Author: Crywell
Pairings: Draco/Luna
Genre: fluffy
Raiting: S
Warnings: taitaa yksikaksi kirosanaa löytyä
Disclaimer: Rowlingin hahmoset
Summary: "Hyvää joulua", kuiskattiin aivan Dracon kasvojen edestä.
A/N: Hei Funtion, hyvää joulua, tämä on sulle ♥ (osallistuu myös Jouluhaaste V:hen)Lämmitä hänen joulunsa
Malfoyden kartano tuntui huokuvan tyhjyyttään. Se oli autiotalo, vailla henkeä, vailla eläjiä, vailla tunteita tai lämpöä. Se oli täynnä syvää mustaa, myrkyllistä vihreää ja kylmää hopeaa, täynnä värejä jotka olivat sopivia ja arvollisia, täynnä kalusteita joiden terävät kulmat ja välkehtivät pinnat kertoivat karua, kovaa kieltään. Se ei ollut koti, jossa elettiin, se oli pimeä linna ilman yhtäkään soihtua, kummituslinna jossa haamut löytyivät omista haaveistasi.
Draco seisoi suuren ikkunan edessä ja tuijotti apaattisena ulos pimeyteen. Talven kylmyys hohkasi lasin läpi, kylmettyi hänen poskilleen, iholleen, sydämeensä. Dracosta tuntui, kuin hän olisi jäätynyt kauttaaltaan, hän oli patsas. Kylmää marmoria ja pettämätöntä hopeista jäätä, hän oli esine.
Ulkona satoi lunta. Suuria, suloisia hiutaleita, joita laskeutui hitaasti taivaalta kuin pumpulinpalaset, kuin pehmeät talvikeijut. Maa oli lumikinosten peitossa, nietokset kohoilivat kilpaa Malfoyden kartanon puutarhassa. Draco piti siitä enemmän niin: kun järjestetyt pensasrivit ja kukkamaat olivat kaikki vain etäinen muisto, kun lumi ja pakkanen tappoivat sen kaiken alleen, hautasivat kylmänsiistit rivit routaansa, pelastivat edes pihamaan hetkeksi ikuiselta järjestykseltä ja arvokkuudelta.
Draco kääntyi ympäri. Huone hänen edessään oli valtava. Katto oli korkea ja tilaa oli vaikka tanssiaisille. Kalusteet - ne harvat - olivat ryhmittyneet lähekkäin sydämettömän tulisijan eteen. Milloin siinäkin liennyt liekit leikkineet viimeksi? Pesä oli tuhkaton, vain kiveä ja kylmyyttä. Keskellä huonetta oli valtava joulukuusi, jonka pään säkenöivä hopeatähti hipoi kattoa, ja joka oli koristeltu hyvällä maulla ja kotitontun laihoin sormin vain ja ainoastaan hopeisilla palloilla. Draco otti yhden niistä käsiinsä; S:n muotoinen käärme liikahteli taikapinnallaan.
Joulu, ja hän oli yksin. Yksin suuressa kartanossa, yksin ainoana ihmisenä kodissaan. Draco miltei kuuli korvissaan kaukaisen musiikin, jonka tahdissa hänen vanhempansa valssasivat onnessaan tuolla jossain. Jossakin juhlissa, joiden puhdasveriset vieraat olivat tärkeämmät kuin heidän oma poikansa.
"Pää kiinni, se on velvollisuus", Draco sihahti itselleen ja istahti sohvalle. Se oli pehmeä, liian pehmeä, niin pehmeä että se tuntui vain imelyydeltä jolla yritettiin korvata hajonneet sielunsirpaleet.
Oveen koputettiin.
Draco säpsähti ja syöksähti ylös sohvalta. Joku oli ovella. Olivatko Lucius ja Narcissa palanneet jo nyt? Kotitontut voisivat nopeasti laittaa ehkä jotakin joulupäiväl-
Draco keskeytti laukkaavat ajatuksensa salamannopeasti ja torui itseään samalla kun käveli suurille etuoville. Hän ei ollut enää pikkupoika typerine ja turhine toiveineen jostakin jouluruuasta yhdessä. Malfoyt, he olivat muiden yläpuolella. He eivät tarvinneet sellaista perhepaskaa, jotain yhdessäoloa ja ihastuneita huudahduksia kun rumasti paketoidut lahjapaketit avattiin. He olivat rikkaita, he olivat yläpuolella, he olivat puhdasverinen ja rikas suku. He -
"Luna?!"
"Hei Draco!" Luna huudahti iloisesti. Tytön kasvoilla säteili hymy, ainakin niiltä osin mitä ne sylit täyttävien pakettien takaa näkyivät. "Hyvää Joulua!"
