Kirjoittaja Aihe: Painajaisia (K-11, Angst&draama, Tonks/Lupin, FF-10)  (Luettu 4906 kertaa)

Tyynis

  • Supernainen
  • ***
  • Viestejä: 2 234
  • Ava Sonoalta
Nimi: Painajaisia
Kirjoittaja: Tyynis
Paritus: Remus/Tonks
Ikäraja: K-11
Genre: Angst ja Draama
Disclaimer: Hahmot ovat J.K. Rowlingin ja musiikki ja -video Bullet For My Valentinen, minä en hyödy tästä mitenkään rahallisesti.
Summary: Tonks alkaa näkeä painajaisia syntymättömästä lapsestaan.
A/N: No niin, tämä tulee Musiikkivideo-haasteeseen Bullet For My Valentinen All These Things I Hate -videolla. Kannattaa katsoa niin ficcin ehkä ymmärtää paremmin. Päätin kokeilla tässä ihan erilaista tekstin asettelua, mitä olen ennen tehnyt, idean tähän sain tuosta videosta.  Menee FF-10 sanalla Milloin.

Painajaisia

Katu on täynnä ihmisiä, joilla kaikilla on tavattoman kova kiire joka paikkaan. Ihmiset vain vilahtelevat ohitseni. Kaikilla kiire on kiire. Yllättäen tunnen viiltävää kipua sisälläni, tarraan vaistomaisesti molemmilla käsillä hieman kasvaneeseen vatsaani ja yritän pyytää apua vastaantulijoilta, kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä. Huomaan jalkoihini tippuvan verta. Sitä on paljon. Liian paljon. Vedän keuhkoni täyteen likaista kaupunki-ilmaa ja huudan apua.

Remus on herännyt huutooni ja ravistaa minut hereille, ennen kuin herään omaan huutooni.
”Onko kaikki kunnossa?” Remus kysyy ja katsoo minua taikasauvansa valossa huolestuneena. Hänen kasvoilleen jäävät varjot vain korostavat niiden uurteita.
”On, näin vain painajaista”, vastaan tärisevällä äänellä ja siirrän hiuksiani pois kasvoiltani. Ne ovat hiestä märät.
”Oletko varma?” Remus kysyy minulta vielä uudelleen ja katsoo minua hiukan epävarmana. Otsallani luultavasti helmeilee hikipisaroita, joita hän tuijottaa.
”Kyllä”, vastaan, vaikka kuulen oman hengitykseni raskaana korvissani ja minusta tuntuu kuin sydämeni pyrkisi rinnastani ulos. Vaikka vakuuttelut kunnossa olemisestani ovat ontuvia, Remus laskee sammutetun taikasauvansa yöpöydälle ja ottaa minut nukkumaan syleilyynsä silittäen samalla hellästi T-paidan verhoamaa vatsaani. Hän suukottaa minua vielä hellästi niskaan ja olen valmis vaipumaan takaisin uneen.

Herätessäni aamulla olen väsyneempi kuin illalla nukkumaan mennessäni, painajaiseni jälkeinen uni oli hyvin levotonta ja pyörisin sängyssä varmaankin aamu neljään, ennen kuin sain kunnollisesta unesta kiinni. Venytellessäni käsiäni tunnen vieressäni tyhjän paikan. Remus on jo ehtinyt nousta, minä olen meistä kahdesta se, jota ei saisi millään nousemasta aamulla lämpimän peiton alta. Hetken loikoilun jälkeen nousen ja etsin parhaat päiväni nähneen aamutakin päälleni.
”Huomenta”, haukottelen aamun toivotukset miehelleni, joka lukee Päivän Profeettaa pöydän vieressä ja kurtistaa kulmiaan niin, että silmien väliin tulee pari uurretta lisää.
”Huomenta. Millaista unta sinä näit viime yönä?” Remus kysyy minulta aamiaispöydässä minun kaataessa teetä meille kummallekin.
”En minä muista kunnolla”, vastaan välttelevästi. Miten voin sanoa nähneeni unta lapsen menettämisestä, kun Remus oli heti alussa varma keskenmenosta, koska lapsessa on hänen sudengeeninsä. ”Putosin jostain korkealta, eikä pudotus loppunut ollenkaan”, lisään hataran valheen painajaisesta, jota en mukamas muista kunnolla.

*

Katu on täynnä ihmisiä, joilla kaikilla on tavattoman kova kiire joka paikkaan. Ihmiset vain vilahtelevat ohitseni. Kaikilla kiire on kiire. Yllättäen tunnen viiltävää kipua sisälläni, tarraan vaistomaisesti molemmilla käsillä hieman kasvaneeseen vatsaani ja yritän pyytää apua vastaantulijoilta, kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä. Huomaan jalkoihini tippuvan verta. Sitä on paljon. Liian paljon. Vedän keuhkoni täyteen likaista kaupunki-ilmaa ja huudan apua.

