Nimi: Haltiakummeilua leopardilegginsseissä
Kirjoittaja: Pyry
Genre: slash, fantasy, oneshot
Ikäraja: K-11
Summary: Hyvä on, hänen keittiössään on joku mielisairas larppaajapelle, se on okei. Tai sitten ei!A/N: Okei, apua, tästä tuli aika pitkä oneshot. Eikä tästä nyt tällästä pitäny alunperin tulla, mutta jotenkin vaan sitten tuli .. Kauheeta wannabe-huumoria on tuolla seassa, että varokaas vaan. En nyt tiedä, mistä tämäkin hullu idea sai alkunsa, mutta rupesinpa sitten vain kirjottamaan ja tässä ollaan. Ja okei, tästä tais tulla ehkä kaikkien aikojen sekavin teksti. I mean, en koskaan oo kirjoittanut tälläistä .. no,
HYVIN sekavaa tekstiä. Sekavia kyllä, mutten
NÄIN sekavaa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Ja vihaan englanninkielisiä nimiä suomalaisissa teksteissä (yleensä, enkä mielelläni käytä niitä omissa teksteissäni), mutta Connor oli Connor ja Jay oli Jay .. jo ihan alkuperäisessä ideassa. D:
Toivomustähti, lasten luvattu onni, Connor ajattelee haikeana katsellessaan yön verhoamaa tähtitaivasta. Talvista katumaisemaa valaisevien himmeiden katulamppujen valo menee hukkaan katujen ammottaessa tyhjyyttään. Eihän kukaan nyt kylmänä talvisyönä lähde tarpomaan hangessa, ei ainakaan nykymaailmassa.
Nykymaailma, kastanjanruskeiden etuhiusten takana piilottelevat sinisenvihreät silmät sulkeutuvat miehen huokaistessa väsyneesti.
Nykymaailma ja sen naiset, ei niitä voi ymmärtää. Nykynuoret, pilalle hemmoteltuja pullamössöjä, jos Connorilta kysytään. Ei tietenkään sovi yleistää, onhan siellä joukossa niitä älykkäitäkin lapsosia. He vain piilottelevat koloissaan miettimässä syntejä syviä niin, ettei heitä niinkään ulkomaailmassa tapaa. Pikkulapset ovat suloisia. Siis ne, jotka eivät kilju ja kiukuttele koko ajan saaden kylmäpäisimmänkin vanhemman hermoamaan.
Ne pienet ja viattomat lapset jotka eivät ole itseään täynnä, sellaisista pikkulapsista Connor pitää. Kun taas aina löytyy niitä hopealusikka suussa syntyneitä kiukkuperseitä, joiden pikku maailma pyörii vain ja ainoastaan oman napansa ympärillä, kun ovat niin hellanlettas ja tuitui suloisia. Eikä tietenkään saa unohtaa niitä 7-vuotiaita, jotka ovat ennenaikaisesti opetettu kiroilemaan.
"
Minä saan tulla sinun viereen sänkyyn ja vielä KUSTA SIIHEN ja vittu vielä monta kertaa, saatana", periaatteella.
Tietenkin saat, rakas, mitä vain haluat. Tai sitten ei! Mikä niitä lällyvanhempia oikein vaivaa? Ovatko äidit seonneet synnytyksessä? Sitä Connor ei luultavasti koskaan saisi tietää, hänhän on kuitenkin mies, siitä ei päästä mihinkään. Kaiken maailman taruja toivomustähdistä ja ihmeistä, ei niitä oikeassa elämässä tapahdu. Saduissa esiintyvä tosirakkaus on maapallolla niin harvinaista, että ei siinä loppujenlopuksi voi muuta kuin nauraa.
Connorinkin suupielet vääntyvät vinoon virnistykseen ja hän naurahtaa kyynisenä surkealle rakkauselämälleen. Naiset ovat nykyään niin vaikeaselkoisia, että voisi vain luovuttaa ja antaa luonnollisen vaiston viedä. Connor on nimittäin tietänyt jo pitkään olevansa enemmän miehiin päin. Hieman häpeällistähän se on, mutta jos ei kelpaa, niin sitten ei kelpaa. Connor on yrittänyt parhaansa mukaan olla mukava naisilleen, mutta naiset ovat taipuvaisia aistimaan hänen aidon kiinnostuksen puutteensa. Ainahan naiset kaiken aistivat, tai sitten ovat vain vainoharhaisia, se on Connorille yksi ja sama.
