En edes harkinnut yhdenkään aiemman kommentin lukemista, koska silloin olisin voinut heittää hyvästit sille, että olisin osannut sanoa ylipäätään yhtään mitään.
Järkytyin pahasti, kun luin nuo haasteeseen kuuluneet sanat. En olisi yhtään osannut arvata, että ne olisivat noin erikoisia ja että niitä olisi noin paljon, ja tämä ficci oli niin lyhyt, eikä yksikään noista sanoista silti pompannut teennäisenä ilmaan. Ehkä osa niistä erottui kyllä, mutta vain hyvinä ja ihanina yksityiskohtina. Tämä oli sellainen ficci, joka vaikuttaa hyvin huolella pohditulta ja hiotulta, ja lopputuloksena on tasainen virta tekstiä, jonka pieniä yksityiskohtia tekisi mieli jäädä ihailemaan loppupäiväksi mutta joihin ei voi pysähtyä, sillä tahtoo tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Minusta oli aivan älyttömän ihanaa, että joku vihdoin käsitteli Chota vähän syvällisemmin. Olin alkupuheissasi täysin oikeassa: hänestä on niin kyllästyttävää lukea aina sinä samana yksipuolisena itkupillihahmona. Hänellä on nimittäin ihan älyttömän hyvä syy siihen! Ja tämä ficci, voi hyvänen aika. Kerroit periaatteessa vain yhden pienen tapahtuman, mutta ne yksityiskohdat joita sisällytit mukaan kertoivat paljon pitemmän tarinan, oikeastaan kaiken, mitä oli tapahtunut ennen kuin Cho yritti tappaa itsensä hengittämällä. Kaikki ne pienet viittaukset kirjapinoon, ainaiseen hunajan valuttamiseen teehen (rakastin muuten sitä kohtaa!), Äidin puheisiin… Tämä oli oikeastaan sama kuin jos olisit tehnyt moniosaisen angstisen ficin kertoen Chon koko mielenmaailman Cedricin kuoleman jälkeen, mutta sinä vain olit tyytynyt vähän lyhyempään ja onnistuit silti kertomaan kaiken tarpeellisen. Tämä oli yksinkertaisesti aivan älyttömän hieno.