Narnian tarinat: Muistoja nenäliinaan kirjailtuina, S, (Tumnus/Lucy)

[Helyanwe]

Nimi: Muistoja nenäliinaan kirjailtuina
Kirjoittaja: Minä jälleen, ja yhä uudelleen otan vastuun omista kirjoitusvirheistäni
Fandom: Narnian tarinat (kirjaversio)
Ikäraja: S
Genre: angst, romance, draama, one-shot
Paritus: Tumnus/Lucy Pevensie
Varoitukset: Ei ole
Vastuunvapaus: En omista mitään muuta kuin oman mielikuvitukseni, vaikka mielellänihän minä Tumnuksen ottaisin
A/N: Tämä ajatus lähti itämään kirjoittaessani ensimmäistä ficciä tänne tällä parituksella, ja nyt tuon sen päivänvaloon. Tuo nimi on vähän mitä on, välillä olen aika huono nimeämään näitä, mutta mielestäni tuo kiteytti aika hyvin tämän ajatuksen. Näitä Narnia-aiheisia ficcejä tulee nyt kuin liukuhihnalta, toivottavasti laatu ei kärsi siitä Toistaiseksi olen pysytellyt tässä yhdessä parituksessa (koska Lumnus on rakkaus) mutta katsotaan jos myöhemmin saan kirjoitettua jotain muuta kunhan saan kirjat luettua uudelleen läpi. Kommentit ovat tervetulleita <3


Muistoja nenäliinaan kirjailtuina



Herra Tumnus muistelee.

Muistoissaan hän sivelee hiuksia, jotka kiiltävät kultaisena kuin ne olisi kehrätty auringosta. Hän voi jälleen nähdä siniset silmät, jotka ovat kuin pieni pala taivasta vangittuna eläväisten kasvojen taakse. Fauni voi miltein kuulla helisevän naurun, ja koskettaa kermanvaaleaa ihoa, joka pitkään oli pysynyt piilossa silkkisten kankaiden alla. Vielä viimeisen kerran hän voi tuntea tutut huulet omillaan, ja maistaa niiltä hunajaisen aamuteen jälkeisen makeuden. Hänen rypistynyt ihonsa muistaa kapeat sormet, joka seikkailivat paljaalla rintakehällä, piirrellen kuvioita ja seuraillen niitä harvoja arpia, jotka olivat viimeisiä merkkejä vanhasta Narniasta.

Herra Tumnus on jo vanha. Hänen ennen kiiltävänmustat jalkansa ovat hopeutuneet, samoin vanhuksen kuluneita kasvoja koristava tuuhea parta. Hänen kiharat hiuksensa ovat hiljalleen ohentuneet, kuin aika olisi syönyt pois hiuksen toisensa jälkeen. Mutta faunin ruskeat silmät eivät ole menettäneet näköään, vaikka niitä peittääkin iän tuoma sumuisuus. Ja vaikka Tumnus tarvitseekin kävelykeppiään liikkuakseen, eikä enää voi kirmata metsissä niin kuin nuoruusvuosinaan, hän ei kaipaa niitä aikoja takaisin. Ne hetket on jo kerran eletty, muistot muisteltu, ilot naurettu ja surut itketty.

Vanhalla faunilla ei ole lapsia, eikä sen enempää lapsenlapsiakaan. Kuningattaren salaperäisen katoamisen jälkeen hän ei kokenut tarpeelliseksi kosiskella itselleen uutta puolisoa. Tumnus ei ollut koskaan ollut seurustelevainen fauni, hän oli mieluummin viettänyt iltansa viihtyisässä pikku luolassaan lukien kirjoja. Toisinaan hän oli kaivanut esille vanhan nenäliinan, jonka Lucy oli antanut hänelle, pidellyt sitä käsissään ja ollut haistavinaan siinä tytön tuoksun. Tietysti se oli vain vanhan faunin kuvitelmia, mutta Tumnuksella ei koskaan ollut sydäntä heittää pois menneisyytensä muistoa.