Herään unessani huutavaan ääneen, joka ei kuitenkaan lopu, vaikka avaan silmäni. Minulta kestää hetki tajuta, että se olen minä ketä huutaa. Näin taas sen saman unen, jossa menetän sisällä kasvavan lapseni. Minun on pakko viedä käteeni haaraväliini ja nopean sipaisun jälkeen tarkastelen sormiani taikasauvan valossa, ei verta. Huokaisen helpottuneena ja uskallan nukahtaa uudelleen pitäen käsissäni kasvanutta vatsaani.

Levottomasti nukutun aamuyön jälkeen nousen jo ennen seitsemää ylös ja laitan itselleni aamupalaa, samalla kun odotan Remusta kotiin. Hän ei suostu enää viettämään täysikuuta kotona susijuoman avulla vaan on jonkun kiltalaisen luona, usein tyhjässä talossa. Hän pelkää, että tekee minulle ja lapselle jotain.

”Huomenta, kulta”, Remus tervehtii minua riutuneen näköisenä eteisestä ja suukottaa minua keittiössä, ”Miten sinä nyt jo olet hereillä?”
”Vauva potki ihan hillittömästi viiden jälkeen ja lopetti vasta äsken”, valehtelen ja nousen aamupalani ääreltä hellan luo, ”otatko teetä?”

*

Katu on täynnä ihmisiä, joilla kaikilla on tavattoman kova kiire joka paikkaan. Ihmiset vain vilahtelevat ohitseni. Kaikilla kiire on kiire. Yllättäen tunnen viiltävää kipua sisälläni, tarraan vaistomaisesti molemmilla käsillä hieman kasvaneeseen vatsaani ja yritän pyytää apua vastaantulijoilta, kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä. Huomaan jalkoihini tippuvan verta. Sitä on paljon. Liian paljon. Vedän keuhkoni täyteen likaista kaupunki-ilmaa ja huudan apua.

”Dora herää!”
Minulta vie taas hetken tajuta, missä olen ja kuka huutaa. Remuksen vakavan ilmeen nähtyäni tajuan, että se on minun huutoni, mikä vielä hetki sitten kaikui korvissani.
”Älä enää yritä sanoa, ettei mikään ole hätänä”, Remus sanoo ja laskee sormensa huulilleni, joille olen muodostamassa sanoja ei mitään hätää, se oli vain painajainen.

Ne sanat olisivat kieltämättä olleet turhia, Remus on monena yönä herännyt huutooni ja minä painajaisiin, jossa lapseni kuolee sisälleni.
Painajainen on aina sama. Olen keskellä ihmismassaa, eikä ketään kuule tai huomaa hätääni. Hätääni, kun menetän sisälläni kantaman lapsen.

”Minä näin…” aloitan lauseen ja haukon samalla henkeä, tuntuu kuin makuuhuoneen ilma olisi liian paksua hengitettäväksi.
”Painajaista”, Remus täydentää lauseeni eikä ole lainkaan yllättyneennäköinen, ”Joko sinä kerrot mistä sinä näet painajaisia.”
”Se… Se kuolee. Joka kerta”, vastaan sanojen jäädessä kurkkuuni kiinni ja kämmenteni hiotessa vettä valuviksi.
”Mikä kuolee?” Remus kysyy ihmeissään ja on sytyttänyt huoneeseen valot.
”Lapsi”, sanon ja purskahdan itkemään. Hautaan kasvoni raidalliseen pussilakanaan ja annan kyynelten kastella sen. Samalla mietin kuinka kauan joudun kestämään tätä painajaista. Milloin se loppuu? Joudunko odottamaan lapsen syntymään asti?

Remus ei vastaa mitään vaan ojentaa minulle taikomansa vesilasin. Pyyhin silmäni kämmeniin ja tartun lasiin. Minun ei tarvitse kysyä mieheltäni, mitä hän miettii, sillä tiedän sen ihan hyvin. Hän miettii, että oliko sittenkään järkevää yrittää lasta, valmistaako alitajuntani minua tulevaan.

*

Katu on täynnä ihmisiä, joilla kaikilla on tavattoman kova kiire joka paikkaan. Ihmiset vain vilahtelevat ohitseni. Kaikilla kiire on kiire. Yllättäen tunnen viiltävää kipua sisälläni, tarraan vaistomaisesti molemmilla käsillä hieman kasvaneeseen vatsaani ja yritän pyytää apua vastaantulijoilta, kenelläkään ei ole aikaa pysähtyä. Huomaan jalkoihini tippuvan verta. Sitä on paljon. Liian paljon. Vedän keuhkoni täyteen likaista kaupunki-ilmaa ja huudan apua.



