Varjojen kaupungit, Murtunein siivin (Malec, angst & death, K11)

[Annoy]

Kirjoittaja: Annoy
Nimi: Murtunein siivin
Beta: Dria, kiitokset siitä
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: angst, death
Varoitukset: Itsetuhoisuus // Beyond lisäsi.
Ikärja: ei mitään hajua, laitetaan vaikka K11.
Paritus: Alec/Magnus
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Cassandra Clarelle, teksti minulle.

A/N: Noh, tästä tuli vähän... jännä. Yleensä en tämmöisiä kirjoittele, mä kun harrastan lähinnä onnellista Malecia. Mutta kokeilin sitten tälläistä vaihteeksi. Sain idean tähän City of Glassista, mutta ei tämä sinänsä spoilaa sitä mitenkään. Kiitos Drialle nimestä, mä kun olen niin huono nimien keksimisessä. Sole, sun ei ehkä kannata lukea tätä, mä varoitan. Kommenttia tänne vaan, se on aina tervetullutta.


Murtunein siivin


Yksi perhosen siivenisku, ja tulevaisuus muuttuu. Yksi siivenisku, ja mikään ei ole niin kuin ennen. Yksi siivenisku, ja kaikki on mennyttä.

Kaaos on kaikkialla, groteski näky, joka levittäytyy kaikkialle minne silmä kantaa. Maa on poltettu mustaksi, ja se on tahrattu punaiseksi, pilattu verellä. Yksi ruumis siellä, toinen täällä, maa täynnä liikkumattomia hahmoja, jotka eivät tule koskaan enää nousemaan. Kuolema on saanut monta omakseen, viikatemies on niittänyt viikatteellaan, katkonut elämänlankoja. Ammottavia haavoja, veitsiä keskellä rintakehää, puuttuvia raajoja. Tuho on peittänyt kaiken hyvän alleen, paha on tappanut kaiken kauniin. Hiljaisuus on koskematon, ääntäkään ei kuulu.

Kaiken keskellä on varjometsästäjäpoika, joka on polvillaan maassa. Kasvot lian ja veren tahrimat, vaatteet riekaleina, kirkkaansiniset silmät alas luotuina. Käsi puristaa tiukasti kättä, jossa ei enää pulssi tunnu, ei tule koskaan enää tuntumaankaan. Kyyneleet sumentavat pojan näkökentän, valuvat vuolaasti pitkin hänen poskiaan, tipahtelevat maahan. Kasvot ovat ilmeettömät, hän on kuin halvaantunut. Hän pystyy vain näkemään edessään olevan ruumiin, joka on suoraan kuin painajaisesta, kamalimmasta mahdollisesta. Ja nyt painajaisesta on tullut todellisuutta, eikä siitä pysty heräämään.

Poika katsoo niihin vihreänkeltaisiin kissansilmiin, joita hän rakastaa, mutta tällä kertaa kukaan ei katso takaisin. Ei pilkettä silmäkulmassa, ei kujeilevaa silmäniskua. Ne ovat täynnä tyhjyyttä, katsovat sinne, minne kukaan elävä ei näe, kauas tämän maailman tuolle puolen. Elämä on niistä kadonnut, eikä sitä saa enää takaisin. Kuolleet pysyvät kuolleina, vaikka mitä tekisi, menneisyyttä ei saa muutettua, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Hän on jäänyt yksin, menettänyt kallisarvoisimman asian, joka hänellä koskaan oli, sen kaikkein rakkaimman. Hän on menettänyt toisen puoliskonsa, syynsä hengittää ja elää. Mikään ei enää merkitse mitään, kaikki on mennyttä.

Ei sen näin pitänyt mennä, heidän piti elää onnellisina loppuun asti, niin kuin saduissa. Heidän piti olla voittamattomia, niin vahvoja, että mikään ei voisi heitä erottaa. Heidän piti pysyä yhdessä, ikuisesti ja ainiaaksi. Heidän piti lentää korkealla taivaalla, leijailla pilvissä. Siivet selässä, käsi kädessä. Kohti aurinkoa ja tähtiä, kohti ikuisuutta. Mutta heidän siipensä eivät kanna, vaan lopulta ne pettävät, väistämättä. Ja kun yksi putoaa, putoaako toinenkin?