"Mitä hittoa oikein teet?" Draco puuskahti tyttöystävälleen ja pyöräytti silmiään. He olivat alkaneet seurustella muutamaa kuukautta aikaisemmin ja aiheuttaneet Tylypahkassa juorujen kohahduksen vain puhumalla toisilleen, vaikkei Draco kellekään suostunutkaan suhdetta myöntämään.
"Saanko tulla sisään?"
Draco ei tiennyt miten kieltäytyä, joten siirtyi pois tieltä ja päästi tytön kantamuksineen sisään. Luna läjäytti tavaransa heti lämpöisen ilman otettua hänet syleilyynsä (sillä jopa Malfoyden kartanon ainainen viileys oli lämpöä ulkona paukkuvaan pakkaseen verrattuna) ja kääntyi ympäri. Draco sulki oven ja katsoi Lunaa pitkästyneenä. Tytön posket ja nenä punoittivat pakkasilman jäljiltä, hiukset olivat täynnä huurretta ja suuria paksuja pumpulilumihiutaleita, jotka vasta alkoivat sulaa.
"Onpa teillä iso kuusi!" Luna ihasteli yllättäen. Draco hääsi ärtymyksen mielestään, eikä vastannut, vaikka se vaatikin häntä puraisemaan hieman kieltään. "Oletko koristellut sen?" tyttö jatkoi.
"En, kotitontut", Draco vastasi ja tutkaili päällisin puolin Lunan tuomaa roinaa. Yhdestä pahvilaatikosta pilkotti jotakin kiiltävää.
"Se on aika... hopeinen", Luna sanoi miettivästi. "Toki kaunis, oikein nätti, mutta minusta se tarvitsee vähän lisää väriä. Entä sinusta?"
Ennen kuin Draco ehti vastata Luna oli jo singahtanut tuomiensa tavaroiden luo, riisunut takkinsa ja huivinsa ja napannut taikasauvan korvansa takaa. Kultaisia pieniä säteitä leijaili taikasauvan päästä pahvilaatikkoon ja palasi sieltä sitten mukanaan joulukuusen koristeita. Eikä minkälaisia koristeita tahansa. Draco ei ollut koskaan nähnyt mitään niin räikeää ja värikylläistä. Oli kuin joku olisi kuorruttanut sateenkaaren glitterillä ja laittanut sitten seuraamaan Lunan tahtoa. Keltaiset pallot, punaiset tontut, tanssivat keraamiset keijut, paikoillaan jolkottavat porot, kaikki kiilteli ja kimalsi ja häikäisi. Ne olisivat sopineet mihin tahansa paremmin kuin sinne, Malfoyden kartanoon.
"Luna!" Draco räjähti, mutta Luna vain hymyili hänelle leveästi. Hän heilutti sauvaansa lennokkaasti, johdatti koristeita, hyppeli hieman ylösalas ja hänen hiuksiinsa kiinnittämät kulkuset helkkyivät.
Lunan jouluvalmistelut eivät jääneet siihen. Pelkkä Malfoyden kunniallisen hopeakuusen tuhoaminen ei riittänyt, vaan laatikoista löytyi enemmänkin jouluaiheisia koristeita. Niitä virtasi vuolaasti, loputtomana virtana. Draco seurasi mykistyneenä vierestä kuinka misteleitä, kimallenauhoja, tekolunta ja olkipukkeja lensi peräjälkeen esiin ja asettui hänen kotikartanoonsa. Kun Luna oli valmis ja asetti sauvan tyytyväisesti hymähtäen takaisin korvansa taa, Draco ei ollut tunnistaa paikkaa samaksi.
"Oi, tulipa jouluista!" Luna huokaisi ihastuneena.
"Vanhempani tappavat sinut", Draco huokaisi, kun tyttö käveli hänen luokseen. Hän oli edelleen vihainen kuin ampiainen, mutta myös uskomattoman väsynyt. Sekä jossakin pohjalla itsessään johon hänkään ei suostunut katsomaan (ja johon näki vain kuutytön utusilmillä) Draco oli myös kiitollinen.
"Toin sinulle tämän", Luna sanoi, veti selkänsä takaa tonttulakin ja pujautti sen Dracon päähän. Sitten hän asetti toisen omille hiuksilleen ja hymyili leveästi. Draco vain irvisti inhoten ja oli ottamaisillaan tupsupipoa pois, mutta taipui kesken Lunan innokkaan katseen alla.