Miehiä on paljon helpompi ymmärtää, ajatteleehan hän kuitenkin seksuaalisuudestaan huolimatta miehen lailla, eikä hänellä ole aikomustakaan muuttua sellaiseksi stereotyyppiseksi neitihomoksi. Ei todellakaan. Connor huomaa katseensa lipuvan väkisinkin takaisin
kaikista kirkkaiten loistavaan tähteen ja kiroaa lapsellisuuttaan.
Miten alas olenkaan valmis alentumaan, Connor huokaa, mutta pitää katseensa visusti tähdessä.
No, mitä tässä kainnostelemaan, ei kukaan saa tietää. Sen ajatuksen myötä vihreäsilmäinen mies antaa käsiensä painautua toisiinsa ja pian ne ovatkin jo ristissä.
"Tähti kiltti", Connor kuiskaa ikkunaa vasten, toivomustähteä yhä tuijotellen.
"Ole kiltti ja anna mulle joku, jota rakastaa", pyyntö lipuu epätoivoisena hänen huuliensa välistä ja alkaa väkisinkin kiroamaan typerää toivettaan ja koko toivomustähtihössötystä. Eihän yksi tähti,
joka saattaa hyvinkin olla satelliitti, voi muuttaa hänen elämäänsä tai tuoda pelastusta. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla?
Huoneessa leijailee mieto hunajateen aromi, kun Connor keittää tokkuraisena aamuteetä itselleen. Connorin punertavanruskeat hiukset ovat sotkussa, eikä miehellä ole aikomustakaan laittaa niitä paremmin. Onhan sentään sunnuntai, ihanainen vapaapäivä, jolloin ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään. Laiskanpuoleinen virnistys kapuaa miehen kosteutta janoaville huulille, kun tämä suunnittelee rauhallista vapaapäiväänsä. Nukkumista, nukkumista ja nukkumista, eikä kukaan tulisi hänen täydellistä rentoutumistaan häiritsemään.
Connor havahtuu ajatuksistaan auton kovaäänisen moottorin oikkuiluun, joka kantautuu hänen asuttamansa rivitalon parkkipaikalta. Connor vilkaisee pikaisesti keittiön ikkunan sädekaihtimien välistä parkkipaikalla rymistelevää marjapuuron väristä kuplavolkkaria. Pikkuruisen auton ratissa oleva ihminen ei näytä olevan ollenkaan perillä ajamisesta, joten Conner toteaa naisen olevan ratissa. Connor ei kuitenkaan jaksa keskittyä ympyrää ajavaan autoon, vaan tunkee pari vaaleaa leipää leivänpaahtimeen kaivellen samalla jääkaappiaan etisessään voita. Paahtuneet leivät ponnahtavat ylös ja leivänpaahdin piippaa. Kuuluu toinen, piippausta muistuttava ääni ja Connorilta kestää heti tajuta, mikä ääni se on.
Ovikello.
"Haltiakummien epämääräisestä järjestöstä päivää, bensakuluista kakskymppiä ja muut muodollisuudet voidaankin sitten hoitaa myöhemmin", Connor ehtii kuulla pirteän tervehdyksen ennen kuin hänet tuupataan ovelta syrjään ja huomiotaherättävästi pukeutunut hahmo syöksähtää äkisti sisälle. Connor räpsäyttää silmiään pari kertaa ennen kuin tajuaa, mitä juuri on tapahtunut. Sen sitten viimein tajutessaan mies paiskaa ulko-oven kiinni ja ryntää salamana toisen perään.
Connor saapuu olohuoneeseensa ja näkee viimeinkin olohuonettaan uteliaana tutkiskelevan miekkosen kunnolla. Ensimmäisenä Connorin huomio kiinnittyy toisen täysmustiin, hauskasti ylös sojottaviin hiuksiin, joiden asetteluun on varmasti käytetty tunti jos toinenkin. Miehenalun oikea korva on täynnä räiskyviä korvakoruja, toinen toistaan kummallisempia ja värikkäämpiä, mutta vasen korva on jätetty kokonaan rauhaan. Korvat ovat kummallisen näköiset, suipot, aivan kuin haltialla tai maahisella.
Miehen kasvot ovat kalpeat ja kai niitä komeiksi voisi luonnehtia, suussaan miekkosella on piparminttutanko. Hänen ylävartaloaan peittää tiukahko nahkarotsi, jonka hupussa on valkoinen karvareunus. Nahkarotsi ei kuitenkaan peitä koko yläruumista, sillä se yltyy juuri ja juuri navan kohdalle ja vetoketjukin on vedetty vain puoliksi kiinni. Takin alta vilkkuu kirkkaan pinkki T-paita ja Connorin on siristeltävä hetki silmiään, että saa paidassa olevasta tekstistä selvää.
