Disclaimer: Kaiken minkä Kishimoto tästä tunnistaa itselleen, kuuluu hänelle. Biisi ei ole minun omaisuutani. Suomeksi sen on laulanut Arja Koriseva, kreditit hänelle!
Title: Nousee päivä, laskee päivä
Author: ainoboy
Raiting: S
Genre: Angst, action, romance
Fandom: Naruto //Kupla lisäsi fandomin alkutietoihin.
Pairings:Minato/Kushina
Warnings: Kuolemia muutama
Summary:Tarinan päätös oli sydäntä raastava, miten kaikki voikin päättyä ja alkaa samana päivänä, jopa melkein samana kellonaikana?
A/N: Alunperin kirjoitin tämän ficin haasteesta entisellä Naruto.fi sivustolla (nykyään animu.fi). Haluan kuitenkin koittaa mitä finfanfunin porukka tästä tykkää (=
Jotain taiteilijan vapautta, eli ihan canonin mukaan ei mennä. Lähes kuitenkin!
Kuu valaisi käsivarsiani ja antoi harmaille hiuksilleni hopeisen vivahteen. Kymmenes päivä lokakuuta oli aina yöllä, viimeisen kolmen vuoden ajan, kuu hohtanut hopeisena pallona pilvettömällä taivaalla. Sinänsä kaunista ja sinänsä ironista. Kymmenes lokakuutahan on se päivä.
Yhtäkkiä sydämeeni tulvahti muistoja, ja päätin noudattaa jälleen lyhyttä perinnettäni. Viimeisen kolmen vuoden ajan olin aina kymmenes päivä lokakuuta käynyt läpi heidän täydellisen mutta tuskaa täynnä oleva tarinan. Tarinan päätös oli sydäntä raastava, miten kaikki voikin päättyä ja alkaa samana päivänä, jopa melkein samana kellonaikana?
Otin kulauksen sakea, suoraan pullon suusta. Jonain muuna tälläisenä yönä olisin mahdollisesti ulkona keräämässä aineistoa kirjoihini.
Muistaa sen tytön pienen voinhan
muistaa sen pojan pienen voin.
Tuuheat hiukset kummallakin, toisella vaaleat ja toisella hehkuvan punaiset. Vaaleatukkaisen hiukset sojottivat ympäriinsä, ja hänen siniset silmänsä loistivat ilosta. Hän oli Namikaze Minato nuorena.
Punatukkainen tyttö katseli minua epäluuloisesti, kädet puuskassa. Hän oli sitonut hiuksensa poninhännälle taakse, yrittäen piilotella niitä, ja hänen ruskeiden silmiensä katse oli pistävä. Uzumaki Kushina pukeutui poikamaisesti, ja viis veisasi tyttöjen ”hömpötyksistä”.
”Voitte kutsua minua Jiraiyaksi”, naurahdin kaksikolle. Muistin heidän olleen alunperin kolmikko, mutta ryhmän kolmas jäsen oli luovuttanut leikin kesken. Nykyään hän toimi vihannesalalla.
”Hyvä on, Jiraiya-sensei! Minato hymyili kirkkain silmin. Olin kuullut hänen halunneen ninjaksi jo jonkin aikaa, ja nyt se oli käymässä toteen. Halusin kuitenkin kertoa ninjamaailman karuudesta.
Kushina ei sanonut mitään, nyrpisti vain nenäänsä. Hän oli niitä tyttöjä, jotka olivat tulleet Vesipyörteen kylästä Konohaan turvaan. Syynä saattoi olla Vesipyörteen sota, tai jokin muu, mutta tyttö ei luottanut kehenkään, paitsi itseensä.
”Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?” kysyin Kushinalta. Tytön asenne oli joka tapauksessa saatava muuttumaan, ainakin vähäsen. Ehkä hän ei vain luottanut vieraisiin.
”Onpa tyhmä nimi”, tyttö tiuskaisi, ja Minaton suu loksahti auki. Itse kuitenkin virnistin; tästä saattoi sittenkin tulla vielä jotain.
- - - - - -
”Sensei, sensei katso! Minä onnistuin!” Minato hyppeli riemuissaan, vaikka hän oli väsynyt jatkuvasta harjoittelustaan, jota oli kestänyt kolme päivää peräkkäin.
