Author: minttuska
Fandom: Varjojen kaupungit (Lasikaupunki)
Genre: siirapiksi laskisin vaikkei ihan siirappisiirappia, jotain angstiinkin viittaavaa muttei angstiangstiakaan
Rating: K-11
Pairing: Alec/Magnus, hahmoina vain Alec
Disclaimer: Maailma, hahmot kaikki kuuluu Cassandra Clarelle, en saa mitään hyötyä.
Varoitukset: Jos et ole lukenut Lasikaupunkia, pienimuotoista juonipaljastelua luvassa.
A/N: Tällaista tapahtuu kun lukee kirjoja. Olen lukemassa Lasikaupunkia ja (VAROITUS! SPOILAUS VUOROSSA) kohdassa jossa Jacea ja Clarya kuvataan heidän mahdollisesti viimeisen yönsä aikana tulee sellainen, hei, Simon ja Isabelle on yhdessä, Jace ja Clary on yhdessä, miksei Alec ja Magnus ole? Yhyy... ja siitä lähtee inspiraatio tehdä ficci ja oli pakko päästä vähän valuttamaan siirappia päästä paperille.
että sellaista luvassa. Ensimmäinen julkaisemani Malec-ficci muuten tai yleensä tällä fandomilla. (ai niin ja älkää tappako englanninkielisen otsikon takia, se kuulostaa vain niin paljon paremmalta!)
Would you be with me this last night?
[/u]
Alec istui kirjoituspöydän ääressä. Kello tikitti pöydällä, hän vilkaisi sitä. Puoliyö. Hän vilkaisi ulos ja näki tähtien, yön omien lamppujen loistavan taivaalla.
Mitä minä oikein teen? Miksi minä istun tässä vaikka muut ovat varmasti nukkumassa?Alec antoi katseensa pyyhkäistä tuskaisesti huoneen poikki. Hänen katseensa pysähtyi siistiin, pedattuun sänkyyn. Hänen pitäisi nukkua, tai edes yrittää. Alec huokaisi ja yritti nousta tuolistaan – vain huomatakseen ettei kyennyt siihen. Hänen jalkansa olivat jämähtäneet lattiaan, kätensä pysähtynyt valmiina pöydän pinnalle ottamaan tukea ja hinaamaan itsensä ylös. Hän ei pystynyt siihen. Miksei?
Koska minä tiedän, etten saa unta. Miten minä pystyisin nukkumaan? Miten tänä yönä, yksin?Siitä se kaikki kiikasti. Hän tiesi sen, hänen ei edes täytynyt myöntää itselleen mitään, sillä hän tiesi sen ilmankin.
Magnus. Kyllä Alec oli osannut päätellä tavasta miten Simon oli jäänyt Isabellen sleepoveriin mitä oli tapahtunut. Hän mieluiten oli ajattelematta koko asiaa, mutta oikeastaan suurikaan inhon tai kuvotuksen tai nolostuksen tunne ei vallannut hänen mieltään kuten tavallisesti hänen ajatellessaan
niitä asioita, varsinkin ajatellen tuttujensa tekevän niitä asioita.
Kai se oli ymmärrettävää. Että mahdollisesti elämänsä viimeisenä iltana halusi, että oli joku joka jakoi sen, kertoi, ettei ollut yksin, että joku välitti, että olit jollekulle erityinen. Kyllä Alec oli myös huomannut miten Jace ei ollut koskaan palannut Claryn yöpaikkaan-saattamis-reissultaan. Hän ei tiennyt olivatko Clary ja Jace jo niin pitkällä epävirallisessa suhteessaan, eikä häntä oikeastaan kiinnostanut. Häntä ei kiinnostanut makasiko Jace kenen kanssa ja kuinka usein. Ei
paskaakaan. Ja häntä hymyilytti sen tiedostaminen.
Hän ei välittänyt, ei Jacesta. Hän välitti jostain aivan toisesta, velhosta, alamaailmalaisesta, miehestä, puolidemonista.
Magnuksesta. Alec ei käsittänyt miten oli joskus kyennyt luulemaan että olisi ollut ihastunut Jaceen, tai ehkä hän olikin, hivenen, mutta rakastunut ei koskaan,
koskaan. Jace oli ollut oikeassa siinä asiassa. Hän oli pitänyt Jacesta koska oli ollut peloissaan, kyllä hän myönsi sen, Alec oli pelännyt. Ja Jace oli ollut niin vahva. Haistattanut kaikille niin että hän oli ajatellut, että jos Jace olisi tuntenut samoin, tämä ei olisi välittänyt. Tämä olisi kertonut Alecille, ettei tämänkään pitänyt välittää ja Alec olisi ollut vihdoin vapaa.
Mutta Magnuskin oli vahva,
vahvempi, kahdeksansataa vanha vaikkei päällepäin uskonut ja Alecista tuntui käsittämättömältä että tämä rakasti häntä. Rakasti. Niin Magnus oli sanonut ja Alec halusi uskoa siihen ja rehellisesti sanottuna, miksei hänen olisi ollut uskominen? Miksi niin hyvännäköinen ja itsevarma velho olisi sanonut vähäpätöiselle nefilille että rakasti tätä, ellei tosiaan tehnyt niin? Alec ei halunnut kuulla vastausta jos joku olisikin keksinyt sellaisen, koska hän tiesi ja uskoi että Magnus rakasti häntä.