This is my gay shirt?
Ei jumalauta, mun kodissa on joku neitihomo hihhuloimassa, Connor toteaa mielessään ja huomaakin sitten ehkä kaikista oudoimman piirteen miehessä. Miehen lukuisten ketjujen ja taskujen koristamien shortsejen alta paljastuvat leopardikuvioiset legginssit, jotka jatkuvat toisen keltaisiin tennareihin asti. Connor vilkuilee olohuoneessa säntäilevää miehenalkua hetken oudoksuen, kunnes tajuaa tilanteen.
Joku epämääräinen hyypiö on olohuoneessa.
Hänen olohuoneessaan. Connor pudistaa päätään.
"Anteeks, mut kuka helvetti sä oot?" Kysymyksen myötä toinen lopettaa tavaroiden tonkimisen hetkeksi, kohdistaen kysyvän katseensa Connoriin. Connorin on pakko pistää merkille se seikka, että toisen silmät ovat kummallisesti kellertävät, muistuttavat pihkan väriä. Connorin on otettava itseään niskasta kiinni, että kykenee tuijottamaan takaisin ärtyneenä, vaikka silmät yrittävätkin sulattaa hänen sydäntään koiranpentukatseellaan. Tai sitten se katse on vain luonnollinen osa toista, mitä Connor suuresti epäilee.
"No onpas tyhmä kysymys", T-paitaansa oikova miekkonen vastaa vähättelevänä, muuttaen piparminttutangon asentoa suussaan.
"Sun komea haltiakummis tietysti." Connor kohottaa kulmiaan epäuskoisena.
"Niin mikä oli?" hän kysyy.
"Hal-ti-a-kum-mi. Jestas, missä pahvilaatikossa sä oot kasvanu?", mustapäinen mies tavuttaa ammattinsa sanan ääntämisessä liioitellen, kuin pikkulapselle puhuisi, eikä Connor voi estää ärtymyksen kohoamista kasvoilleen.
"Eiks haltiakummien pitäis olla naispuolisia?"
"Kuka sulle tollasta on väittäny?"
"Satukirjat, esimerkiksi", Connor vastaa yhä tuijottaen toista epäluuloisena. Eihän hän nyt mitenkään voisi olla haltiakummi. Eihän haltiakummeja ole olemassa, eikä Connor todellakaan uskoisi toisenkaan olevan.
"Aikuinen mies lukee satukirjoja, ei hitto ku noloa!" niinsanottu haltiakummi naurahtaa osoittaen Connoria, mutta lähtee sitten juoksemaan keittiötä kohti.
"Hei, et jumalauta mene sinne!"
"Hyi kamala, mikä tää kauhee löyhkä on?" keittiöstä kuuluu kauhistunut kysymys ja Connor voi kuulla toisen äänestä, että tämä pitelee nenästään kiinni. Niinpä Connor sitten astelee ripeästi keittiön ovelle ja vastaa: "Se on hunajateen
ihana tuoksu."
"Tää on kuule ihanasta kaukana, sori nyt vaan", mies toteaa ja istuu sittemmin pikkupöydän ääreen ja taputtaa sen lasipintaa molemmilla kämmenillään.
"Tekases nyt jotain naposteltavaa ja sit katotaan niitä sun suhdekriisejäs."
"Ei jumalauta, nyt kyllä häivyt mun kodista", Connor käskee.
"Onksul kahvia?"
"Kuunteletko sä edes mitä mä sanon?"
"Ai siis mitä sanoit?" Connor on aivan varma, että leopardillegginssi-ilmestys yrittää tahallaan ärsyttää häntä, mutta yrittää kuitenkin pysytellä tyynenä.
Hyvä on, hänen keittiössään on joku mielisairas larppaajapelle, se on okei. Tai sitten ei!
"Nyt sä oikeesti häivyt mun talosta, ja ihan helvetin nopeesti", Connor painottaa käskynsä loppuosuutta uhkaavana, jonka seurauksena mustahiuksinen mies kohottaa katseensa pöydän lasipinnasta Connoriin.
"Eksä toivonu ihmistä, jota rakastaa?" Kysymys saa Connorin hätkähtämään.
Eihän se voi olla mahdollista, hän toistaa itselleen.
Ei haltiakummeja ole olemassa, ei ole ihmeitä, ei ole taikuutta. Mutta miten toinen sitten tietää hänen toiveestaan?
"Ai että mulle lähetettiin sit sut?" Connor kysyy epäilevänä.
