Nimi: When Apollo had a bad date
Fandom: Perrcy Jackson
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Paritukset: Enpäs kerro, lue niin saat senkin selville ^^
Tyylilaji: Fluffy ja draama
Yhteenveto: Apollonilla on huonot treffit, mutta taiteen nimissä pitää olla valmis kärsimään vai pitääkö?
Vastuuvapaus: Apollon ynnä muut kreikan mytologian jutut eivät kuulu minulle, mutta muu sitten onkin omaa käsialaani
When Apollo had a bad date
"Ja sitten se paskiainen käveli tiehensä! Voitko uskoa? Se neekeri kehtasi jättää minut julkisesti siinä baarissa, vaikkei me oikeasti edes seurusteltu. Osaatko kuvitella miten hän halusi nolata minut vain todistaakseen oman miehisyytensä? Puolet miehistä on juuri sellaisia. Ylimielisiä, itsekeskeisiä ja -"
Apollon sulki korvansa virkkeen lopulta. Hän oli tosi huonoilla treffeillä. Nainen, joka oli vaikuttanut aluksi todella kivalta ja persoonalliselta, oli paljastunut mega-tason pettymykseksi. Nainen vain valitti ja valitti ja taisi olla kaiken lisäksi vielä rasistikin. Yök.
He istuivat taksissa matkalla naisen asunnolle. Apollon olisi halunnut livistää, mutta nainen sattui myös olemaan erään suuren gallerian omistaja, jonka Apollon halusi saada puolelleen. Siispä hän oli kuvitellut saavansa viettää illan hyvässä seurassa, mutta gallerian ulkopuolella naisen todellinen minä oli paljastunut eikä se ollut ollut mikään mukava yllätys.
"En kyllä voi käsittää, miten hän jätti sinunlaisesi naisen", Apollon sanoi hyvinkin vakuuttavasti, vaikka oikeasti hän ymmärsi toista miestä täydellisesti. Hän lemppaisi naisen milloin tahansa muulloin, mutta nyt hän oli jumissa. Naisen silmät kirkastuivat. Hän oli hyvin viehättävä. Hänellä oli tummat, lyhyet hiukset ja oliivinvihreät silmät sekä onnistunut meikkaus. Hän oli pukeutunut kauniiseen, muttei liian prameilevaan mustaan mekkoon, jonka päällä hän piti ruskeaa bolerotakkia. Hänen säärensä olivat sileät ja pitkät ja ne olivat viettelevästi esillä. Siltikään Apollon ei tuntenut vetoa naiseen.
"Niinpä! Voin kehuskelematta sanoa, että olen oikea saalis! Tai siis mietihän. Olen kaunis ja menestynyt uranainen, jolla on vakituinen työpaikka, mutta eipä miehelle kelvannut!" nainen vaahtosi ja Apollon tavoitti peruutuspeilin kautta taksikuskin katseen. Miehen silmissä näkyi epäusko ja selvä huvittuneisuus. Apollon nyökytteli vaivihkaa kuin sanoen: "Tiedän, tiedän, hän on oikea riesa."
Taksikuski näytti myötätuntoiselta ja antoi heille alennusta, kun he saapuivat perille.
"Oletko varma, että haluat jäädä? Voitaisiin kaahata tiehemme ennen kuin hän tajuaisi mitään", taksikuski tarjosi, kun Apollon jäi maksamaan ja nainen oli jo kiiruhtanut kerrostalon ovelle.
"Olen varma, mutta kiitos tarjouksesta", Apollon sanoi ja mies tyrskähti.
"No onnea sitten vaan", taksikuski toivotti ja huristi tiehensä. Apollon katsoi taksin perään ja huokaisi hiljaa.
"Sitä tosiaan tarvitaan", Apollon mutisi hiljaa itsekseen ennen kuin käveli naisen luo, joka odotti häntä hymyillen. He menivät sisään, ottivat hissin ja suuntasivat pari kerrosta ylöspäin. Se ei ollut aivan uusimpia New Yorkin asuntoja vaan ikää rakennuksella taisi olla kohtalaiset 20 vuotta eikä talossa ollut kuin neljä kerrosta. Naisella luonnollisesti oli toisiksi ylimmässä kerroksessa oma asuntonsa.
Nainen nojasi päätään Apollonin olkapäähän numeroiden vaihtuessa hissin digitaalinäytössä. Apollon oli kietonut höllästi oman kätensä naisen vyötärön ympäri, vaikka olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla kuin siellä hississä kahden... Miriamin? Mishan? Maryn? Meganin? Apollon ei edes muistanut naisen nimeä enää.
