Mihin pianisteja tarvitaan (S, het)

[pihlajanmarja]

Nimi: Mihin pianisteja tarvitaan
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: S
Tyylilaji: draamaromanssi
Paritus: Paula/Seppänen
Tiivistelmä: "Helvetin pianisti", hän ajattelee joka jousenvedolla, "mitä minä edes kuvittelin?"
Kirjoittajan kommentit: Sain tähän idean kun soitin viulua. Tähän piti alunperin tulla slash-paritus, mutta ku en keksinyt mitään kivaa miehen nimeä niin Paulasta tuli Paula eikä mitään Paoloa. :-D Tätä oli tosi kiva kirjoittaa, toivottavasti tekin tykkäätte tästä! Kertokaahan mielipiteitänne.


Akordit kaikuvat aggressiivisina harjoitusluokassa. Paula piiskaa kieliä jousellaan, hikeä tippuu hänen otsaltaan ja sormet ovat aina juuri siinä paikassa missä niiden pitääkin, sävelet ja soinnut soivat täydellisen puhtaina, tänään mikään ei mene pieleen hänen soitossaan.

"Helvetin pianisti", hän ajattelee joka jousenvedolla, "mitä minä edes kuvittelin? Pianistit ovat liian täynnä itseään, aina myöhässä, ja se typerä laiska hymy…" Paula ei tahdo ajatella typerää laiskaa hymyä yhtään sen enempää vaan syventyy viulukonserton kadenssiosioon, taiturimaiseen lopukkeeseen jota hän on harjoitellut kuukausia saamatta opettajalta minkäänlaisia kehuja, aina vain parannettavaa, aina. Jos opettaja olisi nyt kuuntelemassa hänen soittoaan, hän ei saisi sanaa suustaan. Vihdoinkin Paula tajuaa miltä kappaleen pitää kuulostaa, tänään kaikki hänen soitossaan loksahtaa paikoilleen. Harmi vain, että mikään muu ei tunnukaan sujuvan tältä päivältä.

Vihaisena ei yleensä kannata soittaa, ei todellakaan. Kaikesta tulee liian hätäistä, liian sohivaa, ja yleensä se johtaa siihen, että Paula pillahtaa itkuun ja lysähtää soitin sylissään lattialle. Tänään hän sen sijaan onnistuu purkamaan kaiken turhautumisensa soittimeen juuri oikealla tavalla. Se johtuu kadenssista. Se on villi, raivoisa osio, eikä se pyytele turhia anteeksi. Juoksutukset ovat nopeita ja kaksoisäänet viiltävät kirkkaina ilmaa. Paula lopettaa kappaleen tylyyn D-säveleen ja laskee viulunsa ja jousensa koteloon. Hän ei jaksa laittaa niitä vielä kunnolla pois. Sen sijaan hän pyyhkii hien otsalta hihaansa ja vilkaisee puhelintaan. Se idiootti ei ole vieläkään soittanut. Mikä yllätys. Säestäjiinsä ei pitäisi koskaan rakastua. Ne pysyvät paikalla juuri sen aikaa kun harjoittelemiseen tarvitaan, ne suutelevat salaa lavan takana ennen konserttia, hymyilevät tietävästi harjoituksissa, vievät kahville ja kutsuvat kotiinsa onnistuneen esityksen jälkeen, saavat kerta kaikkiaan hulluksi. Ja sitten kun esitykset ovat ohitse, kun säestystä ei enää tarvita (mutta voi, niitä kosketuksia tarvitaan), se helvetin pianisti lakkaa vastaamasta puheluihin.

Paula löysää jousensa rivakasti, ottaa olkatuen pois paikaltaan ja laittaa sen lokeroonsa, asettele viulunsa hellästi koteloon (koskaan hän ei ole ollut niin vihainen, että olisi paiskonut sitä), peittää sen pehmeällä liinalla ja paukauttaa viulukotelon kannen niin kovaa kiinni, että paukahdus jää kaikumaan hänen korvissaan. "Mihin pianisteja tarvitaan? Ei mihinkään", Paula sanoo ääneen ja lähtee luokasta. Hän kävelee konservatorion käytävällä kengänkannat kopisten vihaista staccatoaan. Tuttuja saattaa kävellä ohi, muttei Paula heitä huomaa. Hänen otsaansa jomottaa ja viulukonsertto on jäänyt soimaan ärsyttävästi päähän.

"Paula, minulla on asiaa! Paula, kuulitko?"

Paula kuulee viulunopettajansa huudahdukset ja jarruttaa. Vanhahko mies saa hänet nopeasti kiinni.

