// Alaotsikko: Lucius/James, K-11, drama, romance, slash
Title: Kuin noidankattila
Author: Winifred
Status: Valmis, one-shot
Beta: Pixie<3
Genre: Drama, romance, slash
Pairing: Lucius/James
Rating: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Summary: Mitä saadaan, kun yhdistetään Lucius Malfoy, James Potter ja ystävänpäivä?
A/N: Inspiraation vika, että tällaisella parituksella kirjoitan. Osallistuu Ystävänpäivä II -haasteeseen, FF10:iin aiheella Luihuisen pojat sanalla 07. Noidankattila, FF100:seen sanalla 050. Noidankattila sekä Slash 10 -haasteeseen. Tiedän kyllä, että Lucius ja kumppanit ovat Jamesia huomattavasti vanhempia, mutta koska tähän ei olisi sopinut, että James on ensimmäisellä luokalla kun Lucius on seitsemännellä, niin kuvitellaan nyt että Luciuksella ja Jamesilla on vain vuoden ikäero. Pieni taiteilijanvapaus : D
Kuin noidankattila
Noidankattilat höyrysivät sakeina, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Lucius Malfoyta, joka nojaili rennosti tuolinsa selkänojaan ja katseli parinsa työskentelyä heidän liemensä parissa. Keitos oli sinistä, mikä näytti Luciuksesta huomattavasti paremmalta kuin edellä istuvan Rabastanin purppuranpunainen liemi.
"Voisit sinäkin tehdä jotain, Lucius", Evan Rosier kivahti varsin kiivaasti vieressään istuvalle vaaleaverikölle.
"Miksi? En näe mitään syytä siihen, tuo liemihän näyttää aivan siltä kuin pitääkin", Lucius vastasi välinpitämättömään sävyyn ja nojautui lähemmäs Rabastania, "sinun keitoksesi näyttää puolestaan hieman epäonnistuneemmalta, ystävä hyvä."
Rabastan vilkaisi blondia ja tuhahti.
"Jos olisit tehnyt liemesi itse etkä laittanut Evania asialle, niin olisit onnistunut räjäyttämään koko luokan."
"Pointti onkin siinä, että minun ei tarvitse tehdä mitään hyödyttömiä liemiä. Riittää kun katselen vierestä ja pääsen kokeista läpi", Lucius sanoi virnistäen omahyväisesti.
"Toisin sanoen riittää että sinulla on rikas ja vaikutusvaltainen isäpappa, joka pitää huolen siitä, ettei pienen Lucius-kullan varmasti tarvitse tehdä itse yhtään mitään", Rabastan mutisi, joskin varsin kuuluvalla äänellä. Lucius tyytyi naurahtamaan.
"Taisit unohtaa, Rabastan, että Lucius-kullan on mentävä naimisiin ennen kuin hän saa perintönsä", Evan sanoi ja ansaitsi Luciukselta mulkaisun.
"Se on vain muotoseikka, joka ei merkitse yhtään mitään."
"Ah, unohdimme kokonaan salaisen rakkaasi, josta kukaan ei tiedä yhtään mitään, ja joka ei oletettavasti ole puhdasverinen nainen, koska muuten olisit esitellyt hänet isällesi sen sijaan, että annat hänen järjestää itsellesi avioliiton Narcissan kanssa", Rabastan virnisti luovuttaen liemensä suhteen, joka oli muuttunut entistä tummemman purppuraksi.
"Äh, olkaa jo hiljaa. Minua ei huvita puhua teidän kanssanne näistä asioista", Lucius tuhahti ja käänsi katseensa pois Rabastanista.
"Ajattele asian valoista puolta: saat sen paremman näköisen ja säyseämmän Mustan sisaruksista. Sinun ei tarvitse kestää sitä tunnevammaista naikkosta", Evan huomautti. Rabastan mulkaisi Evania, muttei sanonut mitään. Ei hänkään Bellatrixistä pitänyt, mutta nainen oli hänen veljensä vaimo, joten ei hän voinut alkaa haukkua tätä julkisesti.
