Kirjoittaja Aihe: Punainen muisto, Harry/Ginny, (Harry/Ron) angst, oneshot, S  (Luettu 2870 kertaa)

Jillian

  • Vieras
Title: Punainen muisto
Genre: one-shot, general, tunnelmointia, romance, slash
Pairing: Harry/Ginny, taustalla Harry/Ron
Rating: S
Beta: none, mutta noorap oikoluki. Kiitos. 
Summary: Sota on turvallisesti takana ja velhomaailma juhlii jatkuvasti. Harry kaipaa jotakin, mutta mitä? Muistot ovat liian lämpimiä menettää, liian lähellä päästää irti.
Kiitokset: Luonnollisesti noorapille haasteesta, en olisi ilman häntä koskaan keksinyt näin hyvää ideaa. Kiitos.
A/N: Pointti on se, että minä tosissaankin pidän tästä tekstistä. 




Pihamaalla on pimeää ja hiljaista, asvaltti on karheaa kenkieni alla. Seison Likusteritiellä katsoen ehkä viimeistä kertaa sitä taloa, jossa vietin kuusitoista vuotta - jossa vietin pienen palan elämää. Vieressäni seisoo se ainoa henkilö, jonka tukeen voin luottaa näinä pimeinä aikoina. Ystäväni katse on luotu ikkunoihin edessämme ja hänen tukkansa loistaa himmeästi tässä pimeydessä, tässä loputtomassa pimeydessä.

”Taitaa olla aika lähteä”, kuiskaan ja tunnen tulevan painavan olkapäitäni raskaana.
”Niin”, vastaat ja käännyt katsomaan minua.
”En ehkä enää koskaan kävele täälläpäin. En haluaisi, mutta-”, sanon ja kylmä aalto pyyhkäisee ylitseni. Miksi minä olen se, joka joutuu aprikoimaan seuraavan auringonnousun näkemistä? Miksi minä olen se, josta kaikkien tulevaisuus on kiinni?

Olet hiljaa ja hetken aikaa luulen, että vain kuvittelin sinut vierelleni.

Pian tunnen hapuilevaa kosketusta käteni iholla. Puristus on vahva ja ystävällinen, se tuntuu viestivän, että kaikki tulee olemaan hyvin. Sormesi hakeutuvat omieni kanssa limittäin ja tunnen lämmön tulvahtavan sisälleni.

Seisomme vielä hetken ihan hiljaa, mutta lopulta rikot hiljaisuuden kuiskaamalla: ”Kaikki tulee olemaan hyvin, kamu.”

Puristan kättäsi ja hymyilen sille ainoalle lämmön lähteelle, joka minua aidosti lämmittää. Katson sinua sivusilmällä vaivihkaa. Tuijotat eteesi tiiviisti, aivan kuin et haluaisi kohdata katsettani.

”Pitäisi varmaan lähteä”, sanon katsoen sinuun. Tunnen kosketuksesi hiipuvan olemattomiin.
”Niin meidän pitäisi.” Askeleemme kaikuvat kumeasti karhealla asvaltilla, kunnes vaikenevat pehmeään nurmikkoon.


*

Hiljaisuus sattuu korviini ja silmieni edessä oleva näky tekee minut sokeaksi. Ei tässä näin pitänyt käydä, meidän piti taistella viimeiseen asti. Meidän piti selvitä, meidän piti seistä voittajina suurena ystäväjoukkona. Miksi siis katson nyt sinua, sinun kasvojasi, jotka on pesty hautajaisseremoniaa varten?

Ihmiset ympärilläni liikkuvat levottomasti minulle tuntemattomia teitä, osa taputtelee olkaani lohduttelevasti. Osa sanoo suruvalittelunsa, olithan sentään ystäväni. Miksi he kaikki minun ympärilläni pyörivät, sinuahan tässä surraan. Haluan hakata tällä kukan varrella reiän ilmaan ja paeta jonnekin toiseen maailmaan, pois tämän ahdistavan surun luota.

Mutta eivät he anna, he piinaavat minua edelleen typerillä lohduttavilla hymyillään ja olalle taputuksillaan. Eivätkö he näe, että minä kärsin? Eivätkö he tosiaan näe, että haluan olla yksin sinun kanssasi, käyden sanattomia keskusteluja ja kerraten kaikkea, mitä näinä vuosina tapahtui?

Satutat minua olemalla hiljaa.

*

Aurinko lämmittää ihanasti vartaloani, jonka olen kietonut tiiviisti lakanoiden väliin. Säde tanssii käsivarrellani ja karkaa hetkeksi tytön hiuksiin, jotka hehkuvat punaisina. Hänen rintakehänsä kohoilee rauhallisesti ja käteni karkaa varkain silittämään hänen hiuksiaan. Punaiset, pehmeät hiukset täynnä nuoruuden kiihkoa tuntuvat mukavalta sormieni välissä. Painan pääni Ginnyn hiuksiin haistaen hänen tuoksuaan. Tuoksu on mieto ja rauhoittava, täynnä kuiskauksia siitä, että kaikki on hyvin.

