Title: Sinun hymysi
Author: Milgia
Genre: drama, angst
Pairings: Remus/Malin, Remus/Tonks
Rating: S (toivottavasti oikein)
Disclaimer: Kaikki Rowlingin paitsi rakas Malin.
Warnings: Milgia kirjoittaa minämuodolla, angst.
A/N: Hohhoijaa, mitähän tästä seuraa kun Milgia kirjoittaa minämuodossa, tämä on siis olevinaan ainakin kertomus Tonksin ja Remuksen ensitapaamisesta joka ei suju hyvin.
Osallistuu
FF10. Muukalaiset. Malin on minun keksimäni naisihminen, täytyyhän Remuksella olla kunnon menneisyys ja elämää sinä aikana kun Sirius oli Azkabanissa.
Olen ylpeä tästä joten kommenttia haluaisin
Sinun hymysiJos voisin muuttaa jotakin elämässäni, haluaisin olla tavallinen mies, jotta saisin apua, niinkin pieneen asiaan kuin siihen että minne täytyy mennä. Halutessani tavata turvallisuus päällikkön ilman ajanvarausta.
Ihmiset karsastavat minua, vaikka näytän normaalilta, muutamia arpia lukuun ottamatta, naamaani on siis tatuoitu Ihmissusi leima ikuisiksi ajoiksi. Eivät kaikki ole sellaisia verenhimoisia petoja kuten Harmaaselkä tai muut hänen kannattajansa ovat.
En ymmärrä edes sitä miksi juuri minut piti lähettää hänen juttusilleen, minut, hylkiön jolle ei suoda apua, töitä, tai edes aikaa kertoa asiansa.
Ministeriön käytävä oli täynnä väkeä, kukaan ei pysähtynyt, vaikka pyysin monia, kaikki sanoivat syykseen kiireen tai vain mulkaisivat ja jatkoivat matkaansa. En käynyt ministeriössä kovinkaan usein, joten en tiennyt ollenkaan mihin suunnata.
Hain katseellani ystävällisyyden sijaa, kaikki olivat yhtä harmaita, suvaitsemattomia, jotka tuntuivat tietävän kurjan salaisuuteni. Paitsi yksi, kauempana oli nuoren näköinen nainen jonka violetit hiukset erottuivat muiden seasta. Hän myös näytti ystävälliseltä, päätin kokeilla onneani.
Minulle oli opetettu jo pienestä pitäen hyvät käytöstavat, mutta unohdin ne heti päästyäni naisen lähelle.
»Hei, näytät siltä että et tiedä minne mennä» nainen sanoi minulle hymyillen.
»Arvasit heti ongelmani» sanoin hänelle.
»Olen täällä töissä joten tiedän kaikki paikat, antaa tulla» nainen sanoi. Hän oli aidoin ihminen siinä rakennuksessa, ystävällinen, halusi auttaa kaikesta muusta huolimatta.
»Turvallisuuspäällikön juttusille pitäisi päästä,» huokaisin.
»Kuulostaa siltä että olet turhautunut, etkö ole saanut apua? » hän ihmetteli.
»En, kukaan ei ole halunnut auttaa, en olisi uskonut sen näkyvän päällepäin niin hyvin,» tuhahdin.
»Et näytä erilaiselta, vain heitä kohdellaan kaltoin täällä ministeriössä. Jos en olisi aurori saisin saman kohtalon» hän ravisteli päätään.
»Olen erilainen. Voisitko neuvoa tien» pyysin. Halusin hoitaa asiani mahdollisimman nopeasti ja poistua näin vastenmielisestä paikasta pian.
»En usko. No, ensin menet tuonne keskimmäiseen hissiin, näetkö tuon tuolla? Menet viidenteen kerrokseen, sitten vasemmalle ja kolmas ovi jossa on kultainen vaakuna ovessa,» nainen selitti innostuneena.
»Kiitos, näkemiin» sanoin ja hymyilin hänelle niin hyvin miten taisin sillä hetkellä.
Oli maailmassa sentään vielä olemassa edes yksi ystävällinen ihminen Taikaministeriön rakennuksissa.
Pidän hyvin harvoja asioita tylsinä, tämä kuitenkin löi kaiken laudalta. Turvallisuuspäällikkö puhui joutavia, itse asiasta laskujeni mukaan kaksi kertaa koko tunnin aikana. Jouduin lähtemään ministeriöstä tyhjin käsin ja mielin.
