Et voi vangita häntä, kivun ruumiillistumaa (K-11, paritukseton)

[hymykuoppa]

Title: Et voi vangita häntä, kivun ruumiillistumaa
Genre: angst
Beta: Antelope vilkaisi
Author: hymykuoppa
Paring: Paritukseton
Raiting: K-11 vaikka
Summary: Hän ei ollut valmis menettämään vapauttaan.
A/N: Kolme raapaletta sisältää tämä yhtänäinen tarina. Yritin taas jotain uutta..

Et voi vangita häntä, kivun ruumiillistumaa

Hiljaisuuden kaunis huuto. Se sai hengityksen lamaantumaan, rauhattoman mielen tyyntymään. Hiljaisuus huusi rivouksia, kiljui hävyttömyyksiä.

Mies nautti niistä.

Ne olemattomat sanat kertoivat hänen olevan elossa. Mies oli elossa tunteakseen, tietääkseen olevansa hylätty. Miljooniksi pirstaleiksi rikkoutunut sydän oli ollut tappaa hänet, se sai ajatukset vaeltamaan tuonpuoleiseen. Ajatus tyynestä, harmonisesta kirkkaudesta oli ajoittain houkutteleva – silloin ei tarvitsisi tuntea ikävää.

Ei tarvitsisi tuntea mitään.

Ajatus poskilla vierivistä kyynelistä, kurkkua kuristavasta näkymättömästä köydestä ei ollut viehättävä. Mutta se tunne – kuin kuolisi suruunsa. Se oli.

Hän nautti henkisestä kivusta. Hän janosi yksinäisyyden murskaavaa tunnetta, hiljaisuuden sairaalloista huutoa. Ne olivat merkki inhimillisyydestä.

Se antoi luvan virheisiin.



325 päivää aiemmin

Mies liikkui makuuhuoneessa sulavasti, hän oli kotonaan. Lattialankut narahtelivat paljaiden jalkojen alla.
”Lupaathan?” kurkussa rutiseva itku tunkeutui väkisin vahvojen sanojen rakosista. Kyyneleet punoittavissa silmissä, suudelman jäljet erottuivat kaulassa.

Ja hän lupasi.

Lupasi olla vain hänen, jättää viimeöisen seikkailunsa viimeiseksi. Lupaus – vahvuudellaan häkellyttävä sana sai uuden merkityksen miehen suussa. Se käski kahlitsemaan itsensä toiseen ihmiseen kiinni, jättää oman elämän taakseen. Se kaikki rakkauden takia, molemminpuoleisen kiintymyksen puolesta.

Hän ei ollut valmis menettämään vapauttaan.

Ihminen oli eläin, se vaati intohimoa, polttavaa tarvetta tuntea olevansa elossa. Sitä toinen ei hänelle pystynyt suomaan.

Hän tiesi olevansa ihminen, virheisiin taipuvainen eläin – lupauksiin kykenemätön varjo.



326 päivää aiemmin

Joku miehen päässä käski häntä perääntymään, astumaan askeleen taaksepäin ja pakenemaan. Tietoisuus särkyvästä sydämestä, silmistä vuotavista kyynelistä ja pettymyksen tuottamisesta ei saanut häntä lähtemään. Se tietoisuus sai miehen tiukentamaan otettaan, upottamaan kyntensä syvemmälle vieraisiin reisiin.

Vieraisiin.

Kun se tulisi julki, mies saisi tuntea toisen vihan. Hän saisi kuulla ilkeitä ilmaisuja itsestään, häntä kuritettaisiin henkisesti. Sanat tulisivat kirpaisemaan, sivaltamaan ruoskaa vasten kasvoja. Ne sanat jättäisivät arpia sydämeen.

Hän janosi sitä.

Mies tiesi arpeutuneen sydämen kertovan elämästä. Elämä tuli elää sen täydellä potentiaalilla, sen piti tuntua hyvältä. Olemattoman ruoskan iskut saivat hänet hymyilemään, hän rakasti henkistä kipua – tunnetta ettei hän enää nousisi.

[Suklaamurukeksi95]

Kuinka taitavasti kirjoitettu!
 Kirjoitat aiheesta, josta me kaikki olemme varmasti lukeneet ties kuinka paljon tylsiä, ennalta arvattavia ja stereotyyppisiä tekstejä, mutta tämä raapalesarja ei kuulu niihin. Kuvailet hirmuisen tarkkaan miehen tuntemuksia.
 Lukijan itsensä täytettäviä aukkoja löytyy hienosti; itse tulkitsen, että mies ei halunnut sitoutua, vaan olla vapaa, ja kuitenkin se tuotti hänelle suurta tuskaa. Se tuotti tuskaa, josta hän jostain syystä nautti eli hän oli ilmeisesti itsetuhoinen, mikä sitten taisikin johtaa miehen kuolemaan. Jotenkin jäi harmittamaan, etten oikein tajunnut syytä, miksi hän janosi henkistä kipua
 Joka tapauksessa ihanaa tulkinnanvaraista kerrontaa Toivottavasti sinulla ei ole motkottamista tulkinnoistani, sillä tarvitsin toisen lukukerran ennen kuin tämä alkoi avautua
 Ajankulkuun puuttuminen on hieno asia, sillä se tuo vaihtelua siihen kuluneeseen tapaan esitellä asiat tapahtumajärjestyksessä. Kaiken kaikkiaan hyvää tekstiä ja loistavaa angstia
Kiitos niin kovin inhimillisestä ja omaperäisestä raapalesarjasta!

[hymykuoppa]

Kiitos kovasti! Joo, itse hain tuolle päähenkilölle tuota itsetuhoisuutta, hän nautti henkisestä kivusta, koska se sai hänet tuntemaan. Se saqi hänet tuntemaan, että hän oli elossa, ja kaikki ihmiset janoavat sitä tunnetta (minun mielestäni, jollain tasolla). Minä aina vähän kirjoitan vaikeita pätkiä, kun itse aina tietää niin hyvin mitä ficissä tapahtuu, en osaa lukea sitä vieraan silmin Mutta jeps, sellaista.

[Bourke]

Todella taitavasti kirjoitettu, tekstiin pystyi eläytymään varsin hyvin.

[hymykuoppa]

Kiitos kovasti