Pysytkö kanssani ikuisesti, Alec?

Päättäväinen katse ilmestyy pojan silmiin, ja jokin ilmestyy hänen käteensä. Kiiltävä terä, hopeinen ja kaunis. Hetken aikaa hän katsoo sitä, mutta sitten hän kohottaa sen ja yhdellä sulavalla liikkeellä, ilman epäröintiä, hän iskee sen sydämeensä. Terä lävistää ihon, kirkkaanpunainen veri alkaa valua. Hän katsoo sitä, ja hymynkaare ilmestyy hänen huulilleen. Kivulla ei ole väliä, hän ottaa sen avosylin vastaan. Hän puristaa rakkaansa kättä tiukasti ja asettuu hänen viereensä makaamaan. Hymyillen hän sulkee silmänsä ja painaa huulensa toisia huulia vasten, liittyy velhonsa seuraan ikuisuudessa.

[Dria]

Ihanaa, sä julkaisit tän ♥ mä taisinkin jo kertoa kaiken rakentavan/hyödyllisen, mutta uudelleen lukiessa tuli mieleen yksi juttu.

-- viikatemies on niittänyt viikatteellaan, katkonut elämänlankoja

Elämänlankahan on myös kukka. Rikkaruoho, joka tappaa muita kasveja. Offia mitä offia, mutta musta se sopi sekaan aika hyvin  Tykkään ihan tosi paljon, ja nyt vasta todella tajusin, että tässä on preesens mukana! Yleensä vierastan preesensiä, mutta en edes huomannut sitä aiemmin.

Kiitokset vielä tästä!

[Solembum]

Tip tip tip tip tip tip tip

Joo hei vaan minä täällä ja itken ämpäriin. Lattia lainehtii. Mun huoneessa on kohta vesivahinko.

Eli tästä voimme päätellä, että rakastin tätä. Niin kaunista, liian kaunista, sitä sellaista runomuotoisempaa, jota rakastan yli kaiken, liikaakin. Mä rakastan Malecia liikaa. Ihan liikaa.
Mutta hei, mä ajattelin myös kommata jotain.
Eli, tämä oli kamala. Mä rupesin kai vollottaan jo kun luin otsikon. Ja sitten mä vollotin kahta kauheemmin kun olin lukenut ensimmäisen kappaleen. Ja joo, voit vaan kuvitella paljonko mä vollotin silloin, kun sanoit Magnuksen kuolleen. Ihan kun mä olisin tuntenut kaiken Alecin tuskan, ihan kun mä olisin ollut joku sijaiskärsijä. Sattuu edelleen. Taidan lukee huomenna vielä uudelleen. Nyt en pysty.

Pidin siitä, kuinka sä kuvailit tämän, pidin siitä, kuinka tämä oli elämistä hetkessä. Tai ehkä pikemminkin kuolemista. Mutta yhtä kaikki, mun ei enää tee mieli hymyillä. Ja kuitenkin mä myönnän, että mulle tuli parempi mieli Alecin tappaessa itsensä, suudellessa Magnusta viimeisen kerran, siirtyessä ajasta ikuisuuteen en kanssa. Jotenkin mä vaan - mä tahdon näiden kahden pysyvän ikuisesti yhdessä, oli se sitten elämässä tai kuolemassa. Ja mä tahdon kuollaniiden mukana! Vaikka itsemurha onkin siis aina huono vaihtoehto, mutta mikäs minä olen siitä mitään sanomaa. Ymmärrät tämä kohdan tästä kommentista kun olet lukenut minun Tuhoa suosikkiparituksesi. Ehkä. Ja joo, tottaki mä olin tässä itsemurhan kannalla, eli ehkä mä en valita ollenkaan.

