A/N: Nonniin täältä sitä jatkoa tulee.
Kiitos betalleni Nabylle ja kiitos kaikille ihanille kommentoijille, jotka jättivät kädenjälkensä tänne. Kommentteja otetaan edelleen vastaan jne.
Luku 1: Selvä luihunenRohkelikkojen oleskeluhuone oli jo melkein tyhjä. Päivällinen alkaisi aivan näillä minuuteilla ja kaikki nälkäiset oppilaat olivat jo Suuren salin luona. Vain kaksi ihmistä istui pienen radion ympärillä.
”Eli mitä tämän piti tehdä?” eräs punapäinen poika kysyi ystävältään.
”Ron, montako kertaa se pitää kertoa? Se on radio ja se soittaa musiikkia”, Hermione selitti ties miten monetta kertaa ja ilmeestä päätellen oli jo hyvin turhautunut.
”Mutta kotona meidän radio on ihan erilainen”. Ron selitti tytölle.
Tyttö huokasi raskaasti:
”Niin, koska se on velhojen tekemä radio. Tämä on jästien radio. Tosin jouduin muuntelemaan sitä, koska täällä ei ole pistorasioita”. Radio surisi hieman ja lopulta musiikki alkoi soida hyvin hiljaa.
”…My mama said
You can't hurry love
No, you'll just have to wait
She said love don't come easy
But it's a game of give and take
You can't hurry love
No, you'll just have to wait
Just trust in a good time
No matter how long it takes…”
”Plääh! Tätäkö ne kuuntelevat? Ei käy kyllä kateeksi, ei sitten ollenkaan”, Ron totesi kuunneltuaan hetken musiikkia.
”Ai, minusta se on ihan hyvä”, Hermione totesi hiljaa.
Ron tuijotti tyttöä hetken ja sanoi:
”Öö… Okei, mennäänkö syömään?” Hermione sammutti radion ja he nousivat lattialta.
*****
”Mihin Harry on mennyt? Häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan”, Ron kysyi, kun he kävelivät kohti Suurta salia. Kumpikaan ei tiennyt vastausta, joten he menivät suorinta tietä kohti rohkelikkojen pöytää. Heidän yllätyksekseen Harry istui jo pöydän ääressä syömässä.
”Hei Harry. Missä ihmeessä sä olet luurannut?” Ron kysyi, ennen kuin Hermione oli suutansa avannut.
”Mm..? Vähän siellä sun täällä…” Harry vastasi välttelevästi ”Mutta hei! Joko kuulitte uutiset? Saamme uuden oppilaan!”
”Mistä sä sen tiedät?” Ron kysyi.
”Kuulin kun kaikki muut puhuivat siitä”
”Mutta eihän kesken lukuvuotta voi tulla uusia oppilaita, vai voiko? Silti tosi outoa, että se tulee kesken lukukautta. Miksei se tullut silloin kun kaikki muutkin tuli?” Ron ihmetteli samalla kun istuutui paikalleen ja alkoi lappaa ruokaa lautaselleen.
Ginny, Ronin sisko, istui Harryn viereen melkein saman tien heidän istuuduttua.
”Arvatkaa mitä kuulin”, hän totesi iloisesti ystävilleen, vaikka katsoikin vain Harrya ”Se uusi oppilas on kuulemma sukua jollekin koululaiselle”.
”Öö… Siis mitä?” Ron katsoi ihmeissään siskoaan. ”Kenen sukulainen se muka olisi? Jonkun puuskupuhilaisen serkun serkku?”
”Jaa’a, eiköhän se selviä myöhemmin”, Ginny sanoi, katse yhä naulittuna Harryyn. Kaikki jatkoivat syömistä hyvin hiljaisina, sulatellen asioita. Salin edessä rehtori Dumbledore nousi seisomaan ja kohotti kätensä kertoen haluavansa hiljaisuutta. Dumbledore aloitti puheensa, mutta suurin osa meni Harryltä ohi tämän miettiessä Ginnyn kertomia huhuja. ’Sukua jollekin. Ehkä minulle?’ Mutta eihän se ollut mahdollista, vai oliko? Ei, ei se ollut. Vasta rehtorin alettua päästä asiaan tämä havahtui kuuntelemaan puhetta:
”Joten, moni on jo ehkä kuullutkin, saamme uuden oppilaan näin kesken vuotta, mikä on jo sinänsä harvinaista. Erikoisempaa siitä tekee se, että hän ei ole ensiluokkalainen. Hän on käynyt niin sanotusti kotiopetuksessa tämän ajan terveytensä takia. Nyt hänen tilansa on kuitenkin niin hyvä, että hän aloittaa koulussamme. Hän menee suoraan kuudennelle vuosiluokalle ja Lajitteluhattu päättäköön, mihin tupaan”. Sen sanottuaan salin ovet avautuivat hitaasti ja sisään harppoi itse Severus Kalkaros. Miehen perässä yritti pysyä Harryn ikäinen mustahiuksinen tyttö. Tytön hiuksissa oli muutama vihreä raita ja, jos valo osui tiettyyn kohtaan, näki kuinka seassa oli hieman hopeaa. Selvä luihunen, Harry ajatteli. Kalkaros ja tyttö pysähtyivät rehtorin viereen ja heistä näki kuinka Kalkaros ja Dumbledore keskustelivat hyvin hiljaa keskenään. McGarmiwa kantoi tutuksi käyneen jakkaran ja Lajitteluhatun paikalle. Hän viittasi tyttöä istumaan tuolille ja laittoi hatun tämän päähän. Kesti hetken ja toisenkin, ennen kuin hattu alkoi puhua. Hitaasti se tuntui maistelevan sanoja suussaan ja lopulta sanoi hitaasti:
”Luihunen”.
