Title: Ole hiljaa ja suutele mua
Author: sennamiila
Genre: romance
Rating: K11
Pairing: Bellatrix Lestrange/Severus Kalkaros (Bellatrix/Rodolphus)
Disclaimer: Hahmot ja paikat omistaa J.K.Rowling, mutta niillä on vain niin kiva leikkiä. Kappaletta Ole hiljaa ja suutele mua, johon ficci siis pohjautuu, laulaa Annika Eklund.
Quote: Bellatrix oli hullu. Täysi sekopää. Niin sekaisin, ettei Kalkaros voinut sitä millään käsittää. Jokin Bellassa silti veti häntä puoleensa.A/N: Idean tähän ficciin sain Puoliverinen prinssi -elokuvan kohtauksesta, jossa Cissy ja Bella käyvät Kehrääjänkujalla. Siinä on sellainen pieni hetki, jonka aikana näyttää siltä, että kohta Bella sanoo Seville 'suutele minua'. Niin ja en tiedä mistä syystä, mutta jotenkin voin vaan kuvitella Bellan laulamassa tuota kappaletta
Miksi minä kirjoitan koko ajan Bellasta? FF50:een sanalla 044. Jos
Ole hiljaa ja suutele muaBellatrix oli hullu. Täysi sekopää. Niin sekaisin, ettei Kalkaros voinut sitä millään käsittää. Hän, joka aina oli niin järkevä, tyyni ja viileä, ei voinut millään ymmärtää paikasta toiseen poukkoilevaa Bellaa, joka ei jättänyt negatiivisia tunteitaan arvailujen varaan vaan näytti ne suoraan ja häpeilemättä.
Jokin Bellan olemuksessa kuitenkin kiehtoi Kalkarosta. Hän ei osannut tarkalleen sanoa, mikä se oli, mutta jotenkin sen täytyi liittyä Bellan välittömyyteen. Nainen saattoi kyllä tappaa tai kiduttaa säälittä, mutta taisteli henkeen ja vereen rakkaittensa puolesta, oli valmis jopa kuolemaan.
Kalkarosta kohtaan Bella ei kuitenkaan tuntunut osoittavan minkäänlaisia tunteita. Hänen suhteensa Bella oli lähinnä välinpitämätön, ehkä jonkinlaista katkeroitumista tai vihaa oli havaittavissa.
Kun Narcissa oli käynyt Kalkaroksen luona pyytämässä apua pojalleen, oli Bella tullut tämän mukana. Bella oli sanonut, ettei luottanut mieheen missään määrin. Se oli sattunut. Vaikka Kalkaros kuinka koetti esittää täysin sydämetöntä, jokin Bellassa silti veti häntä puoleensa.
Mutta Kalkaros ei voisi koskea Bellaan. Bella oli naimisissa Rodolphus Lestrangen kanssa, eikä sen miehen kanssa pelailtu mitään pelejä. Se mies oli kylmäverinen tappaja, joka oli tietyissä asioissa Bellan kanssa täysin eri planeetalta. Mies pystyisi taatusti tappamaan jopa rakkaan vaimonsa.
Voi, kunpa Rodolphusta ei olisi, Kalkaros usein ajatteli. Ja Bellalla olisi tunteita minua kohtaan. Muutakin kuin vihaa ja inhoa. Tulisipa hän tänne ja...
Oli kuin joku olisi kuullut Kalkaroksen toiveen. Siinä samassa kun Kalkaros käännähti ympäri, hän perääntyi hätkähtäen pari askelta taaksepäin: Bella seisoi aivan hänen edessään. Kalkaros tuijotti naista kuin uskomatta silmiään. Tämän suu levittäytyi ivalliseen hymyyn, ja silmät tuikkivat kujeellisesti.
”Pelästyit”, Bella tuhahti.
”Mitä? Minä... enhän...” Kalkaros yritti, mutta sotkeutui sanoissaan. Koskaan ennen niin ei ollut tapahtunut. Koskaan ennen ei myöskään yksikään elävä olento (eikä sen puoleen elotonkaan) ollut saanut häntä sanattomaksi. Ja kaikki johtui vain siitä, että Bella seisoi ilmielävänä hänen edessään.
”Tulit koputtamatta”, Kalkaros viimein sai sanottua.
”En tullut”, Bella totesi. ”Koputin kyllä, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Ajattelin, että jos...”
Lauseen loppu jäi pelkäksi mutinaksi, kun Bella laski katseensa maahan. Kalkaros oli kuin puulla päähän lyöty. Hän pystyi vain toljottamaan naista tajuamatta mitään. Sitten Bella nosti uhmakkaan katseensa Kalkaroksen silmiin.
”Kalkaros”, Bella tuhahti.
”Bellatrix”, Kalkaros sanoi ja tunsi, kuinka vatsanpohjaa nipisteli. ”Mitä sinä teet minun... talossani?”
”Vierailen”, Bella totesi ja katsoi Kalkarosta kuin tämä olisi idiootti. ”Mutta jos et tahdo minua tänne niin minä sitten varmaan...”
Bella oli jo lähdössä ovelle, mutta Kalkaros harppasi eteenpäin ja tarttui Bellaa olkapäästä. Bella kääntyi kummastuneena katsomaan Kalkarosta. Tajutessaan, mitä oli tehnyt, Kalkaros veti kätensä nopeasti pois Bellan olkapäältä.