Kenties, jos heidät olisi tarkoitettu toisilleen, herra Tumnus olisi syntynyt ihmiseksi, tai Lucy puolestaan fauniksi. Silti he olivat aina tahtoneet keskittyä yhtäläisyyksiin, sen sijaan että olisivat pohtineet erilaisuuttaan. Yhtä kaikki, kuninkaat ja kuningattaret ovat poissa, Lucy heidän mukanaan. Kaikki yhden valkoisen hirven vuoksi, jonka olisi pitänyt toteuttaa toiveita. Mutta sen sijaan se oli riistänyt Tumnukselta ja Narnialta toivon.

Ikääntynyt fauni huokaisee syvään nojatuolissaan ja sulkee kirjan jättäen nenäliinan kirjanmerkiksi. Takassa oleva tuli on hiipunut hiillokseksi, aurinko on laskenut jo aikaa sitten.

”Minä menen Aslanin maahan, ja jos ennustukset todella pitävät paikkansa, ehkä mekin vielä tapaamme, Eevan tytär.”

Sen sanottuaan herra Tumnus nukahtaa, ja herää vasta kun Narnia luodaan uudeksi.

[Beelsebutt]

Oi, oi, OI! Mä oon niin fanittanut tätä paritusta leffasta asti! En silleen lapseensekaantumisena x) vaan juurikin ajatuksella, että Lucyn kasvaessa ystävyydestä Tumnuksen kanssa syntyy jotain syvempää! Tässä ficissä juurikin kerrotaan, kuinka Tumnus ei ole mikään reikäpää (vaikka faunit tietysti kirmailevatkin joskus, toki!) vaan enemmän sellainen sohvaperuna ja samalaiseksi miellän Lucynkin - viihtyy paremmin takkavalkean edessä kuin metsästysretkellä (vaikka olikin sisarustensa mieliksi lähtenyt sitä onnetonta valkoista hirveä jahtaamaan :F).

Nään sieluni silmin nää kaksi yhdessä, Lucyn Tumnuksen kainalossa, pehmeän viltin alla. Toinen lukee ääneen kirjaa ja toinen kuuntelee, tai ehkä lukevat yhtä aikaa ja kommentoivat samalla. Uhh.

Mä haastan sut kirjoittamaan tälle jatkon, jossa löytävät toisensa ja ikärajakin saisi olla vähän korkeampi


Kiitos tästä <3

(pitäisi varmaan itsekin lukea uusiksi, taitaa olla jo Monta vuotta siitä kun viimeksi...)

[Crys]

En tiedä pitäiskö itkeä, koska tää oli sulonen ja liikuttava vai kiljua innosta koska sulta tulee näitä koko ajan lisää kovalla tahdilla, pidä tää tahti vaan yllä Päädyin molempiin vaihtoehtoihin.
Tällasissa lyhkäsissä ficeissä on kivaa se, että pystyy tarttumaan jokaiseen sanaan paremmin ja rakentamaan laadukkaamman kommentin, kun pitkissä on yleensä niin paljon jotain kivaa, ettei kaikkea voi sanoa, mutta siis sen pidemmittä höpinöittä asiaan:

Vaikkei tässä Lucyä sillee konkreettisesti ollutkaan, olit tuonut sen tähän läsnä tosi vahvasti Tumnuksen muistelun kautta
Heti eka lause pysäytti mun huomion, se jotenkin sopi, että se oli tollee erikseen. Se sito jotenkin konkreettisesti, että mitä tässä nyt tapahtuu.
Taas tää sun kuvailu!! Mä varmaan toistan itseäni ihan liikaa, mutta kun sä vaan osaat kuvailla hienosti, oon kade!

