Nimi: Kaukaisemmat valot
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyylilaji: AU-draama
Paritus: Remus/Luna
Ikäraja: S
Yhteenveto: Itse kukin on enemmän tai vähemmän hukassa Voldemortin kukistumisen jälkeen. Luna kuitenkin tietää, mitä haluaa tehdä.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin ja minä en saa tästä rahaa.
Haasteet: FF100 sanalla 065. Siirtymä, Genre10, Ficlet300 sanalla 253. Jälkeen.
KK: Vehkalle!
Kaukaisemmat valot
”Minun on varmaan jo aika lähteä”, Remus sanoo kun ei enää jaksa istua kauempaa (vaikka se olisi tietenkin kohteliasta, mutta ilma Kalmanhanaukio kahdentoista olohuoneessa on vain liian puuduttavaa). Hän nousee ylös sohvalta ja kättelee kimppuunsa syöksyvää Mollya.
”Kiitos – ruoka oli erinomaista – ei, en tarvitse yöpaikkaa, kiitos mutta minulla on – älähän nyt, Molly, kaikki on hyvin – hyvää yötä.” Ikkunan ääressä selkä huoneeseen päin seisova Luna kuulee vain pätkiä miehen puheesta tarkkaillessaan tämän lasista heijastuvaa kuvajaista, seuratessaan kuinka mies poistuu huoneesta. Hetken kuluttua tyttö kääntyy hiljaa ja lähtee perään, kävelee karhea kokolattiamatto paljaita jalkojaan kutittaen Remuksen jälkeensä jättämää näkymätöntä jalanjälkinauhaa pitkin.
”Remus?”
Mies pysähtyy portaiden juurella ja kääntyy katsomaan – silmänaluset ovat tummat mutta hän hymyilee.
”Luna. Sinulla on yhä nuo samat hurmaavat korvakorut kuin viisi vuotta sitten”, mies naurahtaa.
Luna sipaisee retiisejä ja hymyilee myös.
”Sinä muistat.”
”Tietenkin”, Remus sanoo ja muistaa sitten jotain muutakin. Hän jatkaa hiukan epävarmemmin: ”Muistan myös sen, kuinka sinä jäit ensimmäisen pitämäni oppitunnin jälkeen luokkaan muita pidempään kysyäksesi, miten ankeuttajat syntyvät.” Mies katsoo tyttöä silmiin. ”Minä lupasin, ettei sinun tarvitse murehtia niistä.”
Sitten Remus kääntää huomionsa nopeasti ulko-oveen ja Luna astuu yhden askelman alemmas portaikossa, hymyilee ja vahvistaa päätöksensä.
”Minä tulisin mukaasi.”
Remuksen ilme on hämmästystä, pelkoa, epäilystä.
”Jos se vain sopii”, tyttö lisää.
*
Talo on rapistuneen vaaleanvihreä ja rakennettu sievästi mäentörmään.
”Tämä kuului ennen minun vanhemmilleni”, Remus sanoo ja avaa Lunalle oven. Tyttö astuu sisään, pyyhkäisee jalkansa harmaaksi kuluneeseen kynnysmattoon. Hän jää katselemaan ympärilleen Remuksen jatkaessa matkaansa seuraavaan huoneeseen.
Eteisen seinällä roikkuu hymyilevä vanha perhevalokuva, peilin edessä pienellä pöydällä on tyhjä kukkamaljakko keräämässä pölyä. Lunasta talo tuoksuu haalistuneille väreille ja sateisille aamuille, tyhjyydelle. Vähän liikaakin; kurnut pesiytyvät tällaisiin taloihin mielellään, ja niistä puolestaan on vain harmia.
”Mitä teetä haluat?” Remus kutsuu. Hän ei selvästikään murehdi kurnuista, Lunan pitäisi ehkä varoittaa häntä.
”Mansikkaa”, tyttö kuitenkin vain vastaa ja seuraa ääntä keittiöön, istuu puiselle penkille pöydän ääreen. Mies ojentaa höyryävän mukin ja maitopullon, istuu vastapäätä ja sormeilee oman kuppinsa kahvaa.
Luna tietää yksinäisyydestä Remusta vähemmän, mutta silti tarpeeksi.
”Minä aion lähteä täältä”, hän sanoo oltuaan tarpeeksi kauan hiljaa. Remus kohottaa kysyvän katseensa mukistaan hänen silmiinsä.
”Perustan sirkuksen”, tyttö kertoo suoraan.
Remus ei ollut pitkään aikaan muistanut, kuinka Luna saa hänet hymyilemään.
”Minä tulen katsomaan sitten”, hän lupaa hiljaa. Luna siirtää kättään ja hipaisee Remuksen sormia kevyesti.
”Tai voisit lähteä mukaan”, hän kuiskaa teemukinsa pohjalle.
Hetken aikaa hiljaisuus kaikuu hattarantuoksua ja ihmisten naurua, torvisoittoa ja trapetsitaiteilijoita ja taikurinhattuun tarttuneita jäniksenkarvoja. Mutta Remus pudistaa päätään. Luna on nuori, hänen on parempi lähteä ja rakentaa uusi elämä, mutta Remus on liian vanha ja liian palasina lähteäkseen. Hän kadotti itsensä tämän maan sumuihin, ja jos jostain niin täältä ja vain täältä hän voi löytää rauhansa taas. Mies puristaa Lunan siroja sormia pehmeästi.
Ennen lähtöään tyttö hymyilee vielä ovelta. ”Nähdään taas”, hän sanoo siniset silmät loistaen. Oven sulkeuduttua olohuoneen kello lyö kahtatoista.
*
Myöhemmin Remus leikkaa sanomalehdistä artikkeleita, jotka kertovat toteutuneista haaveista ja kauniista päivistä. Vielä myöhemmin kiertävä sirkus ehkä saapuu kaupunkiin ja hän tapaa taas Lunan, tähtitytön, ja kertoo tälle keräämistään tarinoista.
Eikä hän sinä päivänä enää lähde toiseen suuntaan.