Onhan näitä tämän tyylisiä ollut ff.netissä, mutta pakko sanoa, että sinun on paras kaikista <3

Siivet selässä, käsi kädessä.

Kaunista, kaunista, kaunista.

Mutta heidän siipensä eivät kanna, vaan lopulta ne pettävät, väistämättä.

Liian kaunista, liian kaunista, liian kaunista.

Sori pointiton kommentti. Mutta rakastin tätä kaikesta huolimatta! Tätä ei mun kuulla myöntävän usein, mutta kyllä, minä pidän myös Malec-angstista.

[minttuska]

Tää oli jotain tosi kaunista. Hirveän käytetty idea että toinen on kuollut (syystä tai toisesta) ja toinen sitten tekee itsarin ollakseen tämän kanssa taas. (anteeksi vain, olen rehellinen) MUTTA tämä oli tosikaunis, tosi erilaisella tavalla koottu ja kirjoitettu kuin useimmat samaa ideaa käyttävät, enkä ole tällä kyseisellä fandomilla vielä yhtään lukenut. Joten tämä oli todella hyvä, ei häirinnyt kuluneisuus yhtään.

Siis ensiksi kun luin kullankeltaisiin, olin eiii... ei kai Jace ja kohta Magnus tulee lohduttamaan. Mutta kun luin kissansilmät olinkin yllättynyt ja tuntui kuin koko ficin juoni olisikin kääntynyt kokonaan ympäri. Minusta on hirveän vaikeaa kuvitella että Magnus kuolisi. Ja että Alec olisikin se joka jää näistä kahdesta eloon. Magnus on vain niin... kuolematon, mahtava, velho, kokenut... tuntuu mahdottomalta idealta. Ehkä se tekikin tästä niin hyvän etten olisi itse osannut edes tulla ajatelleeksi että asiat voisivat kääntyä näin päin.

Poika katsoo niihin kullankeltaisiin kissansilmiin, joita hän rakastaa, mutta tällä kertaa kukaan ei katso takaisin. Ei pilkettä silmäkulmassa, ei kujeilevaa silmäniskua. Ne ovat täynnä tyhjyyttä, katsovat sinne, minne kukaan elävä ei näe, kauas tämän maailman tuolle puolen.

jatkaakseni silmäteemalla tämä oli musta erityisen hieno ja kaunis kuvailma. Varsinkin tuo viimeinen lause... vau. Siis minä en ole koskaan aikaisemmin kommentoinut lainauksia sanalla "vau" (muistaakseni) joten... no ehkä se meinaa tai kertoo jotain.

Pysytkö kanssani ikuisesti, Alec?

tämä oli jotain niin katkeransuloista. Ei Magnus ikinä pyytäisi Alecia seuraamaan tätä kuolemaan. Ja totta kai se oli kuulunut Magnuksen huulilta kun tämä oli ollut elossa ja nämä vannoi rakkautta toisilleen. Tai ainakin mä haluan näin uskoa tai muuten mä itken. NIIN siis pointtini jatkuu että oli niin katkeransuloista (taas kerran) että Alec meni lausetta ajattelemaan tuolla tavalla. Että hänellä on vain yksi keino pysyä Magnuksen kanssa ikuisesti. Aagh... voi ei... (en mä edes tiedä oliko tuo oikeasti ollut Magnuksen joku aikaisempi repliikki, epäilen ettet niin tarkoittanut, halusin silti sen päässäni muokata tuohon muotoon) Älä tapa...

Päättäväinen katse ilmestyy pojan silmiin, ja jokin ilmestyy hänen käteensä. Kiiltävä terä, hopeinen ja kaunis.

Kiiltävä terä, hopeinen ja kaunis, jotain tosi... en mä osaa kertoa sanoin, mutta tosi hieno.

Jotenkin oletin että Alec olisi vetänyt ranteet auki eikä upottanut sitä sydämeensä, mutta joo käyhän se noinkin. ja ehkä dramaattisempi.

