Nimi: Huutaisitko joskus
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Pansy/Blaise
Ikäraja: K-11
Genre: angst
Varoitukset: henkistä väkivaltaa, viittauksia seksiin
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma ovat Rowlingin luomuksia. Kirjoittelen huvikseni.
A/N: Mitäs tästä sanoisin. Toivottavasti ikäraja osuu oikeaan! Viimesyksyistä materiaalia, en pitänyt tästä silloin mutta nyt tuntui paremmalta. Jos ei lasketa paria heikkoa kohtaa... Rikkirevitty sielu, apua, mä en keksinyt muutakaan :-D Migreenistä en tiedä mitään, otin muutamia "taiteellisia" vapauksia. Ja Pansy ei ehkä ole tarpeeksi bitch, mutta musta siinä on myös se tietty epävarmuus, joka on tässä se juttu. Blaise puolestaan... tää on hieman erilainen tulkinta kuin viimeisimmässäni, heh. Kommenteista tietysti enemmän kuin tykkään!
Huutaisitko joskus
Älä itke, keijukainen.
Blaise pitelee tupakkaa keskisormen ja nimettömän välissä. Tuliviskipullo on tyhjentynyt alle puoleen ja tahmeat vanat valuvat pullonsuusta pöydän naarmuiselle pinnalle. Blaise hymyilee, mutta silmät harhailevat alkaviin varjoihin seinillä.
Pansy haluaisi huutaa, katso minua jumalauta äläkä hymyile! Mutta Blaise ei koskaan lopeta hymyilemistä jos vain voi satuttaa sillä Pansya enemmän. Hän ei koskaan käänny ja hymyile lempeästi Pansylle noustessaan rypistyneistä lakanoista, joihin jää hänen vartalonsa muotoinen painauma. Pansy katsoo täydellistä selkää, tahtoisi juoksuttaa sormiaan hellästi pitkin nikamia ja painaa hampaansa kiinteään lihakseen. Verhojen lomasta auringonvalo tunkeutuu huoneeseen ja raidoittaa Blaisen ihon kahviksi ja kullaksi, mutta Pansy ei saa koskettaa. Blaise ei käänny eikä hymyile.
Blaise hymyilee vain pimeälle.
Blaise hymyilee ja puhaltelee poissaolevasti savukiehkuroita joissa lukee minua ei kiinnosta. Hymyilee sitä enemmän mitä kalpeammaksi Pansy muuttuu, hymyilee koska Pansya itkettää ja koska Pansy on tunteellinen hölmö.
Pansy katsoo ikkunaan mutta se häikäisee ja saa vedet hänen silmiinsä. Hän tuntee migreenin hiljaa kiteytyvän jossakin aivoissaan kirkkaaksi prismaksi. Värit heijastuvat hänen tajuntansa reunamille, valo on liian valkoinen. Se piirtää täydellisen selkeästi esiin kaikki hänen virheensä.
Leikkaa tukkasi, Blaise saattaa sanoa, tai: miksi sinulla on noin ulkonevat kylkiluut. Voisitko laittaa kauniimmat alusvaatteet? Sinulle on tullut selluliittia. Huutaisitko joskus kun minä panen sinua, äläkä katso minua noin.
Pansy kietoutuu peittoon ja toivoo että tukehtuisi. On kuumaa, hän haluaa itkeä, ja haluaisi vain että Blaise suutelisi hänen korvaansa ja kuiskaisi että hän on kaunis.
Blaise on kaunis. Blaisella on kauniit silmät. Hän siristää niitä ja katsoo Pansya arvioivasti, mutristaa huuliaan. Nekin ovat kauniit, ja hänen sormensa kiertyvät pullonkaulan ympärille ja ovat täydelliset ja pitkät. Hänen ihonsa on niin sileä ja lämmin, ja Pansy rakastaa hänen hengityksensä kiihtyvää, katkonaista rytmiä.
Älä itke, keijukainen. Ääni on pehmeä ja lempeä kuin linnunpoikanen kämmenellä, ja ivan terä viiltää kovana Pansyn vatsaa. Ota toinen pala suklaakakkua. Ostin sen sinua varten. Blaise hymyilee. Pansyn polvet täriset.
Pansyn silmissä sumenee kun kyyneleet lopulta tulevat ja migreenin fraktaalikuviot nostattavat pahoinvoinnin väristyksiä hänen rintakehäänsä. Blaise katselee seinille, Pansy menee eteiseen ja pukee kengät, lähtee ulos. Blaise ei halua nähdä hänen itkevän. Kadut ovat kosteita ja ilta tummenee. Pansy hengittää märkää viileää ilmaa, tihkusade ei peitä kyyneleitä. Puistossa tuoksuvat joki ja maatuvat lehdet. Pansy seisoo sillalla ja katselee alas hiljaiseen vedenpintaan. Kylmä keventää hänen oloaan ja kohta on pimeä, silloin voi olla piilossa.
Askeleet pysähtyvät sillalle hänen viereensä. Blaise nojaa kaiteeseen. Hän tulee aina, katsoo Pansya vakavana, tummat silmät lumoavina. Hän pyyhkii ruskeita suortuvia Pansyn kasvoilta ja laittaa kätensä Pansyn housuihin, hänen katseensa ei rävähdäkään.
Tiedäthän sinä että minä rakastan sinua, keijukainen.
Blaise ei hymyile. Hän vie Pansyn kotiin ja tulee niin syvälle että osuu Pansyn rikkirevittyyn sieluun, ja Pansyn nautinto on kipua ja murskattua minuutta, eikä Pansy vieläkään huuda sillä tyhjyydestä on vaikea löytää ääntä.