Hissin ovet aukesivat sulavasti ja he astuivat ulos kävellen pitkin käytävää naisen asunnon ovelle, jonka edessä istui kissa. Kissalla oli lähes kokonaan musta turkki, mutta sen selässä oli muutama valkoinen viiru. Kissalla oli hoikka ruumiinrakenne ja silkkinen turkki ja sen siniset silmät katselivat heitä uteliaasti.
Apollonista kissa oli söpö ilmestys, mutta hänellä oli epäilys, ettei hänen seuralaisensa ollut samaa mieltä. Ja tosiaan, kun Apollon vilkaisi seuralaistaan, hän näki syvän inhon naisen kasvoilla.
"Samperin tuhoeläimet. Miten tuokin on tänne päässyt?" nainen mutisi ja aikoi juuri potkaista kissa, mutta Apollon tarttui naista kädestä hellästi, mutta määrätietoisesti.
"Älähän nyt, muru. Se on vain kissa", Apollon tyynnytteli ja kumartui ottamaan kissan syliinsä. Kissa suostui säyseästi syliin nostettavaksi ja se alkoi kehrätä, kun Apollon rapsutti sitä leuan alta. Auringonjumala kohotti kissaa naisen nähtäväksi.
"Katso nyt miten säyseä ja hyvin hoidettu se on. Kaukana tuhoeläimestä", Apollon sanoi, mutta nainen vain nyrpisti nenäänsä.
"Miten vain, mutta minun asuntooni se ei tule. Vie se ulos", nainen komensi ja Apollon kohotti kulmiaan. Nainen hymyili pahoittelevasti. "Kiltti?"
Apollon huokaisi ja käveli käytävän ikkunan päähän. Hän avasi ikkunan ja laski kissan paloportaille. Se naukaisi pettyneenä ja katsoi Apollonia moittivasti. Jumala sipaisi kissan päätä lempeästi kerran, kunnes veti kätensä hitaasti takaisin sisään. Kissa puski päätään kättä vasten viimeiseen saakka.
"Sori, kisu, mutta tämä leidi ei suvaitse sinua täällä", Apollon sanoi antaen kissalle pahoittelevan silmäyksen sulkiessaan ikkunan ja käveli kiireesti jo hieman kärsimättömän treffiseuralaisensa luo, joka naksautti paheksuvasti kieltään, mutta astui syrjään oveltaan, jotta Apollon pääsisi sisään.
Siinä se oli. Päätös, jonka Apollonin piti tehdä pikavauhtia. Hän voisi vielä perääntyä; laittaa vaikka kännykän soimaan itsestään ja häipyä kiireen verukkeella. Mutta hän tosiaan tarvitsi naisen tuen galleriaa ajatellen. Niinpä, taiteen nimissä, Apollon päätti astua sisään.
Asunto oli yhtä tyylikäs kuin nainenkin. Huonekalut olivat modernia muotoilua ja väriyhdistelmä oli turvallinen beige, harmaa ja viininpunainen. Valaistusta sai himmennettyä ja nyt nainen käänsi sen romanttisen himmeäksi. Hän riisui kiireesti takkinsa ja sipsutti keittiöön.
"Katsele rauhassa paikkoja tai istu mihin haluat. Minä haen meille viiniä", nainen sanoi vinkaten viettelevästi silmää.
"Tottahan toki, muru", Apollon vastasi ja nainen kikatti tyttömäiseen sävyyn, mikä ei sopinut hänelle ollenkaan. Nauru sai kylmät väreet kulkemaan Auringonjumalan selkää pitkin, kun hän käveli olohuoneeseen, jonka sisustus tuntui enemmänkin kylmältä ja torjuvalta, kun taas nainen itse tuntui typerältä ja itsekeskeisen ikävystyttävältä. Olohuoneesta pääsi parvekkeelle. Apollon avasi lasiovet ja astui pienelle parvekkeelle ja katsoi ympärilleen.
Demeter olisi saanut halvauksen, jos olisi nähnyt miten nainen huolehti kukkalaatikoistaan. Kaikki kukat olivat ruskeita ja kuolleita. Multa oli paakkuista ja yhtä kuivaa kuin hiekka Saharan autiomaassa. Parvekkeella oli yksi yksinäinen tuoli ja pöytä, joiden kunnosta päätelleen olivat olleet siellä siitä asti kun talo oli rakennettu. Apollon ei uskaltanut istua tuolille, joka olisi takuuvarmasti hajonnut hänen altaan. Hän nojasi mustaan metallikaiteeseen huokaisten ja katsoi New Yorkin kaupunkia hajamielisesti, mutta myös hieman haikeastikin. Kunpa hänen ei olisi tarvinnut olla näillä treffeillä...
