Nimi: Elämme eri maailmoissa, isä
Kirjoittaja: Pyry
Genre: angst (?)
Ikäraja: K-11
A/N: Eli tulipa taas tämmöinen mikäköhän lienee sekava angstinpätkä kirjoitettua silkasta tekemisenpuutteesta. Hope u like it. c:
Elämme eri maailmoissa, isä
Ojennat kätesi, katselen sitä hiljaa. Kai siihen pitäisi tarttua, tuntea sen lämpö ja varmuus, opetella taas luottamaan. Levität käsivartesi valmiina halaukseen, haulaukseen johon en ole vastannut enää vuosiin. Hymyilet minulle tietämättömänä ajatuksistani sinua kohtaan ja minä hymyilen takaisin, vaikkei hymyssäni olekaan enää tunnetta. Luulet, että se on välittämistä. Että pari hymyä ja sanaa riittävät korvaamaan kaiken, niinhän ne ennen riittivätkin. Enää en kuitenkaan jaksa tyhjiä lupauksiasi, en väkisin puserrettuja hymyjäsi. Aina joku toinen kerta, jota ei koskaan tule. Luuletko, etten välitä, tiedä todellisia syitäsi, kun soitat peruaksesi tapaamisen? Ettenkö tietäisi, kuinka ryyppäät muistikuvat minusta ja äänestäni pois, yrität hukuttaa näytellyn murheesi oluttölkin uumeniin.
Minäkö en enää välitä?Sanoja vailla merkitystä, vain niitä suustasi lipuu minun syliini. Nekin vähäiset totuuden rippeet haihtuvat lopulta pois, jään kauhomaan ilmaa. Vannot, kautta kiven ja kannon, että tulet olemaan parempi isä. Sinäkö olisit, näin monen vuoden jälkeen, hieman parempi? Kuinka sen edes tekisit, jos edes yrittäisit täyttää lupauksesi? Kenties sinä soittaisit minulle enemmän kuin kerran puolessa vuodessa, jopa kaksi kertaa? Kenties sinä et huutaisi äidilleni kelvottomuudestani ja samalla hänen kelvottumuudestaan, et tekisi elämääni niin vaikeaksi? Mutta ethän sinä tiedä, että jokainen entistä rakastasi kirpaiseva sana viiltää minua juuri yhtä syvästi ja jättää kenties vielä pahemmankin arven jälkeensä. Ehkä haluaisit palata menneeseen, mutta et saa tehdä niin. Eihän kukaan saa, miksi siis poikkeaisit heistä?
Olet kuin kaikki muutkin.Minä en jaksa teeskennellä kilttiä, pientä kullannuppuasi, sillä en ole ollut sitä enää vuosiin. Mahdoitkohan huomata, kuinka kätesi eivät enää yltäneet tarttumaan hihastani ja vetämään pois pahoilta teiltä. Kuinka vietin yöni kaupungin vaarallisilla kaduilla, tein mitä tahdoin, etkä sinä välittänyt tarpeeksi tietääksesi. Ehkä sinä huomasitkin, kun kasvoni olivat ruhjeilla ja kehoni mustelmien peittämä, et vain tahtonut nähdä sitä mitä näit. Karkasin rakentamastasi häkistä jo kauan sitten, enkä tahdo palata sinne. Älä siis lausu kutsuhuutoa, älä houkuttele lupauksilla paremmasta, sitä ei ole enää olemassa. Ei minulle.
Sillä minä olin, mutten tule olemaan häkkilintusi.