Title: Muotokuva
Author: Lavinia
Pairing: Aro/Jane
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Disclaimer: Valitettavasti Meyer omistaa henkilöt ja maailman.
Summary: ”En ole ollenkaan pahoillani uudesta komennuksesta, sillä Valtias Aro hallitsijaveljineen ja rakastajattarineen toimii ehtymättömänä inspiraation lähteenä.”
Muotokuva
Uituaan Englannin kanaalin yli Ranskaan Carlisle Cullen jatkoi sieltä syvemmälle Eurooppaan. Hän kierteli Euroopassa opiskelemassa öisin yliopistoissa musiikkia, luonnontieteitä ja lääketiedettä. Aikanaan hän saapui Italian Volterraan, jossa hän kohtasi sattumalta Lontoon viemärivampyyreja huomattavasti sivistyneemmän naisvampyyrin. Tämän nimi oli Solimena, ja tämä asui kaupungin rajalla ateljeena toimivassa talossaan. Ystävällinen taidemaalari majoitti mielellään Carlislen miehen kerrottua olevansa majapaikkaa vailla.
Carlisle hyväksyi tarjouksenvastaan hangoittelematta katumatta päätöstään. Solimena oli kohtelias, mukavaa keskusteluseuraa, tilaa antava ja äärimmäisen asiallinen. Kultahiuksinen vampyyri jatkoi yliopisto-opintojaan öisin ja perehtyi päivisin maalaamisen, silloin kun Solimenalla oli aikaa. Kerran ateljeen omistajatar luki kirjettä Carlislen oltua miltei kuukauden hänen vieraanaan.
”Volterran vampyyriruhtinas haluaa näköjään maalauttaa taas vaihteeksi muotokuvan itsestään ja maîtresse-en-titrestään”, italiatar naurahti. ”Edellisen muotokuvan valmistumisesta ei olekaan kuin kaksi kuukautta. En ole ollenkaan pahoillani uudesta komennuksesta, sillä Valtias Aro hallitsijaveljineen ja rakastajattarineen toimii ehtymättömänä inspiraation lähteenä.”
”Olettekin maininneet useaan otteeseen nämä Volturien valtiaat”, Carlisle sanoi. ”Käsittääkseni he ovat samassa asemassa kuin ihmisten kuninkaat?”
”Epävirallisemmassa mutta korkeammassa; ovat olleet lähes kolmetuhatta vuotta!”
Lähes kolmetuhatta vuotta! Carlislen pää oli mennä pyörälle.
”Huvittaisiko teitä tulla mukaan, Carlisle?”
”Hmm. En oikein usko että ’olisin kotonani’ heidän seurassaan...”
”Valinta on luonnollisesti teidän, mutta voin sanoa ettette tulisi menettämään mitään. Uskoisin teidän tulevan hyvin toimeen Valtias Aron kanssa. Hän on todella charmantti, kiehtova ja sivistynyt hienostuneisuuden ilmentymä. Kaikista Voltureista hienostunein, vaikka jokainen heistä harrasta tieteitä ja taiteita.”
Carlisle antoi uteliaisuuttaan puhua itsensä ympäri lähtemällä Solimenan kanssa Volturien palatsiin.
Sinne pääsi suuntaamalla jyrkästi alaspäin viettävälle ja loivasti kaartuvalle umpikujalle, joka päättyi ikkunattomaan tiiliseinään. Solimena kumartui työntämään kiveyksen matalimpaan kohtaan tehdyn, viemärikaivon aukon kannen puoliksi sivuun. Hän sanoi odottavansa Carlislea alhaalla, ennen kuin heilautti säärensä puoliympyrän reunan yli. Miesvampyyri seurasi kohta tummaverikköä kulmiaan kurtistaen, pudottautumaan maanalaisen tunnelin hämäryyteen. Alaspäin viettävään väylään yhä syvemmälle maan alle, sieltä matalaan holvikattoiseen tunneliin, joka päättyi paksuun ja ovelliseen kalteriseinään. Ovesta pääsi avarampaan ja valoisampaan huoneeseen. Sen toisessa päässä olevasta jykevähköstä ovesta pääsi jokapäiväiseltä näyttävään käytävään.
Carlisle oli liian hienotunteinen todetakseen ääneen, ettei mikään hänen näkemänsä ollut vaikuttanut vampyyrikuninkaallisten asuinsijalle ominaiselta. Hän huomasikin olevansa väärässä heidän tultuaan asuinkerroksiin. Synkässä palatsissa ei voinut sanoa olevan kodikasta, mutta vaikutelma oli selkeästi kuninkaallinen ja mahtipontinen.