"Oikein hieno esitys teillä Seppäsen kanssa perjantaina. Harvoin näkee noin hyvää yhteistyötä viulistin ja säestäjän välillä, huomaa että ymmärrätte toisianne täydellisesti."

Paula kiittää hieman jäykästi hymyillen. Opettajalta ei kovin usein saa kehuja ja hänen sanansa normaalioloissa olisivat saaneet Paulan virnuilemaan leveästi, mutta tällä hetkellä pianistin mainitseminen saa Paulassa aikaan pelkästään halun aiheuttaa puhujalle tuskaisen kuoleman.

"Harmillista, se juttu, mitä Seppäselle kävi lauantaina."

Paula on jo jatkamassa matkaansa, kun miehen sanat saavat hänet kääntymään. Hänen ilmeensä paljastaa varmaankin, ettei hänellä ole aavistustakaan, mistä opettaja puhuu.

"Oli kävelemässä jonnekin asunnoltaan ilmeisesti kiireisenä, ylitti kadun väärästä paikasta ja oli jäädä auton alle. Ilmeisesti auto ehti osua häneen, hän liukastui jäisellä tiellä ja menetti tajuntansa. Jalka murtunut ja lievä aivotärähdys, on maannut koko alkuviikon sairaalassa."

"Ai", Paula sanoo heikolla äänellä. "Minä en tiennytkään."

"No, kyllä hän siitä toipuu. Mutta erinomaista työskentelyä teillä kahdella, kerrassaan erinomaista. Nähdään huomenna viulutunnilla."

Opettaja lähtee hyväntuulisena jatkamaan matkaansa. Paula taas seisoo keskellä konservatorion aulaa muistamatta ollenkaan, minne oli menossa. Kun hän lopulta jatkaa matkaansa, hän ei käännykään koulun ovilta oikealle asuntonsa suuntaan, vaan vasemmalle kohti keskussairaalaa.

* * *

"Minä olin vihainen", Paula sanoo sängyssä makaavalle miehelle, Seppäselle. "Ihan helvetin vihainen. Syytin pianisteja kaikista maailman epäkohdista. Ja sillä aikaa sinä makasit sairaalassa, etkä viitsinyt edes ilmoittaa! Helvetin idiootti." Paula on toistanut tuota sanaparia ajatuksissaan hyvin usein viime päivinä, mutta ei koskaan näin hellästi. Seppäsen jalka on kipsissä ja hän kohottaa kulmakarvojaan Paulan paasaamiselle.

"Ihanaa nähdä sinuakin", hän sanoo. "Itse asiassa voisin syyttää sinua tästä jalasta. Tiesin, että olin jo myöhässä niiltä treffeiltä, ja tiesin, miten vihaat sitä, jos joku on myöhässä. Ei siinä ehtinyt mitään suojateitä alkaa etsimään."

"Miten edes murtunut jalka ei ole häivyttänyt tuota hymyä?" Paula kysyy. Omahyväinen typerys, hän ajattelee. Silti kun Seppänen taputtaa paikkaa vieressään, Paula istuu siihen melkein heti ja hymy leviää hänen kasvoilleen, kun Seppäsen käsi ilmestyy hänen vyötärölleen.

"Paula", hän sanoo kerrankin vakavana.

"Teemu", Paula vastaa, koska etunimi vaikuttaa sopivammalta tähän tilanteeseen.

"Olen pahoillani siitä, että myöhästyin treffeiltä."

"Minä olen pahoillani siitä, että mursit jalkasi minun takiani."

"Eiköhän me nyt olla tasoissa", Seppänen sanoo ja hymy palaa taas hänen huulilleen. Paula kumartuu suutelemaan niitä huulia ja hänen mielessään käy, että ehkä pianisteilla sentään jotain virkaa on.

[Heinis]

Hei ihan ku osaisin kommentoida. Tuossa alussa kyllä tosiaan huomasi, että kirjoittajalla on vähän omaa kokemusta asiasta :D noi kaikki termit oli kuitenkin mun mielestä tosi sujuvasti ujutettu tonne tekstiin, ei tullut sellaista oloa ”hyi en lue en tajuu mitään” vaan sellanen ”en tajuu mitään mut ei haittaa”.