”No näytä”, huikkasin keltatukkaiselle pojalle varjoisan puun suojasta. Vuosien aikana poika oli saanut miehisempiä muotoja, hänen lihaksensa olivat kasvaneet ja hartiansa leventyneet. Pieni parranalkukin kasvoi leuassa. Silti, kaiken miehistymisen keskellä hän jaksoi paiskia töitä unelmansa eteen.
Minaton kulmakarvat kurtistuivat yhteen pojan keskittyessä. Pojan kädet liikkuivat nopeasti hänen tehdessä käsisinettejään: Sika, Koira, Lintu, Apina, Oinas.
”Kuchiyose no jutsu!” poika karjaisi, painoi kätensä maahan, ja pian hän seisoikin valtavan sammakon päällä.
”Tein sen, tein sen!” Minato riemuitsi sammakon pään päällä, josta jälkeenmainittu ei pitänyt yhtään.
”Bunta...” voihkaisin. Tuo poika oli onnistunut summonoimaan sammakoista suurimman, Gamabuntan. Pahalle päälle sattuessaan minäkään en osannut käsitellä häntä. Mahdotonta.
”Jiraiya, mitä tää keskenkasvune kakara hyppii miun silmien yläpuolel”, sammakko jylisi. Kylmä hiki valui otsalleni, enkä osannut sanoa mitään. Mutta onneksi minun ei tarvinnutkaan.
”Minä olen Namikaze Minato, ja minusta tulee vielä Hokage!” Minato julisti sammakon päältä. Päätin liueta paikalta ennen, kuin oli liian myöhäistä. Hypähdin lähimpään puuhun, ja juoksin oksia pitkin Kushinan luokse. Minato hoidelkoon itse omat ongelmansa.
Kuulin vielä kilometrien päähän Buntan jylisevän äänen. ”Ja sinä rääpäle koitat muka pysyä miun pääni päällä, ei tule onnistumaan!”
Saavuin Kushinan luokse. Tyttö oli sitonut punaiset hiuksensa nutturalle takaraivon kohdalle. Olin kuullut miten ja mistä Kushinaa kiusattiin, joten en ihmetellyt tytön uutta hiustyyliä.
”Miten täällä menee?” kysyin Kushinalta, ja laskeuduin alas puusta. Tyttö harjoitteli varjoklooneja, huonolla menestyksellä.
”Varmasti huonommin kuin sillä nynnyllä, sensein lellikillä”, Kushina mutisi, ja yritti luoda varjokloonejaan yhä uudestaan ja uudestaan, yhä heikkenevin tuloksin.
Vaikka Kushina ilmaisi avoimesti vihaansa Minatoa ja minua kohtaan, hän ei ollut anonut hokagelta ryhmän vaihtoa. Se miellytti minua kovasti, sillä oli mukavaa opettaa kahta tulevaa Hokagea matkansa alkuun. Tai ainakin kahta lasta, jotka haaveilivat Hokagena olosta.
Vaikka Kage Bunshin no jutsu olikin kiellettyjen jutsujen listalla, olin päättänyt opettaa sen Kushinalle, jolla oli erinomainen chakranhallinta.
”Näytä minulle”, kehotin jo selvästi väsynyttä Kushinaa välittämättä metelistä, joka kuului Buntan valtavien käpälien tömähdellessä maahan. Tyttö kummasteli ääntä, kohautti harteitaan, ja keskttyi jälleen. Kushinan keskittyessä hän teki saman kuin Minatokin; kurtisti kulmakarvojaan.
Oikeastaan oppilaani olivat hyvin samanlaisia, vaikka he, erityisesti Kushina, sen kieltivätkin.
”Kage Bunshin no jutsu!” tyttö karjaisi, ja savupilvi pöllähti hänen viereensä. Savupilven keskeltä ilmestyi täydellinen Kushinan klooni, tomaatinpunaiset hiukset nutturalla niskassa. Aidon Kushinan silmät levisivät yllätyksestä ja hän kaatui maahan säikähdyksestä.
Naurahdin Kushinoiden takana, ja aito tyttö katoutti kloonin. Tyttö nousi ylös, pyyhkäisi housujaan puhtaammiksi, ja kääntyi minua päin. Hänen silmiensä katse oli pistävä ja itsevarma.
”Dango-munkki”, kuulin hänen naurahtavan, kun hän käveli ohitseni, pois metsästä. Vieläkään en tiedä, mitä tyttö tarkoitti.
Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin?
Kauniiksi tytön huomaan tulleen
Pitkäksi pojan tulleen niin.
”Jiraiya-sensei!” käännyin ympäri tunnistaessani tutun äänen. Tuttu keltatukkainen mies heilutti kättään ilmassa, siniset silmät tuikkien. En ollut tunnistaa entistä oppilastani samaksi ihmiseksi, hän oli kasvanut pituutta ja saanut lisää lihaksia. Hänestä oli tullut mies.
”Minato?” naurahdin epäuskoisena, mutta varmana siitä, että tuo mies oli Minato, entinen oppilaani. ”Oletpa sinä kasvanut.”
”Älä viitsi, sensei! Saat minut tuntemaan itseni pikkupojaksi”, Minato virnisti tuttua virnettään, ja taputti valtavalla kämmenellään minua olkapäähäni. ”Tule käymään meillä, Kushina on leiponut suklaakeksejä”, mies virnisti, ja lähti ohjaamaan minua kohti taloaan.
Olin ollut matkoillani jo muutaman vuoden, ja nyt olin vihdoin tullut takaisin Konohaan. Mitä kaikkea olikin tapahtunut, se oli arvoitus.
”Kushina, katso kenet löysin!” Minato huikkasi ovelta, ja tuuppasi minut sisälle. Katsoin pöllämystyneenä ympärilleni, yrittäen ymmärtää, että entiset vihamiehet olivat tätänykyä onnellisessa avioliitossa.
”Jiraiya-sensei!” Kushina ilmestyi nurkan takaa eteeni. Hänestä oli kasvanut kaunis ja itsevarma nainen, jolle kiusaaminen oli mennyttä elämää. Naisen punaiset hiukset olivat kasvaneet pituutta, ne olivat hoidetumman näköiset, ja Kushina antoi niiden olla valtoimenaan. Silmäni kiinnittyivät heti naisen kurveihin, joita hän olikin saanut ihan kiitettävästi.
Minato tuuppasi selästäni minua menemään eteenpäin, kohti pienen asunnon keittiötä. Ilmassa leijui vastaleivottujen keksien tuoksu, ja pöydässä oli kaksi teekuppia. Nopeasti Kushina kiilasi eteeni, ja nosti kaapista kolmannen kupin. Nainen istahti tuolilleen, ja viittasi minua ja Minatoa istumaan kanssa. Muitta mutkitta Minato istahti paikalleen, ja otti pöydältä suklaakeksin.
”Maista toki, tein ne aamulla”, Kushina hymyili, ja viittoi keksipurkkia kohti. Kohteliaisuudesta otin purkista yhden keksin, ja maistoin sitä. Se oli taivaallisen hyvää.
”Kertokaapa nyt”, nojasin pöytää vasten, ja mutustin keksiä. ”Miten te olette tähän päätyneet? Ennen ette voineet sietää toisianne!”
Minato ja Kushina vilkaisivat toisiaan. ”Kiitän siitä hiuksiani”, Kushina hymyili, ja katsoi Minatoa rakkautta silmisään, ja Minato katsoi naista takaisin aivan samalla ilmeellä. Tiesin, että tämä tulisi olemaan pitkä tarina.
Eilenhän vielä kanssaan leikittiin.
”Olet vai kehitellyt uuden tekniikan?” naurahdin. Minato virnisti haastavasti, ja hän seisoi ryhdikkäänä edessäni. Miehen selän takana oleva keinu heilui hiljaa tuulessa, ja sama tuuli pörrötti Namikazen hiuksia.
”Kaksikin”, mies virnisti epäuskoiselle ilmeelleni.
”Näytä ne”, hoputin kärsimättömänä. Halusin todellakin nähdä entisen oppilaani kehittelemät ninjutsut. Minaton katse muuttui ylpeästä ilkikuriseksi.
”En ilman taistelua.”
- - - - -
”Rasengan!” Sininen pallo ilmestyi Minaton käteen. Vaikken ollut ikinä aikaisemmin nähnyt tuota jutsua, arvasin sen pystyvän vahingoittamaan minua.
”Kuchiyose no jutsu!” Gamabunta ilmestyi alleni, mutta katosi saman tien. Se ei pitänyt siitä, kun se herätettiin kesken unien.
”Vaikuttavaa”, kehuin entistä oppilastani, joka kurtisti kulmakarvojaan. Tiesin eleen tarkoittavan keskittymistä. Minato oli valistautumassa seuraavaan jutsuunsa.
Takataskustaan mies vetäisi kunain. Hän heitti sen aivan viereeni, ja katsahdin kunaita tarkemmin, vain huomatakseni, ettei se ollut tavallinen kunai. Sen varressa oli sinettikuvioita, ja se oli erikoisen muotoinen.
Samassa kunain kohdalla seisoi Minato, nenä kiinni nenässäni. Hätkähdin nopeasti taaksepäin, ja kaaduin takapuolelleni nurmikolle. Minato hohotti äänekkäästi ilmeelleni, ja ojensi kättä. Tartuin miehen valtavaan lapioon, ja hän vetäisi minut ylös.
”Upeaa, Namikaze”, kehuin miestä, ja lähdimme kulkemaan takaisin taloa kohti. Voitostaan huolimatta huomasin miehen apeuden.
”Lähdetkö taas matkallesi?” Minato kysyi apeasti. Huokaisin syvään, ja potkaisin pikkukiven syrjään tieltäni. Miksi lähteminen oli aina niin vaikeaa?
”Huomenna aamulla”, vastasin. Olimme hetken hiljaa. Sitten Minato loikkasi eteeni, pakottaen minut pysähtymään.
”Lupaa, että tulet tasan vuoden päästä takaisin, sensei”, mies osoitti minua sormellaan, ja virnisti leveästi.
Naurhadin oppilaani oveluudelle. ”Minä lupaan.”
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin
Siemen niin pian maasta kasvaa
Auringonkukaks silmissäin.
Miten vuodet vierivät niin nopeasti, päivät putoilevat kalenterista, kunnes on aika lunastaa lupaus. Kävelin vuotta vanhempana takaisin sisään Konohan porteista, ja suuntasin kohti Minaton ja Kushinan taloa.
”Sensei, sinä tulit! Peremmälle vaan!” Minato vetäisi oven apposen auki ja vetäisi minut sisälle taloonsa.
Talo ei ollut muuttunut ollenkaan vuoden takaisesta käynnistä, kupit keittiön pöydällä olivat vain vaihtuneet. Tuoksukin oli sama; Kushina oli juuri ottamassa pellillistä suklaakeksejään uunista. Rauhallisena ja punaposkisena nainen sulki rauhassa uunin oven, ja syöksyi sitten halaamaan minua.
”Vuosi on pitkä aika”, nainen irroittautui minusta, ja meni Minaton viereen. Kiinnitin huomiota Kushinan käsiin, joita nainen piti vatsansa päällä. Kushinan vatsa oli pyöristynyt tavalla, johon saattoi olla vain yksi syy.
”Taisit huomata jo”, Kushina hymyili lämpimästi. Minato kumartui, ja suukotti Kushinan pyöreää vatsaa. Sen jälkeen mies auttoi naisen istumaan tuolilleen, ja istui itse naisen viereen. Itse istuin Minatoa vastapäätä.
”Te saatte vauvan?” kysyin suoraan. Minato ja Kushina vilkaisivat nopeasti toisiaan, eikä heidän silmiensä lämmöstä voinut erehtyä. Tämä oli totta.
”Laskettu päivä on puolen vuoden päästä, syksyllä”, Minato virnisti, ja silitti vaimonsa vatsaa. Nopeasti Kushina nousi pöydästä, ja juoksi kohti kylpyhuonetta. Naisen mentyä Minato kohautti olkapäitään. ”Pahoinvointia.”
Nojasin tuolini selkänojaan, ja ojensin mukiani miestä kohti. ”Kaadappa senseillesi teetä, Namikaze.”
Minato nousi ylös, otti pelliltä kaksi keksiä, ja toi teekannun mukanaan. ”Kaadappa itse, sensei”, mies virnisti, ja ojensi teekannun minulle takaisin. Naurahdin, ja kaadoin kuppiini teetä. Minato istui jälleen tuolilleen, ja kumartui eteenpäin. Hänen kulmakarvansa olivat kurtussa.
”Sensei, olen lukenut erästä kirjaasi”, Minato aloitti. Hän veti taskustaan pienen, oranssikantisen kirjan.