"No ei, kamala ajatus! Mut lähetettiin auttamaan sua!" No mikäs siinä, lähetetään vaan joku leopardilegginsseissä hilluva sekopää auttamaan, kuinkas muutenkaan.
"Kuule, mä en nyt rehellisesti puhuen usko sun olevan haltiakummi", Connor huokaa ja istuu itsekin pikkupyödän ääreen toista vastapäätä.
"Miksi näin?" pihkaisen katseensa Connoriin kohdistanut mies kysäisee ihmeissään ja ottaa piparminttutangon ensimmäistä kertaa pois suustaan.
"Koska ei haltiakummeja ole! Ei niitä vain ole! En usko, että on! Et sä osaa taikoakaan, ei sulla oo edes taikasauvaa!"
"On mulla taikasauva", mustapäinen miekkonen katkaisee Connorin purkautumisen nopeasti ja kaivelee shortsiensa taskuja.
"Mihin mä sen nyt laitoin? Aha!" Haltiakummimies vetäisee voitonriemuisena pinkin taikasauvan esiin, jonka päässä on typerän keltainen tähti.
"Sä et voi olla tosissas! Pinkki taikasauva! Pinkki!" Connor parkaisee uskomatta silmiään.
"Väristä viis, tällä saa ihmeitä aikaan!" toinen puuskahtaa ja asettaa piparminttutangon takaisin huulilleen.
"Ai kuten noi sun leopardilegginssit?" Connor virnistää kiusoittelevasti, eikä oikeastaan tiedä itsekään, miksi hymyilee. Jotenkin toisen koko olemus ja asusteet ovat vain niin uskomaton yhdistelmä, että Connoria hymyilyttää koko ajan.
"Älä dissaa, vaan kato tätä", mies lausuu ja heilauttaa taikasauvaansa.
Ensin ei tapahdu mitään ja Connor toteaa mielessään, että olisihan tämä pitänyt arvata. Seuraavien tapahtumien myötä Connorin mielikuva maailmasta särkyy ja koko todellisuudentaju katoaa. Huoneessa alkaa leijailla saippuakuplia, tusinoittain saippuakuplia, kaikki eri kokoisia. Kuplat heijastavat kauniisti aamuisia värejä ja leijailevat huoneessa miesten ympärillä, mutta ne eivät poksahda.
Ei, ne vain jatkavat kieppumista heidän ympärillään ja pian Connor tuntee itsekin leijuvansa. Ja niinhän hän leijuukin.
"Mitä helvettiä?" Connor karjahtaa, kun hän huomaa istuvansa ilmassa ja suoristaa kehonsa. Haltiakummimies vain naurahtaa ja jatkaa saippuakuplien tanssittamista.
"Ei herranjumala, mä oon tullut hulluksi", Connor lausuu ajatuksensa ääneen kauhistuneena.
"Pitää olla vähän hullu, ettei sekoa täysin", toinen lausahtaa ja uuden taikasauvan heilautuksen myötä seinät kuin kietoutuvat Connorin ympärille ja hetken näyttää siltä, kuin hän olisi keskellä vehreää sademetsää. Mies jopa kuulee eksoottisien eläinten ääntelyt, sekä purossa tasaisena norona virtaavan veden liplatuksen. Hän kykenee jo haistamaan metsässä leijuvan raikkauden, kun se kaikki on yhtäkkiä poissa.
Ei saippuakuplia, ei sademetsää, vain arkinen keittiö, jossa hänen haltiakumminsa virnuilee hänelle.
"No, mitäs pidit?" Kysymyksen myötä Connor lysähtää voimattomana istumaan tuolilleen, jossa hän hetki sitten oli istunut.
"Niin mistä järjestöstä sä olitkaan?" Connor kysyy. Hänestä tosiaan tuntuu siltä, kuin hän tarvitsisi vastauksen kysymykseen jos toiseenkin.
"Haltiakummien epämääräisestä järjestöstä", toinen vastaa yhä vain virnistellen.
"Epämääräistä tosiaan ... Ja kuka sä sit oot?" Kalpeahko haltiakummi hymähtää ja virnistää pirteänä.
"Nimi on Jay, 19-kesänen täällä ihmisen maassa. Jään punkkaamaan tänne vähäks aikaa, joten laita sohva valmiiks", mies esittelee itsensä.
"Luuletko sä, että saat nukkua mun sohvalla?"
"Eiku mä tarkotin ittelles, mä nukun sängyssä", Jay vastaa ja naurahtaa kuin se olisi mikäkin itsestäänselvyys.