Ne pysyvät paikalla juuri sen aikaa kun harjoittelemiseen tarvitaan, ne suutelevat salaa lavan takana ennen konserttia, hymyilevät tietävästi harjoituksissa, vievät kahville ja kutsuvat kotiinsa onnistuneen esityksen jälkeen, saavat kerta kaikkiaan hulluksi. Ja sitten kun esitykset ovat ohitse, kun säestystä ei enää tarvita (mutta voi, niitä kosketuksia tarvitaan), se helvetin pianisti lakkaa vastaamasta puheluihin. 

tykkäsin tosta kohdasta. Se oli niin kuvaava tai jotain. Vaikka mä en oikeastaan älyäkään, että miksi pianisti säestää viulistia mutta ehkei se haittaa.

Opettajalta ei kovin usein saa kehuja ja hänen sanansa normaalioloissa olisivat saaneet Paulan virnuilemaan leveästi, mutta tällä hetkellä pianistin mainitseminen saa Paulassa aikaan pelkästään halun aiheuttaa puhujalle tuskaisen kuoleman. 

Tosta tykkäsin myös, koska toi on niin realistista, vaikka joku asia oikeesti ilahduttais tosi paljon, niin heti, kun siihen liittyy joku toinen asia, joka on vaivannut mieltä, niin siitä tulee tollasta.

Toi oli ehkä vähän tönkköä kun toi opettaja selitti Paulalle, että mitä Seppäselle kävi, en tiiä minkä takia. Se vaan oli jotenkin... en mä osaa sanoa :D sitten se taas oli kiva, että toi opettaja lopetti sen puheensa siihen, että se palasi takaisin noiden loistavaan työskentelyyn.

Öää en osaa. Paulan paasaamisesta en tykännyt niin paljoa, toi “minä olin vihainen --- Syytin pianisteja kaikista maailman epäkohdista” kuulostaa siltä, että tää vihaisuus ois tapahtunut jo joskus aiemmin menneisyydessä sen sijaan, että se ois ollut vielä tona samana päivänä ihan todellisuutta. Jos ymmärrät :D Mutta taas tosta ihan lopetuksesta pidin (kuten aina kun on sun tekstit kyseessä, näemmä). Toi tasoissa oleminen oli hauska ja huomio siitä, että pianisteilla on sittenkin jotain virkaa, oli tosi kiva. Se yhdisti lopun otsikkoon ja sinne johonkin alkupuolelle, ja lisäks se jotenkin tiivisti tän tiiäthän. Kun tää oli tällanen “AAA ragerage” ensin ja sitten Paula saikin tietää todellisen syyn puhelimeen vastaamattomuuteen, ja tytön mieli vähän muuttu, niin toi loppu tiivistää sen kivasti :') muutenkin tää oli tosi kiva tämmönen että ensin ollaan vihasia kun ei tiedetä asioiden oikeaa laitaa, mutta sitten tajuu tyhmyytensä ja on taas kaikki hyvin. En osaa tänään selittää sitten yhtään, kuten ehkä huomaat, mutta pointti oli että kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä :3

[pihlajanmarja]

Hihi tykkään edelleen siun kommenteista <3 Mietin just että pitäiskö lisäillä tonne alkuun joku sellanen sanasto, mutta sitten ajattelin että can't be bothered. Aattelin että välillä vois kirjottaa sellasen jutun mistä oikeesti tietää jotain, ku yleensä jotenkin keksin vaan sellasia ideoita (originaaleihin siis) joista miulla ei oikeesti oo minkäänlaista kokemusta, ja sitten vaan vedän jotain hatusta ja sit ärsyttää ku mitkään faktat ei oo oikein.

En mä noita termejä mitenkään ujutellu ku ne vaan tuli ku tiiän ne :-D Hehe.

No pianisti säestää viulistia koska yleensä jos viulisti soittaa jonkun solistikappaleen niin siinä on pianosäestys. Miekin tykkään tuosta kohdasta!

Miulla oliki vähän tönkkö olo ku kirjotin tuota, ku en oikein tienny, että miten ujuttaisin hienosti sen mitä Seppäselle kävi tuohon tekstiin. Damn you ku huomasit. :-D

Ihanaa kun pidit, kiitos kommentista! ♥

[Rosena]

Hmm, mistähän tässä aloittaisin. En ole aiemmin lukenut tämän tyylistä ficciä, ja tämä tarina oli hieno tapa korkata sekin alue. Olit kuvaillut Paulan tunteita todella todentuntuisesti, ja tuo viulun soittaminen vain vahvisti tunnelmaa. Pystyin jopa kuulemaan korvissa vihaisten, mutta kauniiden sointujen tanssit!