Tykkäsin että olit ottanu tohon mukaan ton "arvet alkuperäisestä Narniasta", se toi tän lähemmäs canonia, vaikka pystynkin ajattelemaan periaatteessa tän koko parituksen osan canonina, koska ainakin itse haluan uskoa että Lucy/Tumnus olis tapahtunu, Leiws ei vaan meille sitä kertonu

Tumnus on helppo ajatellakin että se jäi mielummin tavallaan elämään menneessä, koska Lucy oli sen rakkaus, eikä se muuta halunnu. Niin surullista, ettei se ikinä saanu tietää mitä Lucylle sitten kävi, ei edes kuolinpäivinään Oliko se muuten niin, että Tumnus oli vaan ekassa Narniassa? Että eikö ne tosiaan tavannu enää uudestaan :O Äh en muista kun Narnioiden lulemisesta ja kattomiststa on niin paljon aikaa

Toi nenäliina oli ihana symboli Lucysta, ja tietenkäänhän se ei sitä vois pois heittää, sehän olis kuin muistot Lucystä heitettäis pois Pystyn oikein kuvittelemaan Tumnuksen aina välillä ottavan varovasti esiin varovasti taitellun nenäliinan ja painavan sen kasvojaan vasten tunteakseen Lucyn tuoksun, mutta kirja onkin sitten peittänyt Lucyn tuoksun... voi!

Täytyy muuten sanoa, että ihana otsikko taas, kuten niissä kahessa ekassakin, en varmaan muistanu mainita, mutta nyt muistin

Yhyy toi loppu!! kaunis, surullinen ja runollinenkin vielä 

Toivottavasti sulta vielä saadaan Lumnusta
Kiitos jälleen tästä

[Helyanwe]

Huaaaaaaah, kommentteja! Kaksin kappalein :3

Beelsebutt, mukava kuulla etten ole yksin paritukseni kanssa. Löysinhän minä muutaman Lumnus-ficcin täältäkin, mutta noh niin. Itsekään en voisi parittaa näitä kahta toisilleen romanttisesti niin että Lucy olisi kahdeksanvuotias. Tumnus ei vain vaikuta sellaiselta hahmolta, joka voisi sekaantua lapsiin. Mielestäni ne kaksi voisivat hyvinkin rakastaa toisiaan, mutta iän myötä se rakkaus vain muuttaa muotoaan
Jaan myös ajatukseksi Lucystä, uskon että sille oli aluksi todella hankalaa esim. metsästää, varsinkin kun Narniassa on puhuvia ja ajattelevia eläimiä. Ja kirjassahan Tumnuksesta tuli kuninkaallinen neuvontaja, eikä soturia, joten uskon että Tumnus viihtyy paremmin sisätiloissa, turvallisessa luolassaan. Lucyn kanssa tietysti :3

Haa, otan haasteen vastaan, joskin muokkaan sitä mieleisekseni Katsotaan jos saan lähipäivinä kirjoitettua ajatukseni ylös. Kiitos kommentistasi, ja lue ihmeessä kirjat uudelleen, ovat sen arvoisia teoksia <3


Crysted Aww, kiitos (jälleen) kehuista ja kommentista <3 Noista arvista sen verran, etten aivan tarkkaan muista jäikö Tumnusiin mitään näkyviä jälkiä Velhon vankina olemisesta, mutta tuskin muutama pieni haavauma haittaa. En tiedä miten Lewis mielsi faunit, olivatko ne yksiavioisia niin kuin joutsenet vai sellaisia parinvaihtajia, mutta tahtoisin uskoa Tumnusin rakastavan Lucya päiviensä loppuun asti ja kauemmaskin. Niin hirveä kohtalo kuin se pikku faunillemme onkin :'c

Tumnus esiintyy mun mielestä ainakin Velhossa ja Leijonassa, Hevosessa ja pojassa sekä sitten siinä Narnian viimeisessä taistelussa kun se tulee Pevensien sisaruksia vastaan. En nyt muista mainitaanko sitä mitenkään muuten muissa teoksissa edes ohimennen, mutta kyllä Lucy ja Tumnus vielä kohtaavat, vieläpä ihan canonissa

Toistan taas sanojani ja yritän saada kirjoitettua lisää Lumnusta, nyt kun tätä inspaa tuntuu riittävän eikä ajasta ole pulaa.