Joku palvelijan tapainen miesvampyyri saattoi vieraat kuulemma Valtias Aron yksityishuoneisiin. Tämä ei ollut yksin vaan vampyyrineitosen seurassa. Valtias Aro oli pitkä ja solakkavartaloinen. Hän näytti pikimustien yläselkään ulottuvien hiustensa, virheettömien kasvonpiirteidensä ja ylevän ryhtinsä perusteella siltä kuin olisi muuttunut kuolemattomaksi noin kaksikymmentäviisivuotiaana. Mutta Carlisle huomasi ihon läpikuultavuuden ja syvänpunaisten silmien utusävyn perusteella tämän olleen miltei kolmetuhatta vuotta kaksikymmentäviisivuotias. Rakastajatar oli pöyhkeän oloinen vaaleaverikkö, jonka lyhyitä kutreja koristi korkea fontangi. Tyttönen näytti sydämenmuotoisine lapsenkasvoineen enemmän tyttöseltä kuin nuorelta, lihallisessa suhteessa olevalta naiselta.
Solimena, vampyyriruhtinas ja maîtresse-en-titre keskustelivat muotokuvatoiveista Carlislen pysytellessä lähinnä hiljaa. Heidän päästyään yksimielisyyteen muotokuvasta siihen liittyvine järjestelyineen rakastajatar moitti kurkussa polttavan janon muistuttavan itsestään. Aro tuumasi jonkun Heidi-nimisen tuovan ”ravintoa” ja pyysi Solimenaa ja herra Cullenia osallistumaan aterialle.
Carlisle tiesi varsin hyvin millaisesta ateriasta oli kyse ja kakoi ikään kuin luunkappale olisi takertunut hänen, epäkuolleen kurkkuun. Nuorukainen ei saanut sanaakaan suustaan. Sen sijaan Solimena kiitteli ilmeisen ilahtuneena Valtias Aroa kutsusta ja sanoi hänen Carlislen tulevan mielellään. Carlisle sätti taiteilijatarta heidän suunnatessaan aterialle, koska italiatar tiesi sangen hyvin hänen pitäytyvän eläinveressä. Naisvampyyri totesi tiukasti, ettei Mestari Aron mieltä ollut soveliasta pahoittaa. Sitä paitsi Voltureihin kuulumattomien oli harvinaista saada ravintoa joutumatta hankkimaan sitä itse.
***
Volterran herra vetäytyi janonsa tavallista paremmin sammuttaneen päivällisen jälkeen rakastajattarensa kanssa tämän huoneisiin. Hän oli kieltänyt häiritsemästä heitä muutamaan tuntiin. Jano ei poltellut kostutetussa kurkussa. Verenhimo oli tyydytetty toisin kuin lihalliset himot.
Aro löysäsi vampyyrineidon laahuksellisen leningin selkämyksen nyöritystä kylväen hohtavanvalkealle hipiälle suudelmia. Vaaleaverikkö kikatti muunkin kuin mielihyvin vuoksi.
”Mikä huvittaa sinua noin kovasti?” Aro naurahti käheästi sivellen toisen kapeaa selkää.
”No herra Cullen”, Jane-neito tirskui. Nauru olisi taivuttanut hänet kaksinkerroin ilman tiukasti nyöritettyä kureliiviä. ”Siinäpä vasta outo miekkonen. Sali oli täynnä terveitä ja vereviä ihmisiä... se jokaisesta ilmansuunnasta tuleva veren sulotuoksu tulvimassa sieraimiin... Cullen kuitenkin seisoi paikallaan kummalliset kultasilmät laajenneina ja teki selväksi, ettei tee mieli.”
”Minustakin englantilainen käyttäytyi kovin kummallisesti, ei yhtään vampyyrimaisesti”, miesvampyyri totesi mietteliäästi. ”Sain sellaisen käsityksen että on vielä jonkin aikaa Solimenan vieraana, joten voisinkin jututtaa Cullenia aikataulun salliessa.”
Hoikat sormet alkoivat riisua pukua Janen yltä.
”Älkää kuitenkaan laiminlyökö mitään tärkeää tahi kiirehtikö päästäksenne keskustelemaan Cullenin kanssa.”
Eihän kukaan voisi lyödä Jane-neitoa laimin saatuaan enkelinkasvoisen demonittaren viralliseksi rakastajattarekseen, saati kyllästyisi yksinvaltiaan velvollisuuksiin. Hänen lapsenmielinen uteliaisuutensa oli kieltämättä herännyt epäluonnollisen ravinnonlähteen valinneen nuorukaisen suhteen. Olkoon tältä erää, sillä hän halusi keskittyä tuntikausiksi vain itseensä ja Janeen.