Author/Beta: minä
Disclaimer: kaik' mun, kukaan toisin ei väittää saa.
Rating: K11
Pairing: Joa/Sami, Sami/Mikael
Genre: slash, one-shot, angst
Summary: Se mies on vaan liian sellainen. Millainen, ei Joa osaa selittää. Sellainen vain.
Warnings: muutama kamala kiroilusananen siellä täällä. aika vähän niitä on, mutta silti.
A/N joo, tällaista oon tässä nyt hetken väsännyt. tuli sellainen kirjoittelufiilis tuossa hetken aikaa sitten, ja sitten hiipui, ja tänään illalla tuli takaisin, muttei kestänyt kauaa. siksi tämäkään ei ole pitkä. enjoy, kommentoikaa jookoskookos, oon desperate.
Levottomat jalat
Joa katsoo ja katsoo. Tuijottaa, ehkäpä, mutta ei se mies mihinkään suuntaan muutu. Ei, vaikka Joa kuinka tuijottaisi ja tahtoisi.
Se mies on vaan liian sellainen. Millainen, ei Joa osaa selittää. Sellainen vain. Joa katsoo keskittyneesti, näyttää siltä, että tuijottaa taululle, mutta ei se mihinkään taululle tuijota.
On se vanhempi. Selkeästi vanhempi, Joa miettii. Mies haukottelee, yrittää keskittyä, ja samalla hartiat nousevat ja miehen selkä näyttää jotenkin leveältä, sillä hyvällä tavalla. Joa suoristaa mukavuusvillatakkiaan, ja yrittää loppujenlopuksi kuitenkin kohdistaa katsettaan taululle. Siis oikeasti taululle.
Joan jalat ovat levottomat ja ne hyppivät ja pomppivat ja lähes juoksevat luokasta ulos, mutta pulpetin alla ne kuitenkin on ja pysyy vielä seuraavan vartin ajan.
Joa vilkuttaa, ja peilistä vastaa poika. Mies. Joa. Muttei Joa tiedä, ollaanko seitsemäntoistavuotiaina vielä poikia, vai jo miehiä. Peilissä poika yrittää epätoivoisesti sukia hiuksiaan jotenkin parempaan suuntaan, mutta vittuako se tukka mihinkään liikkuu, Joaa ärsyttää ja tulee hetkellinen mielijohde kaapata sakset käteen ja panna naps.
Naps vain, mutta ei sellaista tietenkään tapahdu, vaan Joa menee keittiöön, keittää itselleen kupin kahvia, ja istuu. Lattialle Joa istuu, koska tuoleja ei ole vielä hankittu, ja se vähän häiritsee, mutta ei liikaa. Pöytä on, muttei tuoleja.
Joa lukee paikallislehden säätiedotetta, se varoittaa sadekuuroista, mutta ei Joa lähtiessä mitään sateenvarjoa ota mukaan. Joa rakastaa sadetta.
Joa juoksee kauppaan. Kaupassa on kassalla mies, se, jolla on hyvällä tavalla leveä selkä. Totta kai Joa valitsee sen jonon.
-
Sami katsoo ja katsoo. Tyhjä taulu näyttää houkuttelevalta, Sami tahtoo töhertää siihen jotain. Mieluiten vahaliidulla, niin sitä ei saataisi ainakaan ihan helposti pois.
Päässä soi nopea humppa ja se tekee Samin keskittymisen kovin vaikeaksi. Mikael kuuntelee liikaa Eläkeläisiä. Miksi, Sami aina ihmettelee. Sami tuijottaa ikkunasta ulos, huomaa, että sillä takana istuvalla pojalla on taas levottomat jalat. Joka päivä, ihan kuin ne vain haluaisi loikata gasellina pois siitä luokkahuoneesta. Sami tuijottaa vaivihkaa takana olevaa poikaa ikkunan kautta. Se on laskenut päänsä pulpetille käsien väliin, ja jos yläviistosta katsoisi, saattaisi luulla että se vaikka nukkuu, mutta sen jalat antaa ilmi.
Sami huokaisee hiljaa, huomaamattomasti. Sami huomaa, että opettajalla on ärrä-vika, ja naurahtaa.
Ei saisi.
Sami kävelee kotiin. Kotiin, josta Sami tietää Mikaelin puuttuvan vielä muutaman tunnin ajan. Matkalla Sami lähettää Mikaelille tekstiviestin.
Ikävä. Nähdään illalla, jääkaapissa on eilistä, jos tulee nälkä ennen kun oon kotona. Rakastan sua.