A/N2: Noin, elikkä tuo uni pätkä oli tuolla tarkoituksella monta kertaa samanlaisena, pitämässä tekstiä kasassa, eikä lisäämässä sanamäärää, jos joku niin luuli  :D Ja tuosta viimeisestä pätkästä jokainen saa tehdä oman päätöksensä lopusta..
« Viimeksi muokattu: 23.05.2015 22:10:55 kirjoittanut Beyond »
If you love someone, you tell them. Even if you're scared that it's not the right thing. Even if you're scared that it'll cause problems. Even if you're scared that it will burn your life to the ground, you say it, and you say it loud and you go from there.
      - Mark Sloan

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 763
  • d a d d y
Vs: Painajaisia (K-13, Angst&draama, Tonks/Lupin, FF-10)
« Vastaus #1 : 16.11.2011 21:30:03 »
Höh, miten tähän ei ole tullut kommentteja? No, nostanpa uudelleen osaston kärkeen keikkumaan, jospa joku muukin innostuisi sitten raapustelemaan.

Eli selailin Musiikkivideohaasteen ensimmäistä kierrosta, kun tämä osui silmiini. Koska Bullet For My Valentine on rakkaus, hyppäsin melkein kattoon asti tämän huomatessani. On aina yhtä ihanaa löytää tällaisia kahden lempiasian sekotteluja, myhäilin kyllä harvinaisen pitkään tämän auki klikattuani.

Kyseinen musiikkivideo kuuluu tarinansa puolesta lemppareihini, ja tulkintasi siitä oli oikein miellyttävää luettavaa. Teksti oli sujuvaa ja hyvää, kuvailu toimivaa, enpä jäänyt kauheasti mitään kaipaamaan. Ja olihan siellä joukossa sellaisiakin kohtia, joihin huomio erityisesti kiinnittyi, esimerkiksi tämä
Lainaus
Hänen kasvoilleen jäävät varjot vain korostavat niiden uurteita.
oli hieno kohta. Ehdottomasti tekstin paras sellainen, kuvaa Lupinia todella hyvin. Onnistunutta kuvailua siis, ja vieläpä toimivalla ja nätillä tavalla - tuohan on aivan totta. Varjot korostavat uurteita.

Lainaus
”Huomenta”, haukottelen aamun toivotukset miehelleni, joka lukee Päivän Profeettaa pöydän vieressä ja kurtistaa kulmiaan niin, että silmien väliin tulee pari uurretta lisää.
”Huomenta
”Millaista unta sinä näit viime yönä?” Remus kysyy minulta aamiaispöydässä minun kaataessa teetä meille kummallekin.
Tässä oli nyt jotain häikkää tuossa punatussa kohdassa - jos Tonks toivottaa huomenet, niin sen tulisi ilmeisesti kuulua Remuksen repliikin alkuun.

Muuten teksti oli virheetöntä, ja oikein mukava lukukokemus. Huomioni kiinnittyi tässä tällaisten kirjoitusteknisten asioiden sijaan enemmänkin juoneen, koska pidin siitä niin paljon. Nuo unet oli otettu mukaan kivalla tavalla: musiikkivideon tarinaa oli muunneltu, mutta se oli yhä tunnistettavissa tuolta takaa. On hienoa, ettet mennyt sieltä mistä aita on matalin, vaan muokkasit videon tarinaa hieman erilaiseksi niin, että se "juju" kuitenkin säilyi. Hyvää työtä, oikein onnistunut ficci tuohon haasteeseen!

Pidin myös siitä, että olit ottanut mukaan hyviä yksityiskohtia. Esimerkiksi tuo, kuinka Tonks ei aluksi kerro unistaan Lupinille, koska tietää hänen ottavan paineita asiasta jo valmiiksi. Oli hieno keksintö, että Lupin pelkää ihmissusigeeninsä tekevän vauvalle jotain haitallista, todella IC yksityiskohta. Voisin hyvin kuvitella tuon ihan todeksikin, sopii kyseisen hahmon synkistelevään ja huolehtivaan luonteeseen kuin nenä päähän.

Vaihtoehtoinen loppu oli hieno sekin. Toisaalta jäi häiritsemään, oliko kyse taas uudesta unesta vaiko tällä kertaa ihan todellisuudesta, etenkin kun tuo ennen kursivoitua pätkää oleva lause oli tuollainen teaser. Mutta se pieni häiritsevyys ei paljoakaan haittaa, kun ottaa huomioon kuinka vähän tällaisia tulkinnasta riippuvia loppuja käytetään tehokeinona ja kuinka onnistunut sellainen tämä oli. Asia ei jäänyt häiritsemään tuhottoman paljoa, ja tämä lopun toteutus oli vain yksinkertaisella tavallaan nerokas.

Rakenteeltaan hyvin toteutettu ficci, mielenkiintoinen aihe, hyvät hahmovalinnat, monella tapaa onnistunut teksti. Lukukokemuksena tämä oli viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Kiitos tästä!


bannu © Ingrid