Kaipaus repii heikkoo rintaa!
Author: Ravenheart
Title: Kaipaus repii heikkoo rintaa
Genre: Angst, Romance, I will always love you aka Rakkauslauluhaaste, oneshot
Raiting: K-11
Warnings: Angst
A/N: Osallistuin tosiaan I will always love you aka Rakkauslauluhaasteeseen Dingon biisillä Lähetyssaarnaaja. Lyriikat tulee tekstin lopussa, ja voisinhan mä tähänkin sen biisin linkittää. Haasteena oli siis kirjoittaa joko romancea tai fluffya, ja valitsin romancen, koska siihen voi lisätä angstiakin. (:
Olisin iloinen jos kommentoisitte kun luette. Kiitos. Tässä biisi:
Lähetyssaarnaaja-
Venla avaa vihreät silmänsä vain kohdatakseen toiset vihreät. Syvemmät, tummemmat, niin kauniit. Venla hymyilee ja nousee istumaan sängyn päädylle.
Mies pysyy selällään ja pitää Venlan katseen itsessään. Ilkikurinen virnistys on leikkisä ja kujeileva. Tuhkan rusehtavat hiukset ovat takkuiset ja pörrössä. Hymy levenee ja Venla antaa periksi. Kaikelle. Itselleen, rajoilleen ja joka yö ilmestyvälle rakkaalleen. Houkutukselleen.
Rafael. Hänen enkelinsä.
Venla antoi itsensä vajota pois, häivyttää todellisuus ja tyhjyys aivojen takanurkkaan. Tämä hetki on vain hänen ja Rafaelin, niin kuin joka ikinen yö. Aina.
Venla pakotti itsensä unohtamaan kaiken, sulkemaan silmänsä valkeilta seiniltä ja kuolleelta sydämeltä. Koska se ei voinut pitää paikkaansa. Koska mikään ei voi olla sen todempaa kuin tämä hetki. Ei ikinä.
Ja vaikka Venlaa kaduttaisi aamulla herätä kylmään maailmaan, hän ei anna nyt periksi. Jokainen aamu hän vannoo itselleen että se oli viimeinen kerta. Viimeinen kerta, koska hän ei kestäisi enää sitä kipua. Todellisuutta joka ryöppyää hänen paljaille kasvoilleen. Se ei olekaan totta. Miksi ei? Ja silti hän sortuu joka ikinen yö.
Rafael. Hänen rakkautensa.
Mies pörröttää jo valmiiksi sekaisia hiuksiaan ja kaappaa Venlan syliinsä. Halaus on lämmin ja täynnä rakkautta. Venla upottaa kasvonsa kaulakuoppaan. Hän tuoksuu niin ihanalta. Niin oikealta. Todelliselta.
Rafael hieroo huulillaan hänen olkapäätään, ja ihojen välinen kosketus ja hankaus saa Venlan ihon punoittamaan. Roihuamaan. Sulamaan. Huulet polttavat reittinsä ylöspäin, kunnes löytävät Venlan suun. Kaipaavan suun. Huohottavan ja odottavan suun.
Melkein he saavat koskettaa toisiaan, melkein he saavat maistaa. Rafael irrottautuu. Pudistaa päätään, hänen olkapäänsä nytkähtävät. Kyyneleet vuotavat ja ne vuotavat molempien silmistä. Venla ojentaa kätensä ja Rafael tarttuu siihen omallaan. Sanattomasti he kertovat toisilleen kaipuunsa. Surunsa. Rakkautensa. Ikävän.
Venla avaa silmänsä ja parahtaa. Taas. Jokainen aamu jo liian pitkän ajan on ollut samanlainen. Mutta tänään. Nyt Venla uskoo. Hän tietää. He rakastivat toisiaan, vaikka toista ei enää ole. Hän rakastaa vieläkin, ja niin Rafaelkin, ainakin jollain tasolla.
Maailma on kylmä paikka ilman rakkautta, mutta vielä kylmempi silloin kun sen on menettänyt. Silti siitä ei luopuisi. Koskaan.
Minä saavuin maailman rannikoilta
vuosikerta viineillä kastelluilta kallioilta
petolinnut saalista odottaa
tuhoon tuomittu lähetyssaarnaaja tupakkiaskin kanteen kirjoittaa
minä silmät suljen kun ilta tummuu
kanssas kuljen rantaan jossa allot lujaa murtuu
ja kun ajatuksissa rakastelen
vapaus hiipii selliin josta hetkeksi mä poistun hoiraillen
Tässä sellissä riutuu särkyneet sydämet
mä kanssas rakastelen taas ja taas ja taas ja taas
mä ristikon taakse heitän avaimen
ja kaipaus repii heikkoo rintaa lähetyssaarnaajan
Lyijykynä piirtää kunnes loppuu
takakansi askista joka tekstin alla notkuu
satumaailman laineet liplattaa
suuren maailman lähetyssaarnaaja loppuun saakka häntä rakastaa
Tässä sellissä riutuu särkyneet sydämet
mä kanssas rakastelen taas ja taas ja taas ja taas
mä ristikon taakse heitän avaimen
ja kaipaus repii heikkoo rintaa lähetyssaarnaajan
Tässä sellissä riutuu särkyneet sydämet
mä kanssas rakastelen taas ja taas ja taas ja taas
mä ristikon taakse heitän avaimen
ja kaipaus repii heikkoo rintaa lähetyssaarnaajan-Ravenheart
