Vautsi. Olen aika sanaton.
Tämähän otsikko ja paritus on pyörinyt ties kuinka kauan tuolla kaikkialla, olen siis törmännyt tähän
hyvinkin usein. Ficin viimeinen osa on julkaistu täällä paria päivää vajaa vuosi sitten ennen kuin edes rekisteröidyin Finiin. Paritus ei ole kiinnostanut kyllä ollenkaan, se ei ole vaikuttanut yhtään järkevältä.
Eilen kuitenkin törmäsin tähän ficciin ja luin sen sitten eilisen iltapäivän ja illan aikana. Mitä voisin tähän kommenttiin kirjoittaa? En tiedä. Olen aika sanaton.
Sanotaan vaikka näin, että "Granaattiomena"-ficci sai minut ihan koukkuun! Tykkäsin ihan älyttömästi koko ideasta ja tuo alkukohtaus, jossa Hermione loihtii Voldemortiin kirouksen, on hyvä. Hänen täytyi saada Tomiinkin samantyylinen yhteys, että pystyi palaamaan takaisin aikaansa. Parasta tuossa on se, että se yhteys tuli luonnostaan ja Hermione alkoi jo ajatella, että onhan tämä 40' ihan kiva lukukymmen.
Mielestäni on todella hyvä, että Tomin ja Hermionen välit alkoivat viileästi, jonka jälkeen ne hieman lämpenivät, mutta viilentyivät sitten uudelleen ja sitten lämpenivät lopullisesti. Uskottavaa, sillä juttuihin ei vain rynnätty heti. Mua ärsyttää esimerkiksi joissakin Draco/Hermione-jatkoficeissä se, kuinka kaksikko muodostaa hirmunopeeta yhteyden, esmes ihan ensimmäisessä luvussa (vihataan toista ja seuraavassa kappalejaossa jo ajatellaankin, että 'oi vitsit toi on hyvännäköinen'). Joissakin ficeissä tuo toimii, muttei olisi toiminut tässä.
Ensi suudelma tuli hyvässä paikkaa. Tom luotti Hermioneen ja vei hänet Salaisuuksien Kammioon. Hän paljasti tytölle tekosensa ja oli jopa huolissaan, että mitä Hermione niistä ajatteli. Eka kertakin oli kaksikolla söpö.
Tykkäsin siitä, ettei Tom joulutanssiaisissa tehnyt muuta kuin vähän suutahtanut Hermionelle. Olisi ollut vähän lapsellistakin suuttua oikein kunnolla tuosta 'totuus vai tehtävä?'-jutusta, koska Hermione sanoi rehellisesti, että olisi halunnut Tomin muutenkin mukaan. Eri asia olisikin sitten ollut, jos se olisi ollut tytölle pelkkä tehtävä. Onneksi Tom tuntui lukevan Hermionea sen verran hyvin, että ymmärsi tytön olevan todellakin pahoillaan. Se lumikohtaus oli aika söpö. Kaikki ne Tomin lempeät haukkumiset sopivat hahmoon todella hyvi.
Tom oli muutenkin tosi hyvin kirjoitettu - niin hyvin, että oi nam. Mahtavaa! Katsekontaktin välttely oli hyvä, Tom selvästikin oli vähän ujokin tai ainakin pelkäsi näyttää syvimpänsä. Hermione muutti tietämättään Tomia tosi paljon ja oli hienoa lukea tuo kehitys. Kylmyydestä ensin pieniin virnistelyihin ja myöhemmin kunnon tervehtimisiin, kävelytuokioihin, keskusteluihin ja sitten vitseihin, ja niiden jälkeen hellyyteen. Tomista ilmeni ihan eri ulottuvuuksia, jotka olivat kaikki yhtä pinnan alla. Yllätyin myös positiivisesti siitä, kun Tom kertoi, ettei olisi halunnut itse asiassa tappaa Myrttiä. Tom oli myös ymmärrettävä kertoessaan miksi vihasi isäänsä niin paljon - tämä oli pettänyt sekä hänet että pojan äidin. Ihan syystäkin Tom oli niin vihainen ja pettynyt. Sitä ei tuoda ehkä kunnolla kirjassa tai elokuvissa esille, koska Voldemort on se pääroisto.
Lopetus oli tietysti surullinen, mutta myös koskettava. Tom oli tajunnut että rakastaa Hermionea, eikä halunnut olla se, mikä hän tulevaisuudessa tulisi oleman. Hän tiesi varmasti ettei selvisi tuosta noin vaan Voldemortin kohtaamisesta. Eihän hän muuten olisi Hermioneen mukaan tullut tytön omaan lukukymmeneen. Tom tuli sinne, koska hän rakasti Hermionea ja oli valmis. Oli valmis tuhoamaan sen pahuuden. Jotenkin se veti vähän sanattomaksikin. Tom rakasti Hermionea niin paljon, että halusi tuhota oman pahan itsensä. Varmasti tiesi, ettei selviäisi. Olihan se ihan loogistakin, että jos hän tuhoaa tulevaisuuden itsensä, niin tuhoaa hän oman itsensäkin. Vau.
Tykkäsin siis hurjasti tästä ficistä! Jos pitäisi miinusta keksiä, niin kaksi juttua on. Ensinnäkin kirjoitusasu - kieli sinällään oli moitteetonta, helposti luettavissa jne. . Teksti oli kuitenkin aika pötköön kirjoitettua, joten olisi ollut kivempi lukea, jos tapahtumien välissä olisi ollut enemmän noita rakoja. Toinen miinus on se, että minä ainakin itse menin ihan sekaisin välillä noista Hermionen kavereista ja siitä, kuka on kenenkin kanssa. Ehkä sitten luin jotenkin liian huolimattomasti sen kohdan, jossa he esittäytyvät ja kertovat suhteistaan, mutta kuitenkin minulta meni vähän ohi osa niistä jutuista. Ei sillä että olisin kauheasti jäänyt paitsi tyttöjen jutuista, pääponttihan oli Tom/Hermione ja ihana nuori Minerva.
Kiitoksia siis kovasti tästä ihanasta ficistä! Vähän pitkä kommentti tuli, mutta koska kommentoin nyt kaikkea, niin mitä muutakaan voi olettaa tällaiselta kirjoittajalta? Hah! :-)