Minusta on hyvin turhauttavaa asua Killan päämajassa, kaikkien katseiden alla, ei omaa rauhaa. Tavallaan työasiat ovat koko ajan läsnä ja ne tekevät asumisesta rauhatonta.
Olisin halunnut nauttia hiljaisuudesta hetken ennen kuin muut kiltalaiset tulevat, Siriuskin touhusi omiaan ja Molly ei ollut vielä palannut asioiltaan.
Kaikki kuitenkin päättivät tulla juuri sillä sekunnilla, Molly, Alastor, Arthur, Kingsley. Samassa huone oli täynnä puhetta ja pulinaa, enkä kuullut edes niitä harvoja ajatuksiani. Jokainen tervehti toista ja kysyi kuulumisia, minä en moisesta välittänyt joten istuin vain ja katselin muita.
Oli oikeastaan kamalaa katsoa toisten hilpeyttä, lähimmäisen rakkautta, luulin jo päässeeni yli edes jotenkuten, mutta ei. Minun pitäisi jo osata elää asian kanssa, että hän oli kuollut, jättänyt minut ja eläisin loppuelämäni yksin. Huulta purren, yritin pitää hymyä yllä, etteivät kaikki taas kyselisi tyhmiä.
Säälittävää, että tunnen näin paljon itsesääliä taas vaihteeksi. Vellon siinä, olen yrittänyt sulkea sen sisälleni, etten enää välittäisi tuskasta.
Ajatukseni keskeytti se että sisälle rymähti kirosanojen saattelemana joku, joka kolinasta päätellen oli törmännyt johonkin eteisessä. Muiden reaktioista päätellen niin oli käynyt joskus aiemminkin, miten voi olla etten itse muista tuollaista asiaa.
Katselin sivusta kun nuori nainen, jolla oli purukumin väriset hiukset kompuroi huoneeseen. Hän näytti hyvin tutulta, olin nähnyt jossain aiemmin tuon ystävällisen hymyn. Nuo silmätkin olivat tutut, olin jo varma että erehdyin henkilöstä kunnes kuulin hänen tervehtivän meitä. Hän oli se nainen ministeriöstä joka auttoi minua, soi ystävällisyyttään minulle. Mutta miten hänellä oli noin eriväriset hiukset? Nyt kun katsoin häntä kauan, hän muistutti Malinia, aivan liian paljon. Olisin halunnut lähteä pois, mutta osa minusta käski pysyä paikoillaan, siinä tilassa ja ajassa.
Muistan aina ne ruskeat hiukset, siniset silmät jotka katsoivat minua lempeästi. Malin nauroi kauniisti. Kun kosin häntä, hän hymyili kauneinta hymyä, minkä koskaan olen nähnyt. Hän suostui heti, halasi minua ja sanoi pyytävänsä Janea morsiusneidoksi, hän oli onnesta sekaisin.
Halusin muuta ajateltavaa - Mistähän Sirius tunsi hänet, ehkä hän oli joku hänen vanha heilansa, tai ei sittenkään, nainen näytti paljon nuoremmalta kuin Sirius. Luontevasti ainakin hän esitteli tulokasta muille.
Pian oli minun vuoroni, uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, luottamuksen luominen on vaikeaa. Sirius esitteli meidät toisillemme, hänelle ominaisella tavalla.
»Tässä on Remus John Lupin, fiksu, tylsimys jolla ei ole naista» Sirius virnuili kuten aina.
»Tämä kaunis nuori nainen on Nymphadora Tonks, tuore aurori jolla ei ole poikaystävää» Sirius jatkoi.
»Morjens, eikös me olla tavattu aiemminkin? » Nymphadoraksi esitelty nainen kysyi ujosti.
»MITÄ! Koska te olette tavanneet? Mitä minulta on oikein mennyt ohi? » Sirius huudahti.
»Rauhoitu, hän neuvoi minulle tien turvallisuuspäällikön luokse kun kävin ministeriössä jonkin aikaa sitten,» minä huokaisin ja pyörittelin silmiäni Siriuksen ääliömäisyydelle. Nymphadora nauroi heleästi, lamaannuin täysin, en edes muistanut koska viimeksi olin saanut jonkun naispuolisen nauramaan.
Sirius häipyi luotamme ja jäin kahden hänen kanssaan.
»Sirius ei muistanut mainita että olen hänelle sukua ja että en halua että minua kutsutaan Nymphadoraksi, mieluummin sukunimellä,» Nymphadora tuhahti.
