Nimi: Valon hetki
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: K-11 ( väkivaltaa ei tapahdu, vain sillä uhkailua.)
Fandom: Hetalia ja Supernatural
Päähenkilöt/Paritus: Lucifer, Tino (lievä Lucifer/Tino...)
Genre: crossover, fluff, angst
Summary: "Tino vetää syvään henkeä ja antaa katseensa seurata muukalaisen siipien reunaviivoja."
A/N: Oudoin ideani parituksesta tai crossoverista... Tekosyynä saa olla fakta, että kyseessä on kaksi lempihahmoani. :D Aika crack!paritus, mutta fic itsessään on aika vakavasti otettavissa.
Valon hetki
Lucifer taitaa taiat. Silloin kauan sitten, kun hän vielä oli pieni, Michael ja Isä opettivat hänelle ensimmäisen loitsunsa. Isä neuvoi ja Lucifer kuunteli. Michael näytti miten taika tehtiin ja hän sai sen näyttämään niin yksinkertaiselta ja helpolta. Vain kevyt käden liike, ja jotain kaunista tapahtui.
Loitsu synnytti kukan.
Kun tuli Luciferin vuoro yrittää, hän sai kokea pettymyksen. Ilma ei värähdellytkään kukan muotoon, eikä mitään tapahtunut. Ei pienintäkään merkkiä tai liikahdusta. Kai Isä näki pettymyksen hänen kasvoiltaan, sillä hän lohdutti, että harva onnistui aina ensimmäisellä kerralla. Michael kumartui veljensä puoleen ja kertoi, ettei itsekkään onnistunut heti. Se antoi Luciferille tukea, ja hän saikin voimaa yrittää uudelleen.
Harjoittelun jälkeen hänellä oli kädessään suuri keltainen kukka. Se oli pitempi kuin enkeli itse ja Luciferin täytyi pitää siitä kaksin käsin kiinni, kun sen kukinta huojui painavana hänen olkansa taakse. Hänen perheensä antoi aplodit saavutukselle, ja Lucifer nolostuneena yritti piilottaa kasvonsa. Isä nauroi ja otti kukan sanoen laittavansa sen turvaan. Yksi kysymys jäi kuitenkin vaivaamaan Luciferin mieltä.
”Mikä kukka se on?”
Isä pysähtyi ja mietti. Kukan keltaiset terälehdet säihkyivät kontrastissa vasten tummaa viittaa.
”Mikset nimeäisi sitä itse? Se on aivan uusi laji, joten se on sinun oikeutesi.”
Vaikka kuinka paljon Lucifer etsi vastausta, hän ei löytänyt sitä. Mikä kuvaisi tarpeeksi sen kasvuvoimaa, mikä keltaista kirkkautta? Pienen enkelin näkökulmasta kasvi oli melkein jättiläismäinen.
Michaelin kasvoilla välähti ymmärrys. Hän astui lähemmäksi ja painoi kätensä pikkuveljensä olkapäälle. ”Saanko minä auttaa?” hän kysyi. Ja totta kai Lucifer tahtoi kuulla isoveljensä mielipiteen, olihan Michael usein yhtä viisas kuin Isä.
”Se voisi olla auringonkukka. Yhtä kirkas, keltainen ja mahtava kuin aurinko. Aurinko antaa maalle kaiken, ja siihen maahan tämä kukka juurtuu.”
Michael hymyilee.
”Ja olethan sinä sen luoja, meidän pikku valomme.”
Niin Lucifer oli tehnyt ensimmäisen loitsunsa.
#
Maailmanloppu on viimein saapunut, ja Lucifer itsekin maahan. Niin kauan hän on odottanut tätä aikaa, jolloin hänen häkkinsä ovet viimein avataan. Kyllä Lucifer tietää mitä se hänelle merkitsee. Michael on vahvempi ja tahtoessaan varmasti nujertaa sielunvihollisen viimeisen kerran. Ei armoa enää, ja Lucifer pystyy kuvittelemaan omien siipiensä palaneen varjon vasten taistelukentän veristä pintaa. Ennustus on häntä vastaan. Silti hän ei aio luovuttaa, sillä kukaan ei onnistu ensimmäisellä keralla eikä toisellakaan, jos ei edes yritä.