”Mitä, luetko sinäkin Icha Icha -sarjaani?” hämmästyin, ja samaan aikaan pientä ylpeyttä, mutta myös häpeää. Minatohan oli onnellisesti naimisissa, miksi hän lukisi erityisesti sinkkumiehille tarkoitettua aikuisviihdettä.
Mies edessäni kohotti toista kulmakarvaansa. ”Ei tämä ole Icha Icha -kirja, sensei. Tämä on Älyttömän sisukkaan ninjan tarina."
Teeni meni väärään kurkkuun, ja yskänpuuska iski huonoon ajankohtaan. Köhin hetkisen aikaa, ja pyyhin veden silmistäni. ”Olet siis lukenut sen?”
Minato virnisti. ”Kushinakin on, ja pidimme tästä kovasti.”
”Ahaa... No sehän on mukavaa, eikö?”
”Olemme päättäneet antaa pojallemme nimeksi Naruto, kuten kirjan päähenkilön nimi on”, Minato katsoi minua suoraan silmiin, ilmeellä joka kertoi, ettei hän pelleillyt.
”Mutta Narutohan on vain joku sana, jonka heitin päähenkilön nimeksi. Sain siihen idean ramen-aterialla. Ette te kai tosissanne halua antaa tälle pojallenne nimeä kalakakkusen mukaan”, hätäännyin. Joutuiko tuo poika nyt kiusatuksi nimensä takia, kiitos minun? Kukaan ei varmasti halunnut olla elämänsä loppuun asti kalakakkunen.
”Naruto on kaunis nimi”, kuulin Kushinan äänen selkäni takaa. ”Ja me haluamme sinut myös poikame kummiksi.”
Minato nousi ylös tuoliltaan, ja ojentui taputtamaan minua valtavalla kämmenellään olkapäähäni. ”Sinusta tulee nyt kummisetä, sensei!”
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin
Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin
”Anteeksi, olettekohan te Jiraiya-sama?”, tuntematon mies koputti olkapäätäni. Olin kävelemässä pitkin erään ninjakylän katuja, enkä olettanut kenenkään tunnistavan minua, sannin-arvonimestäni huolimatta.
Käännyin ympäri, ja näin nuoren miehen käärö kädessään. ”Taidanpa olla”, naurahdin, ja olin jo valmiina kirjoittamaan pojalle nimikirjoitukseni. Varmasti hän oli Ica Icha -kirjojeni suuri ystävä.
”Minun käskettiin tuoda teille tämä”, mies ojensi kääröä minua päin, ja katosi saman tien. Käärö putosi maahan, ja kumarruin nostamaan sitä.
Kyuubi on hyökännyt Konohaan. Tarvitsemme apuasi, sensei.
Minato, Neljäs Hokage
Silmäni suurenivat, ja hetkeäkään viivyttelemättä lähdin matkaan. Kyuubi, voimakkain kaikista Bijuuista, oli hyökännyt Konohaan.
Viestistä päätellen Namikaze oli noussut Hokageksi viimeisen puolvuotisen aikana, ja olin ylpeä hänestä. Mutta pelkäsin hänen puolestaan, pelkäsin Kushinalle käyvän jotain, pelkäsin Naruto-pojan puolesta. Eikö hänen laskettu aikansa ollutkin syyskuussa? Oliko hän jo syntynyt?
Lisäsin vauhtiani lisää, ja toivoin, etten tulisi paikalle myöhässä.
- - - - - -
Vettä satoi niskaani, kuin joku olisi sitä sangosta kaatanut. Hiukseni olivat hävinneet taistelun vettä vastaan, ja ne valuivat kasvoillani. Olin läpikotaisin märkä, mutta tieto Konohan porttien lähestymisestä pakotti minut jatkamaan. Jos tulisin myöhässä, en antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi.
- - - - - -
Saavuin porteille juuri ajoissa nähdäkseni Minaton kehittelemän kolmannen jutsun, Hakke no Fuin Shikin. Ehdin nähdä vilauksen Kyuubin hännistä, ja suuren, valkoisen valon. Sen jälkeen en nähnyt ketään. Etenkään Minatoa.
Koska Kyuubi oli kadonnut Namikazen jutsun ansiosta, päätin mennä etsimään Kushinan. Juoksin kohti Konohan sairaalaa, sillä se olisi todennäköisin paikka etsiä naista. Toivon Minaton selvinneen jutsusta, sillä se vaikutti kovin sinetöintijutsulta. Minato oli luultavasti vain... kaatunut.