"Vain koska kartanossa on kylmä. Äläkä kuvittelekaan mitään muita syitä", hän ärähti. Luna nyökytteli kiihkeästi ja syöksähti taas takaisin laatikoidensa luo. Draco kirosi niitä äänettömästi, pohjattomiako ne pirulaiset olivat?
"Silmät kiinni."
"Älä ole naurettava."
"Eikä kurkita!"
Draco huokaisi ja totteli. Hän ei edes ymmärtänyt miksi, ei tämän kaiken ajankaan jälkeen. Miksi, miksi hitossa hän oikein totteli? Miksi hän antoi periksi, kun hän oli Malfoyn perillinen eikä hänen tarvinnut koskaan antaa periksi kellekään? Miksi hän teki tämän kaiken, aina uudelleen ja uudelleen? Sulki silmänsä, antoi uudelleen koristella talonsa, kuunteli vain koska se teki toisen... onnelliseksi? Eihän hän ajanut koskaan kuin omaa onneaan. Dracon oma hyvinvointi oli Dracon joka askeleen takana. Joten tekikö hän sitten Lunan onnelliseksi... koska se teki hänet onnelliseksi?
Dracon ajatukset, jotka laukkasivat hakoteillä, pelottavasti totuuksia sivuavilla hakoteillä, säpsähtivät rikki kun huulet painautuivat hänen huulilleen. Lunan huulet olivat pehmeät, lämpimät ja maistuivat hieman jouluisesti kanelilta. Ne olivat kuitenkin nopeasti poissa, vaikka Draco olisi mielellään painautunut kiinni niihin, vaientanut typerät puheet kaikesta ja vain suudellut tytön tainnoksiin.
"Hyvää joulua", kuiskattiin aivan Dracon kasvojen edestä, ja lämmin ilmavirta pyyhkäisi hänen suunpieltään, joka kääntyi heti hieman hymyyn. Draco avasi silmänsä, ja katsoi Lunaan, joka seisoi kasvot melkein kiinni hänen omissaan ja käsissään värikkäällä lahjapaperilla paketoitu paketti.
"Mitä sanotaan?" Luna kysyi hymyillen veijarimaisesti työntäessään paketin pojan käsiin.
"Kiitos?" Draco vastasi kulmat kurtussa, mielenkiinto kohdistuneena lahjaansa.
"Ei, vaan hyvää joulua sinullekin, Luna", Luna opasti nauraen ja sai Dracon pyöräyttämään silmiään. Poika repi paperit lahjansa päältä nopeasti (kärsivällisyys on yliarvostettua) ja aukaisi sitten lahjansa täyteen mittaan. Se oli kaulahuivi, harmaasta ja vihreästä langasta neulottu. Draco katseli sitä hetken, ennen kuin kietoi sen kaulaansa.
"Ajattelin ensin tehdä raitoja, mutta sinulla on jo sellainen, ja sitten jos neuloin noin ne samoihin silmukoihin ja koko ajan oikeaa oikealle ne vähän niin kuin näyttävät suomuilta, eivätkö?" Luna selitti hymyillen eteerisesti. Draco tarkasteli kaulahuivin toista päätä neutraali ilme kasvoillaan, käänteli sitä käsissään arvioiden ja kokeili lankoja sormissaan. Luna alkoi hermostuneena hieroa toisen kätensä rystysiä.
"Etkö pidä siitä?" hän kysyi hieman huolestuneena. Hän oli miettinyt kauan, mitä antaisi Dracolle. Lahjat, jotka kävivät kuin nenä päähän Harrylle ja Hermionelle ja muille (niin kuin Kirkkiäisten etsintään käytettävät lasit tai auringossa hohtavat sormukset) eivät olleet hyviä Dracolle.
Luihuisten prinssi tuijotti vielä hetken viileä ilme kasvoillaan huivia. Sitten hän nosti silmänsä Lunaan, ja päästi pidättelemättömän hymyn nousemaan kasvoilleen.
"Hyvää joulua", Draco sanoi hiljaa ja painoi verkkaan suudelma Lunan otsalle. Sen hymyn rippeet jäivät Dracon huulille, kielivät onnellisuudesta ja tunteista jotka läpättivät sydämessä vaikka itsetietoisuus ei niitä suostunut pinnalle tuomaan.
Luna tarttui Dracoa kädestä, ja he kävelivät sohvalle istumaan, sytyttivät pitkään käyttämättömänä olleeseen takkaan liekit, punoivat jalkansa yhteen. He tuijottelivat tulta, söivät Lunan tuomia pipareita ja Draco haukkui pystyyn lentävän reen, jonka Luna vannoi nähneensä taivaalla tullessaan.