"Et kyllä varmana nuku, hel-", Connor keskeyttää kiroamisensa kun huomaa Jayn kadonneen paikaltaan. Mitä ihmettä?
Connor ei muuta tehnyt, kuin räpsäytti silmiään pari kertaa ja toinen on jo poissa.
"Nukun jo, etkä jaksa raahata mua pois!" kuuluu huudahdus makuuhuoneen puolelta.
"No pidä hyvänäs se sänky sitten, saatana, mä nukun sohvalla", Connor mutisee ärtyneenä ja kohottaa kylmät kätensä otsalleen.
Musta tuntuu, että mun pitää vähän sulatella tätä, Connor toteaa mielessään.
"Niin onks sulla sitä kahvia?"
"Sun takia mun kahvi on loppu, sun takia!" Jay rääkyy kyyneleet silmissään keskellä olohuoneen karvamattoa.
"Millä logiikalla se on muka mun syytä?" Connor rääkäisee takaisin ja antaa kirosanojen ryöpyä suustaan pistelevinä, kuten aina kimmastuessaan.
"Noku sä et osta sitä tarpeeksi, niin mä en pysy virkeenä!"
"Ikinä kuullut nukkumisesta?"
"Se on ihmisten puuhaa", Jay valittaa jatkamalla rääkymistään.
"Meidän pitää tosiaan rajottaa tota sun kahviaddiktiotas", Conner toteaa ja nostaa tyhjän kahvikupin olohuoneen pikkupöydältä.
"Tänne se kuppi tai hokkuspokkuroin sut punapersepaviaaniks!" Jay uhkaa katse roihuten ja osoittaa Connoria.
"Täähän on tyhjä", Connor parkaisee ja vilkuilee vuoronperään kahvikuppia ja Jayta.
"Tänne se kuppi", Jay toistaa uhkaavana ja Connor laskee kupin takaisin pöydälle silmät pyöreinä ja suu tiukkana viivana.
"Okei, okei, ihan rauhassa."
Ja siinä hän istuu, vollottamassa kuin pikkuvauva. Jay. Viimeisten viikkojen aikana Jaysta ja Connorista on tullut läheisiä, lähes ystäviä. Koko juttu tuntuu kuitenkin pelkältä huutamiselta ja uhkailulta, ainakin Connorin mielestä. Lieneekö se nyt Jayn kummallinen mielikuva ystävyydestä, kun ovat ajatuksensa kummallisia muutenkin. Connor ei tiedä, eikä hän edes uskaltaisi vilkaista Jayn pään sisään, jos saisi siihen tilaisuuden.
Ties mitä fantasioita siellä pyörii. Connor murahtaa tympääntyneenä, kun huomaa haltiakumminsa säätävän taas jotakin Connorille kuuluvan kannettavan tietokoneen ääressä.
"Taasko sä trollaat siellä deittisivustolla?"
"En, vaan chattailen Amorin kanssa", Jay vastaa ja jatkaa pikaista naputteluaan.
"Taas."
Connor on monen Jayn kanssa käydyn keskustelun tuloksena oppinut hyväksymään yliluonnollisten asioiden ja jumalolentojen olemassaolon, mutta ajatus tuntuu silti hieman vieraalta. No, eihän se tietenkään ole helppoa hyväksyä yhtäkkiä se, että tähti todella toteuttaa toiveen. Jayn mukaan se on vain ajoituksesta kiinni, ja Connor oli kuulemma toivonut juuri oikealla hetkellä.
"Voisit rajottaa tota sun nörttäystäkin vähän", Connor sanoo toiselle ja antaa kätensä lähestyä televisiotasolla komeilevaa mokkulaa.
"Sä ET häiritse mun ja Amorin chattailua, tai en etsi sulle koskaan naista!"
"Miestä", Connor korjaa ja tuhahtaa.
"Just", Jay mumisee ja jatkaa kirjoittamista.
"Hei, tänään lähdetään etsimään mulle rakasta", Connor ilmoittaa ja yrittää kääntää toisen huomion edes hetkeksi pois tietokoneesta.
"Ai", Jay tyytyy mumahtamaan.
"Hei, sun pitäis olla mun haltiakummi", Connor moittii ärtyneenä.
"Ei jaksa, pidän vapaapäivän."
"Ei haltiakummit voi pitää vapaapäiviä!"
"Mä voin, joten hus siitä ja osta lisää kahvia." Connor vilkuilee egoistihaltiakummiaan epäuskoisena ja pohtii, kuinka voisi herättää toisen huomion.
"Sieltä saa kahvia", Connor yrittää viimein kysyvänä.
"No oisit heti sanonu!" Jay huudahtaa ja painaa läppärin kiinni.