Luokan toisella puolella istuvat tytöt, jotka olivat Puuskupuhista, alkoivat yllättäen kikattaa ja vaihtaa pöydän alla vaaleanpunaisia kortteja. Lucius nyrpisti nenäänsä tyttöjen touhulle.
"Katsokaa noita, käyttäytyvät kuin mitkäkin idiootit ja minkä vuoksi! Muutama halpa kortti ja hieman kuhertelua luutakomerossa piilossa Vorolta", Lucius sanoi. Rabastan vilkaisi tyttöjen suuntaan samalla, kun pullotti keitostaan ennen kuin se kiehuisi noidankattilan laitojen yli.
"Tänään on ystävänpäivä. Se on rakastavaisten vaaleanpunainen hetki, eikä se ole kuin kerran vuodessa", Rabastan sanoi, "sitä paitsi, jos en väärin muista, niin viime vuonna sinä veit sen yhden korpinkynteläistytön treffeille ystävänpäivänä."
Lucius mulkaisi Rabastania ja risti kätensä rinnalleen.
"Jos minä en väärin muista, niin menin niille typerille treffeille sen takia, että olin lyönyt kanssasi vetoa, että minäkin pystyn olemaan imelä, jos vain tahdon", Lucius puolustautui, sillä jos jokin häntä ärsytti niin ystävänpäivä. Tuntui kuin kaikki sekoaisivat sinä päivänä vuodessa ja etsisivät itselleen kumppanin, jonka kanssa saattoi leperrellä ja kuherrella. Se, jos mikä, oli typerää eikä Lucius itse aikoisi sille tasolle alentua.
"Olkaa hyvät ja tuokaa näytepullot pöydälleni. Sen jälkeen voitte mennä matkoihinne", Professori Kuhnusarvio ilmoitti. Lucius nappasi laukkunsa, jota ei ollut edes vaivautunut avaamaan, ja poistui luokasta jättäen näytepullon palauttamisen Evanille. Kyllä Lucius tiesi olevansa hieman kohtuuton, kun laittoi muut tekemään epämiellyttävät työt puolestaan, mutta hän ei jaksanut potea huonoa omatuntoa sen vuoksi. Kuten hänen isänsä aina sanoi, ne keillä oli rahaa, oli valtaa, ja kun oli molempia, saattoi laittaa muut tekemään likaiset työt puolestaan. Mihin sitä tarvitsi liemen keittotaitoja, jos oli varaa palkata liemimestari tekemään liemet puolestaan? Ainoa haittapuoli tässä menetelmässä oli se, että Lucius tiesi, etteivät hänen ystävänsä jaksaneet hänen tekemättömyyttään kuin tiettyyn pisteeseen asti. Hänen onnekseen se tietty piste oli kuitenkin pitkän matkan päässä.
Lucius ei ehtinyt edes eteisaulaan, kun joku kiskoi hänet tyhjään luokkahuoneeseen. Vaaleaverikkö oli juuri aikeissa tiuskaista toista päästämään irti hänen puhtaasta kaavustaan, kun tämä joku painoi huulet hänen huulillensa. Lucius esti inahduksen, kun tunnisti sotkutukkaisen rohkelikon, jonka kädet olivat nopeasti eksyneet hyväilemään vaaleaverikön kupeita.
"Tarvehuone... illalla", James mutisi suudelmien välissä. Mustatukkainen poika yritti selvästi viedä Luciuksen ajatukset muualle huuliensa ja käsiensä avulla, mutta kun vanhempi viimein ymmärsi, mitä toinen oli mutissut, työnsi hän Jamesin kauemmaksi itsestään.
"Ei! Sanoin sinulle aivan selvästi, että en halua nähdä sinua tänään", Lucius tiuskaisi, kunhan oli ensin tasannut hengitystään.
"Minäpä en kuunnellut", James virnisti ja kurottautui jälleen suutelemaan toisen pojan huulia. Lucius tönäisi Jamesin kauemmas itsestään uudelleen ja tokaisi:
"Nyt kuuntelet, senkin kakara! En halua nähdä sinua tänään."
"Sinä se tässä olet kakara. En ymmärrä, mikä sinulla on niin hirveästi ystäväpäivää vastaan", James sanoi ja mutristi huuliaan yrittäen saada tahtonsa läpi.