Toi loppu oli taas, kaunis.

liittyy velhonsa seuraan ikuisuudessa.

Lauseesta otin vain tämän pätkän koska halusin korostaa että juuri siitä pidin siinä. Katkeransuloista taas. Saavat olla happy ever after ikuisesti eikä tarvitse miettiä enää vanhenemisongelmia ja muita mahdollisia ongelmia, mutta silti tosi vääristävää ja katkeran julmaa että niiden piti mennä kuolemaan saadakseen sen onnen ja vapauden. Vau, ihan oikeasti olen mykistynyt.

Ficcisi oli tosi kaunis, yleensä vihaan ficcien lyhyyttä mutta tämä oli niin hieno että pitkitetty versio olisi ollut turhaa lypsämistä ja vienyt kauneuden. Kiitos Tee näitä katkeransuloisia lisää, koska minuun iskee.

AI NIIN! Ja olen katkera siitä että Dria jaSole ehti ensin, sillä minä luin tämän ensin, mutta olin silloin kännykälläni enkä jaksanut sillä kommenttia kirjoittaa.

[Annoy]

Dria // Ohhoh, jaksoit sitten vielä kommentoida tähänkin, vaikka olit jo kertonut aikaisemmin mitä mieltä olit. Kiitti siitä. : ) Mä en yleensä käytä preesensiä, mutta jotenkin se tuntuu sopivan lyhyihin teksteihin.

Sole // Mä varoitin sua, ja menit sitten lukemaan silti. : D Tosin ethän sä nyt osaa olla lukematta mitään, mikä liittyy Maleciin, se me jo tiedetään. (Tosin en osaa kyllä mäkään) Tosi kiva, että tykkäsit, mua vähän mietitytti sun mielipiteesi tästä. Ja samaa mieltä olen, mäkin haluan kuolla niiden mukana! Okei, ei nyt ihan. : D Kiitti ihanasta kommentista, mun päivä piristyi kertaheitolla.

minttuska // Kiitti paljon ihanasta ja tosi pitkästä kommentista. Joo, täähän on ihan hirveän käytetty idea, mutta jollain tapaa se oli vähän niin kuin tarkoituskin. Joskus käytetyistä ideoista saa yllättävän erilaisia lopputuloksia. Tajusin tässä muuten, että mulle tuli ihan superhyperkamala virhe tohon. Kun tossa puhutaan kullankeltaisista silmistä, niin siinä oli tarkoitus olla vihreänkeltaiset. Meinasin saada ikunnon sydärin kun huomasin sen, mutta nyt se on korjattu. Ja yleensähän se on niin, että Alec on se joka menee kuolemaan, mutta mä halusin kääntää sen päälaelleen, tapattaa Magnuksen vaihteeksi. Mä kun olen jo tapattanut Alecin jo kerran yhdessä toisessa ficissäni. : D

Toi kohta mitä lainasit, se "Pysytkö kanssani ikuisesti, Alec?" oli tarkoitettu tavallaan juuri sellaiseksi, niin kuin sä sen ymmärsit. Ei ehkä ihan kirjaimellisesti, en nyt varmasti sano että Magnus olisi sanonut noin, mutta mä miellän sen niin että se on tavallaan miten niiden suhteen voi ymmärtää. Hitto, kun kuulostaa monimutkaiselta... Mutta tuon voi ymmärtää monella tavalla, mullakin on siitä monta eri käsitystä ja siihen lukeutuu tuo sun käsityksesi.

Alun perin mun oli tarkoitus jättää Alec henkiin ihan vain sen takia, että se jäisi sitten itkemään Magnuksen perään, ja siinä korostuisi taas se, että Alec on se jonka pitäisi kuolla ensin, ei Magnus joka on kuolematon yms. Mutta sitten mä aloin miettiä vähän tarkemmin ja päädyin tähän Romeo ja Julia -tyyppiseen loppuratkaisuun, ja mä pidän tästä ehkä enemmän kuin alkuperäisestä versiosta.