Nimi: Se olikin este
Ikäraja: S // Kristen muokkasi ikärajan vastaamaan Finissä käytössä olevia ikärajoja
Päähenkilöt: Mikael, Aleksi, mainintana Silja
Yhteenveto: Siljan hautajaiset
Oma sana: Halusin kirjoittaa jotakin Mikaelista, joten tälläinen teksti sitten syntyi.
Se olikin este
Mikael POV
Mä tuijotan Aleksia. Sen kasvoille valuu kyyneliä kun arkku laskettaan maahan. Mun käsi puristaa sen olkapäätä ja mä tunnen, kuinka se tärisee. Niilo on sen toisella puolella eikä meistä kukaan oikein osaa sanoa mitään.
Mun silmät on kuivat, mutta vaikka mä en itke, muhun sattuu. Sattuu niin helvetisti, etten pysty edes itkemään. Me kuunnellaan kun muut hautajaisvieraat laulaa, mutta me ei saada ääntä kuulumaan. Mä tunnen niiden säälivät katseet mun selässäni ja arvaan, mitä ne puhuu. Voi Mikael-raukkaa, ensin vanhemmat, sitten vielä oma pikkusisko. Aivan kauheaa!
Silja olisi inhonnut niitä hautajaisia. Se aina selitti, kuinka se olisi halunnut, että sen hautajaisissa soitettais Metallicaa ja juotais vodkapaukkuja ja kuinka sen arkku olisi musta. Silja ei ollut koskaan pitänyt mistään perinteisistä hautajaisista, äidin ja isän hautajaisten jälkeen se oli valittanut, kuinka kaikki oli ollut liian kirkollista eikä koko hautajaisissa tuntunut olevan äitiä ja isää ollenkaan.
Mä en ollut oikeastaan koskaan ajatellut Siljan kuolemaa. En edes sillon kun sain tietää sen diagnoosin aivokasvaimesta. Sillon mä muistan ajatelleeni, että Silja selviäisi, että se oli vahva tyttö ja selvittäisi minkä tahansa esteen, mikä sen elämään tulisi. Ajattelin, että syöpä ei ollut Siljalle este, vaan hidaste. Mutta esteeksi se oli lopulta jäänyt.
Aleksi nostaa katseensa muhun ja hymyilee pienesti. Me ollaan enää vain me kaksi. Mun alkuperäisestä perheestä, johon mä synnyin ja johon syntyi mun lisäksi kaksi pikkusisarta, on jäljellä enää vain kaksi. Vain mä ja Aleksi ollaan muistelemassa menneitä.
Hautajaisvieraat tekevät lähtöä. Ne kävelevät autoilleen ja mä tiedän, että ne on menossa meille muistotilaisuuteen. Mä en halua lähteä vielä, lähteminen kertoo sen, että mä oon valmis jättämään Siljan tänne yksin.
Enkä mä ole siihen valmis.