”Ei sinun tarvitse”, Kalkaros sanoi.
”Kummallista”, Bella tuumasi. ”Olen saanut sen käsityksen, ettet pidä minusta, mutta silti pyydät minua jäämään... taloosi...?”
”Minä olen saanut sen käsityksen, että sinä et pidä minusta”, Kalkaros totesi. ”Mutta silti olet täällä. Miksi?”
”Minä vain...” Bella änkytti. ”Minä vain... siis...”
Kalkaros kohotti kulmiaan. Hän oli saanut Bellan hämilleen.
”Itse asiassa en edes tiedä, mitä oikein teen täällä!” Bella huudahti. ”Minä menen!”
Bella poistui huoneesta. Kalkaros lähti hänen peräänsä. Nainen oli ehtinyt jo ulko-ovelle, kun Kalkaros sai hänet kiinni.
”Älä mene”, Kalkaros pyysi.
Bella pysähtyi ja kääntyi hitaasti ympäri. Hän tuijotti Kalkarosta suu auki.
”Pyydätkö sinä minua jäämään?” Bella ällistyi. ”Miksi?”
”Koska...” Kalkaros mietti. ”Minä vain... en tiedä...”
Bella asteli Kalkaroksen eteen. Nainen tuli niin lähelle, että tämän kehosta huokuvan lämmön pystyi tuntemaan. Se sai Kalkaroksen suun kuivumaan, kämmenet hikoilemaan ja ihon nousemaan kananlihalle.
Kalkaros koetti puhua, mutta suusta ei lähtenyt sanaakaan. Hän pystyi vain katsomaan Bellaa. Bella kohotti katseensa ja katsoi Kalkarosta silmiin. Kalkaros oli näkevinään silmissä jotain sellaista, mitä ei koskaan ennen ollut nähnyt, eikä hän uskaltanut arvatakaan, mitä se jokin oli.
”Tietääkö Rodolphus, että olet täällä?” Kalkaros viimein sai kysyttyä.
Bella tuhahti halveksuvasti ja laski katseensa taas alas. Kalkaros kuitenkin ehti huomata hänen punastuneen.
”Rodolphus”, Bella totesi. ”Hän ei tiedä mistään mitään. Eikä tajua. Ei sen enempää kuin mitä hänen tarvitsee tietää. Mutta on asioita, joita hänen tarvitsisi tietää, mutta hän ei vain tajua. Ja ei, hän ei tiedä, että olen täällä. Eikä hänen sitä tarvitsekaan tietää.”
Kalkaros tarttui Bellaa leuasta ja nosti tämän katseen taas ylös. Bella katsoi Kalkarosta hämmentyneenä.
”Mitä sinä tarkoitat?” Kalkaros tivasi.
Bella ja Kalkaros katsoivat toisiaan pitkään. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Viimein Bella puhui.
”Suutele minua.”
Kalkaros katsoi Bellaa kuin puulla päähän lyötynä. Oliko hän nyt varmasti kuullut oikein?
”Mitä sinä sanoit?” Kalkaros sai kysyttyä.
”Sanoin, että suutele minua”, Bella toisti kyllästyneenä.
Kalkaros vain tuijotti Bellaa. Ei kai nainen voinut olla tosissaan?
”Tiesin tämän”, Bella tuhahti, ja se havahdutti Kalkaroksen. ”Tiesin, ettet tekisi sitä. Pelkuri.”
Bella oli jo kääntymässä, kun Kalkaros tarttui naista olkapäistä ja painoi vasten seinää. Bella katsoi Kalkarosta silmiin ja virnisti ilkikurisesti.
”Suutele minua”, Bella vaati vielä kerran. Sen enempää hänen ei tarvinnut sanoa.
Sä oot täysin vääränlainen,
sotkuinen ja takkutukkainen
Kenkäsi kaivoit varmaan Pelastusarmeijan roskiksesta
Rotukissa ja sekava piski,
oot mulle tarpeeton riski
Kävelet keskellä katua
ja ihmiset katsoo ikkunasta
Tämä on sinun maailmasi tähtien alla
Sä et mieti tulevaisuutta
ja sun kotis on ei missään ja kaikkialla
Ole hiljaa ja suutele mua,
pitäis varmaan rauhoittua
Elokuun lämmin tuuli vei järkeni mukanaan
Ole hiljaa ja suutele mua,
huomenna tästä ei tiedä kukaan
Ole hiljaa ja suutele mua
Sanot, eletään nyt ja tässä,
tartut käteeni hämärässä
Viet mut mukaasi yöhön enkä tiedä miksi seuraan
Tämä on sinun maailmasi tähtien alla
Sä et mieti tulevaisuutta
ja sun kotis on ei missään ja kaikkialla
Ole hiljaa ja suutele mua,
pitäis varmaan rauhoittua
Elokuun lämmin tuuli vei järkeni mukanaan
Ole hiljaa ja suutele mua,
huomenna tästä ei tiedä kukaan
Ole hiljaa ja suutele mua,
pitäis varmaan rauhoittua
Elokuun lämmin tuuli vei järkeni mukanaan
Ole hiljaa ja suutele mua,
huomenna tästä ei tiedä kukaan
Ole hiljaa ja suutele mua