»Nimessäsi ei ole mitään vikaa…» totesin.
»Löysitkö sinä hänen luokseen» hän kysyi varovaisesti.
»Löysin, se oli täysin turhaa, hän ei puhunut asiasta yhtään» minä sanoin.
Huomasin hänen katseensa, se oli mittaileva, arvioiva ja innostunut.
»Oliko sinulla viimeksi tavatessamme violetit hiukset vai muistanko ihan väärin? » minä kysyin.
»Oli. Katsos minä olen metarfomaagi, tiedät varmaankin mitä se tarkoittaa? » Tonks kertoi, olin kuulevinani jopa ylpeyttä hänen äänestään.
»En olekaan ennen tavannut sinunlaistasi,» ilmaisin kiinnostustani asiaa kohtaan.
»Ei puhuta siitä. Esitteleekö Sirius ihmiset aina tuolla tavalla? En oikein usko että olet tylsä, fiksulta ainakin näytät,» Tonks kierteli puheissaan.
»Esittelee, minut ainakin… tuo on jotenkin aina pakollista hänelle kertoa ovatko esiteltävät naimisissa, yksinään tai jotain muuta» kerroin hänelle.
»Höh, miten kestät häntä? » Tonks kysyi minulta otsa rypyssä, varsin hauskan näköisesti.
»En tiedä, olihan meillä 13 vuoden tauko ystävyydessä kun Sirius oli Azkabanissa» sanoin hiljaa.
Naisessa oli jotakin samaa mitä Malinissa oli ollut, luonne, hymy, eleet, tai silmät, en oikein tiennyt mitkä, en oikeastaan halunnut muistella sen tarkemmin hänen kasvojaan. Huomasin taas hierovani vasempaa nimetöntäni. Siirsin vasemman käteni selkäni taakse. En halunnut Tonksin näkevän minua haavoittuvana.
Kun näin ne kasvot ensimmäisen kerran, en nähnyt muuta. Muistan sen elävästi, olin surun murtama, kävelin kadulla vähät välittäen minne olin menossa. Kuljin vaatturinliikkeen ohi, näin siellä kauniin vaatturin, hän hymyili minulle takaisin. Jostain syystä astuin sisään. En ollut aiemmin kuullut niin miellyttävää naisääntä. Hän oli ystävällinen, kohteli minua kuten muitakin, vaikka en ostanut mitään. Tunsin itseni heti onnellisemmaksi, pystyin unohtamaan tuskat.»Oletko käynyt täällä ikinä? » kysyin.
»Joskus kun olin kolme,» Tonks muisteli.
»Voin näyttää paikkoja, ne ovat tulleet hyvinkin tutuiksi kun joudun asumaan täällä» sanoin.
»Se olisi mahtavaa,» Tonks sanoi. Harpoin askeleen jotta pääsin hänen edelleen.
Näytin ruokasalin, keittiön, olohuoneen, alakerran keskeisimmät paikat, jotka oli kunnostettu. Näytin Siriuksen äidin muotokuvan, joka tapansa mukaan osoitti Tonksin tervetulleeksi tarkoin valituin sanoin.
Yläkerrasta, näytin makuuhuoneet, joista kolme oli vierashuoneita.
»Nukut jossakin näistä kolmesta jos jäät yöksi, tämä narina on kamalaa, ikkunat vetävät, mutta kyllä siihen tottuu» sanoin ja hymyilin perään.
»Ei se minua haittaa, kotona on samanlaista,» Tonks sanoi ihaillessaan huoneita.
Aulassa ollessamme, Tonks tuli jostain syystä kylkeeni ja kuin kosketuksen voimasta hänen hiuksensa vaihtuivat tummiin kiharoihin. Sekosin sanoissani, pakenin. Kuulin kuinka joku kuiski pääni sisässä Malinia. Nieleskellen, hammasta purren, peruutin ja peruutin pois.
»Mitä nyt? Voitko huonosti» Tonks kysyi kauhuissaan ja tuli lähemmäs. Hän ei ilmeisesti itse huomannut hiustenvärin vaihdosta.
Kun Tonks tuli yhden askeleen, minä peruutin kaksi.
»Tonks, ole kiltti äläkä tule luokseni» sopersin.
»Rauhoitu» Tonks sanoi yrittäessään tulla luokseni.
»Tonks minä pyydän» hengitykseni ja sykkeeni tihenivät koko ajan.
»Minä pyydän Siriuksen,» Tonks sanoi hämmentyneenä.