"Miau", kuului kaino naukaisu Apollonin käden vierestä. Jumala katsahti äänen suuntaan ja näki sen saman kissan, jonka oli yllättänyt naisen oven edestä.
"Hei kisu. Miten sinä tänne pääsit?" Apollon hymähti ja silitti kissan päätä. Kissa käänsi päätään ja Apollon näki parvekkeen vieressä ne samat paloportaat, joille hän oli laskenut kissan.
"Ahaa. Nyt ymmärrän", hän sanoi ja rapsutti kissaa kaulasta. Kissa sulki silmänsä ja painui hyristen Apollonin kättä vasten.
"Olen tiedätkös hirveillä treffeillä", Apollon puheli uudelle mustakarvaiselle ystävälleen. "Tuo nainen tuolla sisällä... Jestas, hän on kauhea."
"Mutta minun pitää saada hänet vakuuttumaan, että uusien taitelijoiden työt ansaitsevat huomiota. Muuten tämän maan kulttuuri kärsii", Apollon sanoi ja lopetti rapsuttamisen. Kissa kohotti päätään ja sen siniset silmät tuntuivat hehkuvan yön pimeydessä. Apollon huokaisi turhautuneena ja painoi päänsä viileää kaidetta vasten.
"Haluan pooois", Apollon vaikersi. "Kuin olisi treffeillä lohikäärmenaisen kanssa..."
Kissa puski päätään Apollonin päätä vasten päästäen pienen naukaisun. Apollon kohotti päätään katsoen kissaa silmiin.
"Kiitos kisu, mutta sinä et voi tehdä mitään minun - " Apollon vaikeni, kun tajusi kissan katsovan ensin häntä ja sitten paloportaita.
"Aaa", Apollon älysi ja suoristautui. Hän katsoi ensin sisälle ja sitten paloportaita.
"En minä voi", hän ähkäisi.
"Apollon?" nainen huhuili sisältä ja Apollon melkein jo kuuli korkojen kopinan. "Apolloon?"
Apollon irvisti.
"Ja hitot. Kyllä minä voin", jumala sanoi määrätietoisesti ja tarttui käsillään ruosteisiin paloportaisiin ja punnersi itsensä ylös. Portaat natisivat ja notkuivat uhkaavasti, mutta Apollon arvioi, että ne kestäisivät hänen painonsa. Sitten hän alkoi kiivetä pois sen naisen luota.
Niin alkoi määrätietoinen matka katolle kauaksi huonosta treffiseuralaisesta. Apollon ei pitänyt äänistä, jotka kuuluivat paloportaista, mitä pidemmälle hän meni. Paloportaita ei ollut käytetty varmasti moneen vuoteen.
"Kengät menee pilalle", Apollon mutisi ja tarttui viimein tikkaisiin, jotka veivät katolle. Hän kiipesi ne vaivattomasti ylös ja laskeutui vaivattomasti tasaiselle tasakatolle.
"Vapaus! Kiitos kuuluu sinulle, kisu", Apollon sanoi ja kääntyi, mutta ei nähnyt kissaa enää missään. Kumma juttu, sillä kissa oli ollut tiukasti hänen kintereillään, mutta ehkä se ei ollut selvinnyt tikkaista. Apollon kurkkasi alas tikkailta, mutta ei nähnyt mustaturkkista ystäväänsä missään. Hän kohautti olkapäitään.
"Nähdään, kun tavataan, kisuseni", Apollon huokaisi ja heittäytyi makaamaan katolle. Hän ei jaksanut lähteä yhtään mihinkään ja New Yorkin yö oli kaunis. Empire State Buildingin valot näkyivät hyvin silmäkulmasta. Oli mukava, rauhallinen ja lämmin ilta, joka oli täydellinen hetki rentoutua ja -
Apollonin ajatukset keskeytyivät, kun hän tunsi ikään kuin jonkun muun läsnäolon katolla. Hän aukaisi silmänsä ja kohotti päätään, mutta ei nähnyt ketään. Apollon kurtisti kulmiaan. Hän erehtyi hyvin harvoin tällaisissa asioissa. Hän odotti hetken, mutta kun mikään ei näyttäytynyt, hän rentoutui jälleen. Hän oli jo pelännyt sen naisen löytäneen hänet. Mikään ei vedä vertoja kiukkuiselle treffiseuralaiselle.