Mikset sinä ole täällä minun kanssani?Sitä Alec odotti, odotti pimeässä vaikka tiesi ettei niin tapahtuisi. Magnus oli kadonnut maan nielemänä eikä aikonut palata. Ei tänä yönä. Magnus oli todennäköisesti tekemässä jotain tähdellisempää ja Alecin oli odotettava kiltisti pimeässä, ikkunan ääressä, odotettava aamun koittoa.
Oliko väärin? Oliko väärin että Alec odotti, toivoi Magnuksen tulevaksi? Niin olivat kaikki tehneet. Etsineet rakkaan lähelleen jakaakseen viimeisen yönsä tämän kanssa. Isabelle, Simon, Jace ja Clary ja Alec löi vetoa että hänen vanhempansakin jakoivat yötä yhdessä, palvoivat viimeisiä yhteisiä yön pikkutuntejaan.
Hän ei ollut edes sanonut Magnukselle rakastavansa tätä. Hänen olisi pitänyt. Niin helppoa olisi ollut sanoa, minäkin sinua. Hänen ei olisi edes tarvinnut sanoa sitä maagista sanaa, joka tuntui takertuvan hänen kurkkuunsa aina kun hän yritti sitä lausua. Ja silti Magnus olisi tiennyt, ehkä hymyillyt, ei sillä, oli Magnus hymyillyt myös kuullessaan että Alec olisi valmis esittelemään tämän vanhemmilleen jos he selviäisivät.
Nyt Alec ei voinut paskaakaan välittää. Hän olisi voinut rynnätä vaikka heti Magnusta perässään raahaten, huutanut että rakasti tätä, että oli homo ja katsoa vanhempiensa järkyttynyttä katsetta. Hän olisi voinut jopa suudella miestä heidän edessään, upottaa kätensä tämän piikkien sekaan ja takertua niihin. Runnoa suudelman tämän huulille ja tunnustella Magnuksen sydämen sykettä rintaansa vasten.
Miksei hän ollut täällä, Alecin luona? Se oli epäoikeudenmukaista. Väärin, epäreilua! Oli Alecin oikeus saada Magnus viereensä mahdollisesti elämänsä viimeisenä yönä. Magnus olisi saattanut yllättyä, tämän voimakkaasti rajatut kissansilmänsä olisivat saattaneet levitä Alecin suorasukaisesta toiminnasta, se kun ei ollut Alecin tapaista, mutta Alec ei olisi välittänyt. Eikä olisi välittänyt Magnuskaan. Silti olisi tämä kiivennyt hänen viereensä hänen vuoteeseensa, olisi antanut Alecin riisua turhat vaatteet, ei kaikkia, ei sillä Alec ei ollut vielä aivan valmis menemään
niin pitkälle. Olisi kuitenkin antanut riisua takin, päällimmäisen paidan, ehkä viimeisenkin, kengät, sukat, päällyshousut ja Alec olisi antanut Magnuksen tehdä saman hänelle. Olisi vaikka, yleensä Alec oli varovainen, eteni hitaasti ja punastui rajusti tällaisten asioiden edessä.
Mutta tämä olisi ollut mahdollisesti heidän viimeinen yönsä yhdessä ja Alec olisi painanut huulensa Magnuksen omille, pyyhkinyt ehkä suurimman osan Magnuksen kajaalista pois, sillä tämä halusi nähdä Magnuksen ilman meikkiä, ilman kimalletta ja silittää hiuksia sileinä, poissa turhasta geelistä ja lakasta. Ei sillä että Alec olisi välittänyt poikaystävänsä omaperäisestä pukeutumistyylistä, mutta tuntui jotenkin aidommalta nähdä Magnus ilman kosmetiikkatuotteita.
Alec olisi painanut huulensa Magnuksen kaulalle, imenyt tältä verisuonet rikki, vaikkei ollut sitä koskaan ennen tehnyt, sillä hän halusi jättää tähän oman merkkinsä. Vaikka hän kuolisi ja jos Magnus jäisi eloon ja vaikkei jäisikään tästä voisi lukea viestin:
”Alec was here.” Ja Magnus hymyilisi hänelle, onnellisena, kuiskaisi ehkä jotain pehmeästi ja Alec voisi, ehkä uskaltaisi lausua tälle ne kolme maagista sanaa, vaikka ne tulivatkin vaikeasti, kurkkuun takertuen.
Alec kaivautuisi Magnusta vasten ja hän nukahtaisi hengittäen tämän tuoksua ja Magnus saattaisi sormeilla hänen hiuksiaan, kyllä Alec tiesi Magnuksen pitävän hänen hiuksistaan. He heräisivät aamulla toistensa syleilystä, kuten niin monet muutkin – monet joille se etuoikeus oli suotu.
Miksei minulle?Aamulla Isabellen tullessa hakemaan veljeään, joka selvästikin nukkui pommiin, tämä löysi pojan vaatteet päällä sängyltä, puolittain kerälle vetäytyneenä ja mustat hiukset levinneenä valkoiselle päiväpeitteelle.
Hellyyden tunne humahti Isabelleen, joka oli hänelle omituista. Hän katsoi Alecia, silmät levollisesti kiinnipainettuna ja pientä kuolalammikkoa päiväpeitteellä ja sulki oven. Hän antaisi isoveljensä nukkua vielä hetken – tai sitten laittaisi Jacen asialle, jolla olisi sydäntä herättää rauhallisesti nukkuva Alexander Lightwood.
A/N: Minulla ei ole tapana tehdä tällaisia kaipaustekstejä/jossa yksi hahmo höpisee itsekseen, mutta tämäpä oli poikkeus.
Olisiko pitänyt lopettaa tuohon Miksei minulle? Replaan? mielipiteitä