Teksti itsessään oli hauskalla tavalla pohtivaa, ei kulkenut liian nopeasti eikä liian hitaasti tai jumittanut kuvailemaan liikaa jotakin osaa. Mukaan mahtui myös paikoin nerokkaita kielikuvia. Ainut vain, että jotkut lauseet olivat ainakin allekirjoittaneelle liian pitkiä - tuntui että tippui kärryiltä ja oli pakko lukea lause muutamaankin kertaan uudestaan. Joitakin sanoja, kuten viulu, oli myös toistettu aika paljon. En kyllä varmaan itsekään keksisi sille sopivaa synonyymiä, että ei sen puoleen.

Tykkäsin kuitenkin ideasta ja toteutuksesta, erityisesti loppu oli mukava kun jätti lukijan miettimäänkin- mm. miksi Seppänen ei ollut ilmoittanut Paulalle onnettomuudesta? Niin, ja plussaa muuten tuosta ihanasta " "Teemu", Paula vastaa, koska etunimi vaikuttaa sopivammalta tähän tilanteeseen " -kohdasta, se oli hauska ja erilainen!

Kiitos tästä lukukokemuksesta ja kun kerta viulisti olet, kirjoita ihmeessä joskus lisääkin tämäntapaista.

ps. mitä tarkoittaa staccato?

[pihlajanmarja]

Voi kauhee, en oo vastannut tuohon edelliseenkään kommenttiin, vaikka piti kyllä.

Sansku, kiitos paljon palautteesta! (: Ihanaa että pidit tästä. Voi olla että päädyn kirjoittamaan lisääkin musiikkipiirin juttuja jossain vaiheessa. (Ainakin tämän vuoden NaNoWriMo-suunnitelma tällä hetkellä sisältää musiikkia paljon, mutta en kyllä tiedä mitä siitä tulee ja voiko sitä edes pistää minnekään julkisesti luettavaksi... :-D) Ihmettelen itsekin että miksen oo aiemmin kirjoittanut musiikista muuta kuin joskus harvoin jotain pientä, siitä on niin kiva kertoa kun tietää itsekin jotain aiheesta. Kirjoitusten jälkeen voisin syventyä Paulan ja Seppäsenkin juttuun vähän enemmän, saas nähdä! Mitään en lupaa, koska silloin en kuitenkaan oikeesti tuu toteuttamaan mitään. :-D

Rosena, kiitos sinullekin tosi paljon! Tunnustan, että välillä saatan sortua ylipitkiin lauseisiin ja jonkun sanan toistamiseen. Viulua tosin on vähän vaikea sanoa miksikään muuksi, soitin-sanaakaan ei voi koko ajan toistella. :-D Kuten sanoin jo Sanskulle, voi hyvin olla, että innostun jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain tämäntapaista enemmänkin, saa nähdä. (: Staccato tarkoittaa sitä että sävelet soitetaan silleen terävästi, vähän hyppien, töksäytellen. (Nyt ei kyllä ollut ihan oikeanlaista terminologiaa. No, kuitenkin. :-D)

[Tundra]

Kommenttikampanjasta moi! (Joo, olen täällä vihdoin, anteeksi viivästys.)

Nappasin tämän aika lailla vain nimen vuoksi - olen enemmän fikki- kuin originaalilukija, mutta jotenkin tuo nimi veti puoleensa. Se oli jotenkin tosi voimakas, aivan kuten koko teksti. Voinkin tässä jo heti alkuun sanoa, että mä pidin tästä kovasti! Niin, ja musta oli kiva, että Paula oli ihan Paula eikä mikään homo-Paolo. Jotenkin tuollainen oikein perussuomalainen ja ytimekäs nimi sopi tähän paljon paremmin. Tässä oli tosi mukaansatempaava tunnelma, varsinkin alku, jossa kuvailtiin Paulan harjoittelua, oli tosi vaikuttava. Mun mielestä nimenomaan se pätkä oli ihan uskomattoman taitavasti kirjoitettu - käytit osuvia kuvauksia, ne oli sellaisia koruttomia, mutta kauniita; ei liian hienostelevia, mutta silti uniikkeja.

Paula piiskaa kieliä jousellaan, hikeä tippuu hänen otsaltaan ja sormet ovat aina juuri siinä paikassa missä niiden pitääkin, sävelet ja soinnut soivat täydellisen puhtaina, tänään mikään ei mene pieleen hänen soitossaan.

Tänään hän sen sijaan onnistuu purkamaan kaiken turhautumisensa soittimeen juuri oikealla tavalla. Se johtuu kadenssista. Se on villi, raivoisa osio, eikä se pyytele turhia anteeksi.