Hetken kaikkialla oli aivan hiljaista ja sitten luihuset alkoivat hurrata uusimmalle jäsenelleen. Tyttö nousi jakkaralta, mutta ei lähtenyt heti kohti pöytäänsä vaan jäi Kalkaroksen ja rehtorin luokse. He näyttivät käyvän jonkinlaista keskustelua, koskien kaiketi tupavalintaa. Tytön ääni korottui tietyissä kohdissa hieman kovemmaksi, mutta lopulta Dumbledore lopetti keskustelun. Tyttö käveli varmoin askelin kohti tupa pöytäänsä. Hän seisoi hetken sen päässä ja tutkaili mihin menisi istumaan. Pöydän puoleenväliin levisi hiljaa pieni rako, johon hän olisi mahtunut, mutta tyttö tunki itsensä pöydän päähän. Ja niin päivällinen jatkui normaaleissa merkeissä, muutaman ylimääräisen juorun saattelemana.
*****
Draco Malfoy oli ollut aivan varma, että tyttö olisi ollut luihunen. Ja koska hän oli Malfoy, oli hän totta kai oikeassa. Kaiken pystyi päättelemään jo tytön ulkonäöstä. Olihan hänetkin kasvatettu luihuseksi, ja sen huomasi. Tosin hänhän ei hiuksiaan värjäisi, vaikka mikä olisi.
Päivällisen päätyttyä Draco vaelteli hetken käytävillä etsien ensiluokkalaisia, joilta voisi napsia pisteitä pois. Pimento käveli häntä kerran vastaan, ja kohteliaasti Draco tervehti häntä. Dolores Pimento oli koulun nykyinen pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja, jonka suuressa suosiossa Draco mitä ilmeisimmin oli. Draco hiljensi vauhtiaan saavuttuaan hiljaiseen käytävään ja istuutui pienelle ikkunalaudalle. Hiljaa hän katseli ulos ikkunasta koulun tiloille. Sade koveni koko ajan ja kaikkialla oli jo läpimärkää. Koulun ovet avautuivat hiljaa ja ulos käveli joku oppilas. Nyt jos Draco lähtisi tämän perään, hän kerkeäisi viedä tältä pisteiltä ulkona liikkumis ajan ylitystä koskien. Mutta siellä satoi eikä poika halunnut pilata kampaustaan. Käytävän päästä kuului vaimeita askelia, jotka lähestyivät tätä hetki hetkeltä. Kun askeleet olivat melkein hänen kohdallaan, hän laskeutui pois ikkunalaudalta ja katsoi kuka vastaantulija oli. Käytävällä oli niin hämärää, että Draco ei erottanut kunnolla vastaantulijaa, mutta päällään tällä oli reikäiset, mustat kangashousut, valkoinen kauluspaita ja koulupuvun kravatti. Poika siristi hieman silmiään, jotta erottaisi kravatin värit. Ja ilmeisesti tulija oli tyttö, tietyistä asioista päätellen.
”Ööh… Voinko mä auttaa jotenkin..?” tulija kysyi hiljaa. Hän oli ilmeisesti huomannut tuijotuksen ja epäröi hetken. Draco yskäisi hieman saadakseen kurkkuaan selvitettyä.
”Tupa, luokka ja nimi, kiitos”, hän ilmoitti vaativaan äänensävyyn. Tyttö katseli poikaa hetken hyvin huvittuneen oloisena, kunnes huomasi valvojaoppilasmerkin. Hän katsoi sitä hämmentyneen näköisenä ja vastasi lopulta hitaasti ja hiljaa.
”Luihunen, kuusi ja Mel”
Tyttö jäi katsomaan Dracoa odottavan näköisenä, ikään kuin odottamaan hyväksyntää vastaukselleen. Draco mietti hetken ennen kuin tajusi tytön olevan luihusesta ja tämän olevan se uusi tyttö. Hän katsoi tätä ensikertaa silmiin, ne olivat todella tutut, mutta hän ei saanut päähänsä, mistä.
”Koko nimi”, Draco sanoi lopulta. Kesti hetken jos toisenkin ennen kuin tyttö vastasi:
”Melanie”
Draco odotti jatkoa, mutta siinä samassa tyttö oli jo jatkamassa matkaansa. Muutaman rivakan askeleen seurauksena Draco sai tämän kiinni.
”Sukunimi?” hän tivasi tytöltä, koska halusi saada vahvistuksen juoruihin. Tyttö vain kiristi vauhtia ja Draco sai harppoa kunnolla pysyäkseen tämän mukana. Hän tivasi vastausta kysymykseensä, mutta mitään hän ei saanut tytöstä irti. Oleskeluhuoneen ovella tyttö hidasti hieman vauhtiaan ja sisälle päästyään hän pinkaisi tyttöjen makuuhuoneeseen.
Selvä, häntä ei siis mukamas kiinnostanut Dracon ystävyys. Siitähän seuraisi vain ongelmia. Hän ja Potter olivat siitä hyvä esimerkki. Mutta tämä oli eri asia. Ensinnäkin kyseessä oli tyttö ja toiseksi hän oli luihunen. Tämä kuului ottaa haasteena.