Nimi: Syöpyneet hulluuteen, pian
Kirjoittaja: Sisilja
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Ron
Tyylilaji: Kauhuun vivahtava synkkyys
Vastuuvapaus: Rowlingille kuuluu suurin kiitos hahmoista ja monesta muustakin, minun on ideoilla leikkimisen ilo. SHOT on The Rasmuksen kappale.
Yhteenveto: Harryn rinnassa sykkii toivon sijasta hysteria ja silti Ron kuvittelee enkelinsiipiä hänen selkäänsä.
Alkusanat: Jotakin tämänkaltaista olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa. Toisinaan tuntuu, että Rowling teki Harrysta liiankin hyvän ja vahvan. Päätin sitten raapia sileän ulkokuoren naarmuille.
Ficci osallistuu +12 virkettä VIII -haasteeseen Harry Potterilla ja Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen kappaleella SHOT. Näen kyseisen kappaleen linkittyvän ficciin hyvin tiiviisti, mutten halunnut iskeä lyriikoita sanalistan seuraksi. Kannattaa se silti napsauttaa soimaan, vaikka vain taustalle.
Syöpyneet hulluuteen, pian
Tuuli puhaltaa sisään teltan suulta, se on vastatuuli, Harrylle se on aina vastatuuli, ja hän kiskoo peittoa paremmin ylleen – heidän ylleen. Ronin hengitys on tasaista, liian luottavaista, ja Harrya kuvottaa: voiko olla, ettei Ron ole nähnyt taivaalle kerääntyviä pilviä ja tajunnut kaiken tarkoituksettomuutta?
Harry kääntyy ympäri lusikassa ja kylmä ketju hieraisee kaulaa, mutta hän ei välitä, mistään. Ronin kasvot ovat unen valtaamat eivätkä mitenkään kiehtovat, ja silti ne saavat Harryn pohtimaan, näkeekö Ron kenties pahimmissa painajaisissaankin vain jättiläishämähäkkejä. Harry katselee yöstä toiseen mustia suruhuntuja ja vainajien syyttäviä sormia.
Harry kaipaa pakoon, mutta ei osaa paeta. Voimattomuuden alle on yksinkertaista luhistua ja syyllisyyteen vaivatonta menehtyä, ja Ron on nähnyt sen hänen silmistään: pelon joka syövyttää hänet elävältä. Ron on tarjoutunut hänen suojakilvekseen, ja kun Harry on rauhaton, yhtä rauhaton kuin nyt, Ron muistuttaa olemassaolollaan, että elämä on paskaa mutta ehkä siitä huolimatta elämisen arvoista.
Sitten Ron menee ja juoksee umpikujaan, rakastuu, ja nyt Harryn rinnassa sykkii toivon sijasta hysteria.
Ron äännähtää, hengähtää syvempään, ja Harry vie kätensä kokeilevasti hänen rinnalleen kuin ottaisi harkitsemattoman askeleen. He kuolevat kuitenkin, hän ja Ron, joten miksi ihmeessä he eivät voisi maata sylikkäin samassa vuoteessa ja rakentaa siltaa kohti hulluutta? Hulluuttahan nimenomaan on, että Ron kuvittelee enkelinsiipiä Harryn selkään, vaikka samaan aikaan Harry teroittaa pirunsarviaan ja lähettää yhä useampia kuolemaan puolestaan. Harry hipaisee huulillaan Ronin kaulaa eikä ole koskaan nähnyt mitään niin avutonta: Ron, hänen pelastajansa, joka tulee vielä kuolemaan hänen kädestään – joka sanoo rakastavansa. Typerys on istuttanut päähänsä ajatuksen valitusta, jonka kohtalo on elää ja juuri hänen rinnallaan.
Harry vie sormensa läpi Ronin hiuksien ja tahtoisi yhtä lailla rakastaa, tahtoisi olla yhtä toiveikas, tahtoisi nähdä itsensä niin kuin Ron hänet näkee. Mutta arpi painautuu yhä syvemmälle hänen otsaansa ja piirtää hänen peilikuvansa uudelleen, eikä aikaakaan kun Harry on jo korvannut vihreät silmänsä kirkkaanpunaisilla.
Kun Ron herää ja suukottaa hänen vihan halkomia huuliaan, Harry harkitsee itsemurhaa, sillä kuka tietää vaikka se sattuisi loppujen lopuksi vähemmän. Kirveliä silmiin ja myrkkyä kurkkuun, ja ehkä vihdoinkin Ron ymmärtäisi vaihtaa marttyyrin takaisin neiti kaikkitietävään. Harry naurahtaa; eihän Hermione tiedä mistään mitään, ei näe maailman petollisuutta vaikka se tanssii hänen naamansa edessä ja tekee tyhjäksi kaikki suuret suunnitelmat.
On oikeastaan aika kyseenalaista, ettei Hermione ole puuttunut siihen mitä on meneillään. Harry piilottaa hämmennyksensä vaativiin suudelmiin, ja Ronin voihkaisut kohisevat hänen korvissaan, kun hän kuljettaa kättään tämän vartalolla, ottaa mutta ei anna, ja Hermione kuulee varmasti kaiken. Ajatus kiihottaa Harrya enemmän kuin hänen oma nimensä, joka purkautuu häivähdyksenä Ronin huulilta vain muutamaa minuuttia myöhemmin.
Hermionen hiljaisuus on mysteeri, joka vainoaa Harrya vielä silloinkin, kun Ronin katse kartoittaa hänen kasvojaan, etsii pelkoa jonka luulee häätäneensä mutta jota ei todellisuudessa ole olemassakaan – ja ehkä Hermionekin on vain opetellut itkemään yhtä ääneti kuin Harryn unien vainajat.
Medaljonki läpättää raskaasti Harryn sydäntä vasten ja Harryn sydän vastaa, pi-AN pi-AN pi-AN.
Pian Harry ei välitä enää edes hengittää, ja sitten myös Ron saa nähdä Tylypahkan vankkureita vetävät näkymättömät hevoset.
Siis siinä tapauksessa, että Ron ei kuole hänen mukanaan ja Harry saa tilaisuuden sanoa omalla kieroutuneella tavallaan: "Arvostan että edes yrität ymmärtää, miltä minun maailmani näyttää."
Sanalista:
1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit