaan purevalta tuulelta, mutta luultavasti se olisi ollut päässä muutenkin. Nainen oli painanut katseensa katuun ja kohotti sen vasta ollessaan muutaman askeleen päässä. Ele mietti, miten kukaan vapaaehtoisesti antoi lävistää nenänsä. Mietti, mikä sai naisen maalaamaan silmänsä mustiksi. Makkonen olisi ollut todella kaunis ilman raskasta meikkiä – se oli asia, josta Eli olisi ollut valmis lyömään vetoa. Asiasta ei kuitenkaan kannattaisi huomauttaa naiselle itselleen, jos haluasi kävellä paikalta pois omin avuin.
”Morjens.”
”Moro. Onko sulla se?”
”Tietenkin”, Makkonen sanoi ja kaiveli laukkuaan.
”Miten menee?”
Nainen kohotti silmänsä mieheen tympääntyneenä ja ojensi paperin hänelle. Vastausta kysymykseen ei kuulunut. Makkonen vilkuili ympärilleen – joko pitääkseen silmällä ympäristöä ulkopuolisten varalta tai katsellakseen kaupungin laitaman maisemia. Ele veikkasi jälkimmäistä vaihtoehtoa – kuka hullu olisi liikkunut niillä reunamilla siihen aikaan. Maisemien katselun olisi siis pakko olla lähempänä totuutta.
”Missä Saku on?”
”Se on metsästämässä toista juttua..”
”Harmi. Olisi saatu edes vähän ammattitaitoa tähän tekemiseen, jos se olis ollu paikalla.”
Ele vilkaisi Makkosta huvittuneena samalla kun tavasi paperille tulostettuja rivejä.
”Aikamoinen pommi.. Mistä sä sait tämän?”, mies totesi hetken kuluttua.
”Älä kysele.”
”Hyvä on. Hankitaan kuvat tähän myöhemmin.”
”Otan yhteyttä.”
”Makkonen”, Ele huikkasi naisen loittonevalle selälle.
Mies huomasi tehneensä virheen toisen kerran saman tapaamisen aikana. Nainen katsoi häntä pää kallellaan käännyttyään, odottaen, että hän jatkaisi.
”Ei mitään.”
”Sitä minäkin.”
Keskustelu ei jatkunut pidemmälle, sillä Makkonen oli jälleen kääntänyt selkänsä miehelle ja jatkanut matkaansa. Ele pudisti päätään hymyillen. Hänen taskuunsa taittelemassa paperissa olisi seuraavan päivän kuumin juoru seurapiirikaunottaresta, mutta se ei kiinnostanut häntä sillä hetkellä. Häntä kiinnosti Makkonen. Nainen, joka kalasteli uskomattomimmat jutut haltuunsa kerta toisensa perään. Vielä hän ottaisi selvää, kuka tuo nainen oli. Vielä jonain päivänä Ele ottaisi selvää Makkosesta. Mutta se päivä ei ollut tänään.
***
