Ficin nimi:
A Different Kind of MutantKirjoittaja: JessMarylin
(lupa kääntämiseen saatu!)Kääntäjä: Amaidaquain
Beta: Gweniver (kaikki kiitokseni hänelle)
Fandom: TMNT (Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat)
Genre: Mystery, Romance
Ikäraja: K-11
Paritukset: Leonardo/Stephanie, Raphael/Annaleigh, Donatello/Amie, Michelangelo/Keira, April/Casey
Vastuuvapaus: TMNT ei kuulu minulle, vain Annie&muut (kirjoittaja)
//Lils lisäsi myös otsikkoonSummary: Luin tämän ficin alunperin jo viime vuoden puolella ja tammikuussa sain luvan tämän kääntämiseen. Lukuja on 87+kurkistus jatko-osaan, joten tästä saatte nauttia jonkin aikaa.
JessMarylin arvostaisi kovasti, jos voisitte viestienne yhteydessä kirjoittaa hänelle englanniksi kommentteja, hän mielellään lueskelisi niitä. 
Annaleigh, Amie, Keira ja Stephanie ovat kirjoittajan itse luomia hahmoja, joista selviää lisää ficin aikana. Tämä on eka käännökseni, joten käännösjälki on sen mukaista. Parannusehdotukset ja risut otetaan vastaan.
1. Painajainen"Isi?"
Keski-ikäinen mies hymyili nelivuotiaalle, joka piti tiukasti hänen kädestään kiinni.
”Niin kulta?”
"En jaksa odottaa että näen Tikun uudestaan! Setä tulee yllättymään nähdessään meidät, eikö niin?"
Harmaahiuksinen mies myhäili. "Olen varma, että Tikku tulee olemaan innoissaan sinut nähdessään. Mutta en usko, että mikään pystyy yllättämään setääsi. Hän tietää, että olemme siellä jo ennen kuin edes koputamme oveen. Kuten viimeksi, muistatko?"
"Niinkuin viimeksi sinä tiesit sedän olevan tulossa", lapsi totesi. "Kuinka te oikein teette sen?" Pienet kasvot katsoivat hämmentyneinä ylöspäin häneen.
Isä nauroi. "Se vaatii paljon harjoittelua. Ajan kanssa sinäkin pystyt tekemään niin. Jos vain pidät huolta opinnoistasi."
"Kyllä isi. Katso! Olemme perillä!" Lapsi vetäytyi pois hänen luotaan, ja juoksi sisälle pieneen asuntoon vaivautumatta edes koputtamaan.
"Yoshi-setä, täällä ollaan!" pieni ääni kutsui eteisaulasta. Ei vastausta. "Yoshi-setä?" Lapsi käveli huoneeseen, joka oli äskettäin muutettu dojoksi, isä tiiviisti perässään.
Vasta kun he olivat kävelleet kynnyksen yli, he näkivät ruumiin makaamassa luonnottomassa kulmassa lattialla.
"Yoshi-setä!"
Annie nytkähti hereille, huohottaen. Ei kestänyt kauaakaan, että hän sai itsensä rauhoittumaan. Hän oli tottunut tähän. Tämä kyseinen uni vainosi häntä paljon. Varsinkin Yoshin kuoleman vuosipäivänä. Hän vilkaisi kelloa. 2:15. Ihmekös. Hän selvitti tiensä pois peitteiden alta huokaisten. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että hän pystyisi jatkamaan uniaan nyt.
Nopeasti Annie vaihtoi ylleen mustan ninja-asunsa, sulki soljen hopeavyöstään ja kiristi hopeisen maskinsa silmiensä ylle. Ainoa keino saada mieli tyhjäksi, oli lähteä partioimaan. Isi vihasi sitä, että hän meni ulos keskellä yötä, mutta mitä muutakaan hän voisi tehdä? Parempi pyytää anteeksiantoa kuin lupaa, hän ajatteli vino hymy huulillaan.
Hän työnsi aseensa vyölleen ja jätti viestin isälleen keittiön työtasolle ennen kuin livisti ulos viileään, meluisaan New Yorkin yöhön.
Annie oli ollut vartiossa noin tunnin, mutta kaikkialla oli hiljaista. Niin hiljaista, kuin kaupungissa joka ei koskaan nuku, voi olla. Yhtikäs mitään ei tapahtunut. Ei väkivaltaisia ryöstöjä, ei autovarkauksia. Ei mitään.
Huokaisten hän kääntyi ympäri ja alkoi lähteä kotiin, kun hän kuuli kovan rysähdyksen ja jonkun huutavan Brooklynin aksentilla.
A/N: 'Parempi pyytää anteeksiantoa kuin lupaa' on lainaus Eragonista
Veikkaan, et voi arvata, kenet Annie kuuli! Okei, ehkä voit...
T/N: Mielenkiintoista, mitenhän tarina jatkuu..
Olisi toivottavaa, että voisit jättää kommentin, olipa se sitten positiivista tai negatiivista kommenttia. 
