Author: Sca
Genre: drama, romance, (tahaton huumori)
Pairing: Remus/Sirius
Rating: Sallittu
Summary: Eli, tässä minä, Remus John Lupin nyt istun ja kirjoitan sinulle - tai no, siinä vaiheessa kun luet tätä, en minä tietenkään enää tätä kirjoita. Vaan odotan kauhuissani, mitä tästäkin seuraa.
Disclaimer: En omista hahmoja, vaan leikin vain niillä. Enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Tämä on ollut jo tosi kauan minulla valmiina, mutta en ole muistanut julkaista. Mutta nyt tähän törmäsin tiedostoissani ja otin itseäni niskasta kiinni. Muistan, että tätä oli ihan mielettömän kirjoittaa, koska vedin tuon Remuksen jaarittelevan kirjoitustyylin ehkä vähän överiksikin joissain kohdissa : D Jatkoa tähän ei tule, jokainen saa itse kuvitella, miten Sirius nyt sitten kirjeeseen reagoi : p Ja osallistuu siis Kirjehaaste vol. kahteen.
Sinun, Remus
Hei Anturajalka,
Luulen tietäväni mitä ajattelet kun alat lukea tätä kirjettä. “Taasko se tollo kirjoittaa kirjeen? Hyvin remusmaista…” Niin, tiedän, hyvin minun tapaistani. Mutta juuri siksi minä kirjoitankin. Miksi minun pitäisi tehdä tämä jotenkin ei minun tyylilläni? Sekin on kai aika tyypillistä, että ennen tätä hetkeä ryvin itsesäälissä ensin muutaman päivän, ja saatuani idean kirjoittaa sinulle pohdin muutaman päivän, että onko se edes ylipäätään hyvä idea. Kuten arvata saattaa, päädyin siihen lopputulokseen, että on. Eli, tässä minä, Remus John Lupin nyt istun ja kirjoitan sinulle - tai no, siinä vaiheessa kun luet tätä, en minä tietenkään enää tätä kirjoita. Vaan odotan kauhuissani, mitä tästäkin seuraa.
Tämä kirje todellakin on hyvin minun tyyliseni. Ensinnäkin, tämä on kirje eikä vaikka esimerkiksi… laulu, jonka olisin säveltänyt ja sanoittanut. Se olisi aika kamalaa. Parempi vaan siis, että kirjoitan. Toisekseen, selittelen ja kiertelen ja kaartelen aivan järkyttävän paljon. Ehkä minun siis viimein pitäisi mennä asiaan, tai edes lähestyä sitä. Toivottavasti et pitkästy tätä lukiessa. Anteeksi. Pyydän anteeksi jo etukäteen kaikesta, jonka tämä kirje aiheuttaa. Tämä varmaankin selkeyttää asioita paljon, mutta se ei välttämättä ole hyvä asia että tiedät.
Mietit varmasti, että mistä minä oikein puhun. Minäkin miettisin, jos olisin tämän kirjeen vastaanottaja. Olet todennäköisesti havainnut, että olen ollut tämän lukuvuoden melko outo. Hmm, oikeastaan kukaan meistä ei varmaan ole kovinkaan normaali, olemmehan me kelmejä, mutta kun sanoin olleeni outo tarkoitan sitä hieman eri tavalla. Periaatteessa syy outouteeni ei ole kovinkaan outo, vaan kovin normaalia ihmisille, mutta muutamat seikat tekevät siitä oudon.
Näimme viimeksi hieman yli viikko sitten, ennen kuin joululoma alkoi. Sinä jäit Matohännän kanssa koululle, Sarvihaara lähti vanhempiensa luokse kotiin (ymmärtääkseni Lily on menossa sinne myös, toivottavasti Sarvihaaran vanhemmat pitävät hänestä, todennäköisesti kyllä, onhan hän kuitenkin Lily) ja minun vanhempani halusivat minut mukaansa Skotlantiin vierailemaan sukulaisillemme. Huomenna lähdemme kotiin, ja vietän siellä loppuloman. Voisin tietysti tulla takaisin Tylypahkaan jo ylihuomenna, mutta en tiedä uskallanko. Haluan antaa sinulle hieman ajatteluaikaa luettuasi tämän kirjeen ennen kuin palaan.
