// Alaotsikko: pakina surkuhupaisasta sattumuksesta
Nimi: Typerä kevät
Kirjoittaja: Civilon
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama, pakina
Tiivistelmä: Halusin kiinnittää miehen huomion itseeni. Yritin makoilla nojatuolissa viettelevästi, vaikka se onkin vaikeaa lapsi sylissä.
Kirjoittajan kommentit: Osallistun tällä Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen aiheella Typeryyden huippu.
Kevät saa hölmöilemään. Minäkin, joka talvella kehuskelen, kuinka keittiööni ei osteta mitään eläinperäistä, villiinnyn R-kioskin jäätelöaltaalla ja ihmettelen, olivatko Classic-puikot näin pieniä yhdeksänkymmentäluvullakin. Kaivan hiekkaan puroja ja uitan niissä oksanpätkiä, kun pitäisi ehtiä bussipysäkille. Viime toukokuun viimeisiä päiviä on kuitenkin vaikea päihittää typeryyskilpailussa.
Soitin silloin töihin niinkuin minä tahansa keskiviikkoaamuna. Henkilöstökonsultit ovat kuin byrokratiaversio Korvatunturin tontuista – soittelevat työkohteisiin kysellen, olenko ollut kiltisti. Tällä kertaa olin saanut haukkuja. Olin kuulemma vain seisoskellut töissä enkä ottanut kontaktia lapsiin. Oli vähällä, ettei minulle annettu enää ollenkaan uutta keikkaa. Onnistuin kuitenkin puhumaan itseni pois pussista. Vetosin huonoon kasvomuistiini, minähän hädin tuskin kykenin erottamaan, ketkä pihalla olivat lapsia, ketkä työkavereitani. Sääliä tai mitä lie, mutta pääsin kolmeksi päivää töihin, vieläpä lähelle kotiani.
Onneksi ryhmä oli mukava. Kuusivuotiaiden joukossa oli ihania persoonallisuuksia. Hassanin kohdalla eskari oli todettu ajanhukaksi, hän aloittaisi syksyllä suoraan ensimmäisellä luokalla. Minulta hän kysyi, miksi eläimiä saa metsästää, vaikka tappaminen on väärin. Olin varma, että pojasta tulisi vielä Suomen Obama. Eniten pidin kuitenkin Viljamista, ryhmän opettajasta. Mieslastentarhanopettajat ovat usein jänniä tyyppejä, mutta kun Viljami ohjasi lapsille sirkustuokiota, hän ajoi potkulaudallaan suoraan sydämeni yli. Halusin kiinnittää miehen huomion itseeni. Yritin makoilla nojatuolissa viettelevästi, vaikka se onkin vaikeaa lapsi sylissä.
Perjantai-iltapäivänä ryhmämme ulkoili, kaksi tyttöä tarvitsi leikkiinsä vankia. Ajattelin: tässä oli tilaisuus näyttää, kuinka osaan muutakin kuin seisoskella. Tytöt raahasivat minua käsistä ja jaloista pitkin hiekkaista pihaa. Ajattelin ohimennen, että näytin varmaan suloisen avuttomalta Viljamin silmissä.
Aluksi leikki oli hauskaa, mutta vähitellen se alkoi mennä liian pitkälle. Mukaan tuli lisää lapsia. Kun polvenkorkuinen poika heitteli kiviä silmälaseihini, joutui pienten ryhmän tiukkapermanenttinen hoitaja puuttumaan tilanteeseen ja keskeyttämään leikin. Suloisen avuton tosiaankin! Työpäivän jälkeen poistuin nolona kotiin. Seuraavalla viikolla soitin taas töihin. Välikohtauksesta oli ilmeisesti raportoitu Viljamille, koska hän oli ilmoittanut minut päiväkotinsa mustalle listalle. Lopun kesää kuljin ympäriinsä pulloja keräten ja toivoin, että joku päivä viisastuisin.