”Uzumaki Kushina”, juoksin sairaalan vastaanottotiskille. Sairaanhoitaja alkoi nopeasti ja vastustelematta selaamaan lappujaan löytääkseen tietoa Kushinasta.
”Ei meillä ole ketään Uzumaki Kushinaa, mutta Namikaze Kushina kyllä löytyy...” sairaanhoitaja selasi kuumeisesti papereitaan. Tottakai minun olisi pitänyt muistaa, että Kushina ja Minato olivat menneet naimisiin.
”Hän se on! Mikä huone?” kysyin kärsimättömästi. Minulla ei todellakaan ollut aikaa tuhlattavaksi. Minato oli kadonnut, enkä tiennyt oliko Kushina saatikka Naruto kunnossa.
Sairaanhoitajan ilme venähti, ja hän painoi päänsä alas. ”Luulen, että teidän pitäisi istua, ennen kuin kerron mitä on tapahtunut.”
Polveni löivät loukkua. Noin sanottiin vain ihmiselle, jonka lähiomainen oli kuollut. Vilkaisin sairaanhoitajan papereihin, joiden päällimmäiseksi oli jäänyt Kushinan paperit. Paperin yläreunaa koristi suuri kahdeksikko, ja hetkeäkään miettimättä ryntäsin huoneeseen. Oliko Naruto kunnossa?
Ovi lennähti auki, ja astuin sisään huoneeseen. Huone oli valkoinen, ja sen keskellä oli tasan yksi sänky. Sängyn ympärille oli kerääntynyt kolme sairaanhoitajaa, ja vaatetuksesta päätellen yki lääkäri.
”Ilmoittakaa lähiomaisille”, kuulin lääkärin sanovan, ja syöksyin miehen viereen. ”Missä kummipoikani on?” huudin hätääntyneenä. Olin shokissa, enkä ollut vielä tajunnut Kushinan kuolemaa, saatikka Minaton katoamista. Jos häntäkin oli odottanut sama kohtalo?
”Uzumaki poikavauvako?” eräs sairaanhoitajista varmisti. Hän kääntyi kävelemään huoneesta kohti käytävää, ja seurasin hänen perässään. Naisen poskilla valuivat kyyneleet.
”Mihin Kushina kuoli?” kysyin naiselta. Verkkokalvoihini oli iskostunut kuva kasasta punaisia hiuksia ja elottomat kasvot. Vertasin sitä mielessäni siihen Kushinaan, jonka olin nähnyt viime käynnilläni Konohassa.
”Raskausmyrkytykseen”, sairaanhoitaja vastasi hiljaa, ja kääntyi eräästä ovesta vasemmalle. Seurasin naista huoneeseen, ja suljin oven takanani.
Huoneessa oli kolme pientä vauvansänkyä. Yksi sänky oli tyhjä, yksi oli vaaleanpunainen, ja kolmas vaaleansininen. Sairaanhoitaja käveli vaaleansinisen sängyn viereen, ja nosti sieltä syliinsä pienen käärön. Kävelin naisen selän taakse, ja huomasin tuijottavani luultavasti maailman suloisimman pikkuvauvan kasvoja. Poika avasi silmänsä, ja niiden väri oli samaa sinistä, kuin Minatolla. Myös pojan päässä olevat pienet hiustupsut olivat keltaiset, kuten Minatolla.
”Kuin... kuin Minato”, änkytin hämmästyksestä. Pieni Naruto laittoi silmänsä takaisin kiinni, ja nukahti.
”Niin...” sairaanhoitaja myönsi alakuloisena. ”Harmi vain, että hänen molemmat vanhempansa ovat kuolleet”.
Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin
Naurusta menet kyyneliin
Kulauksellinen sakea, ja voisin käydä nukkumaan. En halunnut unohtaa tarinaa, joka kuullosti niin uskomattomalta, mutta oli silti totta. En halunnut unohtaa sitä, joten annoin itselleni joka vuosi yhtenä iltana käydä sen taas lävitse.
Painoin pään tyynyyni, ja laskin tyhjän sakepullon lattialle. Kuun valo heijastui hiuksistani, kuin se olisi halunnut lohduttaa. Ninjamaailmassa on pärjättävä omillaan.