"No tossa on oikea komistus! Syötävän suloinen, ettenkö sanoisi!" Jay kehuu suorastaan äimistyneenä toisen komeudesta.
"Sä katsot peiliin, Jay", Connor huokaa peittäen kasvonsa vasemmalla kädellään.
"Ai", Jay räpsäyttää silmiään. "No kyl mä sen tiesin."
Ei jumalauta, mikä urpo, Connor ajattelee ja jatkaa ympärilleen vilkuilua. Ja mikä ihmeen paikka ruokakauppa on poikaystävän etsimiseen?
"Tuolla on ihan söpö otus, en tosin ite ees koskis moiseen", Jay osoittaa pienesti koiranruokaosastolla jumittavaa miestä.
"Aijaa, kui?"
"Alkoholisti ja eläinrääkkääjä", Jay kuiskaa ja lappaa tomerana lisää kahvipaketteja ostoskärryihin.
"Ah, ihanainen juhlamokka", Jay ihastelee ja haistelee paketteja.
"Mistä sä nyt niin päättelet?"
"Noku tää on juhlamokkaa."
"Ei kun tarkotin sitä, et toi ois alkoholisti ja eläinrääkkääjä", Connor selventää vilkuillen sivusilmällä miestä.
"Sen kärryt on täynnä sikspäkkejä, se kattelee koiranruokapusseja ja sen kasvoista näkyy, et se ei oo kauheen mukava mies, haloo?"
"Ei siis mitään ajatustenlukua?"
"Ei, idiootti, ei haltiakummit sellasia osaa", Jay sanoo ja mulkaisee Connoria, kun tämä estää häntä tunkemasta kärryihin enempää kahvia.
"Luulenpa, että tässä on ihan tarpeeks kahvia päiväksi."
Kylpyhuoneesta kuuluu tasaista sihinää. Jay on suihkussa ja lauleskelee jotakin epämääräistä kappaletta, eikä Connor kuule varmasti, laulaako toinen hyvin vain huonosti. Sen verran vesi kätkee allensa. Ei Connoria oikeastaan kiinnostaisikaan kuunnella, sillä hän on aika varma, että Jay on surkea laulaja.
Connor sulkee keittiön valot ajatuksissaan, astelee olohuoneeseen ja lysähtää sohvalle. Miltäköhän Jay näyttää ilman typerää vaatetustaan? Miehen puhdas, vaalea iho vesipisaroiden kimmeltäessä käsivarsillaan ja rintakehällään. Hänen lyhyet, mustat hiuksensa kosteina ja sekaisina tämän kuivaillessa niitä Connorin omistamalla pyyhkeellä. Entäpä hänen ominaistuoksunsa? Millainen se olisi? Minttua, Connor arvelee ja vetää syvään henkeä. Ja Connorin suuret, vahvat käsivarret kietoutuneita toisen pikkuruisen kehon ympärille.
Säpsähdys. Taasko? Connor ravistelee päätään ja alkaa hakkaamaan sitä kevyesti sohvan nahkapintaa vasten. Taas hän fantasioi.
Ei voi olla totta, Connor toistaa lausetta kuin mantraa mielessään.
Ei voi olla totta, ei voi olla totta, mehän ollaan tunnettu vasta vähän vaille kuukaus. Miten hän on voinutkaan antaa itsensä jo kiintyä toiseen? Vaikka Connor kuinka yrittää uskotella itselleen, ettei se ole sitä mitä hän luulee sen olevan, hän kuitenkin tietää sisimmässään sen olevan totta. Hän on rakastunut haltiakummiinsa.
Nyyhkäisy, toinenkin. Connor herää vaimeaan nyyhkytykseen ja hiljaiseen, pehmeään lauluun. Ääni on koskettava, aito ja täynnänsä surumielisyyttä. Kappaleen Connor tunnistaa heti, sillä see on hänelle turhankin tuttu: As if we never said goodbye. Kuka laulaa? Kenelle niin kaunis ja herkkä ääni kuuluu?
Connorin valtaa pakonomainen tarve saada tietää, joten hän nousee istumaan ja siitä suoraan seisomaan. Keittiöstä kajastaa heikkoa valoa, joka vetää Connoria oudosti puoleensa. Connor suuntaakin askeleensa sinne ja siellähän hän sitten on. Jay, istumassa ja laulamassa hiljaa pikkupöydän ääressä, tuijotellen ikkunasta ulos.
"Jay?"
Mies hätkähtää ja melkein kaataa tuolin altaan.
