Nimi: Kuista ja auringoista
Tekijä: Daran
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Luna/Ron
Tyylilaji: Draama
Tiivistelmä: Luna muistaa
Vastuuvapautus: Rowlingin ovat oikeasti
Luna muisti asioita jotka muut tapasivat unohtaa ja hänen päästään karkasi kaikki sellainen jota muut pitivät tärkeänä: tapaamiset, syntymäpäivät ja usein myös terve järki. Mutta Luna muisti kyllä oikeat asiat. Hän muisti miten joskus vuosia sitten hän oli harhaillut seikkailuretkellään läheisen niityn laitaan paljain jaloin. Ja miten äiti oli ollut huolissaan ja helpottunut kun viisivuotias tyttö viimein palasi kotiin pää täynnä tuulentupia ja tarinoita luudilla lentävistä pojista, joilla kaikilla oli punaiset hiukset ja pisamia enemmän kuin Luna osasi laskea. Sen päivän jälkeen Lunalla oli ollut tapana usein hiipiä tuon keltaisena loistavan aukion reunamille: istua pensaassa haistellen ruusujen tuoksua ja odottaen. Lopulta he aina saapuivat, vaikka eivät koskaan huomanneetkaan pientä vaaleaa tyttöä, joka yritti päätellä oliko pienimmällä pojalla nenässään likaa, vai oliko ehkä ryhmy suudellut tätä joka aamu.
Luna muisti myös, miten kerran, toisena kesänä, iltahämärissä, palatessaan onkimasta limppejä hän törmäsi tuohon poikaan. Pojan nimi oli Ron, ja nyt Luna saattoi laskea pisamat hänen kasvoiltaan eikä nenässä ollut purossa uimisen jäljiltä tahran tahraa. Ja kun he yön hämärtyessä erosivat vanhan pyökkipuun alla, ei Luna enää nähnyt pisamia vaan tähtiä ja kuita kun tunsi toisen huulet omillaan.
Sitäkään Luna ei unohtanut, miten ensimmäisenä koulupäivänään oli ollut vain hieman pettynyt kun tuli lajitelluksi Korpinkynteen eikä Rohkelikkoon, ja enemmän iloissaan, sillä niinhän äiti olisi toivonutkin. Ja miten Ginnyn näkeminen oli ollut vaikeaa kun tämän veli ei ehtinyt muistaa Lunaa eikä lapsuutta juostessaan ystäviensä kanssa seikkailusta toiseen: Harry Potterin, joka oli rohkea ja kuuluisa, ja Hermionen, joka oli kyllä nätti ja nokkela vaikka niin tavattoman maanläheinen.
Myöhemmin Luna sai kyllä takaisin Ronin naurun ja ymmärryksen. Silloin kun tyttö muisteli kaikkia ystävättömiä vuosiaan, hän tiesi miten kiitollinen sai olla kaikkien noiden hymyilevien kasvojen ympäröimänä. Silti hän toivoi Roninkin vielä joskus muistavan voikukankeltaiset kesäpäivät ja sen, miten puron solina oli kuin suudelma. Mutta Ron ei muistanut. Lunan pää oli pilvissä ja Ron halusi jonkun jonka jalat olivat maassa. Ronin häissä Luna oli kaunis ja keltainen ja pulppuileva, kuin itse kesä, säteillen onnea Ronille. Ronille, joka oli unohtanut, eikä nähnyt aurinkoa eikä kuuta koska ei uskaltanut kohottaa katsettaan ylös.
Luna muisti asioita jotka muut unohtivat. Hän muisti tuulentuvat ja sadut ja lapsen unelmat. Eikä hän koskaan voinut unohtaa hetkeäkään jona oli ollut onnellinen. Ei silloinkaan, kun muistaminen teki toisen onnesta onnettomuuden ja pimensi auringon, joka Luna oli ennen ollut.