Ehdottomasti parhaita kohtia molemmat! Tässä tulee myös esille se, mistä mun pitikin seuraavana mainita: musta oli kiva, miten tässä tekstissä pitkät ja lyhyet virkkeet vuorottelivat. Siinä mielessä olen eri mieltä kuin Rosena, että mun mielestä edes nuo pitkät ei olleet missään mielessä epäselviä, pysyin kyllä hyvin kärryillä koko ajan. Ja sitten taas nuo lyhyet, oih, olit osannut käyttää tuollaisia ytimekkäitä toteamuksia juuri oikeassa kohdissa, ne väritti tekstiä kivasti! En ole lukenut sulta toistaiseksi mitään muuta kuin tämän, mutta ainakin tässä sulla on helposti tunnistettava ja uniikki tyyli, josta pidän kovasti. Ainoa juttu, joka muhun ei henkilökohtaisesti vedonnut, oli sulkujen käyttö, mutta mä nyt tunnetusti olenkin sulkurasisti.

Useimpien muiden tavoin mun täytyy myöntää, etten ymmärrä musiikkitermeistä saati viulunsoitosta juuri mitään, mutta se ei tätä lukiessa haitannut. Mä ainakin vaan uppouduin jo siihen mainitsemaani tunnelmaan, joka kyllä välittyi lukijalle ihan tarpeeksi selvästi, vaikka kaikki termit eivät olisikaan olleet tuttuja. Ja juuri nimenomaan fiilis oli tässä se juttu - en muista, milloin viimeksi olen lukenut näin onnistunutta kuvausta tollaisesta naisellisesta ärtymyksestä.

Kiitos! Tää oli ihan ehdottomasti lukemisen arvoinen!

[LadyCapulet]

Tässä oli ihana tunnelma, kuvailit tosi hyvin tuota harjoittelua. Tämä oli tosi suloinen ja laittoi virnuilemaan hölmösti. Musiikkitermit jotenkin vain kuului joukkoon ja sellonsoittajana jopa tajusin ne Pidin erityisesti niistä staccatoista kengänkoroissa kuvas tosi hyvin Paulan raivoa. Alusta huomas tosiaan että soitat itsekin, tekstistä heijastui jotenkin kunnioitus soittoa ja soitinta kohtaan. Tekstiin pystyi samaistumaan hyvin ja sormia alkoi syyhytä soittamisen halusta (vaikka soitinkin päivällä monta tuntia).  Älä kiinnitä mitään huomiota mun puolueellisuuteen jousisoittajia kohtaan. Teksti oli erinomainen muutenkin :j

[pihlajanmarja]

Lady Krum, en ehkä ajatellutkaan pistää Paulalle nimeksi Paoloa jos se olisi ollut mies... :-D Se nyt oli vaan sellainen heitto. Paula-nimi tuli ihan jostain hatusta, mutta kiva, että se sopi tähän tekstiin! Minustakin. Kiitos tosi paljon kommentista ja kehuista, arvostan niitä. (:

LadyCapulet: Kiitos sinullekin paljon! Itse asiassa koko idea tuli viulua soittaessa. Oli mukavaa kirjoittaa välillä sellaisesta, mistä oikeasti tiesikin jotain (vaikka eihän se viulunsoitto tässä aivan pääasia ollut). Ja muutenkin yhdistää kaksi lempiharrastustani, soittaminen ja kirjoittaminen. Sello on muuten kiva soitin. (:

[vaapukka]

tätä oli ilo lukea! ihana pikku iltasatu..  itsekin viulistina samaistuin paulaan, ainakin alussa, täydellisesti, tiedän niin tun tunteen kun soittaa vihaisena, purkaa tunteet, opettaja ketuttaa, ja sellaista... asiantuntemuksesi haistaa heti alusta saakka! Hauskaa lukea tällaista, inspiroi itekkin kirjottamaan asioista joista oikeesti tietää jotain, kun näkee kuinka hienoa tekstiä näinkin yksinkertaisesta aiheesta syntyy.. Musiikki&soittaminen tällaisen romanttisen tarinan teemana puree, kun tekstikin on vielä näin hyvää! Mahtava originaali, jossa suomalaiset hahmot ja arkiset jutut eivät jaksa kyllästyttää!! tykkäään.

[pihlajanmarja]

Oi kiitos paljon, Varpu! Mukavaa että tästä näki, että viulunsoitosta tiedänkin jotakin enkä vain lämpimikseni kirjoittele. (: Ja kiva kans, että arkisetkin jutut toimivat.