"Me olemme poikia! Ystävänpäivä on naisten romanttisen hömpän päivä ja minä kieltäydyn viettämästä sitä kanssasi", Lucius tiuskaisi mulkoillen Jamesia samalla. James puolestaan pyöräytti silmiään, kunnes virnisti.
"Jos et suostu hyvällä niin sitten pahalla", hän sanoi ja astui aivan kiinni Luciukseen, "mitä sanoisit, jos vahingossa sattuisin mainitsemaan päivällisellä, että Lucius Malfoy on erityisen kiinnostunut eräästä erittäin komeasta rohkelikosta?"
Lucius kalpeni samantien.
"Et uskaltaisi! Jos sinä sen teet niin vannon, ettei sinusta ja pikkuystävistäsi jää mitään jäljelle", Lucius uhkasi työntäen Jamesin jälleen kerran kauammas itsestään. Vaaleaverikkö alkoi uskoa, että sotkutukka oli magneetti, kun hän ei saanut toista pysymään kauempana itsestään. Luciusta häiritsi suunnattoman paljon se, että nuorempi poika yritti saada hänen ajatuksensa solmuun käsiensä avulla.
James nauroi ja kumartui suutelemaan Luciuksen kaulaa, vaikka toinen yritti vastustella.
"Kyllä sinä tiedät, että uskaltaisin", James naurahti vaaleaverikön kaulaa vasten.
"James Potter, irti minusta! Olet yksi idiootti, et voi luulla-"
"Jos et tule kahdeksalta Tarvehuoneeseen, niin huomenna aamiaisella saatan hieman ajatella ääneen arkaluontoisia asioita", James sanoi painaen vielä yhden suudelman Luciuksen huulille. Sen jälkeen sotkutukka nappasi laukkunsa lattialta ja lähti pois luokkahuoneesta. Lucius potkaisi lähintä tuolia niin kovaa, että hän satutti varpaansa. Vaaleaverikkö kirosi Jamesin ja ystävänpäivän alimpaan helvettiin ja poistui sen jälkeen itsekin huoneesta.
* * *
Lucius kirosi mielessään Jamesia samalla, kun matkasi Tarvehuoneeseen. Rabastan oli alkanut aukoa päätään, kun hän oli lähdössä ja hän oli varma, että kaikki ajattelivat hänen lähteneen viettämään vaaleanpunaista ystävänpäivää jonkun tyhjäpäisen kanssa. Tosin, sillä hetkellä Lucius oli vahvasti sitä mieltä, että James oli tyhjäpäinen, ja hän saattoi odottaa mitä tahansa Tarvehuoneelta. Pyhä Merlin, älä anna huoneen olla vaaleanpunainen ja sydämiä täynnä, Lucius rukoili mielessään.
Jos jonkun ihmisen ajatuksenjuoksussa Lucius ei pysynyt perässä, niin se oli James Potter. Lucius ei käsittänyt, miksi sotkutukka halusi viettää ystävänpäivää. Tosin, sekin oli hieman epäselvää, miten he ylipäätäänsä tulivat keskenään toimeen, sillä muutamaa kinaa (hyvä on, pahemmanlaatuista riitaa) lukuunottamatta he eivät toisiaan ärsyttäneet, kun olivat kahdestaan. Olihan se niin, että James ei voinut millään käsittää, miksi Lucius halusi noudattaa puhdasverisiä perinteitä ja miksi Lucius uskoi mihin uskoi, ja puolestaan Lucius ei voinut käsittää, miksi James paapoi kuraverisiä, etenkin sitä ärsyttävää kaikkitietävää, sievistelevää Evansia.
Kuten joku saattaisi sanoa, he olivat kuitenkin samalla aaltopituudella keskenään. Kumpikin oli itsepäinen, ylpeä, hemmoteltu ja omalla tavallaan komea. Siinä missä Lucius oli hienostunut, oli James tuulentuivertamine hiuksineen seksikäs jollakin alkukantaisella tavalla. Ei se ollut ikuista rakkautta, jota typerät nuoret vannoivat toisilleen. Se oli himoa, halua ja jotain ylimääräistä. Se toimi, koska molemmat tiesivät, ettei se tulisi kestämään. Lucius menisi naimisiin kuten jokainen kunnon puhdasverinen tekee ja James liehittelisi Evansia niin kauan, kunnes punapää lankeaisi tai vaihtoehtoisesti James löytäisi toisen kauniin naisen.