Tämä on ihmisten syytä.
Ihmiset repivät Luciferin perheen hajalle, ihmiset tuhosivat maan. Dean ja Sam Winchesterin muodossa he tuhosivat myös koko maailman. Kamppailu tulee polttamaan tuhkaksi kaiken, mitä Lucifer on koskaan rakastanut. Vuoret vajoavat meriin ja hyökyaallot pyyhkäisevät mantereiden yli. Lopulta ei ole mitään jäljellä. Kaikki vain yksinkertaisten, likaisten ja pahojen ihmisten takia.
Astiat eivät ole vielä antaneet suostumustaan. Helvetin ja taivaan joukot odottavat reunalla, valmiina hyökkäämään kunhan kaikki on valmista. Luciferilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä, Sam sanoo kuitenkin kyllä vasta Detroitissa. Niinpä enkeli vaeltaa rakkaan planeettansa ympäri ja etsii vielä koskemattomia ihmeitä. Hän sukeltaa syvälle valtameriin ja kulkee tuntemattomissa luolastoissa. Hän etsii vielä valloittamattomat metsät ja katsoo aurinkoon tuulen suutelemilta dyyneiltä.
Hän vierailee jokaisessa maassa. Eräässä niistä hän huomaa valtion personifikaation. Lucifer kääntää katseensa pois tuosta olennosta. Hän ei pidä ihmisistä, ja vielä vähemmän näistä hirviöistä, jotka ovat itsessään tuhansien, miljoonien ihmisten summia. Lucifer lennähtää ja katoaa mantereen toiselle laidalle.
Kuluu viikkoja. Ukrainassa hän kohtaa auringonkukkapellon. Se saa hänet hetkeksi ajattelemaan, mistä hän pitää ihmisissä. Ehkä tämä pelto olisi yksi niistä asioista, ja Lucifer astelee kukkien keskellä. Vieläkin ne ovat häntä pidempiä niin, että ne estävät auringonsäteiden laskeutumisen alas asti. Lucifer jääkin hetkeksi varjoon.
Ukrainasta hän lentää pohjoiseen.
#
Keskikesän tuuli hulmuttaa kaikkea mitä pystyy: puita, orsia, ruohoa ja kukkia. Se nappaa kiinni horsmaan ja niittyleinikkiin. Tuuli painaa voimansa myös vasten nuorta miestä, joka yksin niityllä istuu.
Hän on repinyt kymmenittäin kukkia itselleen ja tekee niistä nyt seppelettä. Hän tahtoisi antaa sen kovasti jollekin toiselle, mutta seuranaan hänellä on vain niityn ötökät. Yksi niistä, leppäkerttu, on jo ehtinyt hänen hiuksiinsa. Myös toinen asia harmittaa häntä. Hänen suosikkikukkansa ei kasva tällä niityllä. Turhaan hän oli myös metsästä etsinyt kieloa.
Mies kohottaa päänsä kuullessaan äänen. Se oli melkein kuin siivenisku, mutta eivät linnut tee niin kovaa ääntä.
Niityllä on joku. Askeleet kahisevat heinikossa, mutta ketään ei näy. Se on outoa, sillä alue on aava. Ehkä hänen mielensä vain tekee hänelle kepposia?
#
Niityllä on jo joku. Aluksi Lucifer luulee sen olevan ihminen, mutta hahmosta huokuu liikaa voimaa. Nuori mies paljastuukin nopeasti valtioksi, kun Lucifer testaa olentoa taioillaan.
Jostain syystä Lucifer ei tahdokaan lähteä heti.