"Connor! Miksä jo nyt oot hereillä?" Jay räpsäyttelee silmiään ja hieroo kyyneleitä poskiltaan, sekä silmistään. Connor ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, vaan jää tuijottamaan keittiön hyllykköjen lasipurkeissa lenteleviä tulikärpäsiä.
"Eihän Suomessa pitäis olla tulikärpäsiä", Connor toteaa ihmeissään.
"Mä oon haltiakummi."
"Ai, pääsi jo unohtumaan", Connor virnistää, mutta vakavoituu huomatessaan Jayn onnettoman ilmeen.
"Mikä sulla on?" huolestuneisuus välittyy toiselle kysymyksen myötä ja synnyttää hetken kestävän hiljaisuuden. Connor ei ole kertaakaan nähnyt Jayta niin haavoittuvaisena.
"Mun pitäis lähteä huomenna", Jay vastaa viimein ja saa Connorin hätkähtämään.
"Miten niin pitäis lähteä huomenna?" mies saa änkytettyä kysymyksen järkyttyneenä.
"Haltiakummit saa olla autettavien luona vaan kuukauden, niin on säädetty", Jay selittää ja nyyhkäisee lauseensa perään.
"Voi helvetti", Connor kiroaa ja istuu pikkypöydän toiselle tuolille Jayta vastapäätä.
"Eikä me sitten löydetty ketään mulle", Connor sanoo, vaikkei se oikeastaan häntä haittaa. Kai Connorin on vain löydettävä joku syy sille, että Jay jäisi hänen luokseen.
"Sun kansiossa luki, että oot ollu monen naisen kanssa. Mikä niissä mätti?" Jay yllättää Connorin äkillisellä kysymyksellään.
"En kauheesti viittis puhua siitä", Connor murahtaa vastaukseksi.
"Sä et kauheesti puhu muustakaan."
"Itsestä puhuminen ei kuulu tapoihini."
"Johtuuks se siitä, et tykkäät miehistä?"
"Sä se oot aika suorsanainen."
"Onks se paha asia?" Jay kysyy ja hymyilee. Hymy on erilainen, kuin miehen aikaisemmat hymyt.
Se ei ole ollenkaan sellainen itsevarma ja ärsyttävän valoisa virnistys. Ei, se hymy on erityinen. Ujosteleeko mies?
"Ei, se on vaan outoa, mutta sä nyt oot muutenkin", Connor puhisee ja tuijottaa pienesti hymyilevää haltiakummiaan. Connor ei tiedä miten, mutta jotenkin heidän välilleen syntyy syvällinen keskutelu naisista ja parisuhteista, vaikka se onkin Connor, joka valittaa ja puhuu kaikesta oleellisesta ja vähemmän tärkeästä.
Connor huomaa toisen surumielisen katseen muuttuvan aina vain surullisemmaksi, muttei tajua lopettaa puhumista ennen kuin Jay avaa viimein suunsa puhuakseen.
"Miltä se tuntuu", Jay kuiskaa kysymyksensä alkuosan ja hetken kestävän tauon jälkeen jatkaa: "olla naisen kanssa?" Connor katsoo hienoista uteliaisuutta tihkuvaa miekkosta ihmeissään. Hetken siinä tuijotettuaan Connor ymmärtää asian todellisen luonteen.
"Sä et oo koskaan ollu kenenkään kanssa", Connor lausuu oivalluksensa ääneen ja Jay nyökkää kätkien katseensa Connorilta.
"Ei haltiakummit rakastu, ei me saada rakastua. Me vaan autetaan rakastuneita ihmisiä yhteen, ei muuta", Jay puhuu erittäin hiljaa, aralla äänensävyllä, jota Connor ei ole koskaan ennen kuullut miehen suusta.
Mies ei voi muuta kuin tuntea syvää myötätuntoa Jayta, joka näyttää niin hauraalta ja haavoittuvaiselta, kohtaan.
"Mut etkö sä haluis rakastua? Etkö sä haluu tulla onnelliseksi?" Connor kuulee kysyvänsä.
"Ei haltiakummit saa", Jay kuiskaa ja Connor voi kuulla toisen äänen särkymisen lausahduksen lopussa.
Sillä samaisella hetkellä Connorin keho liikkuu kuin itsestään ja hän kumartuu pöydän yli ja antaa päänsä lähestyä hitaasti toisen omaa. Jay ei ehdi edes tajuta tapahtumien kulkua, kun Connor jo painaa hellästi huulensa hänen huuliaan vasten ja suutelee Jayta.