Sormeni siirtyy silittämään Ginnyn poskea ja saan tytön hengähtämään syvään unissaan ja kietomaan jalkansa tiukemmin ympärilleni. Hymyilen, sillä tiedän kaiken olevan hyvin. Jumaloin Ginnyn pisamaisia poskia, punaisia hiuksia, jotka laskeutuvat pehmeänä aaltona hänen selkäänsä pitkin ja niitä silmiä, joihin katsomalla muistan, kuka todella olen.

Silmieni edestä vilahtaa lyhyt, punainen hiuspehko ennen kuin nukahdan Ginnyn tuoksuun.


[size=75]//destine muokkasi ikärajan otsikkoon[/size]
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 12:46:49 kirjoittanut Kaapo »

emit

  • ***
  • Viestejä: 33
Punainen muisto
« Vastaus #1 : 09.07.2007 17:45:12 »
jos en ois tienny tota toista (sivu)paritusta, ni en ois tajunnu tota alkuu kunnolla. mut muuten oli tosi kiva, ehkä hieman olis tarvinnu selitystä noitten pätkien väliin..

//EDIT:

hähää. perun kaikki entiset kommenttini. ihana, eikä mitään selityksiä mihinkään väliin kaivata. hyvä tällasenaan. :D
« Viimeksi muokattu: 06.03.2008 19:13:41 kirjoittanut emit »
Make it stop. Show me an easy way out.
Avatar by isnani: http://www.rupertandemma.org/media/graphics/avatars.php
Keys are made to open locks.

Hermione

  • ***
  • Viestejä: 15
Voi, tämä oli niin surullinen...Oliko Harrylla ja Ronilla siis jotain muutakin kuin ystävyyttä joskus, sitäkö tuo toinen paritus tarkoittaa? Loppu onneksi oli onnellinen, siinä olikin yksi lempiparitukseni Harry/Ginny. Hyvin kirjoitettu pätkä.
When the violence causes silence,
We must be mistaken.

Sierra

  • ***
  • Viestejä: 322
Voi tämä oli surullinen ja ihana, sopii juuri tähän mun mielentilaan, elämä kohtelee mua tällä hetkellä aika kovaa, mutta ei siitä sen enempää.

Osaat kirjoittaa todella kauniisti, sait minut itkemään, en kyllä ole varma johtuiko kyyneleet tekstistä, vai siitä, että tämä laukaisi omat patoni. Kiitos kuitenkin, taidat lukeutua lempikirjoittajiini nyt. *hali*
“Aha! What villains are these, that trespass upon my private lands! Come to scorn at my fall, perchance? Draw, you knaves, you dogs!” -Sir Cadogan

Carmilla

  • ***
  • Viestejä: 545
Ääh, ei saa kirjoittaa Harry/Ginnya, jos Harry/Ron on juuri mennyt säpäleiksi. Ne kaksi ovat niin ihania yhdessä, että voi apua. Siis Harry ja Ron. Ei mulla kyllä ole mitään Harry/Ginnyakaan vastaan, mutta se nyt vain jää auttamattomasti varjoon. Henkilöhahmoista kyllä tykkäsin kaikista, vaikka Ron jäikin tässä vähän etäiseksi ehkä siksi, että oli suurimman osan aikaa kuollut :D
Vähän mietin, että miksi tuo ensimmäinen pätkä vain oli kursivoitu, ei se minusta eronnut noista muista. Siis olihan se takauma, mutta eikös tuo toinenkin kappale ollut?
Periaatteessa tähän olisi kyllä sopinut räydyttävä angstloppukin, mutta ihan mukavaa, että annoit Harryn kuitenkin pärjätä ja päästä jaloilleen ja näin päin pois. Onnelliset loput on kivoja. Suloinen ficcihän tämä on!
Pitää nyt mennäkin etsimään joku yli-ihana Harry/Ron, tämä jätti sellaisen tunteen, että nyt kyllä. Metsästämään!
If inconvenient, come anyway.

NeitiMyrskytuuli

  • ***
  • Viestejä: 25
  • Slytherin
Ihanaa tekstiä ja kuvailun kauneus ihan raapaisee. Voihan, Harry/Ron ja Harry/Ginny ovat kyllä täysosuma. Ihana, pidin paljon.
you will pay for  your sins, you'll be sorry, my dear

eniale

  • conquistador
  • ***
  • Viestejä: 182
Oi oi :'( Tämä on niin surullinen. Eläydyn nyt kaikkiin tällaisiin surkeiluihin ihan kympillä ja sitten vetistelen (nytkin). Pidin eniten tästä:
Lainaus
Haluan hakata tällä kukan varrella reiän ilmaan --
Haikea, tuskainen tunnelma välittyy lukijalle erittäin hyvin. Pidän tämän ficin eleettömyydestä, siitä, ettei tarvitse sormella osoittaa sitä mikä on kipeää.
On illanpaisto, ja silkavat saijat
luopoissa pirkeinä myörien ponkii:
surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat
ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.
avatar: mezzoprism