»Pysy siinä» sanoin sulkiessani silmäni, yritin haihduttaa hänet mielestäni.
»Hy- hyvä on,» Tonks takelsi.
Minun piti päästä äkkiä pois samasta tilasta, jonnekin kauas, ulos. En olisi uskonut että naisen läheisyys ja samantapaisuus laukaisi jotain niin monen vuoden jälkeen. Haukoin henkeäni, huomasin yhä peruuttavani pois tilanteesta. Olin vihdoin ovella.
Malinin nimi kaikui mielessäni, silmissäni näin tummat kiharat, tunsin läheisyyden. Haukoin yhä, tilan vaihto ei helpottanut oloani. Nojasin molemmin käsin lavuaariin, yritin saada hengitystäni tasaantumaan. Löysäsin kravatti solmuani. Kyyneleet polttelivat silmiäni. Minä luulin päässeeni jo yli, pystyväni jatkamaan elämää.
Malinilla oli yllään sininen kesämekko, olimme menossa piknikille. Linnun visersivät, Malin oli kaunis, kaikki oli hyvin ja ihanasti. Kesken kaiken, kuolonsyöjät hyökkäsivät puistoon. He vaativat meitä tilille Jamesista ja Lilystä. Malin ei edes tuntenut heitä.
Jouduimme kuolonsyöjien päämajaan, he ottivat Malinin uhrikseen, luulivat että hän valehteli. Yritin tehdä kaikkeni, jotta he ottaisivat minut. Mutta ei. Lucius, kohdisti sauvansa Maliniin. Näin kun Malin kaatui maahan. Pilasin myös Tonksin elämän. Hän luulee vian olevan itsessään. Luulee että oli hänen vikansa kun lähdin pois järkytyin. En pysty antamaan sitä itselleni anteeksi. Lista vain kasvaa. Olen pilannut kolmen naisen elämän. Ensimmäisenä Lily Evansin, kun en suostunut salaisuudenhaltijaksi, Siriuksen jälkeen. Voldemort tappoi hänet. Laitoin suihkun päälle. Toisena, Malinin, kun jähmetyin kauhusta Luciuksen kiduttaessa häntä. Annoin hänen kuolla. Istuin kylmälle kaakelilattialle. Kolmantena, Tonks ei uskalla enää tutustua uusiin ihmisiin, minun takiani. Vesi valui kasvoilleni, käsivarsilleni.
En tuntenut kyyneleitä kun kylmä vesi valui vartaloani myöten. Tuijotin vain eteeni.
Malin makasi maassa, pyytäen armoa. Lucius kidutti häntä, näin sen mielipuolisen ilmeen kun hän pääsi niskanpäälle. Kuolonsyöjät piirrittivät hänet, seurasivat kidutusta kuin mitäkin showta. Hän sätki, sekunnin päästä keho oli eloton. Malin oli kuollut kidutukseen. En tiennyt kauan olin virunut kylmän suihkun alla. Vaatteet olivat liimaantuneet ihooni kiinni, minulla oli kylmä. Tajusin makaavaani lattialla, poski kylmää kaakelia vasten. Tunteeni olivat yhä sekavia, hengitin raskaasti. Jos suljin silmäni näin tummat kiharat ja siniset silmät, hänen hymynsä. Kun avasin silmäni, näin Tonksin kauhistuneen ilmeen.
Kuulin kun joku kutsui minua. En jaksanut vastata, en saanut ääntä suustani. Joku huusi hätääntyneenä nimeäni.
»Remus, Remus, oletko siellä? Onko sinulle sattunut jotain? » vanhempi naisääni huusi oven läpi.
Kuului rysähdys, sumeasti näin joidenkin tulevan. Kaikki näkivät minut haavoittuneena, suojaamattomana. Hengitin syvään tiheästi ja kiihtyen, sitten saanut henkeä ollenkaan. Haukoin ja haukoin. En pystynyt hengittämään.
Kuulin jonkun miehen sanovan jotakin, ihmisiä lähti. Minut nostettiin, en jaksanut liikkua, roikuin vain heidän varassaan. Hengitykseni vinkui yhä. Olin täysin altistuneena muille.
En jaksanut pitää silmiäni auki, valo häikäisi, tunsin olevani sokea. En nähnyt silmillä, en sydämellä. En edes sitä hymyä, jonka omistajan tähden voisin repiä sydämeni rinnastani.
---
A/N2: Jännää