James avasi Tarvehuoneen oven sisältäpäin ennen kuin Lucius ehti edes pysähtyä. James virnisti tietäväisesti, mikä ärsytti Luciusta, sillä hän ei todellakaan mielellään tähän suostunut. Hänellä ei ollut vaihtoehtoa, sillä James oli vetänyt pidemmän korren. Mikä tietysti jo itsessään ylpisti nuorempaa rohkelikkoa hieman lisää.
Turhat mietteet hävisivät kuitenkin, kun Lucius astui sisälle ja Jamesin suudelmat eivät jättäneet tilaa ajatuksille. Oli hetki, johon mahtui vain pehmeät huulet huulia vasten ja kielten kisailu ja pienet kosketukset.
"Olen pahoillani, ainakin melkein, etten ehtinyt järjestämään mitään massiivista. Ehkä tämä kelvannee sinulle", James sanoi, kun irrottautui suudelmasta. Lucius katsoi ympärilleen eikä suinkaan kohdannut mitään vaaleanpunaista tai yhtään sydäntä. Päinvastoin, huone oli viihtyisä, seinät olivat metsänvirheät ja kalusto oli puhdasta mahonkia; pöytä, siihen kuuluvat tuolit sekä sänky. Huoneessa oli myös takka, joka lämmitti mukavasti, joskin Lucius ajatteli, että James oli halunnut sen tunnelmaa luomaan. Rohkelikot olivat omituisia, eivätkä ajatelleet asioita aina käytännöllisesti. Sen, jos minkä Lucius oli saanut huomata. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei missään näkynyt yhtään mitään, mikä olisi viitannut imelään ystävänpäivään, josta kaikki tytöt aina haaveilivat.
"Ajattelin, että on aika karkottaa sinun kaavamaiset käsitykset ystävänpäivästä", James kuiskasi kietoen kätensä Luciuksen lanteiden ympärille.
"Tämä menettelee, mutta en silti aio leperrellä sinulle mitään typerää", Lucius vastasi.
"Jos haluaisin leperrellä en todellakaan olisi täällä sinun kanssasi."
Lucius kääntyi niin, että saattoi suudella Jamesia kunnolla. Hänestä alkoi tuntua siltä, että ystävänpäivä voisi ollakin ihan juhlistamisen arvoinen päivä.
"Älä innostu vielä, olen järjestänyt tänne illallisen", James yritti hidastella, kun suudelma taukosi hengittämiseen.
"Tiedäthän sinä, miten tykkään nauttia jälkiruuan ensin", Lucius virnisti ja kietoi Jamesin uuteen suudelmaan, alkaen napittaa pojan kauluspaitaa auki.
* * *
Pojat makasivat sängyllä raukeina, toisiinsa kietoutuneena. James silitteli Luciuksen vaaleita hiuksia.
"Hiuksesi ovat melkein yhtä sekaisin kuin omani", hän sanoi virnistäen samalla.
"Se on ihan kokonaan sinun vikasi, aina sinun pitää olla sotkemassa ne", Lucius mumisi. James vain virnisti uudelleen. Hänestä oli mukavaa nähdä Lucius jälleen aivan rentona. James ihmetteli usein sitä, miten Lucius oli ystäviensä seurassa rento, mutta hänen seurassaan hieman takakireä ja se, joka ei halunnut ottaa mitään riskejä.
"Tiedätkö, Lucius, minusta sinä olet vähän kuin noidankattila", James sanoi hetken mietinnän jälkeen. Lucius avasi silmänsä ja katsoi Jamesia epäuskoinen ilme kasvoillaan.
"Anteeksi? Mitä sitä sekoilet?"
"Kerron sinulle joskus. Nyt minä haluan sitä illallista."