Title: Mä tein susta keskeneräisen
Author: Rosena
Beta: ei ole
Genre: angst, draama, romance
Rating: K-11
Pairing: Miisa/Ronja (minä/sinä)
Disclaimer: kaikki kuuluu minulle.
Summary: Enkä pystynyt auttamaan sua mitenkään, vaikka yritinkin. En kai vain yrittänyt tarpeeksi kovasti. Musta oli vain haittaa, sain sut läträämään viinalla ja tarttumaan terään.
A/N: femmekymppiin menee taas, ja tosiaan varsin angst-painotteinen tuotos, joka menkööt äkillisen herkkyyteni piikkiin. tarina pohjautuu löyhästi tosielämään, ja tässä tosiaan kerrottu Miisan näkökulmasta (pakko sanoa erikseen, kun ei itse pätkässä nimiä mainita).
Mä tein susta keskeneräisen
Mä myönnän, etten soitellut sulle tarpeeksi usein, tai laittanut edes tekstiviestiä. Välttelin kirjautumista meseen, en vastannut sun viesteihin vaan teeskentelin saaneeni ne niin myöhään ja unohtaneeni vastata. Myönnän, että välttelin sua. Mutta säkin olisit voinut ottaa kontaktia muhun, koska kyllä mä sua rakastin. Rakastin juttutuokioita kanssasi. Sun huuliasi omillani, käsiäsi vartalollani ja sitä kuinka painauduit kainalooni, kun vihdoin yön pikkutunneilla kävimme nukkumaan. Rakastin sitäkin, kun vain olimme yhdessä, tekemättä mitään.
Mutta mitä en kaivannut, oli matka välillämme. Salailu, kun et voinut kertoa homoja karsastavalle äidillesi totuutta ystävyytemme laadusta. Kyvyttömyytesi puhua tunteista.
Mikään parisuhde ei kuitenkaan ole täydellinen, sen takia mä olin valmis kestämään nuo haittapuolet. Sen, että näkisin sua vain kerran, kaksi kuukaudessa. Etten voinut suudella sinua teillä ollessa kuin vain suljetun oven takana. Etten voinut kertoa äidillesi, kuinka sinua rakastin.
Olin varma, että sä olit Se Oikea. Kuvittelin jo, kuinka menisimme jossakin ulkomailla naimisiin, olisin pukenut päälleni housupuvun – niin kuin sinäkin olisit pukeutunut, et koskaan pitänyt mekkoja. Mä olin meidän suhteessa mies, vaikka ulkopuolisesti olinkin naisellisempi. Käytin korkeita korkoja, hameita ja rakastin kauneutta. Sinä viihdyit farkuissa ja bändipaidoissa, etkä koskaan tullut tilaisuuksissa esille äänelläsi.
Miksi kaikki sitten meni vikaan? Suurin asia mitä en kaivannut, oli masentuneisuutesi. Kerroit että ainoastaan mun kanssa sä tunsit itsesi hyväksi, onnelliseksi, mutta mun mielestä sä olit silloinkin vain vähän vähemmän allapäin. Oli raskasta lukea sosiaalisen median kautta, miten tahdoit tehdä itsellesi pahaa. Kuolla. Enkä pystynyt auttamaan sua mitenkään, vaikka yritinkin. En kai vain yrittänyt tarpeeksi kovasti. Musta oli vain haittaa, sain sut läträämään viinalla ja tarttumaan terään.
Lopulta, kun olin tulossa seuduillesi käymään, et tullut tapaamaan minua vaikka tiesit mun olevan maisemissa. Mä olin tehnyt henkisesti sulle jo niin paljon pahaa, enkä jättänyt sitä siihen vaan jätin sut ehkä maailman raukkamaisimmalla tavalla. Hylkäsin sut kokonaan, jäin vain vierestä nimettömänä katsomaan sun hidasta luhistumista entistä syvemmälle suohon.
Mä haluaisin pyytää sulta anteeksi. Kertoa, että rakastan sua yhä – ystävänä. Sanoa, etten koskaan tarkoittanut satuttaa sua niin paljon, kuin tein. Ja että mä olen kiitollinen ja onnellinen meidän yhdessä vietetyistä hetkistä, että sä opetit mut rakastamaan.
Kunpa mä olisin vain itse ollut parempi. Koska sä olet uskomaton nainen, niin erilainen, ja mä toivon että joku sut vielä korjaa ja pitää kuin kukkana kämmenellä. Sellaista kohtelua sä ansaitset, sellaista kohtelua mä olisin halunnut antaa sulle.
Voitko sä koskaan antaa mulle anteeksi.
****