Yleensä hän olisi poistunut inhosta, mutta jonkin takia nuorukainen ei ole niin vastenmielinen. Ei ainakaan nyt, kun toinen ei edes huomannut Luciferin saapumista. Ehkä mies oli liian keskittynyt seppeleensä tekoon.
On kaunis kesäpäivä ja niittykin kylpee pilvettömän taivaan alla. Ainoastaan tuuli puhaltaa liian viileää ilmaa, sillä enkeli nauttii enemmän poltteesta kuin vilpoisuudesta. Lucifer tarttuukin tuuleen ja rauhoittaa sen. Rauhallinen hiljaisuus laskeutuu kedolle.
Paholaisen tekee mieli rikkoa se.
#
”Kuka sinä olet?”
Tino säikähtää kysymystä. Se tulee hänen selkänsä takaa, ja ainakin voi sanoa osan mysteeristä selvinneen. Mutta kuinka joku oli päässyt niin lähelle huomaamatta? Tino kääntyy katsomaan äänen omistajaa.
Hänen katseensa kohtaa kauneimman olennon, jonka hän on koskaan nähnyt. Tino vetää syvään henkeä ja antaa katseensa seurata muukalaisen siipien reunaviivoja. Olento on kirkas ja hetken Suomen silmiin sattuu.
”Enkeli?” Tino kysyy epävarmana, unohtaen jo kysytyn kysymyksen.
Olento hymyilee hiukan.
#
”Tuskinpa se on nimesi. Mutta, kyllä, minä olen enkeli.”
Lucifer on lievästi huvittunut. On hieman outoa, että valtio näkee hänen siipensä. Se ei ole kuitenkaan mahdotonta. Mielessään Lucifer nauraa miehen reaktiolle, niin hämmästyneeltä pienempi näytti. Mitä toinen mahtaisi ajatella, jos saisi tietää olevansa yksin paholaisen kanssa?
Tuskin mitään hyvää.
#
Oikea enkeli! Tino ei ole koskaan ollut niin kiinnostunut kristinuskosta, mutta nyt hänen täytyy myöntää olevansa vakuuttunut. Tino punastuu kevyesti enkelin herjalle. Toivottavasti hän ei vaikuttanut liian tyhmältä.
Tinon katse osuu keskeneräiseen seppeleeseen sylissään. Voisiko hän antaa sen enkelille?
”Minä olen Tino. Entä mikä sinun nimesi on?”
Saako enkeleiltä edes kysyä nimeä? Tinon kädet palaavat kukkien ympärille. Hänen täytyy saada työnsä valmiiksi ennen kuin enkeli lentää pois.
#
Tino. Se ei ole mikään erityisen kiinnostava nimi, mutta näyttää sopivan kantajalleen ihan hyvin. Tinon kädet punovat kissankellon ja kultapiiskun yhteen. Hän vaikuttaa melko taitavalta. Valtio katsoo Luciferiin odottavasti, ja enkeli huomaa silmien erikoisen värin. Lucifer ei ole nähnyt ennen liloja silmiä. Ehkä se oli normaali väri valtioilla?
Mutta mitä Lucifer voisi sanoa? Kertoa totuuden?
Jostain syystä hän ei tahtoisi tehdä sitä. Totuus varmasti ajaisi miehen pois… Toisaalta miksi hänen täytyisi välittää tämän onnettoman olennon mielipiteestä pätkääkään? Tino on aivan yhtä turha kuin ihmiset, ehkä pahempikin.
Lucifer ei välitä.
#
”Lucifer”
Enkeli viimein vastaa. Tinon kädet pysähtyvät hetkeksi ja hän valitsee kasasta uuden kukan. Vastaus ei ole aivan sitä mitä hän olisi odottanut.
”Niin kuin paholainen vai?” hän kysyy. Luciferin kasvoilla välähtää hetkeksi viha, ennen kuin hänen kasvonsa taipuvat tylyyn maskiin. Tino tietää kysyneensä väärän kysymyksen. Ei ketään saa tuomita nimen pohjalta. Hän huokaisee ja kääntää kasvonsa siniseen taivaiseen. On lämmin, ja Tinon tekisi mieli karata aurinkoa ja enkeliä pakoon metsän varjoon.
”Et tainnut pitää kysymyksestäni” Tino sanoo ja hymyilee hieman. ”Jos et tahdo vastata, niin minua ei haittaa.”
”Miksi minun tulisi välittää mikä sinua haittaa ja mikä ei?” Luciferin ääneen on hiipinyt annos ivaa ja katkeruutta.
#
Paholainen. Totta kai Lucifer on sielunvihollinen, mutta onko sen pakko olla ainoa asia mitä muut hänestä huomaavat. Tämäkin tietämätön lapsi ensi töikseen haukkuu hänet. Lucifer on enkeli! Arkkienkeli, Isänsä suosikki. Yksi voimakkaimmista enkeleistä ja olennoista koskaan!
”Minä olen paholainen. Kerro minulle miksi en tappaisi sinua nyt?”
Valtio katsoo häntä alta kulmain ja puree huultaan. Hän selvästikin miettii mitä vastaisi, ettei Lucifer surmaisi häntä tähän paikkaan.
Nuorukainen hymyilee; hiukan surullisesti ja samalla ilkikurisesti. Hän nostaa uuden kukan maasta ja lausuu vastauksensa.
”Voit tehdä sen sitten, kun olen saanut tämän valmiiksi. Olisi onnetonta, jos olisin tullut tänne asti tekemään seppelettä ja sitten jättänyt sen kesken.”
Lucifer myöntyy ja odottaa. Turhautuminen heikkenee, mutta pysyy tarpeeksi vahvana veritekoon. Antakoon lapsen leikkiä leikkinsä loppuun, hänellä ei ole kuitenkaan pakomahdollisuuksia. Enkeli laskeutuu itsekin heiniin ja nauttii auringosta. Samalla hän valvoo, ettei Tino hidastele tahallaan. Seppeleestä puuttuikin vain loppusilaus.
Kauniimpaa seppelettä saa hakea.
Lucifer kohottaa kätensä tappaakseen. Voima nousee hänen sisällään ja ilma sähköistyy...
#
”Odota” Tino huudahtaa, kun hän tuntee energian voimistuvan ympärillään. Hän hätäisesti tarttuu enkeliin ja onnistuu kaatamaan toisen maahan selälleen. Lucifer näyttää yllättyneeltä ja hiukan tuupertuneelta. Jos tilanne olisi toinen, Tino luultavasti nauraisi enkelin olemukselle. Tino nappaa seppeleen ja heilauttaa sormeaan jo istumaan nousseen enkelin kasvojen edessä. Hänellä ei ole enää mitään menetettävää.
”Älä sano mitään.” Tino kuiskaa ja painaa lahjansa Luciferin hiuksille. Hämmästys leviää uudelleen enkelin kasvoille ja Tino on melkein ylpeä, kuinka hyvä hän on jo lukemaan uutta tuttavaansa. On harmi, jos kaikki loppuu nyt. Ainakin kerran Tino olisi halunnut nähdä ystävänsä, sanoa hyvästit. Mutta jos tämä on hänen loppunsa, hän ei aio lähteä maailmasta katkerana.
”Tämä on sinulle.”
Lucifer olkoon hänen viimeinen ystävänsä.
#
Lucifer tulee nopeasti lopputulokseen, että valtio on täysin hullu. Tai vähintään itsetuhoinen. Ensin hän kaataa Luciferin, sitten kukittaa. Seppele on juuri sopiva Luciferin päähän. Hänellekö Tino teki sitä? Enkeli tahtoisi tietää mitä toinen oikein ajattelee, mutta ei saa edes omista ajatuksistaan selvää.
Kuka antaa murhaajalleen lahjan?
Lucifer pitää Tinon rohkeudesta ja pieni osa hänestä tahtoisi halata uhriaan. Vai päätyykö Tino uhriksi ollenkaan?
