Title To be alone on a Valentine's day
Author minäää
Beta Wördi
Fandom House
Pairing House/Wilson tavallaan
Rating S
Genre Angst, Drama, Songfic, Deathfic
Warnings angstia ystävänpäivänä :c
Disclaimer En omista sarjaa tai sen hahmoja, ei ole tapahtunut, enkä omista myöskään
lyriikoita, ne kuuluvat Linkin Parkille
A/N HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ
Westy ♥
Tää on sit Wilsonin PoV
To be alone on a Valentine’s daySameat sadepisarat tipahtelivat rytmissä tummien pilvien keskeltä maahan. Ilman kylmyys kalvoi luiden ytimiä ja tuuli kaatoi herkimmät kumoon vaivatta. Minä en edes huomannut tuota kaikkea kiskoessani mustaa huppua syvemmälle pääni suojaksi.
Lähdin tänään töistä aikaisemmin kotiin. En vain yksinkertaisesti jaksanut kuunnella sitä, kun joka kolmas minuutti joku hänen tiiminsä jäsen kävi ovellani kyselemässä vointia. ”Wilson, olethan ihan kunnossa?” ”James, eikö sinun pitäisi olla lepäämässä?” Enhän olisi mennyt edes töihin, jos olisin mukamas jollakin lailla epäkuntoinen.
Paitsi että olin. Sitä ei ehkä näkynyt päällepäin muuten kuin surullisena ilmeenä kasvoilla, tai tavanomaista hitaampana toimintana. Mutta sisältä olin täysin hajalla. Hengittäminen sattui, kyyneleet yrittivät paeta väkisin kasvoille. Silti minä tein työni urheasti, välittämättä siitä, että sisintäni pisti joka ikinen kerta kun kävelin hänen toimistonsa ohitse.
Muutenkin tämä koko työpäivä oli yhtä kidutusta. Koko sairaala oli täynnä ällöttävän pinkkejä sydämiä, hoitajien valkoiset takit olivat vaihtuneet hempeän vaaleanpunaisiin ja muutenkin kaikki oli liian sokerista makuuni. Jopa kaikki kuolemaantuomitut potilaatkin jaksoivat toivottaa iloista ja aurinkoista ja rauhallista ja suloista ystävänpäivää. Joka ikinen heistä. Minä vain nyökyttelin ja ohjasin heidät ulos toimistostani ennen kuin kyynelkanavani pettivät.
Siitä on nyt tasan vuosi. Vuosi sitten, tähän samaan aikaan satoi pehmeää valkoista lunta, joka peitti meidät – minut ja hänet – kokonaan. Vuosi sitten vaihdoimme ensimmäisen suudelman myös. Se tapahtui kotonani, lumisen kävelyretken jälkeen. Me nauroimme enemmän kuin ikinä, kun yhtäkkiä tunsin pehmeät huulet omillani ja karhean parransängen sileää poskeani vasten. Silloin tajusin, miksi yksikään avioliitoistani ei koskaan onnistunut.
Saavuin asunnolleni lumesta märkänä, aivan kuin silloin. Heitin ruman takkini lattialle ja painelin silmiäni pyyhkien istumaan pehmeän parisängyn viininpunaiselle päiväpeitolle. Meidän yhteiskuvamme irvisti minulle yöpöydältä. Nostin sen käteeni.
”Voi House, näytät niin kovin iloiselta.” Totta se olikin. Hänen kasvoillaan loisti ikuinen hymy, se jos mikä oli harvinaista.
”Mikset voinut kertoa minulle? Luulitko että kärsisin vähemmän, jos en tietäisi?” Syöpä hänet vei. Siitä on nyt tarkalleen kaksi viikkoa, neljä tuntia ja kuusitoista minuuttia. Jos hän vain olisi kertonut minulle, kaikki olisi hyvin, eikä minun tarvitsisi viettää ystävänpäivääni yksin.
My insides all turn to ash,
So slow.
And blow away as I collapsed,
So cold.
A black wind took them away,
From sight.
and held the darkness over day,
That night.
And the clouds above move closer,
Looking so dissatisfied.
But the heartless wind kept blowing, blowing.
I used to be my own protection,
But not now.
'Cause my path has lost direction,
Somehow.
A black wind took you away,
From sight.
and held the darkness over day,
That night.
And the clouds above move closer,
Looking so dissatisfied.
And the ground below grew colder,
As they put you down inside.
But the heartless wind kept blowing, blowing.
So now you're gone,
And I was wrong.
I never knew what it was like,
To be alone on a Valentine's Day,
To be alone on a Valentine's Day.
I used to be my own protection,
But not now.
'Cause my mind has lost direction,
Somehow.