En tiedä, mitä olette Matohännän kanssa koululla tehneet. Luulen kuitenkin, ettette ainakaan opiskelleet. Se olisi hyvin outoa, jos olisitte. Sillä minäkään en ole loman aikana kovinkaan montaa ajatusta opiskelulle uhrannut. Olette varmaankin ahmineet itsenne täyteen jouluruokia ja Hunajaherttuan herkkuja sekä pelanneet räjähtävää näpäystä ja velhoshakkia kaiken aikaa, niin kauan että kyllästytte. Ehkä sinä olet jahdannut niitä tyttöjä, jotka ovat jääneet lomaksi koululle. Ennen kyseisen asian ajattelu olisi lähinnä huvittanut minua, mutta nyt se aiheuttaa vain epämukavan tuskan pistoksen sisälläni.
Huomaatko? Minä alan vähitellen jopa päästä asiaan kunnolla. Tuo tuskan pistos sisälläni johdatti minut sinun ja Matohännän tekemisistä suoraan asiaan. Melko lailla sen ytimeen. En oikeastaan osaa sanoa, milloin tämä kaikki alkoi, viime kesänä kai. Sinä tiedät, kuinka hankalaa minun on myöntää itselleni, että olen edes vähän ihastunut johonkuhun. Varsinkin kun se henkilö satut olemaan sinä. Taistelin itseni kanssa koko alkusyksyn. Ei se ole minulle uutta, että en voi saada sitä henkilöä johon isken silmäni. Tässä vain on muutakin. En halua pilata ystävyyttämme.
Mutta valitettavasti tämä koko juttu - tarkemmin sanottuna minun tunteeni - on vaikuttanut väleihimme. Vaikka olen tehnyt parhaani, en ole pystynyt olemaan täysin normaali ja samanlainen kuin ennenkin sinun lähelläsi. Tämä vaikuttaa kaikkeen.
Siksi ajattelin, että on ehkä parempi että tiedät. Se voi tehdä asioita vaikeaksi, mutta ainakaan sinun ei tarvitse pohtia, olenko minä suuttunut sinulle jostakin kun olen niin omituinen ja välttelevä. Tiedät totuuden.
Jos haluat, voimme kyllä unohtaa tämän kaiken. Sillä, vaikka pieni osa minusta toivoo ja epäilee toisin, sinä tuskin ajattelet minusta samoin kuin minä sinusta. Se tulee viemään aikaa, mutta minä kyllä pystyn unohtamaan sinut, ja loppujen lopuksi joskus me voimme olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Olen pahoillani. Kaikesta tästä. Toivon että tein oikean päätöksen, eikä tämä kirje pilaa kaikkea. Voi olla, että tämän kirjoittaminen ja lähettäminen oli huonoin idea elämäni aikana (hyvä on, yksin metsään lähteminen silloin lapsena tulee kyllä aina olemaan se huonoin idea).
Olen pahoillani siitäkin, että tämä kirje on niin toivottoman pitkä ja jaaritteleva. Ja typerä. Ainakaan tämä ei ole mikään säälittävä ja ylihempeä rakkauskirje. Siihen minä en sentään rupea. Voisinhan minä kertoa, mistä kaikesta minä sinussa niin pidän, mutta taidan jättää väliin. Se ei oikein sopisi tähän. Sotkisin asioita vielä lisää ja varmaankin hämmentäisin sinut lopullisesti.
Päästän sinut nyt tuskista ja lopetan tämän eeppisen tylsän romaanini. Pärjäile.
Sinun,
Remus
A/N: (Hui, tämä näytti ihan törkeän pitkältä kirjoitusohjelmassa, mutta ei tämä niin pitkä olekaan...) Niin, ja kommentit olisivat kivoja, jos joku tämän lukee : )