”Miksi annoit tämän?” Lucifer kysyy. Hän ei tiedä mitä odottaa. Olisiko se hyvä syy vai itsekeskeinen keino vaikuttaa Luciferiin?
#
Tino epäröi, mutta katsoo enkeliin. Hän ei oikeastaan tiedä miksi tahtoi antaa seppeleen.
”Olet kaunis” Tino sanoo ennen kuin ehtii ajatella parempaa vastausta. Mutta ehkä se on hyvä niin, onhan se vain totuus. Lucifer on kaunis ja kirkas. Kauniimpi kuin mikään mitä Tino on nähnyt ennen. Ovatko muutkin enkelit yhtä komeita?
”Se sopii sinulle.” Tino toteaa ja koskee hellästi enkeliin. Hän korjaa seppeleen asentoa hieman ja hymyilee. Hänellä ei ole parempaa vastausta.
#
Tino näyttää olevan itkun partaalla. Jokin suru on noussut myös Luciferin ajatuksiin, kun Tino lempeästi asettaa seppeleen paremmin. Tinon totuus ei ole suuri tai syvällinen syy. Mutta tänään se on tarpeeksi. Lucifer on kylmä, mutta nyt jää hänessä hellittää vähän. Hän voisi silti tappaa Tinon. Käyhän se armosta, kun hänen ei tarvitse kitua sitten, kun sota syttyy todellisiin liekkeihinsä.
Mutta ei Lucifer tohdi Tinoa tappaa.
Hiljaisuus on laskeutunut uudelleen niitylle ja viileä tuuli valtaa taas sijaa. Auringon eteen on hiipimässä kevyt pilvimassa. Tino on sittenkin hiukan peloissaan, vaikka uskoi pystyvänsä kohtaamaan kuoleman surutta. Lucifer taasen ei tiedä mitä tehdä. Lähteäkö?
Kunnes hän oivaltaa mikä on oikea teko.
#
”Mitä haluat vastalahjaksi? Minä voin antaa sinulle mitä tahansa tästä maailmasta. Eikä sinun tarvitse pelätä, en huijaa sinua tai vie sieluasi.”
Tino vetäytyy kauemmaksi sanojen voimasta. Hän epäilee Luciferia, sillä miten hän voisi luottaa toisen sanoihin. Hän kuitenkin miettii mitä tahtoisi, jos lupaus olisi totta. Tino ei saa kuitenkaan mieleensä mitään järkevää. Seppele ei kuitenkaan ole kaikista ylellisin lahja…
Lucifer istuu lähemmäksi Tinoa ja vetää tämän yllättäen siipiensä suojaan. On kulunut pitkä aika, kun kukaan on ollut hänen lähellään. Tino ansaitsee sen kokemuksen sillä hän on ensimmäinen, joka on kohdellut häntä yksilönä edes vähän aikaa.
Lucifer aistii pelon miehen sisällä. Onneksi se laantuu, ja Tino hengittää syvään höyhenten alla. Kun Tino ei sano mitään, enkeli vetää hänet kokonaan syleilyynsä.
”Tuota… On yksi asia, minkä tahtoisin. Etsin sitä, mutta en löytänyt.”
Lucifer nyökkää.
”Mitä siis tahdot?”
Tino kiemurtelee enkelin sylissä kunnes saa suunsa vasten Luciferin korvaa. Hänen hengityksensä koskettaa vaaleaa ihoa lämpimänä ja kosteana. Niin Tino kuiskaa toiveensa paholaisen korvaan.
Lucifer kuuntelee pyynnön. Ilo läikähtää hänen sisällään, ja hän nauraa hiljaa. Niin suloinen utukuva, varsinkin kun hän oli pelännyt Tinon anovan jotain typerää. Tinon haave on jotain, minkä toteuttamisesta Lucifer voi nauttia.
Niinpä Lucifer loihtii käteensä kimpun kieloja. Hän taikoo ne yhteen ja sovittaa ne nuoremman hiuksille.
He erkanevat kedolta ystävinä.
