Author: Inu-chan
Genre: Drama, angst.
Rating: S flawless lisäsi myös alkutietoihin
Beta: Microsoft word
Summary: Imagista oli jäljellä enää lasimaalaus…
A/N: Eli tällainen pienehkö juttu tällä kertaa. Tämä periaatteessa liittyy melkein kaikkiin omiin teksteihini jollain lailla… (paitsi ficceihin) Voisi sanoa, että tämä selittää kaikki minun tarinani ^^
Sinisen naamion takaa valuvat kyyneleet miehen katsoessa kaunista lasimaalausta, joka peittää koko seinän. Maalaukseen on kuvattu hento poika, joka näyttää nukkuvan rauhallisesti. Hän puristaa sylissään kirjaa ja hänen ympärilleen on kuvattu kirjavia hahmoja. Kuninkaita, narreja, roistoja…
Kaikille noille poika oli antanut elämän. Hän oli saanut mitä oli halunnutkin. Maailman täynnä elämää ja tarinoita. Mutta mikä hinta oli ollut? Miksi juuri hänen oli pitänyt maksaa se hinta?
Tätä mies mietti lähestyessään lasimaalausta ja asettaessaan kätensä sen pintaa vasten. ”Imagi…”
Niin lämmin… kuten hänen poikansakin oli ollut.
Naamiomies katsoi maalauksen muita hahmoja ja hänen kasvonsa olivat vääristyneet vihasta. Nuo kirotut saivat elää, kun hänen poikansa oli kuollut. Hänhän oli kieltänyt Imagia kuvittelemasta! Hän oli kieltänyt tätä sepittämästä tarinoita!
”Imagi… en ymmärrä… Miksi se oli sinulle niin tärkeää? Meidän piti olla ainoat koko maailmassa. Meidän… ei kenenkään muun…”
Hänen sanoillaan ei ollut mitään vaikutusta. Enää Imagi ei voinut niitä kuulla. Ne hukkuivat maailmaan, joka oli täyttynyt tarinoilla, ihmisillä, tunteilla… Tuuli kantaisi ne kaikkien muiden kuultavaksi kuin hänen poikansa.
Mies iski nyrkkinsä lasimaalaukseen vihaisesti karjahtaen. Lasi ei mennyt rikki, siitä tuskin pääsi edes ääntä. Sininen kangas kahisi, kun mies vaipui polvilleen silmät suljettuina. ”Imagi… minä vannon… kunhan olen tuhonnut ne kaikki, olemme taas yhdessä. Minä, sinä… Pääset taas katsomaan lunta, eikö se olekin kiva? Enkö aina sanonut, ettet saisi kuvitella, mutta lumesta saisit tehdä mitä ikinä haluaisit? Kunhan… minun pitää vain tuhota ne kaikki…” Hän pyyhkäisi kädellään pieniä ihmishahmoja.
Mies nousi ylös jonkin ajan kuluttua ja kääntyi. Hänen askeleidensa kopina kaikui tyhjässä, yksinäisessä maailmassa, jonka hän oli itselleen tehnyt.
Ja Imagi nukkui lasiin painettuna ikuista unta hymyillen seesteisesti samalla, kun maailman tarinat kuiskivat itseään toisilleen.
