Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!
Tartuin juuri tähän ficiin, koska Neville. Olen aina tykännyt Nevillestä, mutta yllättävän vähän tulee hänestä luettua, ja siksi tekikin nyt mieli lukea jotain, jossa juuri hän on päähenkilönä. Luna on myös ihana, ja tyttöhahmoista ihan lemppareitani Pottereissa. Lunan ja Nevillen kuvitteleminen yhdessä on myös kivaa, jännä kun leffoissa he olivat juttu ja kirjoissa eivät, mutta itse tykkäsin ehkä enemmän siitä, että olivat. Kai se nyt on jotenkin niin ihana ajatus, että kaksi toisten kieroon katsomaa ja päähän potkimaa olisikin yhdessä, mutta tietty niin, että siinä kohtaa muilla onkin syytä katsoa heitä jopa vähän ylöspäin. Niin sen pitääkin mennä, koska ihania nämä ovat molemmat, eikä fluffy ja pehmoisen pörröiset loput minua haittaa missään nimessä, vaan rakastan niitä hiukan liiankin kanssa.
Nevillellä oli kavereita ja hyvänpäiväntuttuja, mutta ei varsinaisesti parasta ystävää, mikä häntä aika-ajoin harmitti. Lähes kaikilla muilla oli se läheisin ystävä, mutta hän oli jäänyt ylimääräiseksi. Eikä hänestä kyllä tuntunutkaan, että kukaan olisi täysin ymmärtänyt häntä. Hän kuitenkin jaksoi uskoa (ja toivoa), että hänkin löytäisi itselleen parhaan ystävän.
Niinpä, voi Neville. En ollut oikein miettinytkään tältä kannalta, mutta niinhän se tietysti oli, ettei Nevillellä ollut kouluaikoina oikein parasta kaveria, ja yritinkin nyt oikein miettiä, kenen kanssa mahtoi liikkua ja tehdä asioita. Tässä oli suloista, miten hän sitten löysi todellisen ystävän Lunasta, vaikka Hermione ja Harrykin olivat aina olleet mukavia, niin vasta Luna osasi todella tajuta häntä.
Jos hänen pitäisi arvioida mikä Albuksen kaartin tapaamisissa oli parasta, hän sanoisi että toiseksi parasta oli ehdottomasti se, kun Harry Potter katsoi häntä aidosti ylpeänä sillä hetkellä, kun hän teki täydellisen aseistariisuntaloitsun. Kaikista parasta oli kuitenkin se, että Albuksen kaartissa hän tutustui kunnolla Luna Lovekivaan, josta tuli hänen ensimmäinen läheinen ystävänsä.
Albuksen kaartiin liittymisellä oli varmaan tosiaan ihan käänteentekevä vaikutus Nevillen elämään, ja todella mieltä lämmittävä ajatus, että se olisi ollut kaikkein eniten siksi, että Lunakin oli siellä. Tuo hetki on itsellekin jäänyt kyllä leffaversiosta mieleen, kun Neville onnistuu ekan kerran aseistariisuntaloitsussa. Ihan mahtavaa, kun hän alkaa onnistua ja pärjätä, eikä olekaan tuomittu olemaan ikuinen reppana.
“Narsissit ehkä houkuttelivat niitä”, Luna jatkoi hymyillen. “Ovatko ne sinulla houkuttimena?”
Neville huomasi heräävänsä transsistaan ja pudisti päätään punastuen.
“Minäkyllätoinnesinulle”, hän sopersi ja ojensi kimpun Lunalle. Samaan hengenvetoon hän jatkoi (vaikka tunsi pyörtyvänsä pian hapenpuutteeseen), “minäajattelinettähaluaisitkosinälähteäminunkanssaniulos?”
Voi miten Neville oli tässä suloisen ujo ja samalla rohkea voittaessaan kuitenkin ujostelunsa, mutta Lunan vastaus oli yhtä lailla ihan parhautta.
Juuri noin se olisi voinut sanoa, ja tuo Lunan asu oli myös ihan mainio, voi vaan kuvitella, että yrttitietoa rakastava Neville on vaikuttunut, kun toinen on ihan mullassa. Suloinen ajatus myös, että Luna ja Neville menivät naimisiin ja saivat perheen, toivottavasti Tylypahkan opettajillakin on tuolloin jo mahdollisuus asua ja elää sillä tavalla, että niillä on myös yksityisyyttä ja mahdollisuus mukavaan perheasuntoon. Sitä kun aina hiukan miettii tuota, miten ne koulun aikuiset ovat ratkaisseet nuo jutut (vai ovatko ylipäätään).
Kiitos, olipa kerrassaan suloisen pehmoinen lukukokemus, oikea hyvän mielen ficci niin kuin joku toinenkin tuolla jo sanoi!