Sami lähtee kotoa kaupalle, iltavuoroon, työvaatteet päälle. Kassalla se on kohtelias vanhuksille, perheenäideille, pienille tytöille ja pojille, ja epäkohtelias epäkohteliaille teinipojille energiajuomaostoksilla. Eikö ne mitään parempaa voisi keksiä?
Takana istuvalle pojalle se on myös kohtelias. Onhan se samassa lukioryhmässä. Ja vaikuttaakin ihan mukavalta. Mutta se sama poika käy Samin kassalla aina kun Sami on kassalla. Vaikka siinä olisi kuinka pitkä jono, aina sen on vittu Samin kassa. Sami tahtoo kiroilla, huutaa perkelettä ja helvettiä ja kysyä, että miksei kenenkään muun kassaa, mutta pelkää tietävänsä oikean vastauksen.
Sen pojan nimi on Joa, Sami huomaa Visasta, kun poika ei maksakaan heti, vaan jää tutkailemaan iltapäivälehtien lööppejä, kaikissa lehdissä samat jutut. Mutta silti.
Sami selventää kurkkuaan, ei tosin selventämisen vuoksi, vaan huomion. Joa hätkähtää, punastuu – miksi? – ja maksaa. Ja sitten se vaan lähtee pois. Kiireellä pois, ei edes kiitosta tai mitään. Ei Sami pidä tuollaisista.
Kotona Sami katsoo Mikaelia pitkään ja ihailee. Ei Mikaelissa ole muuta kuin ihailemista. Ja sitten ei Mikaelilla tai Samilla ole enää paitaa päällä, ja olohuoneen sohva onkin yhtäkkiä liian kapea ja lyhyt. Ja narisee ilkeästi, mutta ihan kuin se haittaisi.
Ruoat jäävät syömättä kauppakassiin.
Ei Sami ja Mikael huomaisi, vaikka koko vitun maailma räjähtäisi.
-
Joa istuu sateessa puiston penkillä, ja näyttää väsyneeltä. Ja niinhän se varmaan onkin. Joa näyttää myös surulliselta, mutta se on vaan se sade. Tai sitten ei.
Ääni Joan pään sisällä käskee vittu luovuttamaan, mutta ei Joa nyt niin tahdo tehdä. Ei, Joa tahtoo jotain aivan muuta. Samin. Sen kauniin, hyvällä tavalla leveäselkäisen Samin, joka istuu sen edessä tunneilla ja on iltavuorossa lähikaupassa. Sen Samin Joa tahtoo, ei ketään muuta.
Mukavuusvillatakin taskussa värisee, mutta mitään ääntä ei kuulu. Joa sai äidiltä tekstiviestin, jossa käsketään tulemaan heti kotiin. Mutta Joa ei lähde, istuu vain rauhassa siinä vesisateessa väsyneenä, ihan kuin koko muu maailma olisi kadonnut jonnekin, vain Joa olisi jäljellä.
Kotona Joa kirjoittaa. Hieman kyseenalaista tekstiä ehkä, mutta kirjoittaa kaiken mitä tuntee, ajattelee, haluaa, tietää. Joa tietää kovin vähän. Tuskin tietää, kuka Suomen presidentti on, mutta eipä sitä juurikaan edes kiinnosta. Ja kohtahan ne vaalit taas on, ja taas pressa vaihtuu, Joa ajattelee, pudistaa päätään ja antaa sormien liukua näppäimistöllä.
Joa kirjoittaa siitä, kuinka Sami on kuin joisi kuumaa glögiä takan edessä villasukat jalassa, kun ulkona on pakkasta enemmän kuin Siperiassa talvella, ja kuinka se on kuin kevään ensimmäiset kukat, jotka puhkeaa kukkaan aamun sarastaessa.
Se on sanoinkuvaamaton, ja silti Joa kirjoittaa.
-
Sami katsoo edessä istuvaa poikaa suoraan silmiin. Ne on ihan nätit, mutta mikään ei vedä vertoja Mikaelin silmille. Sami vastaa kieltävästi pojalle, ei, ei Sami lähde kahville. Ei vaikka mikä olisi.
Pojan jalat ovat taas levottomat, ja tällä kertaa ne jo oikeasti lähes juoksee pois. Hyppii ja pomppii siihen malliin, että kohta siitä pojasta ei ole enää jälkeäkään.
Ei.
-
Joan koko maailma on juuri räjähtänyt, loppunut, juossut Joaa pakoon.
Joalla ei ole mitään.
typoista saa pitää ilmoitella.