"Entäpä kiukkuiselle poikaystävälle?" kuului tuttu ääni hänen yläpuoleltaan. Apollon aukaisi toisen silmänsä ja näki siniset silmät, keijukaismaiset kasvot ja ovelan hymyn.
"Hermes", hän hymähti ja kohottautui kyynärpäidensä varaan. "Minkä tähden sinä nyt olisit kiukkuinen?"
"Voi, enpä tiedä. Ehkä siksi, että tyrkkäsit minut paloportaille", Hermes vastasi ja istahti Apollonin viereen. Auringonjumala kohotti kulmiaan.
"Se olit sinä?"
Hermes pyöräytti silmiään.
"Eikun se oli Dionysos. Totta kai se olin minä", Hermes tuhahti. Apollon hymyili.
"Onko olemassa keinoa, jolla voisin lepyttää poikaystäväni?" Apollon kysyi nojautuen lähemmäs. Hermes vastasi omalla vinolla hymyllään.
"Ehkä. Minä sentään annoin sinulle erinomaisen pakotien kauheilta treffeiltäsi", Varkaiden jumala vastasi. Apollon naurahti.
"Hirveiltä treffeiltä", Apollon vahvisti.
Hermeksen silmät tuikkivat. Hän sipaisi Apollonin hiuksia ja painoi tämän takaisin kattoa vasten laskeutuen itsekin pitäen heidän kasvojensa välimatkan samana, kunnes päätti viimein kuroa viimeiset sentit umpeen heidän huultensa välillä. Apollon vastasi suudelmaan kietoen toisen kätensä Hermeksen niskaan. Toisen jumalan huulet maistuivat suloisilta hänen omiaan vasten. Hermes suuteli hellästi hänen alahuultaan ennen kuin vetäytyi, mutta Apollon ei suinkaan suvainnut toisen karata vielä. Hän suukotti kaulaa ja sen jälkeen lempeästi Hermeksen korvaa.
"Mmm..." ynähti Hermes kun Apollon näykkäisi hänen korvanlehteään, mutta kieri nopeasti kauemmas, kun Apollon sai päähänsä puhaltaa hänen korvaansa.
"Älä tee noin", Hermes sanoi ja olisi ehkä vakuuttanut Apollonin paremmin, jos ei olisi nauranut samalla. "Se kutittaa."
"Voi, siksi juuri minä teenkin niin", Apollon sanoi nousten istumaan. "Koska sinä kuulostat vain niin ihanalta, kun hihität."
"Enhän", Hermes väitti vastaan.
"Kyllähän. Tule tänne, kisuseni", Apollon vaati ja Hermes konttasi varovasti lähemmäs katsoen Apollonia uteliaasti. Auringonjumala hymyili, avasi jalkansa ja veti Hermeksen selkä edellä syliinsä.
"Apollon..." Hermes vetosi toista päästämään hänet irti, mutta vaikeni kun Apollon suukotti hänen niskaansa.
"Mitä? Haluatko pois?" Apollon naurahti hänen korvansa juuressa kädet hellästi toisen ympärillä
"Tässä on ihan hyvä", Hermes mutisi vastaukseksi.
"Hyvä niin, koska en olisi edes päästänyt sinua", vanhempi jumala hymähti painaen päänsä nuoremman olkapäälle.
"Pehmo", Hermes kommentoi.
"Itse olet", Apollon tuhahti hellästi. Varkaiden jumala käänsi päätään ja Apollon joutui hetken puhaltelemaan toisen tummia kiharoita, jotta ne eivät olisi täyttäneet hänen suutaan. Hiuksien sijaan hänen suunsa tapasi Hermeksen huulet jälleen kerran, mutta jokainen suudelma oli ihan omanlaisensa eikä Apollon voinut koskaan saada siitä kyllikseen. Hermes näykkäisi huulia kiusoittelevasti kuin kissa uuden lelun kanssa.
Suudelman päätyttyä Apollon antoi Hermeksen taas nojata itseensä, kun hän itse taas vei kätensä kiusoittelevasti toisen paidan alle. Hermeksen suusta karkasi tahaton huokaus.
"Mitäs sanoisit, jos siirtyisimme jonnekin muualle? Haluan meidät nimittäin kauas sen naisen karmasta, kun hän pitää sinuakin pelkkänä tuhoeläimenä. Mitäs sanot, kisuseni?" Apollon kuiskutti nuoremman jumalan korvaan.
Hermeksen suusta kuului pehmeää kehräystä, joka oli ilman muuta mitä suloisin kyllä.
Oma sana: Uh, pitäisikö minun vieroittua tästä parituksesta? Ei, en voi. Rakastan heitä liikaa. ^^