Suudelma on lempeä ja hivenen kysyvä, johon Jayn pehmeähköt huulet hetken epäröityään vastaavat. Connor hivuttaa kätensä Jayn mustien hiuskiehkuroiden sekaan ja kallistaa toisen päätä hieman taaksepäin syventäen suudelmaa. Connor vetäytyy suudelmasta vetämällä päätään kauemmas, mutta pian hänen huulensa löytävät toisen omille uudelleen.
Jay huokaa osaksi suudelmaa, kun Connorin kieli livahtaa hänen suuhunsa ja kiertelee ketterästi hänen kielilävistyksensä ympärillä ja tunnustelee teräviä kulmahampaitaan. Connor antaa suudelman kestää vielä hetken, mutta perääntyy Jayn alkaessa liikehtiä epämääräisesti. Connor ei voi estää hymynhäivettä huulillaan kun näkee toisen haukkovan happea.
Jay oli pidätellyt hengitystään koko suudelman ajan, jota Connor pitää suloisena. Connorin mielestä Jay on käyttäytynyt muutenkin todella söötisti koko illan, ei ollenkaan kuin se päivällä esiintyvä, itsekeskeinen maailmanvaltias. Jay muistuttaa pikemminkin arkaa koiranpentua hiljaisine äänineen ja ujoine lausahduksineen.
Connor vain istuu siinä, lasipurkeissa lentelevien tulikärpästen valaistessa Jayn punehtuneita kasvoja.
"Miks sä noin teit?" Jay katkaisee hiljaisuuden änkyttäen kysymyksensä.
"Koska olit sulonen", Connor vastaa edes miettimättä vastaustaan. No, tottahan se on ja jotenkin vain tuntuu turhalta miettiä kehun typeryyttä. Lisäksi on hauska katsella, kuinka toinen nolostuu vielä entisestäänkin.
"Ei haltiakummit oo sulosia", Jay vastaa ja kääntää katseensa poispäin.
"No, sä olit", Connor toteaa, työntää tuoliaan kauemmas pöydästä ja nousee. Sittemmin ruskeahiuksinen mies astelee hitaasti hämillään olevan Jayn luokse.
"Jay", Connor lausuu lähes hempeästi, tarttuu toisen kädestä ja vetää tämän mukanaan lattialle. Jayn pihkaiset, kimaltelevat silmät katselevat Connorin omia tämän puhuessa.
"Haluutko sä kokeilla, miltä tuntuu rakastaa?" Connor kysyy ja nielaisee tyhjää.Sillä hetkellä Jay näyttää suurinpiirtein siltä, kuin alkaisi pian itkemään onnesta. Saattaa se tosin olla Connorin kuvitelmaakin, mutta toisen silmät tuikkivat silti luoden onnellisen vaikutelman tämän katsellessa Connoria. Viimein Jay nyökkää ja hymyilee toiselle vienosti.
"Je."
Connorin silmät rävähtävät auki, kun hän kuulee kovaäänisen auton moottorin ääntelehtivän. Jay. Connor vilkuilee ympärilleen, katseensa etsien haltiakummimiestä, mutta turhaan. Jay ei ole hänen vierellään. Connorin jalat nostavat hänet automaattisesti pystyyn ja hän syöksähtää eteiseen, avaa ulko-oven ja paljain jaloin ryntää ulos.
"Jay!" hän huutaa niin kovaa, kuin vain kykenee. Pienen kuplavolkkarin ratissa olevan miehen pää kääntyy ja hetken Connor katsoo hänen silmiinsä pyytävänä.
Älä jätä minua. "Jay, mä", Connor keskeyttää lauseensa ja haukkoo henkeään.
"Mä rakastan sua, helvetti, Jay!" tunnustus karkaa epätoivoisena karjahduksena Connorin huulilta ja hän ehtii nähdä vain Jayn surumielisen hymyn, ennen kuin auto ajaa pois piha-alueelta.
Kastanjanruskeat hiukset omaava mies lähtee pinkomaan auton perään toistaen Jayn nimeä.
Säätäkää ne helvetin säännöt uudestaan ja antakaa Jay takasin! Olkaa niin kilttejä! Mutta eihän Connor saa vauhtiaan kiihdyttävää autoa kiinni, ei tietenkään, sehän olisi kaiken järjen vastaista. Miehen jalat pettävät alta hänen lyyhistyessään lumihankeen.
Jay, tuu takasin.Et sä tahtonut jättää mua, kyllä mä tiedän. Koska ennen kuin sä käännyit, mä ehdin nähdä kyyneleen. Ja ehkä mä jonain iltana taas näen toivomustähden, jolloin me tavataan taas uudelleen.
